ison useita tonneja kerralla nostelevan nostimen vuokra muutamalta tunnilta????
Tuli vaan mieleen, kun uutisten mukaan AKTn laittoman lakon vuoksi Yleisradio ei saanut tarvitavia generaattoreita satamasta aikataulun mukaan.
Eli vahingon korvauslain mukaan tahallaan aiheutetut vahingot tulee korvata täsyimääräisesti. (vahingonkorvauslaki 2 luku 1§)
Selkeä syy yhteys taloudellisen vahingon ja sen aiheuttajan välillä on helposti osoitettavissa ja laiton lakko nyt lienee päivän selvästi tahallinen teko... ja kun asiata ei edes varoitetu työnanatajaa niin oli myös selvää että vahinkojen välttämisestä ei pahemmin piittattu.
Tästä on upea mahdollisuus tehdä ennakkotapaus.
Tämä taitaa olla SAK/SDPlle vaalitappiota pahempi tyräys.
Piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Vastaukset 16
Vanhimmat
Tuntuu kovasti harmittavan tämä ahtaajien mielenilmaus.Se on sulle ihan oikein.Hajoo siihen.Buhahahahahahahahahahahahahhahahahhahah
ei paljoa työtöntä toisten lakkoilu haittaa. demareissa on vain katkeraa verta kun tuli vaaleissa tappio niin sitten mennään lakkoon.
Tulee lakkoa lakon perään ei lopu lakot ikinä.Ja kokkareita vituttaa aina enemmän enemmän enemmän ja aina vaan enemmän.Eikä sittenkään vielä lakot lopu.Ne vaan jatkuu jatkuu jatkuu jatkuu jatkuu ja kokkareita vituttaa entistä enemmän.YEEESSSSSSSSS.
se kokoomuslaista vituttais...
enitenhän laittomista lakoista on vahinkoa muille työläisille ja työttömille ja eläkeläisille...
Ja kun työttömät vittuuntuvat niin ne ottaa ne lakkoilijoiden työt...
no, lakot jatkuu jatkuu ja jatkuu... tai niin ne punikit luulee, kun ei edes älyä ettei ole työpaikkaa minne palata.
Piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan
Kaveri oot ihan sekasin.Alat jakaa täällä lopputilejä.Ammu ittes.Buuuhaaaaahaaaaaaahaaaaaaaah.
demareille ei enää töitä. lakkoilkoot lopun elämänsä.
oikeisto porvari sen toteuttaa laittomalla pakottamisellako?
Ettei verisuoni katkee päästä.Tai on tainnut osittain jo vaurioitua kun lukee noita sinun kirjoituksiasi.Täälläkin päässä meinaa henki lähtee.Meinaan kuolla nauruun.Joten pyydän kauniisti.Älä enää, haluan vielä elää muutaman vuosikymmenen ja nähdä siinä samalla erittäin monta lakkoa.
lopputili kaikille demareille.
Työttömät oikeisto porvarit saavat siivoojien, apuhoitajien, timpurien ja metallimiesten hommat, ja kuten täällä on huomattu, oikeisto porvarit ovat sitä mieltä että demari duunareilla on liian isot palkat, joten palkoista kilpaillaan, se joka halvemmalla tekee saa kaikkein vaativimmat työt, näin yrittäjät rikastuvat.
demarit ei ainakaan luvannut mitään palkankorotuksia.
äänestä sinä vaan herra demareita ja maksa sak lle , mä en.
oikeiston äänestäjä, ettet vain kuitenkin demarien,,,ethän osannut edes lukea, kysymys on nimenomaan palkkojen laskemisesta ei korottamisesta, kaikki oikeistolaiset tietävät että demari duunareiden palkka on liian suuri, eikä niitä tarvita mihinkään, kaikki irtisanotaan ja työttömät oikeisto porvarit tilalle, kuka halvimmalla menee saa vaativimmat työt.
muistelin vain että demarit ei halua korottaa sairaanhoitajien palkkoja ja muut taas sanoi että se on väistämätöntä. johan sitä inflaatiokin syö sitä palkkaa jos se numeromäärä on kokoajan samana ,kun hinnat nousee kuitenkin.
Kuka demareista sanoi ettei palkkoja koroteta?
Poikkeuksetta palkat joka vuosi nousevat, olisikohan niin etteivät demarit luvanneet liikoja, summia joita ei ole mahdollista maksaa.
Kokoomus puhui tasa-arvo tuposta, joka tarkoittaa 20% korotuksia hoitoalalle, uskotko sinä että hoitajien palkat nousevat tuon verran?
Kuka kokoomuksen edustajista on siellä tasa-arvo tupo pöydässä neuvottelemassa, kuka kokoomuslainen tekee päätökset kaikkien Suomen kuntien ja sairaanhoitopiirien puolesta?
nosturi yrittäjäki, varmasti nyt kykenet, saithan selville paljonko se maksaa, muuta ei sitten tarvitsekkaan.
Etkö vieläkään ole löytänyt tietoa siitä mitä on työnteko?
orjatyötä ei enää ole, ei ole mikään pakko mennä töihin.
Olet useammassakin kirjoituksessasi antanut ymmärtää että työntekijöitä ei tarvita mihinkään, ovat vain loisia ja elävät työnantajan kustannuksella, ei muuta kuin yrittäjä trukin rattiin ja laatikot paikalleen.
heh heh