Aurinkolasit ja pitkät valot

Joo, taas on se aika vuodesa että moni on kaivanut ne aurinkolasinsa esiin. Joiltakin vaan ilmeisesti pitäisi ne aurinkolasit kieltää kokonaan. Pitäiskö tuommonen aurinkolasi osuus jotenkin sisällyttää ajokortin saantiin kuten silmälasitkin. Tuli nimittäin taas tänään 3 autoa tuossa päivän mittaan vastaan pitkät päällä keskellä kirkasta päivää. Mikä helvetti siinä oikein on? Eikö jotkut näe niiden Tiimarista ostettujen lasien takaa niitä mittariston merkkivaloja kun pitkillä vaan ajellaan. Toi pitkillä ajaminen keskellä päivää selkeästi yleistyy aina näin keväällä kun ihmiset kaivaa aurinkolasit esiin.
5594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En siis kommentoi varsinaisesti sinun kirjoittukseen mutta se että aurinkolasit otetaa esiin keväällä on outoa.

Noin yleensä siis, ympärivuotisethan ne pitää olla ja käytetään tarpeen mukaan niiden alkuperäisen käyttätarkoituksen mukaisesti eli liiallisen kirkkauden/häikäisyn estämiseen. Ajaessa ne on oltava autossa aina mukana, autossa pitäisi olla omat aurinkolasit. Siksi että ne on siellä autossa ja pysyy siellä ja ajamiseen melkein kannattaa ettiä siihen parheiten sopivat eli mahdollisimmat leveät noin ensisijaisesti että sangat ei tee näköesteitä.

Äänestä
  • Samaa olen ihmetellyt. Joillakin tosiaan ne lasien tarkoitus on hämärtynyt. Harva niitä pitää esim aurinkoisella talvikelillä vaikka silloin vasta häikiääkin. Jostain syystä ne laitetaan päähän vain keväällä ja kesällä. Ja usein myös iltamyöhäisellä vaikkei minkäänlaista häikäistymistä silloin tapahdukaan. Tuntuu että joillekin ne on vain ulkonäkökysymys ja varsinainen käyttötarkoitus on unohtunut.

    Äänestä

Siis PAKKOvalot silloinkin kun niitä ei tarvii ja niiden päälläoloa ei välttämättä itse huomaa.

Äänestä
  • ..Eläköön sinulle ne ajovalosi ei olekkaan aina tarkoitettu.

    Äänestä

Ja sitten kun ilma on jotenkin erillainen, niin kuin esim. talvella kun pyryttää lunta, niin ihmiset kiinnittää huomionsa siihen ja unohtavat laittaa ajovalot päälle. Sitten taas kesällä kun on komija ilma ja aurinko paistaa, niin taas ne unohtuu. En tajua miten voi tollanen unohtua..? Ilmeisesti liikaa asioita muistettavana ja tajuttavana samaan aikaan. Näitä ketkä ei pysty keskittymään kun yhteen asiaan kerralla voisi helpottaa jonkunlainen muistilappu keskellä rattia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niinpä niin kirjoitti:

Joo, taas on se aika vuodesa että moni on kaivanut ne aurinkolasinsa esiin. Joiltakin vaan ilmeisesti pitäisi ne aurinkolasit kieltää kokonaan. Pitäiskö tuommonen aurinkolasi osuus jotenkin sisällyttää ajokortin saantiin kuten silmälasitkin. Tuli nimittäin taas tänään 3 autoa tuossa päivän mittaan vastaan pitkät päällä keskellä kirkasta päivää. Mikä helvetti siinä oikein on? Eikö jotkut näe niiden Tiimarista ostettujen lasien takaa niitä mittariston merkkivaloja kun pitkillä vaan ajellaan. Toi pitkillä ajaminen keskellä päivää selkeästi yleistyy aina näin keväällä kun ihmiset kaivaa aurinkolasit esiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu