ONKO ARI

Lahjakkuuden tutkijan Kari Uusikylän näkemyksen mukaan jokaisessa meissä löytyy luovaa lahjakkuutta, mikä joillakin on jo synnynnäisen taipumuksena erityislahjakkuuteen. Tämän esille tuloon tarvitaan ihmisen oma valinta tyyliin: haluan kehittyä tässä!

Uusikylä myös napauttaa veitsen terävästi: ”Todellisuudessa lahjakkuus ei läheskään aina ilmene hyvänä koulumenestyksenä. Huonosti koulussa menestyneitä neroja ovat esimerkiksi Albert Einstein, Thomas Edison ja Pablo Picasso. Esimerkiksi Einsteinia pidettiin lapsuudessa keskinkertaisena ellei peräti hidasälyisenä. Teini-ikäisenä hänet röyhkeytensä vuoksi erotettiin koulusta.”

Uusitalo tuo esille muiden tutkijoiden tutkimustuloksia seuraavasti: ”Joidenkin tutkimusten mukaan jopa 50 prosenttia huippuälykkäistä on koulussa alisuoriutujia. Richterin tutkimusten mukaan lahjakas yksilö reagoi ulkoisia paineita ja vaatimuksia vastaan neljällä eri tavalla: sopeutumalla, vetäytymällä, kapinoimalla tai ylittämällä odotukset.
Sopeutujat oppivat miellyttämään.
Vetäytyviä lapsia ei usein edes pidetä lahjakkaina, koska he haluavat kaikin tavoin olla kuten keskinkertaiset lapset.
Luovimmat lahjakkuudet hylkäävät usein täysin muiden odotukset. He saattavat vastustaa sääntöjä ja normeja, laiminlyödä koulutehtävänsä.”

***
Ari Koivusen henkilöhistoriasta julkisuuteen tulleiden tietojen valossa,
Uusitalon näkemysiin nojautuen, voisi Aria pitää erityislahjakkaana persoonana.

Media on tuonut esille Arin tarkkailuluokkalaisena olon, hänen perhehistoriansa tragediat, idolituomarin mielipidettä vastaan kapinoinnin, hänen nasevat mielipiteensä ja näkemyksensä muista artisteista ja ylimielisyydeksi luokitellun käytöksensä.

Jos Uusitalon näkemyksiin lahjakkuuden tutkijana on luottamista, ei Arin käytös olisikaan ylimielistä eikä muutenkaan ’kusipäisen’ toimintaa vaan tietyille erityislahjakkaille persoonille ominaista.

Entä jos Arin käyttäytymistä tarkasteltaisiin kuten lahjakasta persoonaa eikä tuijotettaisi yksisilmäisesti hänen menneisyyteensä?

Entä jos annettaisiin Arille rauhassa mahdollisuus näyttää kykynsä tulevana artistina ja luoda itselleen terveelle pohjalle kehittyvä artistin minäkuva?
21892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

AdHd- tapaus ei mitään sen hohdokkaampaa.

Äänestä
  • Toki todellinen luuseri.....tuskin koskaan pääsee todellisten suurmiesten tasolle ( vrt. Einstein ym. ), poitsu ei elämässään ole vielä saanut kokemuksia, miksi en katso karaokebaarin vinkuhommia...

    Äänestä

  • mietinpä kirjoitti:

    Toki todellinen luuseri.....tuskin koskaan pääsee todellisten suurmiesten tasolle ( vrt. Einstein ym. ), poitsu ei elämässään ole vielä saanut kokemuksia, miksi en katso karaokebaarin vinkuhommia...

    Olet siis itsekin luuseri. Älä edes yritä väittää vetäväsi vertaa Einsteinille :DD

    Ajattelehan, kuinka moni "pappabetalar"-lapsukaisista on 22-vuotiaana tehnyt vielä mitään muuta kuin opiskellut. Ari on käynyt peruskoulun ja jo monta vuotta töitäkin, elättänyt itsensä. Kuinkas on Sinun laitasi?

    Luojan kiitos, etteivät kaikki ihmiset opiskele itseään itsekeskeisiksi paskiaisiksi. Fiksut voivat olla suvaitsevaisia erilaisuudelle, toisen onnistuminen katsos ei ole keltään pois. Sitä voi iloita toisen puolesta, eikä edes tee kipeää, kannattaa joskus kokeilla.

    Äänestä

Olen täysin samaa mieltä kanssasi, että annetaan Arin nyt rauhassa keskittyä uraansa ja levyn tekoon. On hän niin lahjakas laulaja. Antaa hänen kehittyä rauhassa. Varmasti paranee ikääntyessä kuin viini.... Ja Arihan miellyttää kaikkia ikäpolvia ja todella harva esiintyjä pystyy siihen.

Äänestä
  • Tähän lahjakkuuden tulkintaa, joka oli tutkimustulos, eikä mutu perusteella jonkun älylliseseti soluasteella olevan mielipide, lopetan kohdaltani keskustelupalstalla vierailuni tähän.
    Lahjakas Ari ei onneksi tarvitse näitä täällä kitiseviä olmeja, eivätkä ne pysty vaikuttamaan Arin loistavaan tulevaisuuteen artistina millääntavoin. Harmittaako?

    Äänestä

  • gargoyle kirjoitti:

    Tähän lahjakkuuden tulkintaa, joka oli tutkimustulos, eikä mutu perusteella jonkun älylliseseti soluasteella olevan mielipide, lopetan kohdaltani keskustelupalstalla vierailuni tähän.
    Lahjakas Ari ei onneksi tarvitse näitä täällä kitiseviä olmeja, eivätkä ne pysty vaikuttamaan Arin loistavaan tulevaisuuteen artistina millääntavoin. Harmittaako?

    Nyt en ymmärtänyt mikä sinun kirjoituksesi sisällön tarkoitus oli?

    Tutkimuksesta kirjoittaja ei kirjoita Arista negatiiviseen sävyyn vaan paremminkin Arin käyttäytymiselle selitystä antavasti.
    Muut tähän mennessä vastanneet ovat kirjoittaneet vain hyviä kommentteja Arista.

    Eli ketkä vastanneista ovat niitä "kitiseviä olmeja???

    Äänestä

  • ?????????????????? kirjoitti:

    vastauksensa tuohon ADHD kommenttiin, arvaisin.

    Äänestä

Aika monta kertaa törmää tähän ihmelliseen, lievästi sanoen epätieteelliseen ilmiöön, jossa napataa täysin irrelevantteja osia asiasta. Eihän tällaisessa johtopäätöksessä ole mitään järkeä, että jos joiltain lahjakkailta löytyy taustala koulunkäyntivaikeuksia niin homma korreloisi myös päin vastoin eli huono koulumenestys kertoisikin lahjakkuudesta. Tervemenoa SOKLAaan tutustumaan "hieman" tarkemmin UusiKYLÄn Karin oppeihin.

Äänestä
  • "Uusitalon näkemysiin nojautuen, voisi Aria pitää erityislahjakkaana persoonana."

    Huomio sanat: näkemyksiin nojauten...voisi pitää

    "Jos Uusitalon näkemyksiin lahjakkuuden tutkijana on luottamista"

    Huomio sanat: jos...tutkijana...luottamista

    Avauksen kirjoittaja ei alleviivaa Uusikylän näkemyksiä vaan tuo ne esille vaihtoehtona tarkasteltavaksi.

    Missä siis on väitteeksi puettu johtopäätös?

    Äänestä

  • avauksesta: kirjoitti:

    "Uusitalon näkemysiin nojautuen, voisi Aria pitää erityislahjakkaana persoonana."

    Huomio sanat: näkemyksiin nojauten...voisi pitää

    "Jos Uusitalon näkemyksiin lahjakkuuden tutkijana on luottamista"

    Huomio sanat: jos...tutkijana...luottamista

    Avauksen kirjoittaja ei alleviivaa Uusikylän näkemyksiä vaan tuo ne esille vaihtoehtona tarkasteltavaksi.

    Missä siis on väitteeksi puettu johtopäätös?

    että olisi jotain syytä tarkastella Arin tilannetta jotenkin samanlaisena kuin Einsteinin. En äkkisältään muista ketään tieteen merkkihenkilöä, jolla olisi samanlaista kehitysvammaa kuin Arilla, Stephen Hawkingkin kärsii aikuisiän sairaudesta. Samoin joidenkin merkkihenkilöiden koulunkäyntivaikeudet senaikaisessa behavioristisessa oppimiskäsityksessä ja nykyajan luusereiden kyvyttömyys mihinkään pitkäjänteiseen tai älylliseen toimintaan on aika vaikea sovittaa yhteen. Uusikylän näkemyksissä on hyvä muistaa hänen taustansa lahjakkuustutkijana, hän on perinteinen suomalainen kansakoulunopettaja, joka lähti USAhan ja törmäsi (siinä "hieman" toisenlaisessa) kulttuurissa lahjakkuuden tutkimiseen. Suomessahan tämä on aina ollut tabu. Olisi mukava tietää vaikkapa suomalaisia nyky(erityis)lahjakkuuksia, jotka eivät ole kyenneet käymään kouluaan "normaalisti", esim. joutumatta erityisopetukseen tai pääsemättä lukioon.

    Äänestä

  • johtopäätöksenä sitä, kirjoitti:

    Jos ihminen ei jaksa sopeutua tylsään koulumaailmaan, niin ei se mikään vamma ole.

    Tasapäistävässä Suomessa kaikkien pitäisi olla samanlaisia, eikä valtavirrasta saisi poiketa.

    Kaivetaanpa sitten esiin kaikkien maailman rokkistarojen taustat: kuinkakohan moni tykkäsi koulunkäynnistä ja istui kiltisti pulpetissaan hiljaa tehtäviään alistuvasti mielihyvin tehden?

    Muuten, monet Yhdysvaltain presidenteistä olivat kriminaaleja menneisyydessään ennen virkaan astumistaan. Kaivele kaivele tietoja, äläkä yritä tasapäistää joka helvetin erikoislahjakkuutta.

    Kun Einstein oli kouluiässä, ei hän ollut sen kummempi kuin Arikaan samassa iässä.
    Emme voi vielä tietää miten pitkälle Ari musiikin myötä elämässään pääsee. Toivon kylläkin, että hyvin pitkälle.

    Sinulla taitaa olla paha "kateusvamma" itselläsi. Arilla ei tietääkseni ole minkäänmoista kehitysvammaa, eikä hänestä myöskään voi puhua luuserina.

    On varsin kummallista, että itseään (siis Sinä) fiksuna ihmisenä pitävä, ajattelee noin asenteellisesti.
    Mitä lukioon "pääsemiseen" tulee, sinne pääsee nykyisin todella mitättömin arvosanoin. Kaikki eivät HALUA lukioon. Oma tyttäremme on hyvä esimerkki, hänellä oli keskiarvo peruskoulun päästötodistuksessa liki 9, mutta hän ei halunnut mennä lukioon "aikaa tappamaan", vaan valitsi toisen tien opiskella.....eikä ole tarvinnut katua hetkeäkään. *nyt siis ollut jo vuosia työelämässä*

    Behaviorismi vertauksesi ei nyt oikein taida osua kohdalleen. Behaviorismi tarkalleen ottaen tarkoittaa käyttäytymistiedettä millä on tutkittu eläinten ja ihmisten käyttäytymistä rinnastaen siirtämällä sivuun ihmiselle olennaiset ominaisuudet kuten emotiot, ajatusrakenteet, syyn ja seurauksen ymmärtäminen ja ennen kaikkea psyyke.
    Kognitivismi syrjäytti behaviorismin jo aika päiviä sitten.

    Jo 50-luvulla nousi vastarinta behaviorismia vastaan, joten tuota kyseistä suuntausta ei voida käyttää Albert Einsteinhin (1904-1973), joka oli tuolloin yli 46-vuotias, Pablo Picasso (1881-1973) yli 69-vuotias. Thomas Edison (1847-1931) oli jo kuollut kuten Ivan Pavlovikin (1849-1936), joka oli behaviorismin oppi-isä.

    Nyt tässä taisi erityislahjakkuus teema osua akilleen kantapäähäsi.
    Ettet vaan itse kärsisi siitä, että opiskeluistasi huolimatta, et ole saavuttanut tahtomaasi päämääräsi tai et syystä tai toisesta ole löytänyt omaa lahjakkuuttasi. Eli kiteytettynä olet jäänyt ’jäähylle’ ja ’yliajetuksi’.

    Ovatko sinut ohittaneet monetkin, jotka mielestäsi ovat olleet luusereita?

    Tosin Aalto on kuollut, mutta ei siitä nyt niin kauhean kauan ole. Hänellä oli todella vaikeuksia koulussa. Kovalla työllä kuitenkin kouluttautui, ollen sitten likipitäen nero, paljon ainakin ajastaan edellä :)

    Äänestä

  • Asiaa...

    Äänestä

  • kehitysvamma? kirjoitti:

    Jos ihminen ei jaksa sopeutua tylsään koulumaailmaan, niin ei se mikään vamma ole.

    Tasapäistävässä Suomessa kaikkien pitäisi olla samanlaisia, eikä valtavirrasta saisi poiketa.

    Kaivetaanpa sitten esiin kaikkien maailman rokkistarojen taustat: kuinkakohan moni tykkäsi koulunkäynnistä ja istui kiltisti pulpetissaan hiljaa tehtäviään alistuvasti mielihyvin tehden?

    Muuten, monet Yhdysvaltain presidenteistä olivat kriminaaleja menneisyydessään ennen virkaan astumistaan. Kaivele kaivele tietoja, äläkä yritä tasapäistää joka helvetin erikoislahjakkuutta.

    Onneksi ne kriminaalit ovat Yhdysvaltain presidenttejä, taitaapa nykyinenkin olla virkaheittojuoppo joka suvun rahoilla on valtaan pääsyt. Totta. Mutta, ei tuosta arista suurmieheksi ole, ja joku rokkari EI ole ammatti, se on elämäntapa. Mieshän on kuin kerjäläisen kelkkanaru, ei kovin vakuuttava hevari minun mielestäni. Taas pissikset suuttuu... Lol

    Äänestä

  • wanharouwa kirjoitti:

    Kun Einstein oli kouluiässä, ei hän ollut sen kummempi kuin Arikaan samassa iässä.
    Emme voi vielä tietää miten pitkälle Ari musiikin myötä elämässään pääsee. Toivon kylläkin, että hyvin pitkälle.

    Sinulla taitaa olla paha "kateusvamma" itselläsi. Arilla ei tietääkseni ole minkäänmoista kehitysvammaa, eikä hänestä myöskään voi puhua luuserina.

    On varsin kummallista, että itseään (siis Sinä) fiksuna ihmisenä pitävä, ajattelee noin asenteellisesti.
    Mitä lukioon "pääsemiseen" tulee, sinne pääsee nykyisin todella mitättömin arvosanoin. Kaikki eivät HALUA lukioon. Oma tyttäremme on hyvä esimerkki, hänellä oli keskiarvo peruskoulun päästötodistuksessa liki 9, mutta hän ei halunnut mennä lukioon "aikaa tappamaan", vaan valitsi toisen tien opiskella.....eikä ole tarvinnut katua hetkeäkään. *nyt siis ollut jo vuosia työelämässä*

    Tässähän on se ero että Einstein KÄVI KOULUNSA LOPPUUN ja tuskin oli tarkkiksella. Turha vertailla luuseria aikamme tunnetuimpaan tiedemieheen. Loisinpä vetoa, että Ari ei tiedä mita E=mc2 tarkoittaa....

    Äänestä

  • epätarkuutta kirjoitti:

    Behaviorismi vertauksesi ei nyt oikein taida osua kohdalleen. Behaviorismi tarkalleen ottaen tarkoittaa käyttäytymistiedettä millä on tutkittu eläinten ja ihmisten käyttäytymistä rinnastaen siirtämällä sivuun ihmiselle olennaiset ominaisuudet kuten emotiot, ajatusrakenteet, syyn ja seurauksen ymmärtäminen ja ennen kaikkea psyyke.
    Kognitivismi syrjäytti behaviorismin jo aika päiviä sitten.

    Jo 50-luvulla nousi vastarinta behaviorismia vastaan, joten tuota kyseistä suuntausta ei voida käyttää Albert Einsteinhin (1904-1973), joka oli tuolloin yli 46-vuotias, Pablo Picasso (1881-1973) yli 69-vuotias. Thomas Edison (1847-1931) oli jo kuollut kuten Ivan Pavlovikin (1849-1936), joka oli behaviorismin oppi-isä.

    Nyt tässä taisi erityislahjakkuus teema osua akilleen kantapäähäsi.
    Ettet vaan itse kärsisi siitä, että opiskeluistasi huolimatta, et ole saavuttanut tahtomaasi päämääräsi tai et syystä tai toisesta ole löytänyt omaa lahjakkuuttasi. Eli kiteytettynä olet jäänyt ’jäähylle’ ja ’yliajetuksi’.

    Ovatko sinut ohittaneet monetkin, jotka mielestäsi ovat olleet luusereita?

    asiantuntija-analyysiä. Minun puhun behavioristisesta oppimiskäsityksestä ja sinä luennoit behaviorismista. Onnittelen. Behavioristisen oppimiskäsityksen johdosta Suomen opettajakoulutus on johtanut hyvin opettajajohtoiseen didaktiikkaan. Välillä on yritetty INOn (itse neuvova opetus) kaltaisia oppilaskeskeisempiä työskentelymuotoja, mutta sananlasku "opettaja opettaa, oppilas opin saa" kertoo paljon ajan hengestä. Tätä suuntausta on kritisoitu paljolti sen vuoksi, se saattaa jättää valtavirrasta poikkeavia lahjakkuuksia sivuun. MItä tulee alkuperäisen kysymykseen Arin erityislahjakkuudesta, niin siltä osin voidaan jättää melko huolettomasti Suomen koululaitos pois syytettyjen listalta. Siis, jos oletetaan Arin olevan musiikillinen erityislahjakkuus. Musikaalisuus ja koulumenestys korreloivat erittäin voimakkaasti keskenään, samoin matemaattinen lahjakkuus. Tämä johtunee toisaalta musiikin ja matematiikan osittaisesta samankaltaisuudesta, toisaalta matematiikan arvostuksesta sekä yhteiskunnassa että koulumaailmassa. Musiikista Uusikyläkin (klarinetin soittajana) muistaa usein muistuttaa, omasta koulu"menestyksestäänkin" kertoo mielellään. Olisi mukava tietää kuka vaikkapa suomalaisista musiikkilahjakkuuksista on ollut erityisopetuksesta tai muuten harrastanut kivikkoisempaa opinpolkua. (Erityis)lahjakkuudet kiinnostavat minua ainoastaan työni puolesta, itselläni ei ole syytä änkeä tähän joukkoon. Ohimenijöitä löytyy, neljä viimeistä virkavaalia olen voittanut, 80-luvulta löytyy yksi kirvelevä tappio. Kesätöistä puisto-osastolla.

    Äänestä

  • kehitysvamma? kirjoitti:

    Jos ihminen ei jaksa sopeutua tylsään koulumaailmaan, niin ei se mikään vamma ole.

    Tasapäistävässä Suomessa kaikkien pitäisi olla samanlaisia, eikä valtavirrasta saisi poiketa.

    Kaivetaanpa sitten esiin kaikkien maailman rokkistarojen taustat: kuinkakohan moni tykkäsi koulunkäynnistä ja istui kiltisti pulpetissaan hiljaa tehtäviään alistuvasti mielihyvin tehden?

    Muuten, monet Yhdysvaltain presidenteistä olivat kriminaaleja menneisyydessään ennen virkaan astumistaan. Kaivele kaivele tietoja, äläkä yritä tasapäistää joka helvetin erikoislahjakkuutta.

    armeijaan.

    Äänestä

  • oikein (Googlen?) kirjoitti:

    asiantuntija-analyysiä. Minun puhun behavioristisesta oppimiskäsityksestä ja sinä luennoit behaviorismista. Onnittelen. Behavioristisen oppimiskäsityksen johdosta Suomen opettajakoulutus on johtanut hyvin opettajajohtoiseen didaktiikkaan. Välillä on yritetty INOn (itse neuvova opetus) kaltaisia oppilaskeskeisempiä työskentelymuotoja, mutta sananlasku "opettaja opettaa, oppilas opin saa" kertoo paljon ajan hengestä. Tätä suuntausta on kritisoitu paljolti sen vuoksi, se saattaa jättää valtavirrasta poikkeavia lahjakkuuksia sivuun. MItä tulee alkuperäisen kysymykseen Arin erityislahjakkuudesta, niin siltä osin voidaan jättää melko huolettomasti Suomen koululaitos pois syytettyjen listalta. Siis, jos oletetaan Arin olevan musiikillinen erityislahjakkuus. Musikaalisuus ja koulumenestys korreloivat erittäin voimakkaasti keskenään, samoin matemaattinen lahjakkuus. Tämä johtunee toisaalta musiikin ja matematiikan osittaisesta samankaltaisuudesta, toisaalta matematiikan arvostuksesta sekä yhteiskunnassa että koulumaailmassa. Musiikista Uusikyläkin (klarinetin soittajana) muistaa usein muistuttaa, omasta koulu"menestyksestäänkin" kertoo mielellään. Olisi mukava tietää kuka vaikkapa suomalaisista musiikkilahjakkuuksista on ollut erityisopetuksesta tai muuten harrastanut kivikkoisempaa opinpolkua. (Erityis)lahjakkuudet kiinnostavat minua ainoastaan työni puolesta, itselläni ei ole syytä änkeä tähän joukkoon. Ohimenijöitä löytyy, neljä viimeistä virkavaalia olen voittanut, 80-luvulta löytyy yksi kirvelevä tappio. Kesätöistä puisto-osastolla.

    Upeaa reagointia:D Sinähän tuuletat oikein hartiavoimin:D
    Nostan mielihyvin käteni ilmaan näinkin selkeän ja asiapitoisen vastineen edessä, sillä en todellakaan ole asiantuntijana täällä esiintynyt enkä tule esiintymään – jätän sen roolin sinulle:D

    Näen asian niin, että me (sinä ja minä) lähestymme tätä erityislahjakkuus teemaa omilta suunniltamme.
    Minä kysyen, ehdotellen ja samalla myös kyseenalaistaen (esim. Uusikylän näkemyksiä), jotka näkyvät avauksessani (mikä ilmeisesti sinulta jäi huomioimatta?).
    Sinä lähestyt niillä faktoillasi mitkä sinulla on tiedossasi tällä hetkellä.

    Jos lähtisin sinun kanssasi väittelytasoiseen keskusteluun esim. behavioristisesta oppimiskäsityksestä ja behaviorismista, hukkuisi koko alkuperäinen teema sen alle, mikä ei ole minun tavoitteeni.

    Tavoitteenani oli ja on herätellä laajempaa keskustelua Ari Koivusen persoonallisuudesta ja hänen käyttäytymismalleistaan – eikä niin, että takerruttaisiin johonkin yhteen suuntaukseen tai ajattelumalliin.

    Täällä mielestäni keskustelu junnaa paikallaan ollen enimmäkseen keskustelua vastaan ja puolesta toimiiko Ari tietyissä tilanteissa oikein vain väärin.

    Anna palaa ja kirjoita lisää näkemyksiäsi – luen mielelläni sinun vastineistasi:P

    Äänestä

Arissa ja Kärpissä on samaa.. Molemmat rautaisia ja varsinkin Ari seuraava super star!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ERITYISLAHJAKAS ALISUORIUTUJA? kirjoitti:

Lahjakkuuden tutkijan Kari Uusikylän näkemyksen mukaan jokaisessa meissä löytyy luovaa lahjakkuutta, mikä joillakin on jo synnynnäisen taipumuksena erityislahjakkuuteen. Tämän esille tuloon tarvitaan ihmisen oma valinta tyyliin: haluan kehittyä tässä!

Uusikylä myös napauttaa veitsen terävästi: ”Todellisuudessa lahjakkuus ei läheskään aina ilmene hyvänä koulumenestyksenä. Huonosti koulussa menestyneitä neroja ovat esimerkiksi Albert Einstein, Thomas Edison ja Pablo Picasso. Esimerkiksi Einsteinia pidettiin lapsuudessa keskinkertaisena ellei peräti hidasälyisenä. Teini-ikäisenä hänet röyhkeytensä vuoksi erotettiin koulusta.”

Uusitalo tuo esille muiden tutkijoiden tutkimustuloksia seuraavasti: ”Joidenkin tutkimusten mukaan jopa 50 prosenttia huippuälykkäistä on koulussa alisuoriutujia. Richterin tutkimusten mukaan lahjakas yksilö reagoi ulkoisia paineita ja vaatimuksia vastaan neljällä eri tavalla: sopeutumalla, vetäytymällä, kapinoimalla tai ylittämällä odotukset.
Sopeutujat oppivat miellyttämään.
Vetäytyviä lapsia ei usein edes pidetä lahjakkaina, koska he haluavat kaikin tavoin olla kuten keskinkertaiset lapset.
Luovimmat lahjakkuudet hylkäävät usein täysin muiden odotukset. He saattavat vastustaa sääntöjä ja normeja, laiminlyödä koulutehtävänsä.”

***
Ari Koivusen henkilöhistoriasta julkisuuteen tulleiden tietojen valossa,
Uusitalon näkemysiin nojautuen, voisi Aria pitää erityislahjakkaana persoonana.

Media on tuonut esille Arin tarkkailuluokkalaisena olon, hänen perhehistoriansa tragediat, idolituomarin mielipidettä vastaan kapinoinnin, hänen nasevat mielipiteensä ja näkemyksensä muista artisteista ja ylimielisyydeksi luokitellun käytöksensä.

Jos Uusitalon näkemyksiin lahjakkuuden tutkijana on luottamista, ei Arin käytös olisikaan ylimielistä eikä muutenkaan ’kusipäisen’ toimintaa vaan tietyille erityislahjakkaille persoonille ominaista.

Entä jos Arin käyttäytymistä tarkasteltaisiin kuten lahjakasta persoonaa eikä tuijotettaisi yksisilmäisesti hänen menneisyyteensä?

Entä jos annettaisiin Arille rauhassa mahdollisuus näyttää kykynsä tulevana artistina ja luoda itselleen terveelle pohjalle kehittyvä artistin minäkuva?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu