Olen mies ja avioliittoa on takana joitakin vuosia. Menimme naimisiin rakkaudesta ja molempien mielestä edelleen keskinäistä rakkautta tunteen tasolla riittää.
Mielestäni liittoamme silti "riivaa" otsikon mukainen ongelma, vaimoni mukaan ao. ongelmaa taas ei ole lainkaan(eli hän itse ei ole ongelma eikä näe itsessään mitään ongelmaa tai käytöksessään korjattavaa...), vaan syy hänen reagointiinsa on minussa ja/tai ympäristössä. Pitkäaikaisen ammattiterapeuttimme mukaan ao. ongelmaa ei voida nimittää otsikon mukaisella voimakkuudella(eihän vain toista henkilöä voida "syyllistää" missään tilanteessa...), hänen mielestään kyse on vain kateudesta/luottamuspulasta. Näinpä ongelman(joka näkymykseni mukaan on täysin ilmiselvä) ytimeen ei olla voitu päästä lainkaan, vaan elämä on jokapäiväistä ao. keskusteluesimerkin mukaista "pyörittämistä" ja "jauhamista". Päivittäin meillä kuluu vapaa-ajastamme vajaasta tunnista useisiin tunteihin pelkästään ao. aiheen parissa... Rakennan seuraavaan mahdollisimman autenttisen keskusteluesimerkin. M: = mies ja V: = vaimo. Esimerkki on pitkä ja kirjoitettu mahdollisimman pitkälle ns. kirjakielellä, jotta varsinaiset faktat tulevat esiin(monesti ao. keskustelut ovat käytännössä varsin kiivaita ja kovaäänisiä):
V:tuijotit äsken tuota vähävaatteisen naisen mainostaulua!! M:?? en edes huomannut koko mainostaulua! V:katsoithan suoraan siihen suuntaan!! M:ehkäpä se oli näkökentässäni, mutta en silti huomannut koko mainostaulua, vaan ilmeisesti katseeni oli fokusoitunut aivan johonkin muualle näkökenttään. V:vähintään katselit tuon liki alastoman naisen kuvaa!! M:näin ei kyllä tapahtunut. Minä en muutenkaan katsele muita naisia tai naisten kuvia, vaan sinua. V:pakkohan sinun oli ainakin nähdä tuo kuva!!? M:Tällä kertaa jäi näkemättä..:) Tosin kyllähän muita naisia ja naisten kuvia väkisinkin näkee, kun on luotu silmät päähän, mutta minä en niitä jää katselemaan puhumattakaan tuijottamisesta. Sinuthan minä olennut valinnut ja sen takia muita minun ei tarvitse katsella. V:En usko tuohon. Kyllä sinä niitä muita naisia ja esim. alusvaatemainoksia tms. kuitenkin tutkit ja katselet!!! M:Taitaa olla taas vaikkua korvissasi, sanoinhan jo miten asiat ovat! V: No kyllähän sinä silti näet kulkiessasi vähäpukeisia naisia ja/tai niiden mainoskuvia, kuten äsken mainitsit. Ja sehän on väärin minua kohtaan! Se tuntuu niin kipeältä ja pahalta! M:Näkeminenhän on eri asia kuin katselu, tutkiminen ja tuijottaminen. On mahdotonta olla näkemättä ympärilleen. Näenhän yhtä lailla lihavia, laihoja, normaalivartaloisia, rumia, kauniita, nuoria ja vanhoja, koska kaikkia meitä tältä planeelta löytyy. Näkemistä ei voi välttää ja se ei ole väärin sinua kohtaan. V: On se vaan väärin ja minuun sattuu, kun näet muita kauniita naisia ja/tai naisten kuvia. Sitä paitsi kuitenkin tutkit ja katselet ja tuijotat (ainakin salaa) muita naisia. En usko puheitasi! M:Enpä tuijota! Oletko koskaan kuullut itsekurista? Koska en halua muita naisia tuijotella(sinut jo valittuani), niin olen kouluttanut itseni niin, että en katsele tai jää tutkimaan muita naisia. Tämä käytösmalli minulle on jo rakentunut ns. selkäytimeen. V:Ei tuo voi olla mahdollista! En usko sinua! Sitä paitsi jo muiden pelkkä näkeminen(vaikka et katselisi tai tuijottaisi) on vaan niin väärin minua kohtaan!! Etkä muutenkaan katsele tai tutki minua!! M:Minähän katselen sinua jatkuvasti. Ja läheisyyttä sekä hellyyttä annan jatkuvasti sekä yksityisesti että mielellään myös julkisesti(jota muut miehet eivät juuri näytä vaimoilleen tekevän...). Ja tämä ei ole minulle mikään "suoritus", vaan tulee ihan vain väkisin "sydämestä"! V:Sinä et saa nähdä muita naisia tai naisten kuvia!! Minä en kestä sitä!! M:Taitaa olla nyt pattitilanne tänäänkin. Enhän minä silmiä päästäni voi repiä! V:Minä en voi luottaa sinuun enkä koe oloani seurassasi turvalliseksi. Silti kyllä tykkään sinusta! Mutta: koskaan en voi luottaa sinuun yhtään!!! M:Tuohan tuhoaa suhdettamme jatkuvasti. Etkö näe, että ongelma on sinussa itsessäsi ja sinun tulisi tunnistaa ja tunnustaa tämä tosiasia, jotta voisit saada siihen apua? Mikäli et edes tunnista tätä asiaa, niin ethän voi mitenkään saada apua! V:Vaikka minussa jotain "pientä" olisikin, niin yhtä lailla ongelma on sinussa, kuten olen koko ajan sanonut. Sinunkin pitää muuttua! M:No miten? V:Kun näet muita naisia, niin kuitenkin katselet niitä! Ja vaikka et katselisi, niin kuitenkin näet ja sehän on niin kipeää ja väärin mua kohtaan!!! M:???!!!
Tällaista "jauhamista" siis parisuhteemme on ollut jo vuosia ja muutosta parempaan ei ole näköpiirissä. Ainoastaan itse "alkujärkytyksen" jälkeen olen nykyään kokonaistilanteesta kunnolla selvillä enkä enää koe niin tunteilleni ikävänä tuota käytöstä, koskapa tiedän ja tunnistan, että vika ei ole minussa, vaan kyseessä on ns. sairaalloinen/aiheeton mustasukkaisuus. Lisäksi vaimoni kontrolloi menemisiäni ja tekemisiäni viiden minuutin tarkkuudella, tutkii kännykkääni jatkuvasti, haluaa tietää kenen kanssa ja mitä olen tänään puhunut eli tällainen jatkuva kuulustelu on koko ajan päällä. Hän ei halua, että minulla olisi muita ihmissuhteita kuin hän(tai hyvin rajoitetusti, jos käyn vaikka kaverin kanssa ulkona muutaman kerran vuodessa, niin se on täysin kestämätöntä hänelle, yksikin kerta tuntuu olevan liikaa...). Tuskallista on ollut tähänastinen taival molemmille. Nykyisin laitan aina ns. kovan kovaa vastaan jopa aiempaa voimakkaammin eli en hyväksy aiheettomia kommentteja minusta, vaan tyrmään ne suoralta kädeltä. Vielä: kukaanhan ei ole ns. täydellinen, mutta kaikki edellä kuvatut vaimon näkemykset ovat mielestäni täysin aiheettomia. Tämä on siis minun näkemykseni, johon minulla on täysi oikeus. Syntyyköhän tästä meidän pattitilanteesta tämän kummempaa elämää...?
Mielestäni liittoamme silti "riivaa" otsikon mukainen ongelma, vaimoni mukaan ao. ongelmaa taas ei ole lainkaan(eli hän itse ei ole ongelma eikä näe itsessään mitään ongelmaa tai käytöksessään korjattavaa...), vaan syy hänen reagointiinsa on minussa ja/tai ympäristössä. Pitkäaikaisen ammattiterapeuttimme mukaan ao. ongelmaa ei voida nimittää otsikon mukaisella voimakkuudella(eihän vain toista henkilöä voida "syyllistää" missään tilanteessa...), hänen mielestään kyse on vain kateudesta/luottamuspulasta. Näinpä ongelman(joka näkymykseni mukaan on täysin ilmiselvä) ytimeen ei olla voitu päästä lainkaan, vaan elämä on jokapäiväistä ao. keskusteluesimerkin mukaista "pyörittämistä" ja "jauhamista". Päivittäin meillä kuluu vapaa-ajastamme vajaasta tunnista useisiin tunteihin pelkästään ao. aiheen parissa... Rakennan seuraavaan mahdollisimman autenttisen keskusteluesimerkin. M: = mies ja V: = vaimo. Esimerkki on pitkä ja kirjoitettu mahdollisimman pitkälle ns. kirjakielellä, jotta varsinaiset faktat tulevat esiin(monesti ao. keskustelut ovat käytännössä varsin kiivaita ja kovaäänisiä):
V:tuijotit äsken tuota vähävaatteisen naisen mainostaulua!! M:?? en edes huomannut koko mainostaulua! V:katsoithan suoraan siihen suuntaan!! M:ehkäpä se oli näkökentässäni, mutta en silti huomannut koko mainostaulua, vaan ilmeisesti katseeni oli fokusoitunut aivan johonkin muualle näkökenttään. V:vähintään katselit tuon liki alastoman naisen kuvaa!! M:näin ei kyllä tapahtunut. Minä en muutenkaan katsele muita naisia tai naisten kuvia, vaan sinua. V:pakkohan sinun oli ainakin nähdä tuo kuva!!? M:Tällä kertaa jäi näkemättä..:) Tosin kyllähän muita naisia ja naisten kuvia väkisinkin näkee, kun on luotu silmät päähän, mutta minä en niitä jää katselemaan puhumattakaan tuijottamisesta. Sinuthan minä olennut valinnut ja sen takia muita minun ei tarvitse katsella. V:En usko tuohon. Kyllä sinä niitä muita naisia ja esim. alusvaatemainoksia tms. kuitenkin tutkit ja katselet!!! M:Taitaa olla taas vaikkua korvissasi, sanoinhan jo miten asiat ovat! V: No kyllähän sinä silti näet kulkiessasi vähäpukeisia naisia ja/tai niiden mainoskuvia, kuten äsken mainitsit. Ja sehän on väärin minua kohtaan! Se tuntuu niin kipeältä ja pahalta! M:Näkeminenhän on eri asia kuin katselu, tutkiminen ja tuijottaminen. On mahdotonta olla näkemättä ympärilleen. Näenhän yhtä lailla lihavia, laihoja, normaalivartaloisia, rumia, kauniita, nuoria ja vanhoja, koska kaikkia meitä tältä planeelta löytyy. Näkemistä ei voi välttää ja se ei ole väärin sinua kohtaan. V: On se vaan väärin ja minuun sattuu, kun näet muita kauniita naisia ja/tai naisten kuvia. Sitä paitsi kuitenkin tutkit ja katselet ja tuijotat (ainakin salaa) muita naisia. En usko puheitasi! M:Enpä tuijota! Oletko koskaan kuullut itsekurista? Koska en halua muita naisia tuijotella(sinut jo valittuani), niin olen kouluttanut itseni niin, että en katsele tai jää tutkimaan muita naisia. Tämä käytösmalli minulle on jo rakentunut ns. selkäytimeen. V:Ei tuo voi olla mahdollista! En usko sinua! Sitä paitsi jo muiden pelkkä näkeminen(vaikka et katselisi tai tuijottaisi) on vaan niin väärin minua kohtaan!! Etkä muutenkaan katsele tai tutki minua!! M:Minähän katselen sinua jatkuvasti. Ja läheisyyttä sekä hellyyttä annan jatkuvasti sekä yksityisesti että mielellään myös julkisesti(jota muut miehet eivät juuri näytä vaimoilleen tekevän...). Ja tämä ei ole minulle mikään "suoritus", vaan tulee ihan vain väkisin "sydämestä"! V:Sinä et saa nähdä muita naisia tai naisten kuvia!! Minä en kestä sitä!! M:Taitaa olla nyt pattitilanne tänäänkin. Enhän minä silmiä päästäni voi repiä! V:Minä en voi luottaa sinuun enkä koe oloani seurassasi turvalliseksi. Silti kyllä tykkään sinusta! Mutta: koskaan en voi luottaa sinuun yhtään!!! M:Tuohan tuhoaa suhdettamme jatkuvasti. Etkö näe, että ongelma on sinussa itsessäsi ja sinun tulisi tunnistaa ja tunnustaa tämä tosiasia, jotta voisit saada siihen apua? Mikäli et edes tunnista tätä asiaa, niin ethän voi mitenkään saada apua! V:Vaikka minussa jotain "pientä" olisikin, niin yhtä lailla ongelma on sinussa, kuten olen koko ajan sanonut. Sinunkin pitää muuttua! M:No miten? V:Kun näet muita naisia, niin kuitenkin katselet niitä! Ja vaikka et katselisi, niin kuitenkin näet ja sehän on niin kipeää ja väärin mua kohtaan!!! M:???!!!
Tällaista "jauhamista" siis parisuhteemme on ollut jo vuosia ja muutosta parempaan ei ole näköpiirissä. Ainoastaan itse "alkujärkytyksen" jälkeen olen nykyään kokonaistilanteesta kunnolla selvillä enkä enää koe niin tunteilleni ikävänä tuota käytöstä, koskapa tiedän ja tunnistan, että vika ei ole minussa, vaan kyseessä on ns. sairaalloinen/aiheeton mustasukkaisuus. Lisäksi vaimoni kontrolloi menemisiäni ja tekemisiäni viiden minuutin tarkkuudella, tutkii kännykkääni jatkuvasti, haluaa tietää kenen kanssa ja mitä olen tänään puhunut eli tällainen jatkuva kuulustelu on koko ajan päällä. Hän ei halua, että minulla olisi muita ihmissuhteita kuin hän(tai hyvin rajoitetusti, jos käyn vaikka kaverin kanssa ulkona muutaman kerran vuodessa, niin se on täysin kestämätöntä hänelle, yksikin kerta tuntuu olevan liikaa...). Tuskallista on ollut tähänastinen taival molemmille. Nykyisin laitan aina ns. kovan kovaa vastaan jopa aiempaa voimakkaammin eli en hyväksy aiheettomia kommentteja minusta, vaan tyrmään ne suoralta kädeltä. Vielä: kukaanhan ei ole ns. täydellinen, mutta kaikki edellä kuvatut vaimon näkemykset ovat mielestäni täysin aiheettomia. Tämä on siis minun näkemykseni, johon minulla on täysi oikeus. Syntyyköhän tästä meidän pattitilanteesta tämän kummempaa elämää...?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Hei vaan!
Ja ensinnäkin olen todella surullinen puolestasi ja tilanteestasi. Ymmärrän miten turhauttavaa tuollainen on.
Katsoppas, olen nimittäin melko samanlainen kuin naisesi. Tosin, jos näen miehen huomaavan jonkun kuvan, ei se satuta vaan ärsyttää niin suunnattomasti. Haluaisin, että mieheni näkisi vain minut ja haluaisi vain minua! Tai niinhän se varmaan onkin, mutta kyllähän kaikki tiedostavat omasta mielestään hyvännäköiset/kauniit ihmiset. Ja miehille visuaalisuus on se juttu. Mitä vähemmän vaatteita -> sitä kiinnostavampaa. Se raivostuttaa suunnattomasti, kun tietää, että joku telkkarin nainen on todella upea ja mies kyllä ajattelee juuri niin.
Ensimmäinen asia teidän jutussanne on mielestäni se, että naisesi pystyisi käsittämään oman vikansa. Että jotenkin sen pystyisi myöntämään. Kirjoitit, että käytte ammattiterapeuttinne luona, josta ei ole ilmeisesti suurtakaan apua. Voisitko kuvitella vaihtavanne terapeuttia?
Omalla kohdallani kyllä tiedostan oman vikani, enkä todellakaan halua olla tällainen. Viikon ero auttoi asiaa huomattavasti. Sen jälkeen olin ihan nätisti. Nyt jotenkin kaikki tuntuu nousevan taas pintaan.
Jos tuo meno jatkuu, kyllä sinun pääsi siinä hajoaa ja samalla myös naisesi henkinen/fyysinen tasapaino romahtaa jossain vaiheessa miettiessään vain sitä asiaa. Jos ei mitään ratkaisua löydy, joudut vain kestämään tai sitten haet helpomman elämän - ilman naistasi.
Pahoittelen, mutta tilanne ei muutu, ellei puolisosi käsittele itse omia ongelmiaan - ja tähän ei välttämättä yksin pariterapia riitä. Vaimosi tarvitsee yksilöllistä apua, mutta tätä hän ei välttämättä halua hakea tai ottaa vastaan, ellei hän kykene näkemään osuuttaan ongelmassa. Ongelma ei todellakaan ole sinun (vaihtakaa terapeuttia, toisen syyllistäminen on hiukan eri asia kuin omien ongelmien myöntäminen ja ratkaiseminen). Kyse ei ole käytöksestäsi etkä voi sillä asiaa ratkaista.
Tilallasi en olisi alunperinkään suostunut siihen, että puhelin yms tutkitaan säännöllisesti. Myöskään ylenplattinen tulemisten ja menemisten rajoittaminen ei olisi onnistunut. Olet -rakkaudesta- suostunut hiljalleen tähän, ja poisoppiminen voi olla varsin kova paikka myös sinulle. Tämä vaatii melkoista rajanvetoa eli käytännössä kännykän uudelleensalaamista, spostien salasanojen vaihtoa jne. Vaimollasi ei tarvitse olla pääsyä näihin, ja luvaton tutkiminen rikkoo lakia. Jatkuva myöntyminen ei myöskään ole lievittänyt vaimosi mustasukkaisuutta.
Kehotan muuttamaan ainakin hetkeksi pois ja ottamaan aikalisän, jotta vaimosi saa miettiä asioita rauhassa. Jos edelleen tämän jälkeen haluatte yrittää, sovi etukäteen ajat, jolloin saat rauhassa keskittyä esim fyysisen kunnon ylläpitämiseen ja ommin menoihisi. Yksi poikien ilta kuukaudessa on vähän, mutta vähintään tuon pitäisi onnistua. Kirjoitat sen allakkaan, ja tulet kotiin ajoissa (eli et viivy aamuun asti). Ja pidät näistä kiinni. Voit ostaa vaimollesi lipun elokuviin tms samaksi illaksi, jotta hän pääsee tekemään asioita myös itse. Jos sinulla on sisar, pyydä häntä viettämään ko. ilta vaimosi kanssa. Illan aikana voit vastata maksimissaan kahteen teksiviestiin tai yhteen lyhyeen puheluun, et enempää. Näin vaimosi tietää, että saa sinut tarvittaessa kiinni. Jos haluat käydä salilla, mene sinne, ja voit kerran tai kaksi alkuun pyytää vaimoasi piipahtamaan ovella - jotta tietää, että olet siellä missä sanotkin olevasi. Jos vaimosi tästä huolimatta päättää, että kyse on pettämisestä, niin ota uusi aikalisä.
Jos tulee esimerkin kaltaisia keskusteluja, et lähde edes kieltämään. Sanot vain rakastavasi vaimoasi, ja että hän on tärkein ja enempää et asiasta kinastele etkä vakuuttele. Tuo ei ole kunnollista kommunikaatiota, joka rakentaa parisuhdetta, vaan toisen vallanhalun/epäluottamuksen ruokkimista, sillä mielikuvitusrikas mieli saa aina muokattua vastauksen haluamakseen eikä keskustelu etene. Et käännä päätäsi etkä vaihda kanavaa vastaantulevien kuvien mukaan. Päivastoin, voit todeta vaimollesi, että jossakin mainoksessa on komea mies vai onko vaimosi samaa mieltä (Brad Pitt on hyvä esimerkki ;))Tee tätä itsekin säännöllisesti, ja vaimosi saattaa havahtua siihen tosiasiaan, että hän itsekin näkee muita miehiä jatkuvasti - eikä kuvittele kuitenkaan pettävänsä sinua.
Jos ylläolevat konstit eivät toimi, niin ehkä parasta olisi erota, ja kertoa syy rehellisesti vaimollesi sekä terapeutillenne. Rakkaus yksin ei aina riitä, ikävä kyllä.
Kaikinpuolin erittäin hyvä vastaus! Uskoisin, että nuo vinkit auttavat. Varsinkin siitä, että jos menet poikien kanssa ulos, niin vastaa edes muutamaan viestiin tai puheluun, mutta ei hirmu moneen tai anna vaimosi jonkin kerran käydä katsomassa sinua harrastuksissasi, että todella olet paikalla. Nimittäin jos kokonaan kiellät kerralla kaiken "vahtimisen", se ei ainakaan auta ja siksi toiseksi, sinun tulee osoittaa juuri noilla tavoilla olevasi rehellinen!
Nimittäin itselläni on pientä taipumusta mustasukkaisuuteen, ikinä en ole kumppanini kännykkää tutkinut, en soittanut tarkistuspuheluita tms. mutta silti joskus ajatukset ovat lähteneet väärille laduille, tosin itse olen sen tiedostanut. Ja uskoisin, että edellisen kirjoittajan vinkit sopisivat hyvin alkuperäiselle avuksi.
Ja vaikka ap:n vaimon käyttäytyminen on kamalaa ja rasittavaa ja pitemmän päälle tuhoaa suhteen, niin toivottavasti ymmärrät siinä mielessä vaimoasi, että hänellä on tosi paha olla! Hänellä on varmasti tosi raastava olo, hän rakastaa sinua ja kokee, että jokin voima (eli muut naiset jo pelkkinä kuvinakin) imevät sinua poispäin. Kyllä me naiset tajuamme senkin, että miesten on mukava katsella muita naisia, mutta koettakaa ymmärtää sekin, että kaikki naiset eivät kestä sitä yhtä hyvin. Eli tietty kunniotus olisi hyvä olla, jos tietää, että joku on arka asia toiselle.
Oma miesystäväni on aika mustasukkainen ja olen monta kertaa sortunut laskemaan leikkiä ihan vääristä asioista, ja sitten huomannut, että hups, toinen loukkaantuu tosissaan. Eli olen opetellut olemaan puhumatta tietyistä tyypeistä hänen kuultensa tai jos puhun, puhun harvoin ja sanani valiten. En koe, että se olisi minulta jotenkin pois, haluan häntä kunnioittaa ja siksi teen mielelläni niin. Jostain syystä joillain, varsinkin miehillä on ajatus, että on ihan yleisesti hyväksyttyä kuolata kaikkien naisten perässä (nyt en tarkoita todellakaan alkuperäistä kirjoittajaa, vaan puhun ihan yleisellä tasolla) ja he pitävät naisiaan, jotka vähänkin kritisoivat tätä käytöstä jotenkin ymmärtämättöminä ja tiukkapipoisina, mutta mielestäni tämäkin aihe on sellainen, jossa pitäisi yrittää kunnioittaa tai joustaa puolin ja toisin: ajatelkaahan, että jokaisella meillä on joitain kipeitä asioita elämässämme, joista emme halua kuulla ja yleensä ihmiset kunnioittavat tätä, tuskinpa kukaan esimerkiksi juuri syöpään sairastuneelle kertoisi kaikki kyseisestä sairaudesta kuulemansa kauhujutut, tai jos tietäisi toisen sairastavan vaikka anoreksiaa alkasi valittaa tälle omia olemattomia läskejään - eikö tällaista tervettä kohteliaisuutta ja kunnioitusta voisi soveltaa myös vieraitten naisten/miesten katseluun tai perässä kuolaamiseen?
Minäkin olen saanut tuta mustasukkaisuutta mieheltäni koko suhteemme ajan (2,5v). MITÄÄN aihetta siihen ei ole, ja siksi se on erittäin turhauttavaa. Enhän MINÄ sille mitään voi, jos vieraat miehet "tuijottavat" minua (eikä ne oikeasti edes tuijota, olen aivan normaalin kivannäköinen nainen).
Huomasin mustasukkaisuuden suhteen alusta alkaen. Onneksi silloin sisäinen minäni kehoitti minua olemaan tiukkana eräistä asioista; en suostunut selittämään minuuttitarkasti aikataulujani, mitä kumppani penäsi jne. Kuitenkin mustasukkaisuus jatkui ja minua syytettiin. Hänen mukaansa minä oli syypää hänen pahaan oloosa. (Esimerkiksi: jos huomioisin häntä enemmän tai selittäisin tarkasti menoni yms, niin hän ei olisi mustasukkainen eikä olisi niin ahdistava olo)
Ajan kuluessa ajattelin sitten, että jos kova-kovaa vasten ei tehoa, niin kokeillaan pehmeämpää linjaa. Tällöin huomasin huomaamattani pyrkiväni välttelemään "huonoja" aiheita, laittavani menojeni aikana useita viestejä, että kumppanini ymmärtäisi, ettei minulla ole aikomustakaan "pelehtiä" muiden kanssa. Tämä johti pahempaan, lähdin mustasukkaisen "maailmaan" mukaan. Aiemmin minua syytettiin siitä, että en tilitä menemisistäni ja nyt taas siitä, että kerroin täsmällisesti eli "selittelin ja peittelin" jotakin. Minua syytettiin edelleen. (Esimerkiksi jos minulla oli ollut meno toisessa kaupungissa, ja seuraavana päivänä ilahduin kumppanini näkemisestä, niin olin tehnyt "jotakin pahaa" poisollessani, kun huomioin häntä tavatessamme niin paljon.)
Pehmeä linja johti myös siihen, että mieheni mielestä minun tulikin hyvitellä hänelle menojani, ja hän alkoi liittää omaa toimintaansa manipulatiivisia tai vähintäänkin ilkeitä piirteitä. Esimerkiksi hän (epätietoisesti kyllä) jätti vastaamatta menojeni aikana viesteihin tai puheluihin yms. aiheuttaen sillä pahan mielen minulle ja tavallaan (tarkoituksellisestikin) pilaten minun iltani.
Tällä kokemuksella sanon, että pehmeä linja ei ole tehokas ja toimiva. Liialla ymmärtämisellä antaa toiselle mahdollisuuden toimia mustasukkaisesti, ikäänkuin hyväksyy tämän käytöksen. Tämän takia ja tällä kokemuksella puhun ns. kovan linjan puolesta. Sillä en tarkoita ilkeyttä tai piruilua, vaan sitä, ettei suostu väittelemään turhista asioista, ei muuta omia menojaan tai omaa toimintaa jne. Kuten aiemminkin on tässä keskustelussa todettu, jotenkin siten, että: "olet tärkeä minulle, mutta nyt on kyse mustasukkaisuudesta, enkä lähde kiistelemään asiasta. Kun olet rauhoittunut ja miettinyt asiaa, keskustellaan asiasta sitten." Myöhemminkin keskusteltaessa tulee olla kuitenkin koko ajan erittäin "skarppina", ettei vain lähde siihen mustasukkaisen maailmaan väittelemään asiasta, vaikka se toinen kuin sitä yrittäisi. Ja ainakin minun mieheni yrittää koko ajan.
Toki voin myöntää, että minullakin on ollut hetkeni, jolloin en ole kyennyt rakentavasti kumppanini kanssa asiasta keskustelemaan ja varmasti tulee olemaan edelleenkin. Meidän suhteessamme mustasukkaisuus on siis edelleen akuutti ongelma, mutta nyt mieheni sentään itse ymmärtää ja myöntää ongelman.
Keskeistä on siis ymmärtää, että kyseessä on sen toisen ihmisen ongelma. Hänen on se selvitettävä. Mustasukkaisuuden juontaessa (useimmiten) huonosta itsetunnosta, tulee vastauksia hakea aivan muualta kuin siitä mustasukkaisesta käytöksestä. Ja tällöin ulkopuolinen apu ei ole lainkaan huonompi vaihtoehto. Kumppani ei vain pysty koskaan antamaan mustasukkaiselle riittävästi rakkautta parantaakseen pysyvästi tämän olon, päinvastoin. Tällöinhän mustasukkainen tulee entistä riippuavaisemmaksi kumppanin rakkaudesta oman arvonsa ja itsetuntonsa mittana, ja pelko sen menettämisestä kasvaa entisestään ja niin myös mustasukkaisuus. Eli aikamoinen oravanpyörä.
Toivotan kuitenkin tsemppiä kaikille mustasukkaisuuden kanssa painiville, sekä mustasukkaisille että niiden kohteille. Kummallakaan ei ole helppoa, ja se vaikein tie on ensin käytävä läpi, mikäli haluaa elää onnellisena. Ja mustasukkaiset, olkaa vahvoja ja uskaltaakaa vaatia ITSELTÄNNE rehellisyyttä, vaikka se tekee kipeää ja on rankkaa. Kyllä se lopussa kiitos seisoo, ja sittenpä vasta saattekin kumppaninne arvostuksen!
vaimoni ehdottomasti kieltää olevan mustasukkainen, hänen mukaansa vika on vain minussa. Minä taas olen täysin vastakkaista mieltä eli ns. täydellinen pattitilanne.
Olenkin tästä johtuen käyttänyt enää vain ns. kova-kovaa -vastaan käytöstä ao. tilanteissa. Oman kokemukseni mukaan ns. pehmeämpi linja ei toimi, vaan jopa pahentaa ongelmaa. Tiukka linja pitää toisen aisoissa(tosin vaatii jatkuvasti esim. puhelimen "lyömistä korvaan" tms.), koska vaimoni ei usko puhetta, vaan painaa päälle vaikka tuntikausia, jos sen vain sallin. Hän käy myös yksilöterapiassa yhteisellä terapeutillamme, mutta siitä ei ole ollut mitään apua, koska hän ei tunnusta/tunnista ongelmaansa, eikä myöskään terapeutti suostu "diagnosoimaan" sitä edes mustasukkaisuudeksi puhumattakaan siitä, että se on lisäksi aiheetonta eli sairaalloista.
Kaikki konstit on siis käytetty. Hyvien hetkiemme takia olen jaksanut, toisaalta vaimoni suhtautuu kovaan linjaani niin, että hän haluaisi lähteä suhteesta irti pysyvästi. En ole enää aikoihin suostunut tähän sairaalloiseen alistamiseen ja kehoitan jokaista, joka kärsii samassa tilanteessa, suojelemaan itseään tältä henkiseltä väkivallalta kaikin mahdollisin keinoin.
Aika näyttää, miten meidän käy...
Tietysti tässä olen lukenut vain sinun näkemykseni asioista (olethan ollut rehellinen, tärkeintä siis rehellisyys itseäsi kohtaan). Vaikuttaisi minusta siltä että teidän olisi vain parempi erota. Olet yrittänyt terapiaa ja tehnyt suhteenne eteen paljon, mutta se ei ole tuottanut tulosta. Toki jos jätät vaimosi hän saattaa siirtyä ongelmineen seuraavan uhrin luo (tai vahingoittaa itseään kostoksi tai mitä tahansa mitä tuollainen mustasukkainen mieli saattaakin keksiä), mutta siitä et voi ottaa vastuuta. Hänen on itse otettava vastuu käytöksestään ja sen seurauksista.
Vaimosi näyttää olevan ratkaisu asiaan. Kumpikaan teistä ei varmasti ole täydellinen (ja hyvässä parisuhteessa sitä ei vaadi kumpikaan osapuoli), mutta vaimollasi on avaimet tilanteen purkamiseen; jos hän tunnistaisi käytöksensä, sen syyt ja seuraukset, voisitte päästä yhdessä pitkälle. Jostain syystä hän ei niitä tunnu ymmärtävän. On olemassa oikeasti hyviä parisuhteita; miksi tyytyisit vähempään? Pidemmän päälle tuollaisessa suhteessa saa vain henkisiä vammoja joita kuljettaa eteenpäin seuraaviin parisuhteisiin.
Olen hyvin pahoillani, mutta väkisinkin minua hieman huvitti vaimosi käytös (tai se miten kuvailit sitä). Ei tuollainen ole parisuhdetta, ei edes ystävyyttä, se on pelkkää toisen hallintaa ja kieroutunutta ja taantunutta käytöstä. Jos annat pikkusormen...
tsemppiä!
Aika vaikee lähteä muuttamaan toisen ihmisen pääkoppaa,mutta ehkäpä sinulla ei ole muuta ratkasua,kuin sitten kestää vain.Ja vaikeammaksihan tilanteen tekee,jos vaimosi ei pysty edes myöntämään,että hänellä on mitään ongelmaa.
Itse olen myös mustasukkaisuudesta kärsivä nainen.En kylläkään siinä määrin,että miettisin mitä mieheni puuhailee silloin,kun ei ole minun seurassani,enkä ole kyllä koskaan tarkistellut hänen puhelintaan näiden 4vuoden aikana.Mutta minäkin olen siitä todella tarkka,että silloin,kun kulkee minun seurassani,niin muita ei vilkuilla.
Ja tietenkin minun mielestäni tätä vilkuilua tapahtuu useinkin,ja tietenkin siitä aina alan kuittailemaan miehelleni.Tyyliin,et taas katoit tonki misun persettä jne.Ja tässä oikeen kauhulla jo odottelen kesää,kun naiset alkavat kulkemaan vähissä vaatteissa topit,minihameet ja lantiofarkut jalassa.En varmaan muuta kerkiä,kuin kuittailemaan miehelleni,niin,että koko kesä on pilalla.
Mieheni ei ole tietääkseni pettänyt minua kertaakaan,tai mitenkään ääneen kehunnut muiden naisten ulkonäköä,mutta siltikkin toimin näin.Ehkä sitten en vain luota kaksilahkeisiin,ja ajattelen,että he ovat niin seksuaalisen vetovoiman vietävissä.Koska kyllähän aina kauniimpi sen miehen nappaa,kuin ruma.Ovatko miehet sitten niin ulkonäkökeskeisiä,se on minulle viellä MYSTEERI ja ehkä jääkin mysteeriksi.
Hei,
mulla aivan sama juttu. Pelottaa vietävästi tämä tuleva kesä. Näiden pikkuasuisten naisten takia. Sanoinkin miehelleni, että mä lähden kesäksi muualle, etten kiduta sitä täällä kiukuttelemalla/kuittailemalla ja raivoamalla. Vaikkakin itse olisin hamonen päällä niin kierot aivot ajattelee, että en riitä miehelleni...vaan muut kesämisut on kuumia. Huhhuh. Mitähän sitä tehdä itselleen?
Hei
täällä kans samanmoinen naikkonen. Vaikka itse tiedän että mitään syytä mustasukkaisuuteen ei ole eikä varmaankaan tule niin aina jostain kumman syystä löydän itseni keskellä tivaamisriitaa ja jotenkin hölmistyneenä katselen itseäni ulkopuolelta ja ihmettelen "Mistäs tämän taas sain aikaan?" mutta jatkan silti. Tuota ei tapahdu usein, mutta sekin johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että osaan hillitä itseäni.
Aluksi mietin, että olenko vain niin ahdistunut suhteesta (rakastan kyllä miesystävääni), kun olin sinkkuelämään tottunut, että tavallaan hakemalla hain syytä suuttua toiselle saaden hänet ehkä etäisemmäksi suhteesta..ja taas sitä kautta syyn itselleni käyttäytyä kunnolla että saisin toisen pysymään... tai jotain. Noitahan teorioita on vaikka muille jakaa. Toisaalta taas tiedän olevani kiivaampi osapuoli ja jotenkin nautinkin omalla tavalla sanoilla leikkimisestä ja riitely puhdistaa eli kun mitään muuta syytä valitta ei ollut, paneuduin mustasukkaisuuteen, sitä nimittäin löytää mistä vain. Mietin oliko tuostakin kyse.
Siltä se aluksi tuntuikin. Mutta nykyään huomaan ahdistuvani tv ohjelmista ja muista vastaavista. En sano mitään, mutta jos huomaan hänen katselevan enemmänkin, ahdistun ja loukkaannun.
En käsitä syytä. En aiemmin ole ollut tällainen ja itseluottamukseni on mielestäni ihan kohtalaisen hyvä. Tiedän olevani, jos näin voi sanoa, keskivertoa nätimpi naisenalku. Käyn salilla ja hoidan itseäni hyvin tms. Mutta jostain kiikastaa.
Ennen suhdettani olin muutaman hulivilin kanssa, ja heidän kyllä tiesin kuikuilevan muita, mutta en välittänyt, sillä tein niin itsekkin. Suhteiksi niitä ei voi sanoa. Eikä pettämisestä voinut olla kyse, sillä tapaamiset olivat satunnaisia.
En siis nyt ymmärrä, kun kaikki on tavallaan hyvin ja mies ihanampi kuin olisin voinut itselleni toivoa. Pelkään tosissaan että tilanne pahenee.
Jollain tapaa uskon että syynä on kaikki kokemani tuossa sinkkuvaiheessa. Näin niin paljon sitä, kuinka miehet oma nainen käsipuolessaan osoittivat minulle kiinnostustaan ja kuinka itse säälin (hyvässä mielessä) heidän naisiaan ja halveksuin miehiä. Mutta tuolta ajalta jäi päähäni tieto kymmenistä ja taas kymmenistä ns. vampeista, jotka tuollaisessa tilanteessa säälittelevät ainoastaan sitä, että miehen naikkonen oli silläkertaa mukana. Niin paljon näki tilanteita "lapsi rattaissa, naisella vatsa pystyssä, miehen silmät perässäni/jonkun toisen perässä". Tuollaiset saivat minut voimaan pahoin ja uskoni ja ajatukseni parisuhteesta kypsän miehen kanssa tuntui uskomattoman kaukaiselta asialta.
Kirjoituksessasi oli paljon tuttua. Minäkin olen viettänyt railakasta sinkkuelämää ja omin silmin nähnyt, millä tavalla varatut miehet käyttäytyvät vapaalle päästessään. Olen kivannäköinen ja ulospäinsuuntautunut, joten ehdotuksia ja tutustumistarjouksia tulee koko ajan, olipa miehellä sormus sormessa tai ei.
Oman nykyisen kultanikin löysin tuollaisen tapauksen perusteella. Hän oli juuri avioeron harkinata-ajaksi asumuseroon siirtynyt uusvapaa kahden pienen lapsen isä.
Olemme seurustelleet nyt jo kolme vuotta ja kaikki menee aivan upeasti. Hän on ihan varmasti elämäni mies ja uskon, että hänkin rakastaa minua, hän myös osoittaa sen monin tavoin.
Ainoa pilvi taivaalla on tämä minun mustasukkaisuuteni! Minulla on hyvä itsetunto eli se ei ole siitä kiinni. Lähinnä en pääse rauhaan sinkkuvuosieni kokemuksista varattujen miesten suhteen. Ja kun vielä tapaamishetkellämme mieheni oli virallisesti naimisissa (vaikkakin jo eronsa päättänyt), mielessä on jatkuvasti että entä jos hänkin...
Pystyn kyllä pitämään mustasukkaisuuden mustat myrkkypilvet oman pääni sisällä enkä ikinä tee tarkistussoittoja, en tutki puhelinta tai e-maileja. Telkkaria katsellessa olen joskus harmistunut hänen läähättäessään vähäpukeisten pimujen perään, vaikka samalla tajuan että se on vitsi. Mutta kärsin tilanteesta itse, sillä mustasukkaisuus ei todellakaan ole miellyttävä tunne: se kalvaa onnentunnetta sisältäpäin ontoksi, jos sille vaan antaa vallan. Mitähän tässä pitäisi tehdä? Jos kyse olisi itsetunto-ongelmasta, marssisin terapiaan ja alkaisin kohentaa sitä. Mutta kun ei. Minua piinaa tieto siitä, millainen maailma oikeasti on. Mitä sille on tehtävissä? Ei mitään?
Huh huh, kuin omasta elämästään lukisi, sä oot ja joudut vielä syvempään hämähäkinverkkoon mielellisesti tuossa jutussa, niinkuin itsekkin aikoinaan jouduin....alat varomaan kaikkia ja kaikkea ja kuitenkaan mikään ei riitä!
Huomaan että sulla on tunteita vaimoasi kohtaan, mutta hän ei ole ns.terve ja toi tauti pahenee.....mut muista se saattaa pahentua myös niin että sä oot henkisesti täysin orja.....ja sit se jättää sut koska sussa on niinpaljon vikoja !
Puhun siis omasta kokemuksesta, noin sitten kävi mulle, mut onneksi niin kävi;), koska tuo on sellainen sairaus joka hyvin harvoin korjaantuu.
Tilanteesi on ehdottomasti todella pulmallinen ja ikävä. Itse olen kärsinyt sairaalloisesta mustasukkaisuudesta, joten todella tiedän mistä puhun.
Itselleen on hyvin vaikea myöntää, että oma käytös on täysin väärä ja toinen ihminen ei saisi tulla kohdelluksi niin kaltoin. Olen pitkän aikaa painiskellut oman mustasukkaisuuteni kanssa, joka melkein tuhosi elämäni tärkeimmän suhteen. Aiemmin en ollut mustasukkainen, mutta kun kuvioihin astui mies, johon todella rakastuin kääntyivät asiat päälaelleen.
Monesti mustasukkaisuuteen on taustalla vaikuttava syy, joka voi olla täysin suhteen ulkopuolinen asia. Omalla kohdallani vanhempien ero kun olin pieni oli ratkaisevin tapaus. Isäni petti äitiäni ja ilmoitti eron yhteydessä uudesta vaimostaan ja perheestään. En silloin vielä tajunnut tapauksen merkitystä tulevaisuuteni kannalta. Pidin tuskan sisälläni, enkä suostunut keskustelemaan kenenkään kanssa asiasta, vaikka kukaan ei oikeastaan yrittänytkään.
Kun sitten muutama vuosi taaksepäin tapasin nykyisen poikaystäväni nosti mustasukkaisuus päätään. Pelkäsin niin kovasti, että menettäisin hänet jollekin toiselle, että kuulustelu ja jatkuva ahdistus oli jokapäiväistä elämääni. Käytökseni poikaystävääni kohtaan ei ollut aivan niin suurta luokkaa kuin vaimosi sinua kohtaan, mutta pidinkin suuren osan asioista vain sisälläni. Näin jopa usein painajaisia, siitä että mieheni on löytänyt jonkun toisen.
Alusta alkaen olen myöntänyt itselleni, että ongelma on täysin minussa. Usein pyysin poikaystävältäni anteeksi käytöstäni ja hän ymmärsi kyllä, että kyseessä ei ollut oma valintani. Hänen tukensa auttoi minua pitkälle.
Erosimme vuosi sitten ja täytyy todella sanoa, että se oli paikallaan. Vaikka tiedostimme suurimman osan ongelmista, oli siitä tullut piinaava noidankehä, josta irtautuminen oli melkein mahdotonta.
Puolen vuoden aikana sain käsitellä omia tunteitani rauhassa ja irrotella vähän ilman huolia. Tämän puolen vuoden jälkeen päädyimmekin takaisin yhteen ja asiat ovat todella hyvällä mallilla. Olen edelleenkin mustasukkainen, mutta osaan pitää sen terveellä tasolla. Tärkein oivallus on ollut, että mustasukkaisuus syö minua sisältäpäin, tekee minusta hermoheikon, jonka seurassa on vaikea viihtyä. Asian tiedostaminen ja myöntäminen on ollut avainasemassa, sillä on vaikea muuttaa sellaista mitä ei tiedä olevan olemassa.
Tunnen suurta myötätuntoa omaa tapaustasi kohtaan, sillä tiedän minkälaista se on. Tilannettasi pahentaa se, että vaimosi ei ymmärrä. Hänelle jatkuva kysely ja vahtiminen on luultavasti kuin huumetta, sillä silloin hän saa sinut vakuuttelemaan hänen olevan ainoa nainen, ketä katselet ja ajattelet. Hän jää koukkuun siihen vakuutteluun ja jokaisessa epävarmassa tilanteessa hän takertuu siihen mahdollisuuteen. Koko tilanne on myös hänelle äärimmäisen rankka, sillä hän luultavasti kokee päivittäin täysin turhaa ja aiheetonta mielipahaa silloinkin kun et ole paikalla.
Jossain edellisessä viestissä oli jo annettu hyviä neuvoja, mutta suoraan sanottuna sinun ei kuuluisi olla se joka ensimmäisenä lähtee tekemään muutoksia. Ensimmäinen askel on se, että vaimosi ymmärtää miten paljon mielipahaa jatkuva epäily ja alle polkeminen aiheuttaa sinulle. Miten paljon se tuhoaa teidän suhdettanne. Hänen pitää ymmärtää, että elämä olisi paljon mukavampaa ja hauskempaa, kun ei tarvitsisi huolehtia joka ikisestä naisen kuvasta.Hän tarvitsee hyvin paljon tukeasi siihen, että asia tosiaan tuodaan kunnolla päivänvaloon ja siksi riitelyn aikana ei missään nimessä pitäisi alkaa keskustelemaan asiasta. Tarvitset "puhtaan" päivän, jolloin mitään riitoja ja kohtauksia ei ole tullut. Sillon otat hänet viereesi istumaan ja sanot, että eräästä asiasta pitäisi keskustella vakavasti. Aina kun hän kiivastuu ja korottaa ääntään selkeästi osoitat, että et halua riidellä ja että olet hyvin surullinen asiasta. Älä lankea siihen ansaan, että yhtyisit väittelyyn sillä sitä hän juuri haluaa ja loppujen lopuksi joudut lohduttelemaan ja vakuuttelemaan jälleen kerran.
Muista, että muutos ei tapahdu hetkessä ja huonoja päiviä mahtuu joka väliin. Tämä on todella vaikea asia kummallekin osapuolelle ja ymmärrän hankalan tilanteesi täysin. Malta vielä, mutta jos tilanne jatkuu pitkänkin ajan jälkeen samana sinun olisi ehkä paras ajatella enemmän omaa hyvinvointiasi. Ystävien tapaaminen ja ajanvietto kodin ulkopuolella eivät ole asioita, joita sinun pitäisi ansaita vaan ne ovat automaattisia oikeuksia. Ette pysty hengittämään ja ajattelemaan järkevästi, jos vietätte ajan jatkuvasti kiinni toisissanne.
Toivottavasti saatte asianne järjestykseen!
tuo niin outoa ole.
Nykyinen maailma on todella julma meille naisille: käännätpä katseesi lähes minne tahansa, näet superkauniin, vähäpukeisen naisen, kuvan, tai elävän. Ja kyllä te miehet ne noteeraatte, emme niin tyhmiä ole ettemme sitä huomaisi. Ja eikähän vähäpukeisia naisenkuvia edes julkaistaisi, elleivät ne teitä miehiä vimmatusti miellyttäisi.
Me naiset emme niitä todellakaan kaipaa!
Koko visuaalinen nykymaailma pyörii miehen miellyttämiseksi. Väkisinkin nainen tuntee itsensä riittämättömäksi. Nuoret tytötkin sairastavat jo lisää ja lisää syömishäiriöitä. Ulkonäöstä on tullut naiselle elämää suurempi asia! Tavallinen nainen ei enää riitä.
Eli siinä asiasssa vaimosi on ihan normaali! Nykymaalimassa on naisen vaikea kokea itsensä riittäväksi. On hyvin tuttu tunne meille muillekin naisille.
Mutta nuo kontrolloinnit.
Epäilen, että suhteessanne on joku viestintäongelma? Vaimosi kokee jäävänsä jotenkin ulkopuoliseksi sinun suhteesi, kakkoseksi muitten asioitten rinnalla.
Huomaatko hänet oikein läsnäolevasti ja annatko ENSIMMÄISENÄ hänelle aikaasi esim. töistätullessasi, vai käytkö ekana esim postin kimppuun, tms? Luetko koko illan lehtiä, katsot telkkaria, puhut puhelimessa, harrastat,olet tietokoneella? Pidätkö hänelle aktiivisesti seuraa esim ravintolassa tai muissa yhteisissä tekemisissänne, vai keskitytkö pelkästään ympäristön tapahtumiin?
Oletko päivittäin kiinnostunut hänen tunteistaan ja mielialoistaan? Kuunteletko hänen asioitaan, niin, että todella keskityt häneen, pistät jopa telkkarinkin kiinni? Puhutko arvostavasti hänen tekemisistään? Pidätkö kiinni yhteisistä sopimuksistanne? Etuiletko? JA HYVIN TÄRKEÄ: oletko ehdottomasti hänen puolellaan oman kotiväkesi seurassa? Ja myös muitten ihmisten? Annatko enemmän aikaasi kotiväellesi tai harrastuksillesi kuin hänelle?
Onko suhteenne tasa-arvoinen aikuisten suhde, vai kohteletko häntä ehkä huomaamattasi holhoavasti? Joutuuko hän hyvin usein joustamaan toivomuksissaan tai odottamaan Sinua? Kohteletko häntä itsestäänselvyytenä? Osallistutko kotitöihin? Huomioitko merkkipäivät? Kiitätkö?Hemmotteletko?
Väitän, että joku osaalue kontaktissanne klikkaa.
Hän kokee jäävänsä syrjään, unohdetuksi, väheksytyksi tai ylikävellyksi. Tai ei tiedä mitä ylipäänsä ajattelet ja tunnet ja kokee siksi itsensä epävarmaksi.
Erittäin hyvä apu on, että juttelette PÄIVITTÄIN kumpikin 5 - 10min, vuorotellen niin, ettei toinen saa keskeyttää. Päivän tunnelmista, toiveista, iloista, murheista, jne.
Tällainen ohje annettiin Väestöliiton perheneuvonnassa ja omasta kokemuksesta tiedän, että ON HUIPPUHYVÄ. Lähentää ja antaa turvallisuudentunnetta.
Terv. nimim. "Myös mustasukkainen"
Tässä esimerkkejä ongelmamahdollisuuksista. Mieti itse parempia.
Mutta väitän, että
Luin yhtä psykologista artikkelia parisuhteen ongelmista.
Siinä sanottiin mustasukkaisuudesta, että jos puoliso ei saa jotakin henkistä tarvettaan tyydytetyksi vapaaehtoisesti, hän yrittää korjata asiaa väkisin.
Siis: saako puoliso tarpeeksi vapaaehtoista huomiota, onko hän toiselle ykkönen oikeasti, eikä vaan puolison uskomuksissa?
=/ Olen pahoillani puolestasi.
Itsekin kuulun noihin "kuitenkin katsoit" ihmisiin, mutta nyt olen jo alkanut tajuamaan, että a) ei se maailmaa kaada jos katsoo. b) ensinnäkään poikaystäväni ei katsele, on sen minulle tuhannesti vakuuttanut ja olisi hullua olla uskomatta häntä koska hänen moraalinsa on äärimmäisen tiukka. Ainakin tästä hulluudesta oon pääsemässä yli.
Siedät kyllä vaimosi mustasukkaisuutta liikaa. Minun poikaystäväni jättäisi tuollaisesta, ja hän kestää kuitenkin paljon. Sano vaimollesi että hänen on hakeuduttuva hoitoon, uhkaa vaikka jättämisellä jos mikään muu ei auta.