Minä olen varattu, hieman ylipainoinen, skrode ja en mitenkään muuten erityisen hyvännäköinen tai hyvin varustettu mies. Siitä huolimatta saan pimpsaa ihan just niin paljon kuin haluan. Omalta vaimolta ei tarpeeksi saa, joten pidän koko ajan vaimon lisäksi 2-3 naista rakastajattarina. Mahdollisimman vakiona tietysti.
Kaikki rakastajattet olen kontaktoinut netistä. Siinä vaiheessa pitää vähän panostaa siihen, että miettii millaisessa asemassa nainen on, mitä hän mahdollisesti haluaa ja mitä sinä voisit hänelle antaa. Pitää osata viestiä hauskasti, itsevarmasti ja sopivan paljon. Itseä ei saa tyrkyttää liikaa eikä missään nimessä vaikuttaa epätoivoiselta. Säälin hakemisella ei tietenkään saa myöskään mitään. Tässä ekassa vaiheessa on syytä myös olla rehellinen, valehtelu kostautuu ihan varmasti!
Ja tietty pitää suhteuttaa oma ja vastapuolen "taso". Jos et itse ole mikään tomcruise tai bradpitt, älä vaadi angelinajolieita tai shakiroita. Itse en ole turhan ronkeli - minä tykkään nuoremmista, vanhemmista, laihoista, rehevistä, kauniista, vähemmän kauniista jne. Mulle ulkonäöllä ei ole niin suurta väliä. Se mikä mua kiihottaa on se, että toinen haluaa minua ja osoittaa sen. Sitäpaitsi elämäni ylivoimaisesti parhaat panot olen kokenut naisen kanssa, joka ei kasvoiltaan eikä vartaloltaa ollut erityisen viehättävä. Mutta aijai että homma toimi sängyssä meidän välillä uskomattoman hyvin!
Jossain vaiheessa sitten täytyy tavata. Silloin pitää olla ulkoasultaan siisti, puhdas, hyväntuoksuinen, kohtelias ja sosiaalinen. Jossain vaiheessa keskustelun voi sitten kääntää seksiin - molempien toiveista ja tarpeista sen suhteen on toivottavasti viestitelty jo ennen kuin on tavattu "luonnossa". Ensimmäisellä kerralla ei kannata odottaakaan pääsevänsä sänkyyn! Toki, jos pääsee, kannattaa mennä :-)
Sitten kun sänkyyn pääsee, naisen tarpeet tulevat ennen sinun tarpeitasi. Sillä tavalla sänkyyn pääsee uudestaankin. Sängyssä on oltava rohkea, kokeileva, mutta koko ajan on oltava herkkänä sille miten toinen reagoi. Sen kyllä huomaa mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Sitäpaitsi sitä voi myös kysyä. Rintoihin ja jalkoväliin ei tarvitse suoraan käydä käsiksi (ellei nainen niin halua ;-). Koskettelet ja hyväilet joka puolelta reilulla otteella. Suutelet suulle, niskaan, kaulaan, korviin. Riisut vaatteita partneriltasi pikkuhiljaa kiireettä, ja myös itseltäsi ellei naisesi tee sitä jo. Siirrät hyväilyjä rintoja ja reisiä kohti, käytät suutasi ja sormiasi jne. Yritä saada nainen tulemaan tällä tavoin. Sitten vasta rupeat huolehtimaan omasta tulemisestasi :-)
Minä olen suunnilleen näillä ohjeilla pysynyt tukevasti pimpinsyrjässä kiinni. Parhaita päiviä ovat ne, kun aamulla käy yhdellä rakastajattarella, päivällä toisella ja illalla rakastelee oman vaimon kanssa :-) No okei, ne tilanteet ovat aika harvinaisia.
Jos joku haluaa aiheesta keskustella/kysellä tms. niin meili on [email protected].
0Äänestä
-----
...olette niin iljettäviä! Voi vaimo parkaa, olisi hän varmasti paremman miehen ansainnut.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vika on sinussa, teet jotain väärin.