Sailaksesta

Sailas tietää myös varsin hyvin, ettei hänen ehdottamansa työttömien kyykyttäminen luo uusia työpaikkoja. Pääkaupunkiseutua lukuunottamatta suurimmassa osassa Suomea on vieläkin pula työpaikoista, joten huonoillekin töille riittää ottajia. Pääkaupunkiseudulla taas on hanttihommissa työntekijöiden kohtelu liian usein törkeää. Esimerkkeinä siivous, vartiointi -ja varastoala.

Sailaksen tyylinä on kostaa isolle työttömien joukolle se, että päättäjät ovat itse yksinkertaisesti liian surkeita hoitamaan työttömyyttä. Vaikka päättäjissä on joitain rehellisiä ja kunnollisiakin ihmisiä, kampittavat epätäpätevät, puolueen jäsenkirjoilla ja niiden kautta suhteilla muuten ansiottomasti elämässään päättäviin asemiin päässeet heidän työtänsä tahallaan ollakseen paljastamatta tietämättömyyttään.

Psykologien mukaan vallanhimo on enemmistöllä ihmisistä kovempi motiivi kuin kuin raha. Tiedoksi se teillekin.

Kuten monet varmaankin ovat huomanneet, osa päättäjistä antaa ison joukon kärsiä siitä, etteivät he itse suostu myöntämään omaa kyvyttömyyttään ja luovu vallasta, tai ainakin ota neuvoja niiltä, joilla olisi tietoa.
Eduskunnassa esimerkiksi keskustan edustajat eivät suostu vähentämään kuntien määrää 440:stä sataan, vaikka asia on ollut esillä jo ainakin 20 vuotta.
Puhumattakaan demareiden harjoittamasta tukityöllisyyspolitiikasta, joka ei luo käytännössä lainkaan pysyviä työpaikkoja.

Miksikähän Sailas ei ehdottanut kuntien vähentämistä? Onkohan Sailas kenties suuren luokan pelkuri, joka potkii mielummin heikossa asemassa olevia työttömiä, kuin puuttuu todellisiin epäkohtiin ja suututtaa siinä sivussa mm. keskustan poliitikkoja?

Sanon teille suoraan mitä mieltä olen sailaksesta.
Se tyyppi kärsii vakavasta pienen miehen alemmuuskompleksista, joka vaivasi myös Hitleriä ja Stalinia. Hän on ilmeisesti syönyt/joutunut syömään elämssään niin paljon paskaa, että hän haluaa ehdottomasti jakaa sen muillekin.

Raimo Sailas ei edes halua kohdella toisia oikeudenmukaisesti. Hän halua kostaa.
8245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

... ja sitä kautta tulee uusia työpaikkoja: myös 'köyhille'.

Äänestä
  • Tässä raportissa heikennetään vaikeassa asemassa olevien asemaa entisestään. Erittäin hyvätuloisten asema paranee entisestään. Eihän tätä tällaisenaan tarvitse hyväksyä. Pientä tai suurempaakin korjailua ja painopisteiden muutoksia tarvitaan. Tämä on läpinäkyvästi teatteria, muka "asiantuntijoiden" esittämänä.
    Ei millään tule menemään läpi!

    Äänestä

  • välkky kirjoitti:

    Tässä raportissa heikennetään vaikeassa asemassa olevien asemaa entisestään. Erittäin hyvätuloisten asema paranee entisestään. Eihän tätä tällaisenaan tarvitse hyväksyä. Pientä tai suurempaakin korjailua ja painopisteiden muutoksia tarvitaan. Tämä on läpinäkyvästi teatteria, muka "asiantuntijoiden" esittämänä.
    Ei millään tule menemään läpi!

    Jos ruuan alv laskee ja verotus se EI ole köyhien kyykyttämistä, lue raportti ennen kuin möliset: esim

    www.valtioneuvosto.fi/tiedostot/pdf/fi/32417.pdf - suomi

    Äänestä

  • ääliö kirjoitti:

    Jos ruuan alv laskee ja verotus se EI ole köyhien kyykyttämistä, lue raportti ennen kuin möliset: esim

    www.valtioneuvosto.fi/tiedostot/pdf/fi/32417.pdf - suomi

    Koska asiaa viedään eteenpäin "huono-osaisten auttamisen hengessä",niin miksi toimenpiteitä ei pelkästään kohdistettaisi tälle pienelle joukolle.
    Tulisi huomattavasti halvemmaksi kuin nämä eriarvoisuutta ja luokkaeroja aiheuttavat ratkaisuehdotukset.

    Äänestä

  • D-D kirjoitti:

    Onko D-D huomannut tässä keskustelussa sellaista ominaisuutta, että alimmissa palkoissa yritetään painaa palkkoja yhä alemmaksi, jotta esim. vaateteollisuudessa Suomi tulisi kilpailukykyiseksi esim. Viron kanssa. Tällöin tuolla minipalkalla ei kunnolla tulisi edes toimeen. Mielestäni tulee olla ero työssäkäynnin ja palkan eduksi verrattuna työttömänä olemiseen. Tätä voidaan edistää keventämällä reippaasti verotusta kaikkein matalimmissa palkoissa, siis suhteellisesti enemmän kuin palkkojen keskitasolla tai korkeimmalla tasolla. Eikö tämä ole hyvä tavoite? Mielestäni on. Joissakin maissa on erittäin matalapalkkaisia aloja. Sellainen ei sovi mielestäni meille Suomeen. Kannatan koko työvoiman työllistämistä, tai ainakin suurinpiirtein.

    Äänestä

  • Myös alapäässä kirjoitti:

    On huomattu,eikä suomalainen vaateteollisuus palaa ennalleen vaikka työntekijät olisivat pinemmällä palkalla,ellei sitten vaateteollisuuden osa-alueilla kyetä keksimään jotain mullistavaa etua kilpailijoihin.
    Suomessa tuotetaan edelleen sisukkaasti joitain tuotteita joita ei yksinkertaisesti voida hinnoitella niin alas että ne pärjäisivät hintakilpailuissa ns. halpatuontimaiden tuotteille,tähän meillä ei ole varaa,tosin sitä on ylläpidetty näihinasti valtion tuella.

    Tuotteella on oltava tietty kate joka kattaa tuotannon,markkinoinnin,tuotekehityksen ja antaa jonkunasteisen liikevoiton varauksineen sekä hyödyttää valtiota ja jos tuotteesta saatu tulo ei näitä täytä niin sitä on turha täällä tehdä,ellei ole varmoja ja parempia näkymiä tulevaisuudessa.
    Halvan työvoiman maana Suomella ei ole mahdollisuuksia.

    Suomessa on väliinputoajia,huono-osaisia,heikosti toimeentulevia,matala-ja keskipalkkaisia,hyvin toimeentulevia jopa varakkaita sekä kerjäläisiä.
    Kerjäläiset löytyvät listan vauraimmasta päästä.

    Tuo oli pitkästä aikaa järkevää puhetta tästä asiasta. Ostin joku aika sitten suomalaiset "Sievin jalkineen" kengät. Kohtuullisen halvat, mutta olisin toivonut korkeampaa laatua, vaikka kalliimpiakin. Viimeksi ostinkin sitten laadukkaat ulkolaiset kengät. Jos Sievin jalkine tekisi todella laadukkaita lenkkikenkiä, 120 E. Ostaisin sellaiset, hyvät ulkolaiset saa 100 Eurolla. Nyt näyttää tuo firma mainostavan työvaatteita ja kenkiä. Siis onhan joku yrittäjä jäljellä. Ei kaikki ole Virossa.

    Äänestä

  • Ei sua tunnu kiinnostavan asettua toisten asemaan. Jos työttömiltä otetaan tuet kokonaan pois 500 päivän jälkeen, mistä he saavat rahat, jos työpaikkoja ei ole. Kerro sinä se minulle heti kun keksit. Mistä polkaistaan 1-2 vuodessa 300000 työpaikkaa? Sossusta ehkä saa jotain. Eivät kuulemma ole kovin tasapuolisia. Jotkut sossun virkailijat tykkäävät myös simputtaa tuen hakijoita. Sitä se luonnevika teettää.On tullut juteltua ihmisten kanssa. Sä et varmaan haluaisi edes keskuetella heidän kanssaan, vaan tyrmäisit heidän kertomukset.

    Kuntien määrää pitäisi tiputtaa sataan. Se säästäisi vähintään miljardi euroa vuodessa. Samoin valtion virkamiehiä on liikaa. Osa siitä tuloverojen ja ruuan alv:n alennukseen. Mainitsin tuon kunta-asian jo alkuperäisessä kirjoituksessa. koita edes nyt tajuta mikäli kiinnostaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tollo Peloton kirjoitti:

Sailas tietää myös varsin hyvin, ettei hänen ehdottamansa työttömien kyykyttäminen luo uusia työpaikkoja. Pääkaupunkiseutua lukuunottamatta suurimmassa osassa Suomea on vieläkin pula työpaikoista, joten huonoillekin töille riittää ottajia. Pääkaupunkiseudulla taas on hanttihommissa työntekijöiden kohtelu liian usein törkeää. Esimerkkeinä siivous, vartiointi -ja varastoala.

Sailaksen tyylinä on kostaa isolle työttömien joukolle se, että päättäjät ovat itse yksinkertaisesti liian surkeita hoitamaan työttömyyttä. Vaikka päättäjissä on joitain rehellisiä ja kunnollisiakin ihmisiä, kampittavat epätäpätevät, puolueen jäsenkirjoilla ja niiden kautta suhteilla muuten ansiottomasti elämässään päättäviin asemiin päässeet heidän työtänsä tahallaan ollakseen paljastamatta tietämättömyyttään.

Psykologien mukaan vallanhimo on enemmistöllä ihmisistä kovempi motiivi kuin kuin raha. Tiedoksi se teillekin.

Kuten monet varmaankin ovat huomanneet, osa päättäjistä antaa ison joukon kärsiä siitä, etteivät he itse suostu myöntämään omaa kyvyttömyyttään ja luovu vallasta, tai ainakin ota neuvoja niiltä, joilla olisi tietoa.
Eduskunnassa esimerkiksi keskustan edustajat eivät suostu vähentämään kuntien määrää 440:stä sataan, vaikka asia on ollut esillä jo ainakin 20 vuotta.
Puhumattakaan demareiden harjoittamasta tukityöllisyyspolitiikasta, joka ei luo käytännössä lainkaan pysyviä työpaikkoja.

Miksikähän Sailas ei ehdottanut kuntien vähentämistä? Onkohan Sailas kenties suuren luokan pelkuri, joka potkii mielummin heikossa asemassa olevia työttömiä, kuin puuttuu todellisiin epäkohtiin ja suututtaa siinä sivussa mm. keskustan poliitikkoja?

Sanon teille suoraan mitä mieltä olen sailaksesta.
Se tyyppi kärsii vakavasta pienen miehen alemmuuskompleksista, joka vaivasi myös Hitleriä ja Stalinia. Hän on ilmeisesti syönyt/joutunut syömään elämssään niin paljon paskaa, että hän haluaa ehdottomasti jakaa sen muillekin.

Raimo Sailas ei edes halua kohdella toisia oikeudenmukaisesti. Hän halua kostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu