Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

eka kerta

Ollaan nyt edetty tässä siihen pisteeseen, että seksi on suhteessamme ajankohtaista.
Poikaystäväni on muutaman vuoden vanhempi ja hänellä on jo edellisestä suhteesta kokemusta seksistä.
Minulla ei ole. Tietenkin eka kerta jännittää hieman. Olen sinut itseni kanssa, mutta lähinnä mietiskelen, että mitä jos yhdyntä epäonnistuu. Tiedän, että se ei oo niin vaarallista, mutta silti mielestäni olisi epämukavaa jos näin kävisi. Luotan kumppaniini täydellisesti ja mielestäni on jopa plussaa, että hänellä kokemusta asiasta on, koska silloin luulisin kaiken onnistuvan mukavemmin.
Kaipailisin muutenkin vinkkejä ekaan kertaan (:
11439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Älä mieti yhdynnän aikana, että mitenhän tämä nyt menee ja teenköhän kaiken oikein. Se on varmin tapa pilata asia. Mutta unohda ympäristö ja keskity mieheen ja myös omiin tuntemuksiisi. Liiku ja ääntele juuri niinkuin tuntuu, vaistomaisesti. Esileikkikää melko perusteellisesti ennen kuin hän tulee sisällesi, niin ei tee kipeää. Jutelkaa asiasta sekä ennen että jälkeenpäin. Mikä tuntui hyvälle ja silleen. Eiköhän näillä eväillä pärjää aika hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maiski^ kirjoitti:

Ollaan nyt edetty tässä siihen pisteeseen, että seksi on suhteessamme ajankohtaista.
Poikaystäväni on muutaman vuoden vanhempi ja hänellä on jo edellisestä suhteesta kokemusta seksistä.
Minulla ei ole. Tietenkin eka kerta jännittää hieman. Olen sinut itseni kanssa, mutta lähinnä mietiskelen, että mitä jos yhdyntä epäonnistuu. Tiedän, että se ei oo niin vaarallista, mutta silti mielestäni olisi epämukavaa jos näin kävisi. Luotan kumppaniini täydellisesti ja mielestäni on jopa plussaa, että hänellä kokemusta asiasta on, koska silloin luulisin kaiken onnistuvan mukavemmin.
Kaipailisin muutenkin vinkkejä ekaan kertaan (:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu