Olipa taas huonotuulinen ja kiukkuinen Halonen TV:ssä. Rähisee jo nyt uudelle hallitukselle. Eukkoa ilmeisesti risoo uusi sinivihreä hallitus. Noh...ämmä pistetään kuriin. Saa keskittyä reissaamaan pitkin ja poikin kehitysmaita.
Kärttyisä Halonen
MikaelAg
9713
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
tupakin syömä ääni kärisee,
onneksi pian päästään, halosen olisi ajateltava suomen parasta ja erottava hyvän sään aikana!
kuluttua! Sitten vasta.
suomalaisessa poliitiikassa, ja ymmärsin ettei tärkeintä ole se kuka on presidenttinä vaan kuka on pääministerinä. Sillä ensimmäinen on lähinnä missi/maskotti jolla ei käytännössä ole juurikaan todellista päätäntä valtaa. Toisinkuin pääministerillä.
Toisaalta kun tilanne on se että sd tippui hallituksesta oppositioon olisi voinut vaihtaa myös presidentin toiseen vaikkei se edelleenkään nyt mitään juuri vaikuta kuka on presidentti.Jossain vaiheessa kyllä epäluotettavaksi muuttuneen vanhasen voisi vaihtaa pois pääministerin tehtävästä. Mutta katotaan nyt mitä tapahtuu kun nämä järjestelyt mitä nyt tekivät siirtyy käytäntöön.
entinen missi kuten esim. Tanja S. Olisi se upeaa katseltavaa kun Tanja poseeraisi valtionpäämiesten ja -naisten joukossa.
Kylläpä oli ärhäkkä ja tukkakin sekaisin. Odotin koko ajan että se puree mikrofonia!
ja uhma, kauna ja kateus. Puhumattakaan yksiaivoisuudesta punaista aatetta kohtaan.
han se siinä ärhäköi...
ja kyllä lepakko saa lentää pimeässä tästä eteen päin ...eläköön suomen kansa ja kiitos äänestäjille . Porvarihallitus tehköön nyt mitä äänestäjille kuuluu ansaita ja se ei liene epä selvää!!!
ja kyllä lepakko saa lentää pimeässä tästä eteen päin ...eläköön suomen kansa ja kiitos äänestäjille . Porvarihallitus tehköön nyt sen mitä äänestäjät politiikan muutokseen halusivat ja se ei liene epä selvää!!!