Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Lintuinfluenssa

Aamulla, herätessäni auringon ensisäteisiin, tiesin tämän olevan se päivä. Lämpömittari näytti 11 ja odotin jännittyneenä klo 12:a. Silloin lähikauppa aukeaisi ja olisi aika lähteä ostoksille.

Odotin hyvissä ajoin kaupan oven takana. Malttamattomana koputtelin jo ovilasiinkin, jotta myyjä tulisi avaamaan ovet ja pääsisin ostoksille. Ovi avattiin viimein. Ryntäsin ensimmäisenä sisään ja suunnistin heti lihahyllylle, josta mukaani tarttui 637 grammaa maustamattomia, saksalaisia broilerin rintafileitä. Määrä on oleellinen osa fetissiäni, ja syy selviää pian.

Tasaraha oli valmiina kädessäni, kun pääsin kassalle asti. Juoksin täyttä vauhtia kotiini ja täytin grillin savustuspuruilla: niiden hiillos ei ole riittävän kuuma tuhoamaan lintuinfluenssaviruksia.

Surkea hiillokseni oli pian valmis ja heti petrooliliekkien sammuttua iskin ritilälle 5 rintafilettä. Määrällisesti en jaksaisi enempää syömään, kuin sen 637 grammaa. Grillistä nousi sakea savu; kerrostalon yläkerran rouva ilmeisesti huuteli jotain savusta, mutta hekumasta johtuen en noteerannut valituksia.

Kypsensin fileitä käryävässä grillissäni puoli minuuttia / puoli. Minuutin jälkeen aloin syömään fileitä, ensin hitaasti, mutta kiihkon kasvaessa entistä nopeammin. Olin lähes laukeamassa ensimmäisen huonostikypsentyneen fileen jälkeen, mutta hillitsin itseni, jotta lintuinfluenssan uhan aiheuttama kiima kasvaisi vielä isommaksi. Kolmannen fileen jälkeen en enää kestänyt, vaan laukesin housuihini rajusti.

Orgasmin jälkeen söin vielä kaksi viimeistäkin filettä ja sammutin savuavan grillin vesiletkulla. Tiedä, vaikka lintuinfluenssafetissini pakottaisi minut syömään raakaa siipikarjaa vielä toistamiseenkin!!
2332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sain elämäni makeimmat naurut kirjoituksestasi. Se oli hyvin kirjoitettu. Lisää tälläisiä!

Äänestä

Minulle oli yllätys, että olet myös ruumiihin sekaantuja. Olen jo pidemmän aikaa seurannut lintuharrastuksiasi suuresti kiihoittuneena. Tosin minusta varpusiin sekaantuminen haiskahtaa vähän pedofilialta, joten olen jättänyt varpushäkkisi rauhaan.
Kerran varastin häkistäsi vangitsemasi naarasharakan ja sen kanssa nyt elelen tyyväistä seksielämää.
Kävin muuten silloin illalla kiihtyneenä raiskaamassa grillisi. Olenkohan tulemassa sinunlaiseksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kinky-Kimmo kirjoitti:

Aamulla, herätessäni auringon ensisäteisiin, tiesin tämän olevan se päivä. Lämpömittari näytti 11 ja odotin jännittyneenä klo 12:a. Silloin lähikauppa aukeaisi ja olisi aika lähteä ostoksille.

Odotin hyvissä ajoin kaupan oven takana. Malttamattomana koputtelin jo ovilasiinkin, jotta myyjä tulisi avaamaan ovet ja pääsisin ostoksille. Ovi avattiin viimein. Ryntäsin ensimmäisenä sisään ja suunnistin heti lihahyllylle, josta mukaani tarttui 637 grammaa maustamattomia, saksalaisia broilerin rintafileitä. Määrä on oleellinen osa fetissiäni, ja syy selviää pian.

Tasaraha oli valmiina kädessäni, kun pääsin kassalle asti. Juoksin täyttä vauhtia kotiini ja täytin grillin savustuspuruilla: niiden hiillos ei ole riittävän kuuma tuhoamaan lintuinfluenssaviruksia.

Surkea hiillokseni oli pian valmis ja heti petrooliliekkien sammuttua iskin ritilälle 5 rintafilettä. Määrällisesti en jaksaisi enempää syömään, kuin sen 637 grammaa. Grillistä nousi sakea savu; kerrostalon yläkerran rouva ilmeisesti huuteli jotain savusta, mutta hekumasta johtuen en noteerannut valituksia.

Kypsensin fileitä käryävässä grillissäni puoli minuuttia / puoli. Minuutin jälkeen aloin syömään fileitä, ensin hitaasti, mutta kiihkon kasvaessa entistä nopeammin. Olin lähes laukeamassa ensimmäisen huonostikypsentyneen fileen jälkeen, mutta hillitsin itseni, jotta lintuinfluenssan uhan aiheuttama kiima kasvaisi vielä isommaksi. Kolmannen fileen jälkeen en enää kestänyt, vaan laukesin housuihini rajusti.

Orgasmin jälkeen söin vielä kaksi viimeistäkin filettä ja sammutin savuavan grillin vesiletkulla. Tiedä, vaikka lintuinfluenssafetissini pakottaisi minut syömään raakaa siipikarjaa vielä toistamiseenkin!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu