Hyvät perustelut

http://www.hs.fi/teksti/uutiset/tuoreet/artikkeli/Keskustan kahdeksan salkkua vielä jakamatta/1135226592153

Braxin perustelut toistaiseksi parhaat. "Tuija Brax on juristina ja helsinkiläisenä vahvoilla". Mihinkähän perustuu, että helsinkiläisyys jotenkin perustelee ministerin kykyjä.
189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Helsinkiläisyys ei perustele mitenkään ministerin kykyjä. Sellaista ei ole missään väitettykään. Hesari arvioi Braxin olevan vahvoilla mm. helsinkiläisyytensä takia. Se on ihan hyvä peruste, mutta sitä ei pidä sotkeakaan mihinkään kyvykkyyteen. Ministereitä ei valita heidän vain eikä välttämättä pääasiallisesti asiaosaamiseen liittyvien perusteiden mukaan. Jos näin olisi oikeusminisreitä jouduttaisiin etsimään yliopistoista, oikeuslaitoksesta taikka virkamiehistä.

Helsinkiläisyys on Braxille etu sen vuoksi, että Vihreiden kannatus on painottunut Helsinkiin. Helsingissä Vihreät saivat viidenneksen äänistä, kun koko maassa he asettuivat noin 8 %:n kannatukseen. Tämän vuoksi Vihreiden keskuudessa on etu, että ainakin toinen ministeri valittaisiin sieltä, missä puolueen kannatus on suurin. Kepuhan pyrkii myös valitsemaan ministereitään alueellisin perustein. Helsinkiläisyys on tässä tapauksessa samanlainen aluepoliittinen peruste.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


helsinkiläisyys kirjoitti:

http://www.hs.fi/teksti/uutiset/tuoreet/artikkeli/Keskustan kahdeksan salkkua vielä jakamatta/1135226592153

Braxin perustelut toistaiseksi parhaat. "Tuija Brax on juristina ja helsinkiläisenä vahvoilla". Mihinkähän perustuu, että helsinkiläisyys jotenkin perustelee ministerin kykyjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu