FOREXClub
Toiminut jo yli 3 vuotta menestyksellisesti. Alussa monet ottivat rohkeasti jopa lainaa, joka kylläkin silloin kannatti. Se ei kyllä minkään sijoituksen suhteen ole suositeltava vaihtoehto.
Kysynkin sinulta seuraavaa: Onko sinulla malttia ja varaa ottaa pieni riski elämässäsi?
Ja mahdollisesti tienata ensimmäisen 6 kuukauden aikana 60% pääomallesi ja seuraavan 6 kuukauden aikana lisää esim 90% omalle pääomallesi? Siitä eteenpäin vieläkin enemmän.
Kokonaisuudessaan ovat sijoittajat saaneet nyt vuoden ajalta pääomansa yli 3-kertaiseksi. Vielä puoli vuotta eteenpäin niin pääoma on noussut yli 5-kertaiseksi.
Kuulostaako liian hyvältä? Totta kai se kuulostaa liian hyvältä!
Mutta tosiasia on se, että monet ovat jo ansainneet tällaisia tuottoja!
Eikö sinua kiinnostaisi lähteä mukaan näin hyvään sijoitukseen?
OK. Jos haluat saada mahdollisuuden näin hyviin tuottoihin niin pitäisi sijoituksen olla vähintään 10.000 Euroa. 5.000 Euroakin riittää juuri ja juuri.
HUOM! KAIKKI EDELLÄ MAINITUT LASKELMAT PERUSTUVAT TEHTYIHIN TUOTTOIHIN, MUTTA EIVÄT OLE TAKEENA TULEVAISUUDEN TUOTTOIHIN!
OTTAKAA SIIS RISKI AINA HUOMIOON.
Jos haluat lähteä mukaan niin anna minulle seuraavat tiedot. Varaudu samalla siihen, että sinulla on varat valmiina sijoitettavaksi:
Nimi
Osoite
Emailosoite
Haluttu käyttäjänimi
Sinun pitää lisäksi avata tili Moneybookersissa ja saat sen ilmaiseksi osoitteessa
https://www.moneybookers.com/app/?rid=247322
Rahan siirrot kulkevat sen kautta.
Kysy lisää niin opastan sinut eteenpäin askel askeleelta. Ja teen sinulle optimitilin pääomallesi tuottoja ajatellen. Ja tarvittaessa hoidan tilisi.
Minimisijoitus on noin 5,000 Euroa.
Terveisin
Matti
[email protected]
Mikäli tämä on sama WinClub niin eikös mukaanlähtö ala olla tänäpäivänä pikkuisen päälle 20'000 Eeroo eikä mitään 5000 luokkaa???

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jeps, jos ainoa yhteystieto on mallia
Matti, [email protected]
niin tuollaisen viestin perusteella mä sijoittaisinkin heti....
... koska olet köyhä ja varaton etkä ymmärrä sijoittaa hyvään bisnekseen kun sellainen tulee eteen.
Tottakaihan jokainen tajuaa että moneybookersin kautta kannattaa laittaa 5000 egee sijoitustoimintaan. Sehän on selvä koska Matti niin sanoo että se on hyvä business. Vieläpä verkostomarkkinointi -keskustelupalstalla. Sijoitusnerot nimittäin kaikki toimii juuri moneybookersin kautta ja parhaat sijoitusnerot ovat juuri tälläisissä salaklubeissa tekemässä tuntemattomille valtavia määriä rahaa.
Jep Jep.
"Ja tarvittaessa hoidan tilisi."
Että se siitä.