Faktaa ruuan

Ruuan arvonlisävero on nyt 17 % ja se oli ennen EU:hun liittymistä 12 %.Väliaikaiseksi tarkoitettu korotus on edelleen voimassa.

EU-maista Suomi verottaa elintarvikkeita toiseksi raskaimmin Tanskan jälkeen. Neljässä EU-maassa elintarvikkeiden arvonlisäveroprosentti on 0.

Hallitus teki aikanaan periaatepäätöksen, että ruuan arvonlisävero alenisi 12 %:iin vuonna 1998.Valtiontalouden tilaan vedoten alennus jätettiin kuitenkin toteuttamatta ja niin se on ollut tähän asti.


Miksi lietsotaan hysteriaa?


Taivas ei luultavasti putoa niskaan, jos ruuan ALV lasketaan samalle tasolle jolla se oli ennen EU:hun liittymistä.
3144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vähän vaikuttaa siltä, että veroprosentin suuruus ei vaikuta ruuan hinnan tasoon. Hintasoon vaikuttavat enemmän kaupan kilpailu tai sen puuttuminen, jalostusportaan katteet ja tuottajien saama hinta. Olennainen merkitys on myös sillä, mitkä vapausasteet kaupalla on hankkia tuotteensa edullisimmasta lähteestä. Lidl on tuonut tässä suhteessa uusia tuulia muassaan.

Jos veroprosentin suuruudella ei olennaista merkitystä kuluttajahintoihin, ne määrittävät enemmän sitä, kuinka paljon enemmän tai vähemmän kauppiaille jää viiva alapuolelle. Olennaisin seurantakohde asioiden kehittymisille on silloin esim. Keskon osinkopolitiikka ja Keskon osakekurssin kehittyminen.

Taivas ei todellakaan putoa niskaan, mutta aika erikoista on se, jos voidaan todeta hallituksen siirtäneen nämä verorahat kauppiaiden taskuihin. Joiltakin muilta pitää sitten saada vastaava verokertymä tilalle. Kun osinkoverotusta myös aiotaan alentaa, niin takaisin ei siis ainakaan oteta Keskon osakkeenomistajilta. Eikö siinä ole hysterian aihetta, jos Kepu olisi ennen vaaleja ilmoittanut, että se helpottaa vähittäiskauppiaiden tilannetta alvia alentamalla. Nyt se tietoisesti valehteli, että alennus hyödyttää kuluttajia, vaikka tästä ei kellään ole varmaa tietoa.

Äänestä
  • Jos me kuluttajat emme saa alvinalennusta hinnoissa, niin organisoidaan ostoboikotti kaikkia niitä keskusliikkeitä kohtaan, jotka näin pyrkivät meitä huijaamaan.

    Äänestä

  • Kaupan kilpailua ei voi parantaa korkealla verotuksella.

    Vai pitäisikö ruuan ALV:ia jopa korottaa terveyssyistä samalla tavoin kuin alkoholin ja tupakan suhteen? -Kansa lihoo liikaa jos ruoka on edullista.

    Suomessa euron ostovoima on pienimpiä Euroopassa. Kyllä asialle pitää tehdä jotain.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


arvonlisäverosta kirjoitti:

Ruuan arvonlisävero on nyt 17 % ja se oli ennen EU:hun liittymistä 12 %.Väliaikaiseksi tarkoitettu korotus on edelleen voimassa.

EU-maista Suomi verottaa elintarvikkeita toiseksi raskaimmin Tanskan jälkeen. Neljässä EU-maassa elintarvikkeiden arvonlisäveroprosentti on 0.

Hallitus teki aikanaan periaatepäätöksen, että ruuan arvonlisävero alenisi 12 %:iin vuonna 1998.Valtiontalouden tilaan vedoten alennus jätettiin kuitenkin toteuttamatta ja niin se on ollut tähän asti.


Miksi lietsotaan hysteriaa?


Taivas ei luultavasti putoa niskaan, jos ruuan ALV lasketaan samalle tasolle jolla se oli ennen EU:hun liittymistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu