Holmlundin valinta

Väritön ja harmaa persoona eduskunnassa tämä satakuntalainen nainen on ollut. Onko hänellä sellaisia avuja joista ei kansa (vielä) tiedä?

Ainoa Kokoomuksen ryhmästä, jolla ei ole akateemista tutkintoa.

Kuinkahan klaaraa postinsa?

Jari Koskisen jättäminen ministeriydettä ihmetyttää kovasti?
Mitä Korva-Katainen oikein ajatteli näin tehdessään?
7371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei suurin osa meistä kokoomuslaisistakaan ole jostain Holmlundista kuullutkaan.

Siinä se tärkein peruste ehkä olikin. Satakunnasta ei ole aikoihin noussut esille ketään kokoomukselle merkittävää henkilöä, mikä taas vaikuttaa siihen suuntaan, että kannatus siellä on vaarassa. Piti ottaa joku satakuntalainen ja koska naispuolisista oli vajetta, otettiin sieltä nainen.

Jari Koskinen jäi pois, koska miehille ei riittänyt paikkoja. Tyhjänpäiväisin kansanedustaja, jonka Jari Koskinen olisi voinut syrjäyttää, oli Jan Vapaavuori. Mutta joku mieskin piti valita Helsingin edustajaksi.

Äänestä
  • Mielestäni Sarkomaa on Helsingistä,joten siihen nähden Vapaavuoren läsnäolo ei todellakaan ollut tarpeellista. Onko tähän Vapaavuoren mukaantuloon nyt joku muu tulkinta, jota me muut (ulkopuoliset) emme tiedä ?

    Olin uskonut, että Kokoomuksen johto haluaa säilyttää toimintakykynsä ja jättää kaikki rikoksissa ryvettyneet sekä oikeudessa tuomitut pois hallituksesta. Mutta sielläpä vain keekoilevat Linden ja Vapaavuori hyvämaineisten kollegoidensa mukana.

    Äänestä

  • Satakunnan ääniharava oli kuitenkin akateemisesti koulutettu kokoomuslainen nuori mies. Tuli tuoreena sisään, joten ehkä siksi ei vielä haluttu ottaa hallitukseen?

    Uskon, että Holmlundkin on ihan pätevä, ei siinä mitään.

    Äänestä

  • tässsä kirjoitti:

    Satakunnan ääniharava oli kuitenkin akateemisesti koulutettu kokoomuslainen nuori mies. Tuli tuoreena sisään, joten ehkä siksi ei vielä haluttu ottaa hallitukseen?

    Uskon, että Holmlundkin on ihan pätevä, ei siinä mitään.

    että Holmlund on pätevöitynyt eduskunnassa valiokuntatyöskentelyssä. Ei se tee ehdokkaasta pätevää, joka on aina julkisuudessa. Monesti ne hiljaiset puurtajat ovat kaikkein pätevempiä, mutta julkisuudessa olevat keräävät kunnian..

    Äänestä

  • tarvitaan ? kirjoitti:

    Mielestäni Sarkomaa on Helsingistä,joten siihen nähden Vapaavuoren läsnäolo ei todellakaan ollut tarpeellista. Onko tähän Vapaavuoren mukaantuloon nyt joku muu tulkinta, jota me muut (ulkopuoliset) emme tiedä ?

    Olin uskonut, että Kokoomuksen johto haluaa säilyttää toimintakykynsä ja jättää kaikki rikoksissa ryvettyneet sekä oikeudessa tuomitut pois hallituksesta. Mutta sielläpä vain keekoilevat Linden ja Vapaavuori hyvämaineisten kollegoidensa mukana.

    siis Vapaapuoren erikoisala on pahoinpitely. En tiedä mutta niin väittävät.

    No siihen kastiin lukeutuu useampi kokoomuslainen Jaskari, Häkämies jne. Pahoinpitelyksi joka johti kuolemaan kait on luettava Sasinkin teko Hämeenkyrössä.

    Äänestä

  • tässsä kirjoitti:

    Satakunnan ääniharava oli kuitenkin akateemisesti koulutettu kokoomuslainen nuori mies. Tuli tuoreena sisään, joten ehkä siksi ei vielä haluttu ottaa hallitukseen?

    Uskon, että Holmlundkin on ihan pätevä, ei siinä mitään.

    Suurimmat talousvirheet ovat syntyneet akateemisesti koulutettujen toimesta. Meinasivat tuhota Suomen 1980 luvun pankkihuijauksissa ja sitten jatkoivat samaa latua 1990 luvulla, kun piti huijaajat pelastaa.

    Äänestä

ketään kunnon kansalaista panna kehiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmetyttää kirjoitti:

Väritön ja harmaa persoona eduskunnassa tämä satakuntalainen nainen on ollut. Onko hänellä sellaisia avuja joista ei kansa (vielä) tiedä?

Ainoa Kokoomuksen ryhmästä, jolla ei ole akateemista tutkintoa.

Kuinkahan klaaraa postinsa?

Jari Koskisen jättäminen ministeriydettä ihmetyttää kovasti?
Mitä Korva-Katainen oikein ajatteli näin tehdessään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu