Olen kahtena peräkkäisenä yönä värjännyt hiukseni punaiseksi. Ensimmäisessä unessa odotin pääsyä kampaajalle. Toisessa tuhersin itse väriä purkista päähän ja sain aikaan hienon kaksivärivärjäyksen. Lopulta huomasin, ettei tämä niin hieno ollutkaan, pistetään samalla värillä (punaisella)koko pää.
Mitäs tämä meinaa?
Hiusten värjäys
3
2960
Vastaukset
- JanniTulkki
kunto kertoo ihmisen terveydentilasta. Hiukset ovat myös naisen "kruunu" ja niiden värjäämisellä ja laittamisella yritetään itsen lisäksi viehättää vastakkaista sukupuolta. Punainen kertoo voimakkaista tunteista ja intohimosta. Ehkä sinä toivot elämääsi muutosta, jossa on joku toinen osapuoli, jonka pitäisi ratkaista asia (kampaaja kuvaa tätä henkilöä). Tiedät kuitenkin sisimmässäsi, että sinun itsesi on tehtävä päätös asian suhteen ja teetkin ratkaisun (värjäät itse hiuksesi). Pelkäät kuitenkin, että tulos ei ole sitä mitä toivoit (kaksiväriset=paremmat/kauniimmat)ja päätätkin palata takaisin entiseen tilanteeseen. Mieti, oletko jossain tunteisiin liittyvässä asiassa kahden vaiheilla.. Uni kehottaa sinua miettimään asiaa tarkkaan, kannattaako uusi suunta.
- kirjavat hiukset
Tästä saikin miettimisen aihetta. Tosin itse en kokenut kokonaan värjäystä paluuksi alkutilanteeseen, koska en poistanut väriä vaan puolittaisen värjäyksen sijaan värjäsin kokonaan. Pitäisiköhän tästä tulkita, että kompromissi ei aina ole hyvä vaihtoehto, joskus pitää heittäytyä? :)
- JanniTulkki
kirjavat hiukset kirjoitti:
Tästä saikin miettimisen aihetta. Tosin itse en kokenut kokonaan värjäystä paluuksi alkutilanteeseen, koska en poistanut väriä vaan puolittaisen värjäyksen sijaan värjäsin kokonaan. Pitäisiköhän tästä tulkita, että kompromissi ei aina ole hyvä vaihtoehto, joskus pitää heittäytyä? :)
tietää itse parhaiten oikean vastauksen. Täällähän voi vain arvailla, kun ei tiedä kyseisen henkilön elämäntilannetta, mutta toisaalta se on jännempää niin. Tottakai joskus pitää heittäytyä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5823856Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483308- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662739Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121957- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471739