Valtimo: NYT!

armand greed

Nyt Valtimo. Nyt täytyy takoa. ON mahdollisuus menestyä. Ajatelkaa, satoja työpaikkoja aivan kunnan rajalle (kaivos). On kaavoitettava tontteja, laitettava palvelut kuntoon, panostettava markkinointiin, kehuttava avoimesti itseään ja mainostettava tätä karjalan ja kainuun kaunista rajakuntaa.

Valtimolla on hyvät lähtökohdat. Nyt on vain osattava iskeä. kuinka tulevan kaivoksen ihmisiä saadaan sotkamon sijasta houkuteltua Valtimolle.

voisiko ismek alkaa kouluttaa myös kaivostyöntekijöitä?

6

1393

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valtimolainen

      tulee asumaan kuolevaan Valtimoon. Sotkamo on lähempänä tulevaa kaivosta ja siellä on ruoka,bensa ja kaikki halvempaa kuin täällä.
      Valtimo on kuivuva tuppukylä.

      • asdadg

        Valtimo lopetti katsomisen tulavaisuuteen jo 90 luvulla. Silloin lopetettiin panostus nuoriin, jos silloinkaan mihinkään panostettiin...
        Kaikki mitä nuoret teki oli perseestä tai jotenkin väärin.
        Onneksi nuoret sentään tajusivat lähteä pois valtimolta. olisi ollut valoisa tulevaisuus 30 vuoden päästä olla valtimon yö elämässä seikkaileva kalja-akka...

        Kesällä kun tuli yläkarjalaisessa asumisliite, niin missäs siellä oli valtimon ilmoitus?
        Ei missään...
        Nurmeksen kaupungilta löytyi vapaat myytävät tontin.
        Juuan tontti mainosti melkein ilmaisia tontteja...
        Mutta valtimon kunta taitaa jemmata tontit itsellään.. kuka tänne muuttaa jos saa tappelemalla paskalammelta rantatontin..
        valtimon kunta jos haluaisi kaivostyöntekijöitä niin sen pitäisi antaa tontteja vaikka ilmaisella.. nousisi edes asukasluku.. kuka helvetti tänne tulee rahanipun kanssa että haluanpa rakentaa uuden talon tänne jumalan selän takana olevaan vuosien raiskaamaan kuntaan...


    • kuntalainen

      panostaa lapsiperheisiin. Esimerkiksi kuntalisä, kotona hoidettavista lapsista.
      Nyt suunnitellaan kalliisti monitoimihallia, sekin rakennetaan varmaan Nurmekseen. Vuokra-asuntojakaan ei ole saatavana. Niitä ei ole rakennettu valovusiin.
      Viimeinen asukas saa sammuttaa valot keskuskadulta, jos pääsee yli katukorokkeiden.
      Vanhuksien hoitoon on liian vähän henkilökuntaa ja "vanhainkoti" on loukku tulipalon sattuessa.
      Onkohan muualla niin sokkeloista ja vanhanaikaista kotia vanhuksille?

    • -barbar-

      Valtimon työttömyysprosentti maakunnan pienin! Nyt alkaa kulkea! Vielä kun saatas uutta omakotitalokaavotusta keskustaan.

      mitä muuta puuttuu:
      - nesteestä ABC
      ------ ei muuta-----

      • yks asukas

        on laskennallinen. Siitä on poistettu kaikki työttömät, kuinka haen työtä ym. kursseilla olijat.
        Vuokra-asuntoja kunta voisi kylläkin rakentaa. Viimeisimpien rakentamisesta on jo yli 10 vuotta.
        Nyt vuokra-asuntoja voisi tarjota Talvivaaran työntekijöille. Tulisivat mielellään, jos vuokrakin olisi halvempi, kuin Sotkamossa. Sotkamon vuokrat ovat korkeat. Myös Valtimolaiset nuoret tarvitsevat asunnon, ettei tarvitse asua vanhempien luona. Vuokra-asuntojen puutteessa, he joutuvat muuttamaan Nurmekseen, elleivät kauemmaksikin.


    • Anonyymi

      Että voi maailma 13 vuodessa paljon muuttua. Ei ole Talvivaaraa, eikä Valtimon kuntaakaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      137
      2759
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      268
      2350
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      22
      1423
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      115
      1112
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      97
      1064
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1023
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      962
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      57
      851
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      282
      810
    10. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      50
      791
    Aihe