Mä oon ollu ujo niin kauan kun muistan, varmaan jostain ala-asteelta lähtien. Mua ärsyttää ihan suunnattomasti tilanteet kun ihmiset kiinnittää huomion mun ujouteen: Miks sä et puhu mitään, oot kyl tosi hiljanen, nyt me kaikki muut ollaan hiljaa niin kauan kunnes sanot jotain, ootsä aina noin rauhallinen jne.jne. ja sitä sitten pohditaan vaikka kuinka kauan.
Oma ongelmani ei vaikuta niin vakavalta kuin monien muiden täällä, mulla on kavereita joiden kanssa pystyn olemaan hyvinkin rennosti, perheenjäsenet sekä poikaystävä joiden seurassa ei jännitä tai ahdista. Mutta suuret väkijoukot tai esiintyminen, no way! Koulussa ujous ahdistaa tosi paljon, haluaisin niin olla vaan omissa oloissani kuin väkisin seurustella luokkakavereiden kanssa joka on tosi ahdistavaa. Ruokailusta vieraiden seurassa ei tuu mitään, käsi tärisee jne.
Ammattiapu olis varmaan tarpeen.
Oma ongelmani ei vaikuta niin vakavalta kuin monien muiden täällä, mulla on kavereita joiden kanssa pystyn olemaan hyvinkin rennosti, perheenjäsenet sekä poikaystävä joiden seurassa ei jännitä tai ahdista. Mutta suuret väkijoukot tai esiintyminen, no way! Koulussa ujous ahdistaa tosi paljon, haluaisin niin olla vaan omissa oloissani kuin väkisin seurustella luokkakavereiden kanssa joka on tosi ahdistavaa. Ruokailusta vieraiden seurassa ei tuu mitään, käsi tärisee jne.
Ammattiapu olis varmaan tarpeen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Huomauttelu sattuu eniten.
En kärsi enään ujoudesta, no silloin tällöin tulee tunne ettei vaan kehtaa tehdä jotain.
Kyllä minulle on jäänyt hyvin muistiin kun kaikki ovat jaksaneet valittaa et puhuisit vähän kovempaa, useimmiten opettajat. Olisit vähän rohkeampi vaikka omasta mielestäni ollen ollut hyvinkin rohkea.
Pahin ehkä mikä on jäänyt mieleen ala-asteelta joskus kolmennelta. Piirustukset piti laitta seinälle minun vuoro kun tuli niin paikat oli siitä kohdin laitettu. Kävin kysymässä opettajalta et mihin voisin laittaa vastaus oli todella tiuskaisu, että voisit nyt vähän yrittää enemmän ei joka asiaa tarvitse tulla kysymään laita jonnekin vaikka oveen. Pienelle tytölle tuo tapa millä asia sanottiin oli todella kova.(ainakin minulle)
Ihminen on utelias ja kaikkea tulee analysoida, kaikkeen täytyy olla suuria syitä. Ei riitä jos sanot että ei ole mitään sanottavaa tällähetkellä.
Minulla ärsyttää suunnattomasti se, millaisen kuvan toiset minusta helposti saavat. Olen hiljainen ja hieman syrjään vetäytyvä. Olen yhdessä muutaman ystäväni ja kaverini kanssa, sillä heidän seurassaan pystyn olemaan rennosti ja puhumaan iloisesti kaikesta mitä mieleen tulee (tai sitten olemaan ihan vain hiljaakin, ilman että minun tarvitsee sitä selitellä.) Muiden seurassa hermostun enkä saa sanottua mitään, pää tyhjenee ajatuksista ja vaikutan ihan typerältä jne jne. Tämä tietenkin johtaa siihen, että ihmiset kuvittelevat minun ajattelevan että olen heitä parempi tms. Se ei todellakaan ole totta. En vain osaa keskustella luontevasti vieraiden ihmisten kanssa. Täytyykö sitä keskustelua vain harjoittaa vaikka menisi miten huonosti ja yrittää opetella? Mitä tuolle voisi tehdä?
yhteiskunnanssa. Ujous on melkein kuin sairaus joidenkin mielestä. Jopa opettajat voivat satuttaa ujon ihmisen sielua kuin pakottamalla heidät (erittäin nololla tavalla) puhumaan kovempaan yms. Olisipa hienoa jos joku päivä kaikki nämä ei ujot ihmiset heräisivät ujoina ihmisinä ja ehkä tajuaisivat miltä tuntuu elää ujona.