Eikös asia mene niin, että hallituksen kokoukset ovat vapaaehtoisia, eli niitä voi pitää vaikka joka päivä tai ei ollenkaan. Poikkeuksen tekee yhtiökokous, joita on pidettävä vähintään yhtiöjärjestyksessä vaadittava määrä.
hallituksen kokoukset vapaaehtoisia
Teuvo Moilanen
7624
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
yhtiölle pj:n. Tosin ilman sitäkin kait pärjää, kun hallitusjäsenet edustavat yhteisvastuullisesti taloyhtiötä. Näin ollen laskujenkin hyväksyntä tarvitsee kaikki hallituksen jäsenet (joku kerää nimikirjoituksia) tai muut sopimukset. Tosin yhtiöjärjestyksessä voi lukea, että vaikkapa kaksi hallituksen jäsentä käy nimenkirjoittaksi.
Toiseksi tilinpäätös käsitellään hallituksessa, hallitus tekee myös budjettiesityksen yhtiökokoukselle. Mutta toki tämänkin voi tehdä keräilemällä erikseen nimikirjoitukset hallituksen jäseniltä ilman kokousta.
Oikeastaan eipä niitä hallituksen kokouksia tarvita, jos joku toimii viestikapulana hallituksen jäsenten välillä.
Hallitus ei voi tehdä päätöksiä muuten kuin kokouksissa. Hallitus kun sattuu olemaan toimielin samoin kuin yhtiökokous. Hallitus voi kokouksessaan toki päättää tiettyjen toimien delegoimisesta pj:lle, jolloin niitä asioita varten ei tarvitse kokoontua.
Minimimäärä kokouksille on yksi, siis se jossa tilinpäätös käsitellään ja päätetään kutsua varsinainen yhtiökokous koolle.
Järjestäytymiskokousta ei tarvitse, mikäli yhtiökokouksessa valitaan puheenjohtaja erikseen. Tämä riippuu yhtiöjärjestyksestä.
Nimenkirjoitusoikeus ei tarkoita sitä, että voi tehdä päätöksiä (esim. laskujen hyväksyntä) ilman muiden hallitusjäsenten suostumusta.
Nimenkirjoitusoikeus tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että kyseisen henkilön tai henkilöiden allekirjoitus vastaa ulkopuolisen näkökulmasta yhtiön allekirjoitusta.
Laskujen hyväksynnästä hallitus voi tietysti tehdä päätöksen vaikkapa siten, että isännöitsijälle annetaan oikeus hyväksyä kaikki säännölliset laskut (lämmitys jne) ja satunnaisista laskuista alle 500 euron summat, pj voi hyväksyä tonniin asti ja loppuihin tarvitaan hallituksen päätös. Mutta tällä asialla ei ole mitään tekemistä nimenkirjoitusoikeuden kanssa.
Kokous tai itse asiassa yksimielinen päätös voidaan tehdä monella tavalla. Meillä suurin osa hoidetaan s-postitse.
Tilinpäätöksen voi periaatteessa hoitaa kierrättämällä paperit kunkin hallituksen jäsenen kautta. Tämä tarkoittaa, ettei ainoatakaan kokousta tarvitse pitää, luultavasti ei kovinkaan hyvä järjestely.
Meillä ollaan tosiaan vedetty mielestämme minimiin ja tämä tarkoittaa yhtiökokouksen jälkeen järjestäytymiskokous jossa vuoden ohjelma käydään pääosin läpi, yksi kokous keskellä tilikautta ja tilinpäätöskokous ennen yhtiökokousta.
Tilierittely ja budjettivertailu saadaan sähköisessä muodossa muutaman kuukauden välein ja kuten sanoin tarvittavat päätökset tehdään heti niitten ilmaannuttua s-postitse.
Isännöitsijällä on satunnaisiin kuluihin 2500€ asti ja puheenjohtajalla 4000€ asti. Näitä rajoja lähellekään ei olla koskaan oikeutta käytetty.
Kokous voi tosiaan olla vaikka puhelinkokous, mutta kokous sen on silti oltava. Ja kokouksista pitää tehdä pöytäkirjat. Niinpä pelkkä tilinpäätöspapereiden kierrättäminen ilman kokousta on mainitsemasi "ei kovinkaan hyvän järjestelyn" lisäksi laiton menettelytapa.
Tuo mainitsemasi minimi kuulostaa siedettävältä, kun saatte taloudellisia tietoja säännöllisesti. Monissa taloyhtiöissä asiat ovat paljon heikommissa kantimissa, vaikka asiat olisivat helposti hoidettavissa asianmukaisesti.
S-postipäätöksistä voidaan tehdä pöytäkirja ja kierrättää se tilinpäätöspapereitten yhteydessä.
Päätökset ovat laillisia ja niitten perusteella tehty pöytäkirja kaikkien allekirjoituksilla täyttää vaatimukset. Laiton menettelytapa ei ole mutta hyvinkin kyseenalainen.
Menee hieman hiustenhalkomiseksi... ;)
Olen samaa mieltä kanssasi Jarkko, lisäten sen seikan, että kyseessä on tällöin sähköpostilla pidetty kokous.
Lyhyesti hallituksen kokouksen laillisuusvaatimukset:
1. Asianmukaisesti koollekutsuttu
2. Kaikilla jäsenillä mahdollisuus vaikuttaa päätöksiin
3. Asianmukainen pöytäkirja
Asioiden riittävän käsittelyn kannalta kätevin kokoustamistapa on kokoontuminen samaan tilaan samaan aikaan. Pikkuasioiden kohdalla puhelin-, sähköposti-, pikaviesti- tai muu sellainen kokoustapa voi joskus puoltaa paikkaansa.