Minua on tässä jonkin aikaa häirinnyt se tosi asia, että yleensä lapset luokitellaan ns. äidin vastuulle kokonaisuudessaan. Anoppini mielestä hänen poikansa ei tarvitse esim. yksin hoitaa lastamme, mutta minun kyllä täytyy (ja pakkokin on, sillä mieheni on 10tuntia päivässä töissä ja itse olen vielä äitiyslomalla). Hänen mielestään minun täytyisi olla koko ajan mukana, esim. heillä käydessämme. Ja aina kun olemme siellä, anoppini vahtii vieressä ja katsoo kuinka poikaamme hoidan, kuinka hänen kanssaan olen ja mitä leikimme.
Yhdessä se lapsi on kuitenkin tehty, aivan samallalailla me olemme lapsen vanhempia, ei toinen enempää, eikä vähempää, vaan tasavertaisesti.
Miksi vieläkin on se käsitys, ettei isien tarvitse vahtia lasta, vaan se on nimenomaan äitien velvollisuus. Jos käyn jossain lapsemme kanssa kahdestaan, kukaan ei kysy, missä isä on, mutta kun miehein lähtee pojan kanssa kaksistaan jonnekin, kysytään heti missä minä olen ja aletaan spekuloimaan minun äidin "taitoja". Yleistetään heti, että koskaan hän ei ole mukana, ja hän ei varmaan koskaan katso lasta. Monet kerrat on mieli tehnyt sanoa ah, niin rakkaalle anopilleni, että kenen hän luulee lastamme vahtivan esim. juuri silloin kun mieheni on töissä. Ja sekin että olen kaikki päivät kotona lapsemme kanssa (eli siis 24/7) ja harvemmin käyn missään. Olisi ihanaa jos voisi antaa lapsen ihan huoletta isälleen, ja nämä voisivat lähteä kaksistaan mummulassa käymään, ilma että tarvitsee kantaa huolta siitä paskasta mitä saa niskaansa siitä hyvästä. Pari tuntia yksin kotona tekisi jo niin hyvää. Saisi rauhassa vaikka siivota! :)
Tuntuu jotenkin epäreilulta. Yhteinen se lapsi kuitenkin on.
Onko muilla tällaisia kokemuksia?
Toki ei varmaan kaikilla tällaista käsitystä ole (että äidin on aina hoidettava), joten anteeksi alkupuolen yleistys! :)
Yhdessä se lapsi on kuitenkin tehty, aivan samallalailla me olemme lapsen vanhempia, ei toinen enempää, eikä vähempää, vaan tasavertaisesti.
Miksi vieläkin on se käsitys, ettei isien tarvitse vahtia lasta, vaan se on nimenomaan äitien velvollisuus. Jos käyn jossain lapsemme kanssa kahdestaan, kukaan ei kysy, missä isä on, mutta kun miehein lähtee pojan kanssa kaksistaan jonnekin, kysytään heti missä minä olen ja aletaan spekuloimaan minun äidin "taitoja". Yleistetään heti, että koskaan hän ei ole mukana, ja hän ei varmaan koskaan katso lasta. Monet kerrat on mieli tehnyt sanoa ah, niin rakkaalle anopilleni, että kenen hän luulee lastamme vahtivan esim. juuri silloin kun mieheni on töissä. Ja sekin että olen kaikki päivät kotona lapsemme kanssa (eli siis 24/7) ja harvemmin käyn missään. Olisi ihanaa jos voisi antaa lapsen ihan huoletta isälleen, ja nämä voisivat lähteä kaksistaan mummulassa käymään, ilma että tarvitsee kantaa huolta siitä paskasta mitä saa niskaansa siitä hyvästä. Pari tuntia yksin kotona tekisi jo niin hyvää. Saisi rauhassa vaikka siivota! :)
Tuntuu jotenkin epäreilulta. Yhteinen se lapsi kuitenkin on.
Onko muilla tällaisia kokemuksia?
Toki ei varmaan kaikilla tällaista käsitystä ole (että äidin on aina hoidettava), joten anteeksi alkupuolen yleistys! :)
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tuttu kuvio ja samaan törmännyt itsekin. Olipa kyse sitten mistä tahansa.. jonkunlaista huvitusta koin lääkärireissullakin, kun hoitaja kysyi että missä lapsi nyt on. Kun isä menee lääkäriin, kysytäänkö häneltä missä lapsi sillä hetkellä on..? Tuskin, kun oletetaan että äidin kanssa. Mutta kun äiti on jossain ilman lasta, niin miten se voi olla yllättävää, että lapsi on isänsä kanssa sillä aikaa? Hassua.
Kyllä se lapsen vahtiminen on molempien hommaa silloin kun yhtäaikaa kotona ollaan. Tosin välillä voi molemmat ottaa pientä lepoa siitä vahtimisesta ja sitten voi sopia, että katsopas sinä hetki lapsen perään..
Täytyy kyllä sanoa, että en ole tällaiseen ajatteluun enää omassa sukupolvessani törmännyt. Myönnän kyllä, että appiukko ei ole aikanaan ilmeisesti koskaan vaihtanut vaippaa, mutta kyllä anoppini pitää päivänselvänä, että myös hänen poikansa osallistuu lapsemme hoitoon. Mieheni on jopa ehkä enemmän lapsemme kanssa kotona, koska erilaisten työaikojen takia hänellä on vapaata viikolla ja lapsi on silloin hänen kanssaan kotona. Mielestäni on ihan normaalia, että lapsi on isänsä kanssa, jos lähden asioille eikä kukaan ole sitä koskaan ihmetellyt. Onkohan nyt ongelma kuitenkin siellä isien päässä? Jos he osallistuisivat täysillä lapsen hoitoon, niin mitä väliä, mitä anoppi siitä ajattelee?
Kaupassakin kassalla kysyttiin (pieni paikkakunta) missäs vauva on? Aijaa, mikset ottanut mukaan, kun ne nyytit on niin söpöjä!
Olin silloin yksinhuoltaja vielä. Olisi vissiin pitänyt selittää siinä kassalla että meillä on perhetyöntekijä kotona ja minä olen nyt ihan yksin yksin kaupassa, ja kerään ostokset jos sopii. Pienellä paikkakunnalla kyllä kaikki tietää toisten asiat ja silti pitää udella. Huonoa asikaspalvelua sen lisäksi että töykeää. Samaisessa kaupassa on myös useasti myyjä kommentoinut ostoksia. Laitoin tuolloin kyllä sinne palautetta laatikkoon.
Olipas avautuminen taas... heti aamusta.. :D
Isi asiasta vielä.. Meillä on isipuoli, ja kunnioitettavan hyvin on osallistunut muksun hoitoon. Pitää nostaa hattua isä- ja äitipuolille, ei siihenkään rooliin kasvaminen ole mikään älyttömän iisipiisi.
Mitäs jos sanoisit siipallesi seuraavan kerran, kun on mummulaan lähdön aika, että tiedät asiasta nousevan mummelin puolelta metakan, mutta että tarttisit nyt kuitenkin sen parin tunnin leposi ja jospa hän kaiken uhallakin menisi tapaamaan vanhempiaan lapsen kanssa kahden? Tekisi heillekin hyvää, kun voisivat keskittyä isä-lapsi- ja isovanhemmat-lapsenlapsi-suhteensa kehittämiseen sen sijaan, että miniä "varastaa" mummelin mielessä koko näyttämön.
Eli kyllähän sinä saat ottaa oman leposi, ei kukaan ole kone, joka jaksaa ikuisesti. Mutta turha toivoa, että tuollaiselta mammalta saat siitä päänsilitystä. Sinun on vain tehtävä oma ratkaisusi ja annettava sen jälkeen myrskyn pauhata. Toivottavasti kuitenkin miehesi tajuaa, että olet vieläkin parempi äiti, kun saat hetken myös levätä.
Onpas sinulla erilaista väkeä ympärilläsi. En ole ikinä itse törmännyt moiseen. No ihmiset ovat erilaisia eikä ehkä aina kannata ottaa niin kovasti itseensä.
Kuule, minusta tuntuu (luen osin rivien välistä), että tässä on nyt kyse vain sinusta ja anopista, ei mistään yleismaailmallisesta vääryydestä.
Kirjoitat: "Minua on tässä jonkin aikaa häirinnyt se tosi asia, että yleensä lapset luokitellaan ns. äidin vastuulle kokonaisuudessaan. "
Mutta kaikki esimerkit ovat kuvauksia siitä, mitä anoppi sanoo tai tekee. Toteat lopulta asian itsekin: "Toki ei varmaan kaikilla tällaista käsitystä ole (että äidin on aina hoidettava), joten anteeksi alkupuolen yleistys! :)"
Anoppisi saattaa olla vanhanaikainen, tai sitten sinä KOET hänen sanomisensa kauhean raskaasti. Ovatko välinne muuten hyvät, vai onko miehesi irrottautuminen äidistään vielä kesken?
Paras neuvoni sinulle on: Elä omaa elämääsi välittämättä anopistasi. Hän kyllä mukautuu siihen, koska hänen on pakko.
Tämä on sinun perheesi ja sinun lapsesi, joten älä ota paineita anopista. Et voi anoppia muuksi muuttaa, joten älä tuhlaa häneen energiaasi vaan suuntaa se asioihin jotka ovat mielekkäämpiä. Kuten omaan virkistäytymiseesi ja jaksamiseesi, sillä sinun hyvä olosi on edellytys lapsesi hyvälle ololle :)
..kuitenkin kirjoituksessani siitäkin, ettei minulta koskaan kysytä kun kaksin lapsen kanssa ollaan liikkeellä, isän menoista.
Kyllähän minä anoppini annankin vähän jurppia välittämättä, mutta toisaalta en kuitenkaan haluaisi ihan kokonaan lakata käymästä appilassa. Appiukko on ihan jees, mutta anoppi... Tällä hetkellä ei nimittäin yhtään huvita käydä heillä ja yritän keksiä miljoona tekosyytä ettei tarvitsisi.
Olen omille vanhemmilleni sanonut tästä asiasta, niin hekin ovat sanoneet, että kannattaa edes yrittää olla välittämättä, eikä heitäkään kyllä kauheasti innosta tämä anopin ajatusmaailma. Tosin anoppini vanhemmat ovat myös elossa ja epäilen hänenkin saaneen tämän "kasvatusmallin" kotoaan. Ja sen kyllä huomaa siitäkin, että täällä mieheni "mummulassa" saan identtisen kohtelun.
Ja joku kysyi aiemmin mieheni äiti-poika suhteesta, Luojalle kiitos, mieheni ei enää ole äidissään kovinkaan kiinni. Sellainen normaali (ja mikä on normaali :) suhde heillä. Henkinen napanuora on katkaistu aikoja sitten, jo ennen kuin minä tulin kuvioihin.
Ymmärrän sen että mieheni haluaa käydä vanhempiensa luona ja ymmärrän että poikamme täytyy nähdä isovanhempiaan, mutta mikä velvoittaa minut lähtemään mukaan? Varsinkin kun asiat ovat näin. Olisi kiva jos silloin tällöin voisi käydä, mutta eipä paljon innosta.
Joo, meillä menee ainakin niin, että mä huolehdin lapsista 95%. Olen vielä hoitovapaalla, mutta syksyllä palaan töihin. Kauhulla jo ajattelen kahden lapsen kanssa niitä tarha-aamuja, jolloin tarhaan pitäis mennä puol8. Ja vielä pahemmalta tuntuu, kun yrittäjä-mieheni jää aamuisin nukkumaan...
Tälläkin hetkellä minun pitää suunnilleen anoa iltavapaat. Ja silloin harvoin, kun pääsen ulos tyttöporukalla, niin mieheni kutsuu äitinsä apuun, joka sitten kommentoi asiaa, että taasko sitä ollaan menossa...Joo, eipä kommentoi silloin, kun hänen poikansa käy melkein joka viikonloppu kavereidensa kanssa bailaamassa. Ja mä olen vielä absolutistikin, joten en edes pode krapulaa seuraavana päivänä. Että näin meillä!
Miksi ihmeessä suostut? On jo kyllä vähän omakin vika jos asiat on noin.
Mun anoppi muistuttaa miehelleni että tarvitsen omaa aikaa ja että mieheni pitää silloin tällöin antaa minulle vapaapäivä. Hyvä homma.
Samaa mieltä paljon, kun edellisissä viesteissäkin. Siis siinä, että anna vaan isän ja lapsen mennä kaksin mummolaan ja nauti rentoudu! Anoppi sanoo mitä sanoo, ei se varmaan kauaa jaksa "marmattaa" Jos joku kauppatäti tms. kysyy, missäs se lapsi on, niin sano että laitoit pakastimeen vähäksi aikaa ;-) Saavatpahan jotain pohdiskeltavaa!
Mä nautin suunnattomasti, kun muksut lähtee joskus viikonloppuna mammaa ja pappaa moikkaamaan ja saan olla ihan yksin! Parina kesänä (nyt kun lapset ei ole enää vauvoja) ollaan tehty niin, että mies jää lasten ja isovanhempien kanssa möksälle ja mä tuun pariksi päiväksi YKSIN kotiin! Ai että on kiva siivoilla ja kuunnella täysillä ihan OMAA musiikkia!
Ja tosi ihanaa myös mennä takasin sinne maalle, missä mun omat ihmiset on. Pikku ikävä tekee hyvää itsekullekkin!
Opeta vaan ne "jättämään sut rauhaan" välillä ;-)
Meidän lapsemme syntyi Tampereella keskussairaalassa, ja siellä oli ainakin 13 vuotta sitten sellainen tapa, että uudelle isälle pidettiin lastenhoitotunti. Eli lastenhoitaja iski penskan isällä käteen ja ohjasi uuden isukin vaihtamaan vaipan ja pesemään peffan. Oma mieheni on monta kertaa jälkeenpäin kiitellyt tätä, ja sanonut että lastenhoitajan ohjauksen jälkeen oli paljon rohkeampi hoitamaan ja olemaan lapsen kanssa.
Kyllä meilläkin anoppi yritti sanoa että äidin asia on hoitaa lapsi, mutta hiljeni varsin pian, kun näki miten hyvin mies tuli vauvan kanssa toimeen.
Mieheni on ollut hyvin läheisesti isä pojalleen jo ensimmäisistä tunneista lähtien ja se näkyy.
Lohjalla kolmisen vuotta sitten ei pidetty sen kummenpaa hoitotuntia mutta kyllä vaipanvaihto ja pesu sentään opetettiin vanhemmille.
»Mieheni on ollut hyvin läheisesti isä pojalleen jo ensimmäisistä tunneista lähtien ja se näkyy.»
Uskoakseni tässä juuri onkin se homman juju.
en halua loukata ketään, mutta kerron nyt mielipiteeni.
minun silmilleni eivät anopit,appiukot,oma äiti eikä oma isäni hypi.piste.
neuvoa saa muttei pidä loukkaantua jos neuvot eivät mene jakeluun. useimmat meistä ihmisistä oppii kantapäänkautta. vai?
kyllä se on totta et vanhan käsitykset jyräävät alleen vieläkin ja tuskin ne täysin koskaan laantuvatkaan.
sanokaa jos olen väärässä: mutta jos isä mokaa, hänelle annetaan aina vain uusia mahdollisuuksia olla isä? kun äiti mokaa kerran ni sen on sitten siinä ja lapsi huostassa? näin kärjistettynä (muistakaa olla vetämättä hernemaissipaprikapussia nenäänne)
yksinhuoltaja äitejä katsotaan vieläkin kieroon. nainen on suoraan sanottuna pilalla jos on jäänyt yksin lasten kanssa ja lasten isällä tuskin on enää mitään oikeuksia lapsiin vaan äiti määrää tahdin.
näet kadulla yksinhuoltaja isän. mikä on ensimmäinen fiilari? ihan omasta elämästäni ote:
olin serkun (miespuolinen) kanssa kaupassa lapseni ollessa ikkupikkunen vauva. itse juoksin tarjousten perässä serkkuni kantaessa muksua kopassaan. kävivät kahtomassa puutarhakalusteita miesten kesken..tuli sit siihe kassalle mun kans yhessä ja näytti lappua..naisen puhelinnumero jonka joku nainen oli lykänny sen kouraan.
okei tää oli vähän radikaalisempi homma et ei se aina näin mene, mutta kuullu saman myös monen muun miehen suusta. naiset "raaakaastaa" yksinhuoltajamiehiä ku ne on nii ihania ja vastuuntuntosia ja söpöjä että. sanokaa jos olen väärässä...
tuskin saamme odottaa ikinä minkäänlaista tasa-arvosuutta lastemme hoidossa ja oikeuksissa..ei ainakaa minun elinaikanani..en usko =D
Kun minä olen koiran ja lapsen kanssa kaupungilla niin luullaan että minä olen antanut äidille vapaapäivän. Eihän kukaan miehen huomassa oleva pieni tyttönen voi olla noin nätti, iloinen, hyväkäytöksinen ja hyvin puettu.