Adressi Sailaksen opintotuki uudistusta vastaan...
Sailas
19495
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Miksi pitäisi vastustaa Sailas-työryhmän hyvää uudistusta saada Suomen retuperällä olevat tukiasiat kuntoon. Kahdeksan vuotta ovat demarit kiihottaneet yksinvaltiaina kansalaisia hakemaan kaikkia mahdollisia tukia ja avustuksia yhteiskunnalta. Koskaan he eivät ole ilmoittaneet, että ko.tuet maksavat työssäkäyvät
korkeiden verojen muodossa.
Sairaanhoitoon ja vanhustenhoitoon ei rahaa kyllä riitä. Mutta nuorille kyllä, jotka ovat keksineet "opiskelusta" oivan keinon välttää työntekoa ja saada mahtavat avustukset yhteiskunnalta. He ilmoittautuvat johonkin oppilaitokseen (ja vievät samalla paikat sellaisilta, jotka todella haluaisivat opiskella ja valmistua),hengaavat siellä vuodesta toiseen, eivätkä edes yritä suorittaa mitään tutkintoja.
NYT SAILAKSEN TYÖRYHMÄÄ PISTÄÄ TÄHÄN STOPIN ja silloinkos värvättiin ammattimielenosoittajat kaduille ja vastaavia protesteja alkoi näkyä lehdistössä äärivasemmiston taholta. Tuskin nyt varsinaiset opiskelijat noin aktiivisia olisi.
Uuden hallituksen on ensitöikseen laaditva uudet pelisäännöt KAIKKIIN TUKIIN JA AVUSTUKSIIN JA NIIDEN MYÖNTÄMISEEN.
VERONMAKSAJIEN MITTA ALKAA TÄYTTYÄ MAKSAESSAAN KORKEIDEN VEROJEN MUODOSSA NÄIDEN LORVIEN TUET.
On syytä vaan olla adresseeraamasta ja ottaa lusikka kauniisti käteen ja huomata, että kyllä maassa vielä elää isäin henki ja muutos saadaan aikaan.
Nimenomaan näin.
Itse olen opiskelija ja tulisin loistavasti toimeen ilman opintotukia, niin kuin varmasti kaikki muutkin joilla on vähänkin potentiaalia kouluttautumiseen. Mielestäni opintorahat tulisi säästää ennen opiskelun aloittamista, käydä pätkä töissä koulun ohessa tai elää opiskelu ajanjakso kesäansioilla! Itse pärjäisin näillä, mutta kun ilmaista rahaa tyrkyttämällä tyrkytetään, niin en kyllä tunne minkäänlaista häpeää ottaa sitä vastaan, joudunhan maksamaan kyseiset summat moneen kertaan takaisin valtiolle mahtavina veroprosentteina siirryttyäni työelämään.
Kivahan niitä opintotukirahoja on juopotella ja pähkäillä suuressa porukassa kuin hölmöjä päättäjiä meillä on, porukan ryhmähenkeähän tämmöset illat nostaa, mutta siitä en sit tiedä kuinka paljon se opiskelujen etenemistä auttaa, kun tänkinhän ajan vois käyttää opiskeluun.
Hyvä opiskelijat. On teidän joukossanne siis muitakin kuin vaan äärikommunisteja, jotka nyt on palkattu soittamaan suuta ja marssimaan Sailaksen työryhmän esitystä vastaan, jonka tarkoitus on tervehdyttää täysin ihmeellinen tukijärjestelmä sosiaalipummien ja "turhan aikaisten opiskelijapummien" rahan saamiseksi.
Samoinkuin uusia koko työttömyyskorvausten saanti, joka nyt on liian löysästi jaettavissa olevia veronmaksajien rahoja.
Sairaanhoitoon ja vanhustenhoitoon ei rahaa kyllä riitä. Mutta nuorille kyllä, jotka ovat keksineet "opiskelusta" oivan keinon välttää työntekoa ja saada mahtavat avustukset yhteiskunnalta.
Itselläsi ei taida olla kovinkaan vankka koulutuspohja. Ammattikoulu pohjalla?
Opintotukia tulee korottaa. Nämä korkeakouluopiskelijat ovat Suomen tulevaisuus, siellä on monia uusia Torvaldseja ja Olliloita. Suomi tarvitsee osaajia ja olen sen kannalla että opiskelu mahdollisuus pitää taata rahallisesti niille joilla rahkeita kovaan opiskeluun.
Opiskeluaikana tuli huomattua että nämä jotkut vanhat miehet joilla opiskelu oli jäänyt vähän vähemmälle olivat tosi katkeria kun me nuoret pojat saimme jo kesätöissä parempaa palkkaa kuin he.
Opiskelijan opintoraha ja asumislisä jäävät huomattavasti pienemmiksi, kuin työttömien tuet. Eli jos kaikki nykyiset opiskelijat alkaisivatkin työttömiksi, he maksaisivat enemmän yhteiskunnalle, eikä heistä varmasti olisi tulevaisuudessakaan hyötyä. Tuskin kaikille opiskelijoille naps vain töitä löydettäisi, kun ei nykyisillekään työttömille.
Luulet varmaan että huvikseen ihmiset opiskelee, kun työttömänä saisi paljon enemmän rahaa. En ymmärrä miten voitte olla ehdotuksen kannalla!!!
Niinhän se menee...Kukaan ei ymmärrä että niitä työpaikkoja EI OLE, vaikka osaavaa porukkaa olisikin. Jos ehdotus menee läpi, ei kenenkään kannata lähteä opiskelemaan velaksi, koska se ei edes paranna olennaisesti työmahdollisuuksia. Järkyttävää kuunnella miten ihmiset luulee että töitä vaan on jos viittis joku tehä, mutta KUN EI OLE!
Joo ja hei töihin vaan opiskelun ohessa niin ammattitaitosta porukkaa sieltä tulee, vois S***ana.
Joo mä oon poikkeus ja kaikki saatanan "kuin pellossa elävät rotat" haluis ampuu meikäläisen ajatukset alas, tosin tiän kyl muutamii ihan hyvii tyyppejä jotka on samoilla linjoilla. Mut tosiasihan taitaa olla se ettei missään muussa maassa opiskelijoita tueta niin isolla kädellä kuin suomessa.
Joku on siis tosi pahasti pielessä, kun tähän ynnää ton massiivisen valtion velan!
Itseasissa opiskelen AMK;ssa neljättä vuotta ja sattumoisin oon kaikista yli 120:stä mun alan, mun vuosikurssin opiskelijasta kuopus! Joten tiän mistä puhun.
Mitenkäs oot ajatellu mitä sit tehään kun rahat on loppu, kun ollaan myyty, tai yksityistetty kaikki valtion yhtiöt, ruokkiaksemme jotain juopottelevia opiskelijoita ynnä muita valtion elättämiä lokkeja?
Mä oon sitä mieltä että jokaisen yksilön tulee taata itse oma toimeentulonsa, eikä olla muiden elätettävänä. Vituttaa niin maksella kohtuuttomia veroja joka asiasta. Kun rahat on loppu, onkohan sit jälleen vuorossa pari uutta veroo, vaiko veroprosenttien nosto eihän tässä maassa sitä maksetakkaan kun palkasta, lähestulkoon kaikista tuoteista mitä syö tai ostaa jonkun neron keksimänä ALV:nä, omaisuustulosta, perinnöistä, asuntokaupoista ja mahtoikohan nykyään jopa metsän omistuksesta maksamaan jotain vitun kiinteistö veroo..
Seuraavaks voitas varmaan alkaa ottaan oma osansa valtiolle kiloina, marjastuksesta ja kalastuksesta sekä tunteina prostituutiosta. Mikäs oliskaan parempi luonnontuote verotettavaks kun tää viimenen, kun ajatellaan et tavaran myy mutta saa kuitenkin pitää sen itellään.
...ottaa vastuu tekemisistään?
Lukekaapas nyt purnaajat vielä kerran tuo kapinoitu katkelma esityksetä ja miettikää hetkinen. Kyllä korkeakouluopiskelijalla pitäisi IQ riittää tekstin sanoman ymmärtämiseen ;)
Eikö tosiaankaan kiinnosta mahdollisuus saada elinkustannuksia vastaavaa rahoitusta opiskeluajaksi? Valtion takaus ja verovähennysoikeus. Mitä vielä pitäisi saada? Sekö on parempi vaihtoehto, että opinnot venyy, kun on pakko käydä töissä opiskelun ohella, että saa ruokaa?
Voi pe**ele, kun olisikin ollut tuollainen mahdollisuus omaan opiskeluaikaani, niin ei olisi tarvinnut kituuttaa ja roikkua puoliksi töissä ja puoliksi opistolla.
Mikähän siinä on, kun ainakin minulla on ollut töitä ylitöiksi asti? Ei aina juuri täsmälleen koulutusta vastaavaa, mutta mitä väliä sillä on?
"Ratkaisuna näihin ongelmiin opintotukijärjestelmä on uudistettava siten, että
tuen taso sopeutuu nykyistä paremmin opintoaikaisiin elinkustannuksiin ja että
järjestelmä samalla kannustaa nopeaan valmistumiseen. Nämä tavoitteet voidaan
saavuttaa muuttamalla korkeakouluopiskelijoiden opintotuki selkeästi lainaperusteiseksi.
Samalla opintorahasta ja erillisestä asumistuesta luovuttaisiin
kokonaan.
Uudessa järjestelmässä tuki muodostuisi valtion takaamasta opintolainasta,
jonka opintoaikaiset korot liitettäisiin velkapääomaan. Lainan saamisen ehtona
olisi opintojen riittävä edistyminen, mutta sen määrä olisi tietyissä rajoissa opiskelijan
itsensä päätettävissä. Vuotuiset enimmäismäärät voisivat vaihdella
opiskelupaikkakunnittain mm. asumiskustannusten mukaisesti. Velan kertyminen
kannustaisi nopeaan valmistumiseen. Nosto-oikeudelle olisi kuitenkin syytä
asettaa enimmäiskesto nykyisen järjestelmän tapaan.
Kun velkaa lyhennettäisiin, merkittävä osa velanhoitomenoista voitaisiin vähentää
verotuksessa. Järjestelmä kannustaisi näin vastavalmistuneita työllistymään
mahdollisimman nopeasti."
Siinähän se pointti onkin että työttömyys tukea tulee myös leikata samaan aikaan pienentää. Mun mielestä se on niin väärin kun olla ja voi että jotkut ihmiset voi tienata enemmän työttöminä, asumistukien kanssa kuin töissä. Ja sit nää meiän "viisaat" poliitikot hakkaa päätä seinään kun on 250 000 työtöntä.. Eikä tarvii paljoo pimeetä jobiakaan tehä työttömyys- ja asumistukien kans kun saa enemmän kuin kunnon rehellisestä työstä. On totta, että jotkut ihmiset todella tarvii sen rahan eikä työtä oo mutta suurin osa on mieluummin veronmaksajien elätettävinä kuin käy töissä. Ainut tapa kuitenkin kitkeä nämä rikkaruohot joita suurin osa on, on leikata ja vähentää työllisyysturvaa!
Mitenkäs sä ajatellu että noi valtion velat maksetaan joita on tähtitieteellinen summa ja joiden korko on hyvin massiivinen? Tosin oot siinä oikeessa että päättäjillä tuntuu olevan liikaa rahaa käytettävissä, kun oli viime kaudella varaa nostaa omia palkkojaankin ja soneraan löyty hetkessä kolme miljardia.
Kuinka pitkä työttömyys avustus susta mahtas olla sopiva? tätä menoa 40 vuoden päästä voidaan alkaa suunnitteleen uutta eläke muotoa uudelle ryhmälle; kokoelämänsä työttöminä olleille! Tässä valtiossahan toimeentulo vaihtoehtoja riittää lähes kuka tahansa voi aloittaa oman yrityksen ja saada alkuun 2500 - 4500 vanhaa markaakk starttirahaa. Ja yleensä jos osoittaa korkeaa työmoraalia ja tunnollisuutta töitä myös riittää, kunhan vaan pääsee alkuun jossain. Itse olen vasta nuori kloppi mutta sen kuvan oon saanut mitä nyt 15:sta V:stä asti oon töissä juossu. Tosin en yläasteen jälkeen koulun ohessa, muuta kun harvakseltaan, mutta kuitenkin.
Mistä sä oot ajatellu et ne rahat otetaan jota jaellaan holtittomasti kaikenmaailman tyhjäntoimittajille?
Tohon vois todeta et on muuten yllättävän suuri prosentti joka lopettaa mm. AMK:n kesken, yliopistoissa myös koulutusajan kestot ovat keskimääräisesti pitkästi yli suositusten. Ja kun pää ei riitä niin alkaa punssi ihmeesti maistuun.
Pitäskö se todella sun mielestä olla niin että opiskeleen lähetään rahan perässä, eikä halusta oppia lisää ja kouluttautua pitemmälle??? Tää mua kyllä ihmettyttää kaiken eniten noissa sun lyhyelle aikavälille tähtäävissä kommenteissa.
Mitä siihen ammattitaitoon tulee niin se kyseinen esitys kyllä tukee sitä: Ootkos koskaan miettinyt kummassa mahtaa oppia paremmin, lukemalla, lukemalla ja lukemalla, vai lukemalla ja tehden samaan aikaan käytännössä hommia joista lukee? Mitä mä olin duunissa sen ajan mitä koulusta lomaa viime kesänä oli vanhat kokeneet ukot tenttas multa et mitä tehään, miten tehään. Ei voinu muuta sanoo ku:
- vittuako multa kysytte, kun ootte tehny tätä duunii 40 vuotta.
Et se siitä lukemisesta ja työläiset oli myös hyvin tyytyväisiä mun antamaan arvostukseen.
Nimenomaan näin.. Tosin ihan täysin en oo tosta samaa mieltä, mun mielestä se asumistuki on ihan suotavaa, jos nyt alkuun poistettais vaan se opintotuki... Oot oikeessa siinä et asumistuen poistaminen nopeuttas opintoja, mut ennen sen poistamista on syytä tehä paljon muita leikkauksia. Kuten näitten maahanmuuttajien elättämiseen ja useiden kädestä suuhun ruokittavien työttömien suhteen. Olishan aika vittumainen paikka opiskelijan kannalta et kaikki viedään ja kadulla maleksiville kengänpohjille ja muille tyhjäntoimittajille maksettais maleksimisesta kaikki mahollinen tuki. Vai mitäs ajattelet tästä?
Ja mikäli ne opintotuet väkisellä päätetään pitää, niin ehkä olis syytä edes porrastaa ne sen mukaan miten on edistynyt opinnoissa. Liian moni lopettaa opinnot kesken.
Pitää nyt vaan toivoa omien vanhempiensa takia et ne saa pikkuhiljaa ton valtion velan pieneneen tasasta tahtia ja jonku järjen tohon touhuun. Ettei kokoelämänsä töissä käynyttä faijan eläkettä aleta rokottaan eläkepäivillä muutaman vuoden päästä.
Väliinputoamisongelma. Nythän on nähdäkseni näin, että jumalaton tukijärjestelmä on osittain sen kehityksen seurausta, että on tehty harkitsemattomia päätöksiä ja epäonnistuneita ratkaisuja. Sitten on paikattu tunarointeja tekemällä lisäpäätöksiä, kun on huomattu, että alkujaan ihan asiallinen tukiajatus on jättänyt joukon väliinputoojia, joille se tuki ei syystä tai toisesta päädy, vaikka alunperäinen tarkoitus olikin. Se on vähän samanlaista hommaa kuin yrittäisi paikata epäonnistunutta rappausta linkoamalla lisää kuraa seinälle... mälli paisuu ja kuluja tulee, mutta lopputulos on paisunut rökellys, joka omasta painostaan sortuu vaan lisää.
Suomalainen tukijärjestelmä on paisuut siihen malliin, että aika kohtapuoleen se romahtaa käsiin pakosti ja muutos on sitten raju ja kipeä. En nyt tässä puutu sen enempää teollisuustukiin ja maataloustukiin, koska ne on ihan oman topikkinsa arvoinen asia. Toteampahan vaan, että ovat yhtälailla rasite valtiontaloudelle kuin henkilöön kohdistuvat tuet. Miten siinä valtionvelkaa lyhennät, jos firmojen pystyssäpysyminen on tukien varassa ja maajussit ostavat ULKOMAALAISTA alkuperää olevia koneita tukirahoilla?!
"Olishan aika vittumainen paikka opiskelijan kannalta et kaikki viedään ja kadulla maleksiville kengänpohjille ja muille tyhjäntoimittajille maksettais maleksimisesta kaikki mahollinen tuki. Vai mitäs ajattelet tästä?"
Ajattelen, että sossun luukku kiinni ja sillä selvä. Jos ei työ maita, niin ei tarvitse sitten syödäkään. Työkyvyttömyys on mielestäni peruste saada avustusta ja Suomessa on edelleen terveydenhuoltoalan leikkauksista huolimatta riittävä joukko päteviä lääkäreitä toteamaan kuka on terve ja kuka ei. Työhaluttomat eivät tarvitse mitään tukia.
Uusi ulkomaalaislaki toivottavasti vähentää tarvetta maahanmuuttajien elättämisestä. Eihän niillä ole ollut mahdollisuuttakaan muuhun kuin yhteiskunnan varoilla roikkumiseen, kun ei ole saanut työlupia. Turha siinä on syytellä muuttajia kenenkään. Se pitää laki muovata siihen malliin, että maahanmuuttajalle ojennetaan työlupa kouraan jo rajalla ja sossun luukku KIINNI. Se, joka haluaa syystä tai toisesta tulla Suomeen elämään ja asumaan tervetuloa vain tekemään töitä ja elämään normaalia kunniallista elämää. Töitä ON, kunhan niitä vaan saa tehdä. Minullakin olisi vaikka heti tarjota työpaikka ja asunto yhdelle näppärälle tekijälle ja kuukauden päästä toiselle. Kyse on vaan siitä, että byrokratia ja järjettömät työllistämisen esteet jarruttavat tekemästä niin. Todella vaikea palkata lisää työntekijöitä, kun palkan päälle joutuu maksamaan kaiken hemmetin maksut tukijärjestelmää paisuttavan yhteiskunnan pystyssä pitämiseksi.
Asumistukea ei tarvitse sen enempää opiskelijat kuin kukaan muukaan. Täysin turha tukimuoto, joka vain ruokkii asumisen hinnan nousua ja yhteiskunnallista eriarvoistumista. Puhumattakaan siitä, että veroastetta se osaltaan nostaa sekin. Vittumaista tulonsiirtoa töitä tekeviltä pummeille. Osa menee pinnareitten eduksi suoraan ja osa päätyy asuntokeinottelijoiden taskuun nousseitten vuokrasummien kautta.
Valitettava tosiasia on, että faijasi eläkettä rokotetaan. Muistatko, mikä hässäkkä oli 90-luvun laman aikaan siitä, miten eläkelaitosten sijoitukset hävisivät kuin tuhka tuuleen? Ne rahat, mitä faijasi on palkastaan maksanut eläkettään varten on haihtunut olemattomiin. Väestön ikärakenne taas tekee sen, että me nuoremmat ei yksinkertaisesti riitetä nuppiluvultamme maksamaan sitä määrää, mikä suurten ikäluokkien eläkkeisiin täysimääräisenä tarvittaisiin. Jonkinlainen pelastus tai edes lievitys olisi, jos pummien saamat tuet lopetetaan ja ne varat kohdennetaan sinne, mihin ne kuuluvatkin: täyden työuran tehneiden vanhuudenturvaan.
Saapa nähdä, mihin paskaan meikäläisen maksamat eläkemaksut on hukattu... voi olla, että niitä rahoja ei sitten aikanaan enää ole missään, mutta tulihan lusittua aika hyvä summa yrittäjäeläkemaksuja ja lisää menee vielä aika kauan. Ja kuinka ollakaan, sehän on oikein laissa säädetty maksettavaksi. Muutenhan meikäläiset ei rahoittaisi sitten lantin vertaa järjetöntä järjestelmää, vaan se raha menisi henkilökohtaisiin sijoituksiin, jotta olisi sitten jemmassa mistä ottaa, kun ei enää jaksa tehdä töitä.
Osoittaa jo jotain tuoi sinun otsikkosi. Saatko vanhemmiltasi rahaa? Asutko vanhempiesi luona?
Mitenkäs oot ajatellu mitä sit tehään kun rahat on loppu, kun ollaan myyty, tai yksityistetty kaikki valtion yhtiöt, ruokkiaksemme jotain juopottelevia opiskelijoita ynnä muita valtion elättämiä lokkeja?
>Niin kaikki tuet vaan pois. Lapsilainat, ulkomaalaisille lainaa, syrjäytyneille lainaa jne. kaikille sama kohtelu.
Entä jos olet joskus itse työtön? Lopetetaan verojenmaksu ja kaikki pitää maksaa itse. Turhia ovat mm. terveyskeskukset, eikö vain. Kenen luulet rahoittaneen sinun peruskoulusi, lukiosi/amiksen ja niiden ilmaiset ruoat? Niin kansa on maksanut ne veroillaan ja kohta on sinun aika maksaa se toisille kun pääset töihin.
liian raju leikkaaminen johtaisi varmaankin ihmiset pois ammattiliitosta. Kuka haluaa kuulua liittoon, jonka ainoa tarjoama etu on jäsenmaksu? Tästä syystä SAK vastustaa vahvasti raporttia.
Jos ajatellaan pidemmällä tähtäimellä ammattiliittojen kaatumista, saisivat työnantajat työvoimaa mihin hintaan tahansa, kun muuta turvaa kansalaisilla ei olisi.
Nyt 90-luvulla on Suomeenkin tullut EU:n mukana shareholder-value-ajattelu, eli suuri osa tuotoista osakkeenomistajille. Tutkimusten mukaan yrityksen voitto kun menee joko työntekijöille palkkana tai osakkeenomistajille osinkona. Meidän yrityksistämme on suuri osa ulkomaisten omistuksessa, eli voitot virtaisivat ulkomaille ja täällä vähenisi ostovoima...
Ammattiliittojen asioihin en oo kauheammin perehtynyt, mut sen kuvan oon saanut et aina valitetaan palkasta ja työoloista ja vaaditaan lisää ja lisää rahaa. Järjestetään lakkoja vaikka työläiset ovat tyyvyväisiä työoloihin ja palkkoihinsa, pelkästään sen takia että joku haluaa päteä.
Kaikkihan haluavat elää mahdollisimman ylellisesti, mutta millonkohan siihen tosiaan herätään ettei ne rahat puissa kasva.
Vertaillessa eri palkansaajaryhmien tuloja, mua ihmetyttää eniten miten kansanedustajat joiden palkka on kohtuuttoman suuri, ilmeisesti heistä monikaan ei tiedä edes mitä oikea työnteko on. Pitäs järjestää koko sakille tutustumispvä, jona kukin sais käyä esim vesilaitoksen duunissa avaan paskakaivojen tukoksia. Niin tajuaisivat ehkä miten pienellä palkalla jotkut huono-osaiset joutuvat itsensä elättämään, kun käyvät imuttamassa mm. eduskunnassa istuvien hienojen pierujen paksuja paskoja, jotka tukkivat koko viemäri verkoston.
Palkat nousevat kokoajan pikkuhiljaa, mutta siinä samalla kulutastavarat hyödykkeet nousevat samaa tahtia. Tämä ilmeisesti sen takia että valtio elää ylivarojensa.
Mitäs sä mahtasit tehdä siinä tilanteessa, jos ostat yrityksen ulkomailta ja työläiset rohmuavat palkkoina sun sijottamien rahojen tuoton? Sit kun tähän lisätään valtion viemä mahtaisa verotus, niin eipä varmaan jää muuta vaihtoehtoa kuin parhaansa mukaan yrittää siirtää toiminta ulkomaille, maahan jossa pääsee pienemmillä työvoima kuluilla ja jossa on kohtuullisempi verotus. Elikkä lopputulos on se ettei tule enää veroja ja työpaikatkin lähtevät tästä maasta muualle. Vai mitäs luulisit?
Niinhän se vissiin on, mut ton läpiviemiseks tarvii aikamoisen ihmeen, kun eduskunta taitaa olla aikalailla täynä kädestä suuhun politiikan kannattajia. "Jossain välissä se putoaminen sit tapahtuu ja korkeelta."
Saa sit nähä kuin käy sen Sailaksen esityksen suhteen, ollaanko viemässä läpi ja puhutaan kansalle pyöreällä kielellä ennen äänestystä, vai jatketaanko samaa rataa, joka on jo vuosien ajan osoittautunu toimimattomaks.
Missäs on semmonen adressi jossa voi kannattaa sailaksen opintotuki uudistusta???
En saatana ymmärrä näitä oppilasjärjestöjä, kun kehtaa vielä pyytää lisää rahaa opiskelijoille. Eikö saatana riitä et porukka saa ilmasen koulutuksen suomessa? Kuinkakohan paljon koulutus tulee pelkästään maksaan yhtä ihmistä kohen korkeammalla asteella, kun lasketaan luennoitsijoiden palkat, rakennusten ylläpitokulut ja koulujen muut hankinnat kuten atk-järjestelmät, koneet ja muut oheislaitteet.
Vaikka toisaalta tuntuuhan valtiolla olevan ylimääräistä rahaa, kun soneraankin löytyi pienessä ajassa kolme miljardia ja kansanedustajien omia palkkojakin on ollut varaa nostaa, vaikka velkaa on kauhea summa ja valtion yrityksiä on tämän tästä myyty ja yksityistetty.
Mutta ei kai nää meidän alkoholisoituneet opiskelijat tarvii yhtään ilmaista lisärahotusta juopotteluunsa, kyllä ne rahat tulee ite ansaita! Vaikka alkoholiverona suuriosa tuleekin takas valtion kassaan.
Missäs on semmonen adressi jossa voi kannattaa sailaksen opintotuki uudistusta???
En saatana ymmärrä näitä oppilasjärjestöjä, kun kehtaa vielä pyytää lisää rahaa opiskelijoille. Eikö saatana riitä et porukka saa ilmasen koulutuksen suomessa? Kuinkakohan paljon koulutus tulee pelkästään maksaan yhtä ihmistä kohen korkeammalla asteella, kun lasketaan luennoitsijoiden palkat, rakennusten ylläpitokulut ja koulujen muut hankinnat kuten atk-järjestelmät, koneet ja muut oheislaitteet.
Vaikka toisaalta tuntuuhan valtiolla olevan ylimääräistä rahaa, kun soneraankin löytyi pienessä ajassa kolme miljardia ja kansanedustajien omia palkkojakin on ollut varaa nostaa, vaikka velkaa on kauhea summa ja valtion yrityksiä on tämän tästä myyty ja yksityistetty.
Mutta ei kai nää meidän alkoholisoituneet opiskelijat tarvii yhtään ilmaista lisärahotusta juopotteluunsa, kyllä ne rahat tulee ite ansaita! Vaikka alkoholiverona suuriosa tuleekin takas valtion kassaan.