Mistä ihmeestä sairaanhoitajat ovat keksineet, että heille on luvattu 500eur palkankorotus välittömästi. Itse katsoin jokaikisen vaalikeskustelun enkä tallasista kuullut niistä missään.
Katainen puhui yleensä terveydenhuolloin korkeasti koulutetuista naisaloista (joskus mainitsi hoitajat) ja kertoi myös, että maltillisin palkankorotuksin mennään eteenpäin ja näille naisvaltaisille aloille kuuluu korkeampi palkankorotus kuin muille.
Huvittavaa kuinka hoitajat ovat kääntäneet asian siten, että heille on muka nyt luvattu tuollainen palkankorotus välittömästi. Eivät taida ymmärtää kuulemaansa vai halutaanko tahalleen muistaa väärin?
Katainen puhui yleensä terveydenhuolloin korkeasti koulutetuista naisaloista (joskus mainitsi hoitajat) ja kertoi myös, että maltillisin palkankorotuksin mennään eteenpäin ja näille naisvaltaisille aloille kuuluu korkeampi palkankorotus kuin muille.
Huvittavaa kuinka hoitajat ovat kääntäneet asian siten, että heille on muka nyt luvattu tuollainen palkankorotus välittömästi. Eivät taida ymmärtää kuulemaansa vai halutaanko tahalleen muistaa väärin?
Vastaukset 26
Vanhimmat
kokoomuksen varapuheenjohtaja itsekkin sairaanhoitaja Paula Risikko lupasi sairaanhoitajille lisää liksaa 500 euroa. Lupauksesta on mustaa valkosella mm. Ilkka-lehti uutisoi Risikon lupauksen.
eikös se hyssäläkin luvannut eläkeläisille 500 euroa lisää edellisten vaalien aattona,ovatkohan saaneet,kysyn vaan ??
Missä tämä lupaus on mustaa valkoisella? kerrotko sen, niin voin tarkistaa. Ja missä ja milloin tämä lupaus tehtiin?
Lehdetän tietysti kirjoittavat mitä haluat, mutta kenellä tämä lupaus on paperilla, siis onko siinä ihan allekirjoituskin?
Todellakin kokoomus lupasi 500 eur hoitajille ja sai äänet.
Nyt jo ennen ministeriyden alkamista kokoomus kieltää luvanneensa mitään. (eli pettää aina)
No Ike lähettää tekstareita ja Katainen
polttaa sikaareja niin kyllä se siitä.
Kun vielä Niinistö nauttii Euroopan pankin korkeaa palkkaa niin kyllä kaikki hoituu ihan kohtuullisesti.
kerro milloin ja missä katainen tämän lupauksen teki. Ilman todisteita en usko.
Esimerkiksi iltalehdessä
Sairaanhoitajien peruskuukausipalkkaa pitää nostaa vähintään 500 eurolla. Kyllä vai ei, kysyi IL ennen vaaleja. Ja kokoomus vastasi kyllä.
http://www.iltalehti.fi/suurilupaus/200704175995549_sl.shtml
sinun tarvitsekkaan uskoa, voit aivan hyvin jatkaa tynnyrissä elämistä, se ei haittaa ketään.
Jos tynnyristä kuitenkin näkyy jotakin edes ajoittain, niin seuraa asioita, suurella varmuudella tuosta olemattomasta lupauksesta ja sen antamisesta Katainen joutuu vastaaman erittäin usein ja erittäin monelta taholta tuleviin kysymyksiin.
Vaikka onnistuit vaaleja edeltävän ajan pysymään tynnyrissäsi täydellisessä umpiossa, en usko että koko seuraavaa vuotta onnistut olemaan kuulematta lupauksesta.
Tosin, uskon että onnistut kyllä pettämään itseäsi, kuten kokoomus petti kannattajansa, koko hallituskauden ajan.
Hän 17.3 -07 vaalitilaisuudessa Helsingin Itäkeskuksessa sanoi näin: että jos kokoomus on seuraavassa hallituksessa, niin sairaanhoitajat saavat heti 500 €:n kuoppakorotuksen. Hän on myös alanammattilaisia.. Ja tietää mistä puhuu..
Kuulijoita oli pilvinpimein..
SIELTÄ MINÄ keksin tämän lupauksen..
Nyt hän on ministeri ja odotan, että hän hoitaa tämän asian.. Oli tosiaan kovana ja tosissaan ...
Nyt on sitten se näytön paikka hänellä.
jos minä sanon,että täällä kirjoittaa Elvis uskotko? missä muussa työhönotto haastatelussa valehdellaan niin paljon,kuin kamppailussa Arkadianmäelle.
Nyt Kokoomus lupaukset kehiin.Iso joukko mm.meitä lähihoitajia ja perushoitajia vaatii KUNNON KOROTUSTA LIKSAAN.On mahdollista(tehyn)kautta Lakkoonkin, jos asia ei etene.Mars töihin Kokoomus !
Ruvetkaa töihin, että meidän ei tarvitse lakkoilla..
Ette ole tarpeeksi korkeasti koulutettuja, kokoomukselle kelpaa vasta sairaanhoitajasta lähtien. Siis huomatkaa ne puhuu koulutetuista tai korkeasti koulutetuista naisvaltaisista aloista. Siivoojat, kaupan kassat ja lyhytkurssin käyneet lähihoitajat pärjätköön nykyisillä liksoillaan.
Samahan se, annetaan hoitsuille 500eur palkankorotus ja laitetaan hoitajat erilaiselle korkeamman verotuksen piiriin kuin muut, jolloin saamme sen 500eur takaisin. Helppo ratkaisu. Vitsi vitsi.
Siis ei kai hoitajat oikeasti kuvittele, että suomessa on varaa iskee heille välittömästi 500eur palkankorotus. Silloinhan pitäisi maksaa kaikkille oikeasti korkeakoulutetuille (siis yliopistokoulutuksen saaneille) kunnallisen alan naistyöntekijöille prosentuaalisesti saman suuruinen korotus (sossut, pyskologit, terveystieteiden maisterit ym.), hehän ovat myös palkkakuopassa. Ei sellainen voi toteutua, että hoitajille maksetaan enemmän palkka kuin esim. sossuille.
Rahaa ei yksinkertaisesti ole tuollaisiin palkankorotuksiin välittömästi. Sanon minä, yksi alipalkattu, korkeakoulutettu, kunnallisen alan naistyöntekijä. Itse en voi nähdä millä rahalla nuo palkankorotukset voitaisiin välittömästi maksaa. onko jollakin ratkaisu tähän??? Toki mielelläni ottaisin palkankorotuksen vastaan, mutta eihän se käytännössä voi toteutua kai.
varmaan kuvitelleetkaan ennenkuin kokoomus heille kertoi että se summa on olemassa ja se heille annetaan tasa-arvotupossa.
Ei se rahasta kiinni ollut..He hoitaa homman kun pääsevät vain hallitukseen..
He lupasivat ainoastaan sairaanhoitajille, jotka tekevät raskasta ja tärkeää työtä tämän korotuksen.
nyt hallituksessa ja ministeri Risikko on jo selvästi sanonut ettei mitään 500 euroa tule, vai olisiko niin että Risikko nyt vain ennenkuin hallitus virallisesti aloittaa työt, muuten vain peloittelee hoitajia, ja kun hallitus huomenna aloittaa, surprise, surprise, sittenkin saatte 500 euroa.
Ja luulet sitten, että sh korkeammin koulutetut kunnan naistyöntekijät suostuisivat siihen, että vain sairaanhoitajat saavat korotuksen. Kyllä aivotyöstä aina enemmän maksetaan kuin duunarityöstä.
sinusta tai korkeasti koulutetuista kunnallisen sektorin työntekijöistä mitään, vaikka sinä itsekeskeisenä ihmisenä niin luulet.
Puhuin ainoastaan kokoomuksen vaalilupauksesta, se mitä korkeasti koulutetut tekevät on heidän asiansa.
Kokoomus puhui useissa puheissaan kylläkin korkeasti koulutetuista terveydenhuollon henkilöistä, joten älä väännä tätä asiaa siten, että kokoomus lupasi vain sairaanhoitajille. Sitäpaitsi, harvoin he mainitsivat sairaanhoitajat, jos hoitajat mainitsivat se oli hoitajat muodossa, ei sh.
sitten vänkäät täällä, kokoomus on luvannut tasa-arvotupon, sillä nyt ei ole suurta merkitystä kenelle on luvattu, kukaan sitä ei kuitenkaan saa.
Tasa-arvotupon he tosiaan lupasivat, mutta eivät mitään 500eur lisäystä palkkaan/hoitaja. Mitä itse vänkäät?
lukuja, totta, mutta onko kielletty osaamasta laskea mitä se tasa-arvotupo on euroissa, muuttuuko lupaus toiseksi jos ilmoittaa mitä se tarkasti laskien on?
ja miten se lasketaan. kiinnostaa minuakin.
Ei ole muuten totta, että aivotyöstä aina enemmän maksetaan. Eikä kuulukaan maksaa. Maksaa kuuluu siitä työstä, jota tarvitaan, vaati se sitten ajattelua tai ei. Sairaanhoitaja muuten joutuu ajattelmaan työssään...
Ei pidä paikkaansa kunnalla tuo. Kyllä korkeampi koulutus ja aivotyö palkitaan lähes paremmin. Yksityisellä on tietty eri asia. Ja tällä hetkellä kunnissa on huutava pula myös esim. sossuista ja psykologeista. Itse en edusta kumpaakaan vaan enemmänkin työnantajapuolta. Sairaanhoitajan työ on enemmän kyllä duunarityötä kuin ajattelutyötä, ehkä oikein ratkaisu olisi palkata lisää lähihoitajia ym. jotka tekisivät lakanoiden vaihdon ym. työt jotka luonnistuvat keneltä tahansa.