Ajattelin vain kysyä, että onko kohtalotovereita.
Päivästä ja vuodesta toiseen mukana seuraa sellainen olotila jota on vaikea pukea sanoiksi, mutta yritän. Kun tuntuu ettei löydä paikkaansa tässä maailmassa, kuin sellaista ei olisi minulle luotu. Kuin en millään saisi selkoa itsestäni; millainen minä olen, mikä olen ja mitä haluan. Leijun vain tässä enkä tiedä mihin olen menossa. Ihan kuin olisin jokin testi jonka kysymyksiin en edes itse osaa vastata. En mieti tulevaa. Mennyt sen sijaan vainoaa mieltäni usein murheen muodossa kun olen tehnyt virheitä, nolottaa hirveästi.
Itsetunto jostain syystä yhtäkkiä nollassa (ei se ennenkään rautaa ole ollut). Tuntuu, ettei minulla ole mitään tarjottavaa kellekään, pelkkiä kuoria. Koko ajan ihan pihalla.
Tätä on niin vaikea selittää, mutta tällainen "meininki" on tasaisesti ollut jo kai vuosia, nyt vaan alkanut tuntua voimakkaammin. Eihän se ulos päin näy (toivottavasti). Voi mitä minä teen että tämä menee pois?
Päivästä ja vuodesta toiseen mukana seuraa sellainen olotila jota on vaikea pukea sanoiksi, mutta yritän. Kun tuntuu ettei löydä paikkaansa tässä maailmassa, kuin sellaista ei olisi minulle luotu. Kuin en millään saisi selkoa itsestäni; millainen minä olen, mikä olen ja mitä haluan. Leijun vain tässä enkä tiedä mihin olen menossa. Ihan kuin olisin jokin testi jonka kysymyksiin en edes itse osaa vastata. En mieti tulevaa. Mennyt sen sijaan vainoaa mieltäni usein murheen muodossa kun olen tehnyt virheitä, nolottaa hirveästi.
Itsetunto jostain syystä yhtäkkiä nollassa (ei se ennenkään rautaa ole ollut). Tuntuu, ettei minulla ole mitään tarjottavaa kellekään, pelkkiä kuoria. Koko ajan ihan pihalla.
Tätä on niin vaikea selittää, mutta tällainen "meininki" on tasaisesti ollut jo kai vuosia, nyt vaan alkanut tuntua voimakkaammin. Eihän se ulos päin näy (toivottavasti). Voi mitä minä teen että tämä menee pois?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Dunno, dunt care.
Kuinkahan vanha/nuori olet..? Murrosikä on aina vaikeaa aikaa ja niin on yleensä myöhäismurrosikäkin.
No jos olet vanhempi, niin olet ilmeisesti masentunut.
Mieti, mikä olisi saattanut aiheuttaa masennuksen ja mieti sitten, mitä sille voisi ehkä tehdä.
Toivottavasti sulla on joku, joka hyväksyy sinut just sellasena kun olet, vaikkakin sitten kuorena (mitä et kuitenkaan ole, vaikka siltä tuntuisikin). Se olis kaikkein tärkeintä, että saisit olla just sitä mitä olet...
En ole murrosikäinen.
Voin luvata, että oman minuuden ja oman paikan löytyminen on yleensäkin aika vaikeata. Jotkut kokevat sen voimakkaasti kuten sinä ja jotkut tuskin ajattelevat koko asiaa, mutta samaa harhailua ihmisen elossa riittää vanhuuteen saakka. Tällä yleistyksellä en aliarvioi tunteitasi ja se mitä kirjoitat on arvokasta, mutta hait nimenomaan kohtalotovereita ja sen takia muistutan millaisen kaaoksen keskellä monikin rämpii pystymättä aina pukemaan sanoiksi tunteitaan.
Ehkä vinkkini itsesi löytämiseen on tyhmä, mutta omalla kohdallani oma elämäni alkoi siitä kun kysyin mitä minä tahdon. Muistaakseni se oli niinkin mitätön asia kuin käydä juomassa kuppi kahvia kahvilassa, mutta siitä myös kierähti isompi pyörä liikkeelle ja vuosien saatossa tahtomiseni ovat kasvaneet suuremmiksi ja vaikeammiksi toteuttaa. On uskallettava pysähtyä kuuntelemaan mitä se pieni ääni sisuksissa vinkuu ja vaikka se ehdottaisi vain kupillista kahvia, niin se on oikeassa.
JOtta tuo kahvikuppijuttu tulisi selkeämmäksi käsittää olin sillä hetkellä kiireinen, kovaa vauhtia juoksemassa paikasta toiseen ja miljoona ajatusta päässäni. Kahvikuppi oli vihoviimeinen, mikä siihen tilanteeseen olisi edes sopinut ja kun sitten lopulta istuin kahvilassa tunsin olevani sinut itseni kanssa ihan pienen hetken. Mutta se oli tärkeä hetki tulevalle elämälleni.Muulla tavoin en olisi löytänyt itseäni.
Joskus se itsensä tutkiskelu ei tuo tulosta, vaan on on uskallettava ryhtyä toimimaan.
Itselläni on elämä mennyt muiden hyvinvoinnin
ylläpitämiseen ja se oman itsen tahtomiset ja tekemiset jäänyt toteuttamatta.
Olen kait sellainen "marttyyri"-luonne, jotta
saadakseni muut pitämään itsestäni yritän olla
aina mielin kielin kaikille.
Lopputulos on kuitenkin tässä ja nyt se, että
oon tosi yksin.
"Joskus se itsensä tutkiskelu ei tuo tulosta, vaan on on uskallettava ryhtyä toimimaan." Tuli tuosta mieleen, että joskus ei tosiaankaan kannata vain istua pohtimassa omaa minuuttaan ja paikkaansa maailmassa. Sitä menee vain hämmennyksiin. Totta kai itsetutkiskelu tuolleen ajattelutasolla on hyvin tarpeellista, mutta ei useinkaan tuota täysin realistisia tuloksia. Tekeminen paljastaa yllättävän paljon. Sitä huomaakin olevansa hyvä jossain tai huono jossain muussa. Samoin muut ihmiset auttavat löytämään itsestään uusia puolia, kun huomaa miten toimii tietyissä tilanteissa tai mitä tuntee/ajattelee.
Joskus se, mitä luulee haluavansa tehdä ei edes ole sitä, mitä haluaa, mutta sitäkään ei välttämättä tajua ennen kuin kokeilee. Pitää uskaltaa tosiaankin toimia vaikka sitten vain hatarien halujensa pohjalta, Sitten kun on tehnyt jotain voisi hieman analysoida tunteitaan ja ajatuksiaan, ja jatkaa eteenpäin parhaaksi katsomallaan tavalla.
Mua ei ainakaan tyydytä pelkkä ajattelematta ajelehtiminen, mutta en myöskään usko "todellisen minäni" mystiseen paljastumiseen pelkän pohdinnan avulla. Minuus kuitenkin syntyy vahvasti (geenien lisäksi) ympäristön vaikutuksesta, eikä ole jotain pysyvää, jonka voi noin vain "löytää" kuin palan kultaa.
Autenttisen itsensä juuri pitää löytää.
Jos mietit ja pohdiskelet oikein ankarasti minuuttasi ja tulet tulokseen, että olet vaikkapa rohkea ihminen, niin onko se sitten totta, jos et käytännössä osoita mitään merkkejä rohkeudesta? Oletko silloin "autenttisesti" rohkea?
Usein kuulee ihmisten sanovan, että olen oikeasti sitä ja sitä, mutta kukaan ei vaan tunne mua (mikä on usein varmaan ihan tottakin) tai että olen oikeasti sitä ja sitä, mutta en vaan voi näyttää oikeaa minääni siitä ja siitä syystä. On mukava uskoa itsestään kaikkea ihanaa, mutta ei se kaikki ole totta, vaikka niin uskoisi. On erotettava toisistaan ihanneminä ja todellinen minä. Ei se tee sua "oikeasti" rohkeaksi, jos sun ihanneminäsi on sellainen.
Miten voi löytää autenttisen itsensä, jos ei vertaa ajatuksen tasolla löydettyä minäänsä käytännön minäänsä? Ei voida erottaa "sisäistä minää" ja "ulkoista minää" totaalisesti toisistaan. Sitä on kumpaakin.
There's no such fucking thing as "authentic".
We produce ourselves as we go.
Your authentic self is as fake as you have made it.
hola... olen ihan samassa olotilassa vainoissa haen lohtua depressiohoitajalta ja syön psykoosilääkkeitä jotka vain pahentavat asiaa koska en tiedä enään kuka olen ja olen miettinyt maailman ja itseni ihan loppuun asti... puhumaankin piti opetella uudestaan koska en tiennyt kuka olen eli en viitsinyt sanoa mitään koska se ei ole "minua" näin on mennyt 4 vuotta ja teen vuodensisään itsemurhan jos en saa tätä loppumaan.. en ole hullu vaikka itse niin olen luullut jo pitkään.. mutta ei siinä nauraahhan tämmöselle paskalle pitäisi :DD
Eräille meistä elämä on kuin yhtä suurta tragikomediaa, jossa itse esitämme pääosaa..
Melkein voisi nauraakin, ellei tekisi niin kipeää...