Onko täällä ketään muuta, jolle toisen lapsen hankkiminen tuntuu ylivoimaiselta? Olen itse ensimmäiseni hankkinut melko nuorena, ja nyt tämä ainokainen on jo kuusivuotias. Olen yhä lapsen isän kanssa naimisissa, olen valmistunut yliopistolta, kummallakin on koulutusta vastaava työ ja olemme kumpikin vielä alle kolmekymppisiä. Kaikki on siis paremmin kuin hyvin, mutta vauvakuume puuttuu. Tuntuu, että elämä on hyvää juuri näin, ja ajatus edes vuodeksi kotiin jäämisestä on ahdistava. Sosiaalinen paine toisen lapsen hankkimiseksi vain on kova. Tuttavat kyselevät perheenlisäyksestä, mies haluaisi vauvan (kun kaveritkin saavat toisia lapsiaan...) ja jopa kuusivuotias ainokainen vaatii sisarusta. Olenko itsekäs?
Toinen lapsi ei innosta
Kaikki liian hyvin?
10837
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
En ole samassa tilanteessa, muuten kuin että minullakin on tällä hetkellä yksi lapsi ja olen saanut sen vajaa vuosi sitten, joten ainakin muistan, kuinka rankkaa on olla raskaana ja vauvan kanssa. Ja ikää oli 22 vuotta, kun lapsi syntyi.
Tuttujen vuoksi niitä lapsia on turha hankkia, sillä ne eivät ryhdy niille isäksi eikä äidiksi, korkeintaan hoitavat niitä kerran pari kuussa.
Tiedän itsekin, että meitäkin varmaan ainakin miehen puolelta aletaan hiostaan jossain vaiheessa, mutta eihän se niille kuulu.
Puolisosi on sitten toinen juttu, mutta ei se, että kaveritkin saa lapsia lisää ole hyvä syy sekään. Jokainen lapsi on yksilö ja jos sitä yksilöä ei perheeseensä juuri nyt halua, ei sitä pidä suunnitellusti hankkiakaan. Toisaalta tottakai pitää ottaa puolison tunteet huomioon, mistä kaikista syistä hän haluaa lapsen, haluatko itse lapsia enää ollenkaan ja mikähän hetki olisi parempi. Haluatteko saman määrän lapsia vai ette?
Ei ole itsekästä, jos et halua jäädä kotiin. Sinähän sen lapsen kanssa olet ensin 9 kk ja sen jälkeen hoidat sitä luultavasti suurimman osan ajasta ainakin alkuun. Voihan olla että jo vuoden päästä ajattelet asiasta toisin. Sitten toinen lapsi tuntuu ihanimmalta ajatukselta, mitä elämässä onkaan, kun olet hieman maistellut työelämää lisää.
Se, mitä itse olen oppinut siitä, kun sain lapsen nuorena, on se, että nykyaika luo ihmiselle hirveästi pakotteita. Vaikka lapsemme ei ollut suunniteltu etukäteen, silti ihmiset tuntuvat olettavan, että kaikkien nuorten ihmisten lapset ovat niitä vahinkoja. Ja sitten kun on paperit kädessä ja työpaikka alla, ihmetellään, että eikö niitä lapsia nyt jo tulekaan, vaikka vasta pari vuotta aikaisemmin niiden syntyminen kesken kaiken olisi sekin väärin.
Naisen pitää olla hyvä äiti (nykykielessä superäiti), hyvä puoliso (se kodin hengen luoja, joka raataa itsensä väsyneeksi lasten kanssa ja töissä, minkä jälkeen tyydyttää puolisonsa illalla sängyn pohjalla), hyvä ystävä (ystävät tuntuvat kaikkoavan, kun lapsi syntyy, tai sitten niille ei vain ole niin paljon aikaa kuin ennen) ja edelleen se kaikkivoipa äiti, joka huolehtii kaikesta, jota ilman kukaan ei tule toimeen.
Kun näistä vaatimuksista pääsee irti ja tarttuu elämään ja miettii, mitä oikeasti haluaa ja mitä rakastavana puolisona toiselle pystyy antamaan ja toiselle ei, on mielestäni oikealla polulla. Voi olla hyvä monessa asiassa ja tehdä toiset ja itsensä onnelliseksi, mutta ei sitä kannata yrittää väärin keinoin toisten painostuksesta.
Ehkä olen naiivi ajatuksiltani, mutta ainakin minä ja mieheni aiomme saada lapsia sitten, kun molemmat sitä haluamme. Toivon, että se on ennen kuin olen kolmekymmentä jo terveydellisistäkin syistä, mutta eihän elämästä voi tietää etukäteen. Tällä hetkellä aion miettiä, mikä minusta tulee isona, tosin olen jo kasvatustieteiden kandi, mutta mitä luultavimmin jatkan opintoja syksyllä maisterin paperit tavoitteena.
Tuli mieleen yksi juttu, ehkä tämä on kärjistys. Kysyit onko itsekästä, jos et nyt halua toista lasta, eikö ole itsekkäämpää, jos hankit sen toisen lapsen etkä jaksa/osaa nauttia hänestä. Jokainen lapsi ansaitsee kaksi vanhempaa, jotka rakastavat häntä ja haluavat hänet elämäänsä ilman että he siitä itse kärsivät. Uskon, että olet hyvä äiti ja jaksat hoitaa lapsen, jos itse haluat hänet nyt, mutta jos, et yritä saada miehesi ymmärtämään, ettei lapsia tosta vain tehdä. Ne eivät ole autoja tms. arvotavaraa, jolla leveillään naapureille, joita hankitaan kun muillakin on.
Tsemppiä, pohtikaa ja keskustelkaa rauhassa :)
Ap:lle: Miten itsekästä onkaan vaatia toista tekemään lapsi, jos toinen ei sitä halua!
Tärkeintä lapselle on, että välit kumpaankin vanhempaan ovat lämpimät ja hyvät. Se on lopulta tärkeintä. Tuollaiset "kun kaveritkin hankkii"-jutut pitäisi jättää peruskouluun. Se ei ole mikään perustelu!
Meidän esikoinen on nyt seitsemän ja tutut ja sukulaiset ovat kyselleet muutaman vuoden ajan että koskas perustatte sen lentopallojoukkueen. Samoin meilläkin juniori kyseli aikansa sisaruksia, sanoi yhtenä iltana että 'äiti, tee minulle isosisko ja pikkuveli' =) Nyttemmin hän on sopeutunut olemaan ainokainen ja vaikuttaa olevan tilanteeseen jopa tyytyväinen.
Mielestäni yksi on ihan sopiva lapsiluku, kunhan pitää mielessä ettei hemmottele lasta piloille ja huolehtii siitä että hän oppii myös jakamaan ja luopumaan, eli toimimaan ryhmässä.
Itselleni tuli aikamoinen väsymys lapsemme syntymän jälkeen, itse asiassa sairastuin silloin vakavasti, joten siitäpä tulikin oivallinen tekosyy olla tekemättä lisää lapsia. Olen itsekin ainoa lapsi, eikä minulle ole siitä mitään traumoja jäänyt... tietääkseni ;-)
Täältä päin katsottuna sinä et kyllä vaikuta mitenkään itsekkäältä tai liian mukavuudenhaluiselta, ainoastaan järkevältä kun pohdit tällaisia. Sitä paitsi: mitäpä se muille kuuluu kuinka monta lasta mihinkiin perheeseen on tullakseen.
Ei niitä lapsia kannata hankita minkään valtakunnan "painostuksen" takia, vain jos KUMPIKIN osapuoli, eli isä ja äiti niitä YHDESSÄ haluavat.
Tietysti tilanne on hankala, jos isä ehdottomasti haluaisi ja taas äiti ei missään nimessä.
Minullakin on vain yksi lapsi, pyöräytin joskus nuoruuden hurmassa. Hän syntyi kyllä ihan toivottuna ja vanhempiensa rakastamana. Mutta toiseen lapseen en ole koskaan innostunut, eikä puolisonikaan ole asiasta puhunut. Poikamme oli kyllä ns.'helppo' vauva, mutta ehkä tämä yksi on riittävä meille.
Eikä hän ole yksinäinenkään, tälläkin hetkellä yläkerrassa on ainakin (viime laskujen mukaan) viisi pojan naskalia.
Ajatus toisen lapsen hankkimisesta ei innosta, elämä on jo muokkautunut sellaiseksi, että pieni lapsi mullistaisi meidän kaikkien rutiinit.(Enkä oikein enää jaksaisi pienen vauvan kanssa, ikää kun on kohta jo miltei 40.)
todella lapsellinen jos teet lapsen vain sen vuoksi kun joku muu haluaa!! Haloo, nyt selvisi sekin miksi eroja on niin paljon. Tehkää hyvät ihmiset lapsia vain jos todella haluatte/kumpikin puoliso haluaa tehdä!!!
Minä en miettinyt tarpeeksi asioita kuin vasta nyt,kolmatta lasta odottaessani...elämä on ollut TODELLA RASKASTA ja raskaammaksi vain tulee,yksi lapsi olisi riittänyt meille mutta toinen on kyllä aivan yhtä rakas...olisi vain pitänyt miettiä mitä jaksaa...
En ole hankkimassa lasta mieheni tai kenenkään muunkaan painostuksesta. Enkä edes koe, että mieheni erityisesti painostaa, lähinnä hän toivoo vielä yhtä lasta. Eniten mietin sitä, jääkö ainoan lapsen elämästä puuttumaan jotakin olennaista. Itselläni on sisaruksia, joten tiedän mitä sisarusten kanssa eläminen tarkoittaa. Olen aina ajatellut saavani enemmän kuin yhden lapsen. Nyt vain tuntuu, ettei ura- ja jatko-opintosuunnitelmiini sovi "kaiken aloittaminen alusta". En ole hoivaajaluonne, enkä nauttinut ensimmäisenkään vauva-ajasta kovin paljon. Ilo lapsesta muuttui todelliseksi vasta sitten, kun lapsi alkoi kommunikoida. Meillä on kaikki nyt todella hyvin. Pelkään tilanteen huonontuvan, jos perheeseemme tulee vauva, jonka vauva-ajasta en nauti. En todellakaan koe olevani lapsellinen, mutta itsekäs saatan olla.
Et mielestäni ole lapsellinen etkä itsekäs.
Ei meillekään ole toista lasta tulossa, vaikka rakastankin
pientä tytärtäni yli kaiken ja olen todella nauttinut aikoinaan raskaudestani
ja nyt vauva-ajasta ja kotona olosta.
En halua tai voi ajatella niin, että teen lapseni elämästä kurjaa
ja häneltä jää jotan puuttumaan, kun en halua tehdä hänelle sisarusta.
Meillä tosin on vielä se, että mieheni matkustaa paljon työnsä
puolesta, joten olen käytännössä yksinhuoltaja.
Olen vain todennut että näin on hyvä,
kahden kanssa olisi paljon hankalampaa ja raskaampaa.
tottakai sinun on ensisijaiseti ajateltava itseäsi ja omaa jaksamistasi lapsen teon suhteen. jos et lisää lapsia halua, niin eihän siinä mitään. panosta ihmeessä uraasi, siitä saa myöskin sisältöä elämään, ja työn ja perheen yhteensovittaminen lienee sitä helpompaa mitä vähemmän lapsia on.
minulla on yksi tytär, joka on ollut niin helppo tapaus kuin olla ja voi; ollut koko ikänsä 1½ vuotta terveenä, ei ole valvottanut vanhempiaan vielä yhtään kokonaista yötä ja on muutenkin kaikin puolin hurmaava, olen nauttinut äitiydestä ja kotona olemisesta suunnattomasti. mutta siitä huolimatta, ja ehkäpä juuri siksi, en halua toista lasta. tämän kanssa on päässyt niin kovin helpolla, että en toisaalta uskalla ottaa riskiä että seuraava olisi vaativa tai koliikki tai sairas... ja lisäksi kun seuraan ystäviäni, joilla on useampia lapsia, ovat he perin väsyneitä ja uupuneita. pelottavaa.
itse olen ainut lapsi, enkä tietenkään tiedä millaista olisi, jos olisi sisaruksia. en kuitenkaan voi sanoa että kokisin jääneeni paitsi jostakin, ehkäpä päinvastoin.