Ei vielä varmuutta

masa711

Kävin päivällä pään tietokonetomografiassa (ct-kuvauksessa), koska neurologi minut sinne lähetti.

Oireet alkoivat noin kolme vuotta sitten oikean käden vapinana, jota en itse edes kunnolla havainnut. Vaimo tarkkasilmäisenä huomasi sen kahvipöydässä. Ei se kovin paljon ole pahentunut, mutta käsialan huononnuttua hän kehotti käymään kuitenkin lääkärillä.
Tänä keväänä kun kävin ensimmäistä kertaa ajelemassa polkupyörällä huoasin jonkin ajan kuluttua oikean käsivarteni tärisevän ja sama on ollut sen jälkeen kaikilla viidellä ajokerralla. Käsi myös väsyy aikaisempaa nopeammin.
Mies kun olen, niin eisinne lääkäriin oikein milellään mene kaikkia pieniä vaivoja valittamaan.

Terveyskeskuslääkäri oli nuori mies, lieneekö ollut vielä valmiskaan. Hän kyseli käden liikkeistä ja taivutteli sitä.. Muutaman minuutin kuluttua kirjoitti lähetteen neurologille.

Kutsu neurologin vastaanotolle saapui kuukauden kuluttua. Lyhyen istunnon aikana neurologi sanoi kasvojani ilmeettömiksi, liikkeitäni hidastuneiksi ja käden vapinan viittaavan parkinsonin suuntaan. Hän kirjoitti lähetteen tuohon edellä mainitsemaani kuvaukseen.

Aluksi hieman jännitin sinne menoa, mutta loppujen lopuksi aivan turhaan. Homma kesti vain viisi minuuttia selällään maaten laput silmillä.

Ensi viikon torstaina kuulen neurologilta tulokset, se jännittää taas hieman etukäteen.

Tällaisia kuulumisia Kuopiosta, hyvää kevättä!

2

885

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SIPULI

      NO aika näyttää. Tämä tauti ei ole kuolemaksi. Hidastaa vain. Nykyään on hyvät lääkkeet ja tutkimus etenee. Tsemppiä

      • masa711

        Kiitos kannustuksesta! Kyllä tämä tästä.
        Kävin päänkuvauksessa ja eihän siinä ollut kuin kaksi vaihtoehtoa: päästä löytyy jotakin tai sitten siellä, leikillisesti sanoen, eiole mitään.

        Kävin neurologin puheilla ja onnekseni sanoi, ettei mitään muuta vakavampaa ole, tarpeeksi vakavaa kuitenkin eli oireet viittaavat Parkinsoniin.

        Keskusteli ja kuunteli. Keskusteli ja kyseli.
        Sanoi, että tulee kutsu ajallaan neuvontatilaisuuteen, johon saisi ottaa vaimon mukaan jos haluaa.

        Sanoi myös, ettei lääkehoitoa aloiteta vielä tässä vaiheessa. Puolen vuoden kuluttua sitten uusi käynti ellei mitään ihmeitä satu.

        Tällaisia kuulumisia tällä kertaa.
        Hyvää kesän alkua nille jotka lukivat!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      244
      4288
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      120
      2744
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2502
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      85
      1529
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1476
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1199
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1117
    8. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      986
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      983
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      173
      965
    Aihe