Hupaisaa on muistella Vanhasen ensimmäisen hallituksen alkuvaiheita nyt. Silloinkin samat Känät ja muut änkyrät väittivät Vanhasen antavan kaikessa periksi muille hallituspuoluieille. Niin nytkin.
Mutta ajan kuluessa edellinen Vanhasen hallitus osoitti toimintakykynsä. Niin luulen nytkin käyvän.
Kukaan ei tietääkseni ole vielä ottanut esille ainakaan tällä palstalla sitä, että Vanhanen on aikamoinen Kekkosfani. Hän on monesti kertonut pitävänsä UKK:ta idolinaan. Väyrysen ottaminen hallitukseen tuntuu sitä taustaa vasten aivan luonnolliselta. Vanhanen haluaa kekkoslaista perintöä hallitukseensa, kuka muu kuin Väyrynen sitä parhaiten edustaisi.
Väyrynen on sitä paitsi kokenut poliitikko, hänen kohtalokseen tuli riitaantuminen SDP:n kanssa. Se taas oli Lipposlandiassa maastakarkotuksen kokoinen asia. Nyt kun SDP saatiin heivattua hallituksesta pois on Väyrynen itse asiassa aivan luonnollinen valinta.
Kanerva ja Väyrynen ovat kohtalotovereita: Niinistö heivasi Iken ja Aho Väyrysen. Nyt molemmat ovat taas vallan ytimessä. Luulen, että molemmilla on vielä paljon annettavaa Suomelle.
Mutta ajan kuluessa edellinen Vanhasen hallitus osoitti toimintakykynsä. Niin luulen nytkin käyvän.
Kukaan ei tietääkseni ole vielä ottanut esille ainakaan tällä palstalla sitä, että Vanhanen on aikamoinen Kekkosfani. Hän on monesti kertonut pitävänsä UKK:ta idolinaan. Väyrysen ottaminen hallitukseen tuntuu sitä taustaa vasten aivan luonnolliselta. Vanhanen haluaa kekkoslaista perintöä hallitukseensa, kuka muu kuin Väyrynen sitä parhaiten edustaisi.
Väyrynen on sitä paitsi kokenut poliitikko, hänen kohtalokseen tuli riitaantuminen SDP:n kanssa. Se taas oli Lipposlandiassa maastakarkotuksen kokoinen asia. Nyt kun SDP saatiin heivattua hallituksesta pois on Väyrynen itse asiassa aivan luonnollinen valinta.
Kanerva ja Väyrynen ovat kohtalotovereita: Niinistö heivasi Iken ja Aho Väyrysen. Nyt molemmat ovat taas vallan ytimessä. Luulen, että molemmilla on vielä paljon annettavaa Suomelle.
Vastaukset 7
Vanhimmat
On väitetty, että osoitti johtajuuden puutetta Vanhaselta ottaa Väyrynen mukaan hallitukseen. Minun mielestäni asia on päinvastoin: Vanhanen uskalsi ottaa hallitukseen monien mielestä riskaabelin ministerin (siis Väyrysen). Siihen ei heikko johtaja olisi ikinä uskaltautunut. Vanhanen on vahva johtaja, joka haluaa ympärilleen vahvat ministerit. Näin pääministerin tuleekin toimia.
Itselläni on sellainen kutina, että se osa kansasta, joka hurraa periaatteessa oikeistohallituksille, olisi toivonut ja uskoi ennakkoon uusien ja tuoreiden tuulien puhallukseen. Väyrysen, Kanervan ja Pekkarisen mukanaolo keskeisillä ministeripaikoilla kertoo selvästi halusta palata jonnekin menneeseen. Tämä pettymys on noussut esille ennen muuta niiden piirissä, jotka periaatteessa juuri kannattavat oikeistohallitusta. Tästä esim. Jukka Tarkan saama shokki on yksi osoitus. Tällä palstalla tätä hallitusvaihtoehtoa kannattava Jabakin on jurnuttanut näistä muutamista ministerivalinnoista, mitä jurnutusta en yhtään ihmettele.
Pettymys hallituksen kokoonpanoon näyttää olevan suurin Kokoomuksen kannattajien joukossa. Saattaa olla, ettei kokoonpano ole ihan ihanteellinen Kepun liberaalisiivenkään mielestä. Sen lisäksi Kepussa on selkeästi kolmas linja, joka pitää huonona koko hallituskoalitiota. Tätä rintamaa johtaa Keskisuomalaisen Erkki Laatikainen. Kepun puolusihteerin pettymys vaalitulokseen oli myös niin ilmeinen, että Korhonen on hautaunut johonkin koloonsa viikkokausiksi suremaan asiaa. Puoluesihteerin näkymättömyys vaalien jälkeen on ollut silmiinpistävää.
Kepun on ollut jonkin verran vaikea sopeutua vaalitulokseen. Sitä ei selvästikään osattu ennakoida. Väyrysen heittäminen kehiin lieneekin osaltaan vastalääkettä tälle yllätykselle. Kepussa halutaan turvautua vanhaan, etteivät uudet tuulet vaan puhaltaisi koko Kepua nurin. Oikeistolaiskehitys kun on muualla aina painottunut maltilliseen oikeistopuolueeseen eikä mihinkään keskivälin konnakoplaan. Tässä mielessä Kepulla on pelko puserossa eikä aiheetta. Sama pelko sävyttää myös Laatikaisen kirjoituksia ja puoluesihteerin vaitonaisuutta. Nämä tahot nälkevät punamullan turvallisempana Kepun tulevaisuuden kannalta. Nyt kävi vielä niin, että kun demarit miettivät tulevaisuutta, siinä luultavasti päädytään siihen, että sinipuna nostetaan jälleen tasavertaiseksi vaihtoehdoksi punamullan rinnalle. Se on myrkkyä Kepulle.
Kanervan ja erityisesti Väyrysen valinta on todellakin tunkkainen tuulahdus menneisyydestä. Edellisessä hallituksessa meillä oli Tuomioja, Kääriäinen ym. vastaavia reliikkejä, eikä enää olisi toivonut tuollaisten 70-luvun poliittisten kasvattien nousevan ministeriksi. Juuri ulkopolitiikassahan Tuomioja-Halonen akseli, menneen maailman idealismillaan, on saanut korvaamatonta vahinkoa aikaan, ja olisi ollut aika palauttaa Suomi eurooppalaisten sivitysvaltioiden joukkoon myös tuolla alueella.
Kepun voimakas sitoutuminen punamullan jatkoon oli nähtävillä ennen vaaleja, ja siihen viittasi Heinäluomakin haastattelussaan tämän päivän Hesarissa. Käytännön politiikassa punamulta sopii paremmin juuri kepun vanhoilliselle agraarisiivelle, edustaahan demarit tahollaan myös menneen ajan ajattelua. Vaikka mitää sopimuksia ei tehtykään, niin välipuheet olivat selvät, niinpä kepulle on ollut todella vaikeaa kääntää politiikan sisältöä liberaalimpaan suuntaan. Hyvityksinä punamultaa kaipaaville ministereiksi nostettiin sitten Väyrynen, Anttila ja jopa edellisen hallituksen yksi suurimmista floppaajista, Hyssälä.
Mun kritiikkini on aika subjektiivista, en ole koskaan ollut Kanervan kannattaja, vaikka tiedän monen kokoomuslaisen häntä arvostavan. Tiedän jonkin verran Kanervasta myös urheilujärjestöjen kautta, joiden piirissä hänen johtamis- ja organisointitaitojaan arvostetaan. Kyse on lähinnä aika epämääräisistä fiilingeistä, sillä en tykkää Kanervan tyylistä esiintyä siviilissä, olkoon kuinka pätevä poloiitikko tahansa. Tulin nimittäin nähneeksi häntä jonkun verran Helsingin nyökerhoelämässä parisenkymmentä vuotta sitten.
Suvi Lindénin nosto esim. Jari Koskisen ohi mennee nais- ja Oulukiintiön piikkiin, mikä on minusta enemmän kuin sääli, koska tämänkin leidin ansiot ovat jääneet minulta huomaamatta.
Pekkarisesta olen korjannut käsityksiäni, sillä mies muuttui täysin siirryttyään oppositiryhmyrin räksytysroolista vastuulliseen ministerintehtävään. Toivottavasti Väyrynen seuraa esimerkkiä, lopettaa pelin politikoinnin ja hoitaa hommansa ammattipoliitikon tapaan.
Vanhasen johtamistyyliä ihmettelen, vaikka avauksen kirjoittaja sitä kehuu. minun mielestäni keskustan äänestysrumba junttaporukoineen osoittaa, että Vanhanen vyörytti ministerien nimitysvastuun puoluehallitukselle ja eduskuntaryhmälle ja veti oman lusikkansa pois sopasta.
Pelkääkö Vanhanen kenttäänsä, vai onko hänen asemansa niin heikolla pohjalla, ettei miehellä ole selkärankaa valita itse omaa tiimiään ja ajaa sitä läpi puolue-elimissään?
Tämä on ensimmäinen kerta 50 vuoteen, kun keskusta hakeutui aidosti yhteistyöhön kokoomuksen kanssa.
Kaikki aiemmat porvarihallitukset (ja niiden muodostamismahdollisuudet) ovat syntyneet (ja jääneet käyttämättä), koska keskusta on joka kerta pyrkinyt ainoastaan punamultaan kaikin mahdollisin keinoin.
Historiaa tehtiin kun kepukin yllätettiin vaalituloksella. Vanhasen naamanilmeet paljastivat jo vaali-iltana, että punamullan varaan pedatut jatkosuunnitelmat menivät uusiksi kertaheitolla ja mies oli suorastaan tuskaisen näköinen. Heinäluomalle ei vieläkään oikein ole sisäistynyt ettei demarit jatka kepun kanssa hallitsemista, hänellä pyörii sama vaalitappioon johtanut levy puheissa.
Saattaahan se olla niinkin että Väyrynen otettiin hallitukseen juuri näistä "uuden punamullan", siis vailla Moskovan ohjausta toimineen, rasitteista vapaana. YYA ajan päätyttyähän meillä punamulta on päässyt vain yhdellä vaalikaudella hallituskoalitioksi, sinipuna kahdella ja nykyisen kaltainen kepun ja kokoomuksen johtama koalitio niinikään kahdella. YYA aikana punamulta oli vallitseva koalitio, Kekkosen toteuttamana Moskovan tahdosta, niistä Virolaisen yleisistä syistä.
Taitaa olla niin, että Holkerin sinipuna oli ensimmäinen ja ainoa yya:sta vapautumisen vuoksi muodostettu hallitus, koska Väyrynen silloin ryssi välinsä Sorsan ja Koiviston kanssa niin, että nämä päättivät jo kesällä 1986 heittää kepun oppositioon 1987 vaalien jälkeen. Näin on ainakin Koiviston muistelmista pääteltävissä..
Kun sdp sitten kärsi murskatappion ja pakeni vastuutaan oppositioon, ei Aholla ollut vaihtoehtoja. Jos yya:n päättyminen vaikutti tuohon, niin ei ainakaan "virallisesti". EU-jäsenyyden kannalta oli toki erinomaista, että Aho sai muodostaa hallituksen, koska jos kepu olisi ollut oppositiossa, niin tuskin olisimme nyt EU:n jäseniä.
Lipposen molemmat hallitukset olivat minusta kahden asian seurauksia. 1) sdp pysyi suurimpana puolueena ja 2) Lipponen inhosi Ahoa ja keskustaa. Niinpä Ahon yritykset päästä 1995 ja 1999 punamultaan kaatuivat aina Lipposeen. Vuonna 2003 sinipuna olisi edelleen jatkanut, ellei keskusta oisi saanut 6000 äänen turvin kahta ns. viimeistä paikkaa ja siten noussut suurimmaksi eduskuntapuolueeksi.
Punamultahinku on toki keskustassa aina ollut päälimmäisenä. ilmoittihan Vanhanen ensimmäisessä pääministerinä pitämässään puheessa 2003 kesällä, että hänen strategiansa on yhteistyö sosialidemokraattien kanssa, joka jatkuu pidempään kuin yhden vaalikauden.
Vaalin tulos kaatoi tämän strategian, ja nyt Vanhanen näyttäisi olevan uudistuskyyisesti ja -haluisesti rakentamassa ihan uutta strategiaa.