Kaikki kauniit kevätpäivät kuluvat Anterolta samanlaisten ääliöviestien laatimiseen eikä mies pääse edes ulkona käymään saatikka että olisi viime vuosina päässyt peltoautoaan testaamaan.
Ajotaitokin on tämän tietokoneen takana vaahtoamisen aikana päässyt Anterolta unohtumaan jo niin pahasti että hänelle olisi kaikkien nyt kerättävä kolehti, jotta Antero pääsisi ottamaan autokoulusta lisätunteja.
Asenteetkin ovat niin pahoin Anterolla pielessä että ihan häijyä tekee. Pahinta on kuitenkin se, että Antero on kehittänyt skitsona toisen persoonan itselleen (loistoautoilija). Loistoautoilija antaa Anterolle henkistä tukea, eikä Anteron tarvitse tuntea olevansa yksin kun kaikki muut on aina eri mieltä niin loistoautoilija on edes samanhenkinen idiootti keskisormennäyttäjä.
Ikävää kun taas on jo ylläpidolle ilmoitettu Anteron (loistoautoilijan) asiattomista viesteistä ja hengentuotokset häviävät taas hetkeksi aikaa. Mutta onneksi Anterolla on aikaa ja hän varmasti taas tulee takaisin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
päteä. sillä on väärä lääkitys.
Juuri näin.Täällä muutama päivä sitten yritettiin yhteistuumin pistää Antero ja muut hänen nimimerkkinsä boikottiin,mutta eihän se onnistunut kun aina joku lipeää sopimuksesta.Harmillista on se,että jokainen Anterolle kohdistettu viesti vain lisää tämän sairaan kaverin provo-kirjoittelua.Eikä ylläpito saa tätä kuriin.Sääliksi käy ressukkaa.Ei virikkeitä Liikenne-sivuston ulkopuolella.