19.4.2007 IL: Politiikan kulissit – Tuomas Keskinen: ”Pitäisi vaihtaa Väyrynen ja kansa
En viikko sitten uskonut, että Paavo Väyrynen valitaan ministeriksi Matti Vanhasen toiseen hallitukseen. Olin väärässä, kehnoin perustein.
Siitähän sitä pitää lähteä, kuten Matti Vanhanen ilmeisesti lähti, että kokenut ja suosittu poliitikko pitää panna vastuunalaiselle paikalle. Nykypolitiikoistamme, ja todennäköisesti kautta aikain, Paavo Väyrynen on valtakunnallisissa vaaleissa kaikkein eniten ääniä kerännyt ehdokas, jos jätetään laskuista pois presidentinvaalien toiset kierrokset.
Ellei sellaista ehdokasta voida valita ministeriksi, niin silloin pitää vaihtaa kansa. Tässä tapauksessa Lapin vaalipiirin asukkaat. Siitä, kun Väyrynen lähti ulkoministerin paikalta vuonna 1993, on niin pitkä aika, että on lähes pakko katsoa hänen korttinsa uudelleen.
Vastaavanlaisia tapauksia löytyy historiasta. Presidentti Kekkonen pani Väinö Leskisen pitkiksi ajoiksi paitsioon, koska tällä oli huonot idänsuhteet. Leskinen veti omat johtopäätöksensä ja junaili itsensä Neuvostoliiton ylimmäksi ystäväksi. Tämän jälkeen tapahtui sensaatio, Kekkonen teki Leskisestä ulkoministerin.
Muistan hyvin Väyrysen viimeiset ajat ulkoministerinä silloin, kun pohdittiin hakeeko Suomi EU:n jäsenyyttä. Väyrynen empi pitkään. Kerran tavatessamme hän sanoi päätyneensä sille kannalle, että aloitetaan neuvottelut ja tehdään EU:sta maksumies. Pian sen jälkeen hän jätti ministeriön perustelunaan se, että jäsenyyden suhteen ei tapahdu pitkään aikaan mitään. Eron todellinen syy oli presidentinvaali.
Se oli virhearvio. Heikki Haavisto ja Pertti Salolainen neuvottelivat nopeasti Suomen sopimuksen. Väyrynen ryhtyi jostakin syystä raivokkaasti vastustamaan jäsenyyttä, mutta hävisi kansanäänestyksen.
Suomi sai vuosikymmenen ajan EU:sta rahaa enemmän kuin sinne maksoi. Väyrysen strategia toteutui mielestäni hyvin.
Satuin Väyrysen vierustoveriksi lennolle Kuopiosta Helsinkiin kesällä 2000, kun Anneli Jäätteenmäki oli yllättäen valittu Esko Ahon sijaiseksi. Kysyin häneltä, eikö mielesi jo palaa Brysselistä kotimaan politiikkaan. Teet vain jonkin pienen manööverin Väinö Leskisen tapaan ja menet ministeriksi.
- Minulla ei ole tarvetta tehdä minkäänlaista käännöstä, vastasi Väyrynen.
Ja Väyrynen oli oikeassa, mikä nyt on todistettu.
Suomen kansan vanhoihin sananlaskuihin voitaisiin lisätä viime päivien tapahtumista uutta sisältöä saanut tokaisu:
- Väyrynen ei petä koskaan.
Sitä, mikä tapahtuma tai lausuma seuraavaksi todistaa väittämän pitävyyden, ei kukaan voi aavistaakaan. Eikä sitä, miten lähellä se jo on.
Kun niin tapahtuu, kannattaa miettiä ainakin kaksi kertaa, mistä on kysymys.”
En viikko sitten uskonut, että Paavo Väyrynen valitaan ministeriksi Matti Vanhasen toiseen hallitukseen. Olin väärässä, kehnoin perustein.
Siitähän sitä pitää lähteä, kuten Matti Vanhanen ilmeisesti lähti, että kokenut ja suosittu poliitikko pitää panna vastuunalaiselle paikalle. Nykypolitiikoistamme, ja todennäköisesti kautta aikain, Paavo Väyrynen on valtakunnallisissa vaaleissa kaikkein eniten ääniä kerännyt ehdokas, jos jätetään laskuista pois presidentinvaalien toiset kierrokset.
Ellei sellaista ehdokasta voida valita ministeriksi, niin silloin pitää vaihtaa kansa. Tässä tapauksessa Lapin vaalipiirin asukkaat. Siitä, kun Väyrynen lähti ulkoministerin paikalta vuonna 1993, on niin pitkä aika, että on lähes pakko katsoa hänen korttinsa uudelleen.
Vastaavanlaisia tapauksia löytyy historiasta. Presidentti Kekkonen pani Väinö Leskisen pitkiksi ajoiksi paitsioon, koska tällä oli huonot idänsuhteet. Leskinen veti omat johtopäätöksensä ja junaili itsensä Neuvostoliiton ylimmäksi ystäväksi. Tämän jälkeen tapahtui sensaatio, Kekkonen teki Leskisestä ulkoministerin.
Muistan hyvin Väyrysen viimeiset ajat ulkoministerinä silloin, kun pohdittiin hakeeko Suomi EU:n jäsenyyttä. Väyrynen empi pitkään. Kerran tavatessamme hän sanoi päätyneensä sille kannalle, että aloitetaan neuvottelut ja tehdään EU:sta maksumies. Pian sen jälkeen hän jätti ministeriön perustelunaan se, että jäsenyyden suhteen ei tapahdu pitkään aikaan mitään. Eron todellinen syy oli presidentinvaali.
Se oli virhearvio. Heikki Haavisto ja Pertti Salolainen neuvottelivat nopeasti Suomen sopimuksen. Väyrynen ryhtyi jostakin syystä raivokkaasti vastustamaan jäsenyyttä, mutta hävisi kansanäänestyksen.
Suomi sai vuosikymmenen ajan EU:sta rahaa enemmän kuin sinne maksoi. Väyrysen strategia toteutui mielestäni hyvin.
Satuin Väyrysen vierustoveriksi lennolle Kuopiosta Helsinkiin kesällä 2000, kun Anneli Jäätteenmäki oli yllättäen valittu Esko Ahon sijaiseksi. Kysyin häneltä, eikö mielesi jo palaa Brysselistä kotimaan politiikkaan. Teet vain jonkin pienen manööverin Väinö Leskisen tapaan ja menet ministeriksi.
- Minulla ei ole tarvetta tehdä minkäänlaista käännöstä, vastasi Väyrynen.
Ja Väyrynen oli oikeassa, mikä nyt on todistettu.
Suomen kansan vanhoihin sananlaskuihin voitaisiin lisätä viime päivien tapahtumista uutta sisältöä saanut tokaisu:
- Väyrynen ei petä koskaan.
Sitä, mikä tapahtuma tai lausuma seuraavaksi todistaa väittämän pitävyyden, ei kukaan voi aavistaakaan. Eikä sitä, miten lähellä se jo on.
Kun niin tapahtuu, kannattaa miettiä ainakin kaksi kertaa, mistä on kysymys.”
Vastaukset 3
Vanhimmat
koska näin kuunneltiin myös pohjoisen-ihmisten ääniä.
Tämä oli aivan oikea valinta!
oliko väyrysen eroamisen "todellinen" syy presidentinvaalit vai ei? Ainakin eroaminen kävi hyvin yksiin Väyrysen ja keskustan vaaleja edeltäneeseen politiikkaan, eu kielteisyyteen, jolla ratsastettiin veret seisauttavaan voittoon. Väyrynen piti linjansa, keskusta ei. Rangaistuksena "populismistaan" Väyrynen on saanut 13 vuoden ajan puukkoa selkään medialta ja omiltaan.
Keskinen väittää kolumnissaan Suomen saaneen vuosikymmenen ajan EU:sta rahaa enemmän kuin sinne maksoi. No, tämähän tunnetusti ei pidä paikkaansa (päinvastoin, maksettu on koko ajan enemmän) ja Väyrynen saattoi hyvinkin tämän takia suhtautua EU:hun kielteisesti.
Paavo on osoittautunut varsin suoraselkäiseksi suomalaiseksi poliitikoksi. Nykypoliitikkojen rinnalla toki on helppoa olla sitä.
Mikä taas saa Tuomas Keskisen tapaisen kokeneen toimittajan edelleen valehtelemaan EU-asioissa, vaikka kansanäänestys on ollutta ja mennyttä ja jäsenenä oltu jo pitkään? Sitä sietää pohtia.