Ketkähän älypäät äänestivät kokoomusta,nyt ne on hallituksessa ja köyhistä tulee entistä köyhempiä ja rikkaista kokoomuslaisista ynnä muista samanlaisista entistä rikkaampia ja Suomi siirtyy entistä enemmän USA roskakulttuuri malliin
kokoomus
elmeri
3218
0Äänestä
Vastaukset 3
Vanhimmat
sitä teki ainakin sossut useissa hallituksissa. Ja onpa ne ollut hallitusvastuussa aikanaan myös SKDL:n kanssa ja silloin kansa vasta köyhtyikin.
Lueppa poika vähän historiaa tarkemmin.
Ymmärrän kyllä, että kun on syntynyt punikki sukuun, niin sitä seuraa aatetta kuin hanhenpoika ensimmäisenä näkemäänsä olentoa.
Vasta sitten punikki jättää aatteen kun on omaisuutta kertynyt tarpeeksi. Ei enää huvitakkaan jakaa muille.
SDP:kö sitten hoiti omalla hallitukaudelaan (12vuotta) duunareiden ja pienituloisten asiat kuntoon??? Taisivat äänestää myös varallisuus veron poiston PUOLESTA mikä tavallista kansalaista hyödyttikin todella paljon!!! Se että sdp olisi työläisten puolue on grande illusio. ;-0
Esim. minä. Minä haluan asua maassa jossa ei nuolla venäjän persettä niinkuin tähän saakka! Kunhan vielä haloska saadaan eläkkeelle niin hyvä. Demarit olivat hallituksessa 12v mita saivat aikaan? ruuan arvonlisä veron,että köyhillä ei ole varaa ostaa ruokaa,työttömyys lisääntyi, vanhusten hoito huononi ratkaisevasti 12 vuoden aikana nimenomaan demarien ansiosta, Kansaneläkkeellä olevien ihmisten ostovoima laski huomattavasti demarien hallituksessa olo aikana. Vain paperityömiesten palkat ja edustajien omat palkat nousivat.Ja lihavuushan on elintaso sairaus miksiköhän paperiliiton kaikki johtajat ovat lihavia ja työnantajien laihoja? Tässä syy miksi ihmset äänestää kokoomusta!