Aattelin kertoa tän jutun, koska luullakseni tämä ei ole se tavallisin tapa päästä pahasta tavasta eroon. =)
Minua ei ole ikinä kiinnostanut oma terveys. Kaiken maailman pelottelut keuhkosyövistä ja -ahtaumista eivät ole järisyttäneet maailmaani. Ja voi jee! Tuhosin sademetsiä! Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa aikaisemmin.
Mun ei itse asiassa edes pitänyt lopettaa polttamista. Se vaan tapahtui. Uudenvuodenbileiden jälkeen mulla oli ehkä maailman pahin krapula. Se oli niin fyysinen kuin moraalinenkin. Ja krapulassahan en voinut polttaa mitään, ellen sitten halunnut kolme kertaa kamalampaa oloa. Joten siinä tuli pari päivää vietettyä ilman tupakkaa.
Polttamattomuus jatkui, koska sairastuin ennen krapulan parantumista keuhkokuumeeseen. Ja taas vierähti viikko mukavasti ilman röökiä.
Sitten olin taas terve. Ajattelin, että olispa siistiä jättää polttaminen kokonaan ja tässähän sitä oli jo aloiteltukin. Helppoa se ei silti ollut. En kyllä ollut riippuvainen fyysisesti, se nyt vain oli todella pinttynyt tapa. Piti saada käsille tekemistä, hieroa sosiaalisia suhteita tupakkapaikalla...
Vaikeinta alussa oli, että koska koulukaveri poltti (ja polttaa edelleen) kuin korsteeni, sen kanssa piti aina välillä käydä ulkoilemassa. Tuntui typerältä vain seisoskella tupakkapaikalla ja haistella savua, jota toiset pölläytteli ilmoille. Toisaalta, paikalla haisi myös ällöttävä katku. Ja kaverini haisi aina välituntien jälkeen aivan kuvottavalta. Tuo ällöttävä haju auttoi mua pitämään pääni, sillä en halunnut haista samalta. Kun olin jonkin aikaa ollut polttamatta, aloin hajuaistin palautumisen myötä todella tajuamaan, millainen ympäristöhaitta olin ollut.
Kun lopettamisen jälkeen ensimmäisen kerran suutelin polttavaa miestä, meinasin oksentaa. Siitä oli nautinto kaukana. Muistelin säälien niitä miehiä, jotka olivat minut pussailleet polttamiseni aikana. (Suurin osa ei nimittäin polttanut.) Tämä on ollut myös asia, joka estää minua tarttumasta tupakkaan.
Jos siis aloitin polttamiseni yhteisön painostuksesta, olen sen myös lopettanut tavallaa samasta syystä. Tosi fiksua... No mut toimi mulle.
T: kahdeksan vuotta polttanut, kohta puolitoista vuotta polttamatta
Minua ei ole ikinä kiinnostanut oma terveys. Kaiken maailman pelottelut keuhkosyövistä ja -ahtaumista eivät ole järisyttäneet maailmaani. Ja voi jee! Tuhosin sademetsiä! Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa aikaisemmin.
Mun ei itse asiassa edes pitänyt lopettaa polttamista. Se vaan tapahtui. Uudenvuodenbileiden jälkeen mulla oli ehkä maailman pahin krapula. Se oli niin fyysinen kuin moraalinenkin. Ja krapulassahan en voinut polttaa mitään, ellen sitten halunnut kolme kertaa kamalampaa oloa. Joten siinä tuli pari päivää vietettyä ilman tupakkaa.
Polttamattomuus jatkui, koska sairastuin ennen krapulan parantumista keuhkokuumeeseen. Ja taas vierähti viikko mukavasti ilman röökiä.
Sitten olin taas terve. Ajattelin, että olispa siistiä jättää polttaminen kokonaan ja tässähän sitä oli jo aloiteltukin. Helppoa se ei silti ollut. En kyllä ollut riippuvainen fyysisesti, se nyt vain oli todella pinttynyt tapa. Piti saada käsille tekemistä, hieroa sosiaalisia suhteita tupakkapaikalla...
Vaikeinta alussa oli, että koska koulukaveri poltti (ja polttaa edelleen) kuin korsteeni, sen kanssa piti aina välillä käydä ulkoilemassa. Tuntui typerältä vain seisoskella tupakkapaikalla ja haistella savua, jota toiset pölläytteli ilmoille. Toisaalta, paikalla haisi myös ällöttävä katku. Ja kaverini haisi aina välituntien jälkeen aivan kuvottavalta. Tuo ällöttävä haju auttoi mua pitämään pääni, sillä en halunnut haista samalta. Kun olin jonkin aikaa ollut polttamatta, aloin hajuaistin palautumisen myötä todella tajuamaan, millainen ympäristöhaitta olin ollut.
Kun lopettamisen jälkeen ensimmäisen kerran suutelin polttavaa miestä, meinasin oksentaa. Siitä oli nautinto kaukana. Muistelin säälien niitä miehiä, jotka olivat minut pussailleet polttamiseni aikana. (Suurin osa ei nimittäin polttanut.) Tämä on ollut myös asia, joka estää minua tarttumasta tupakkaan.
Jos siis aloitin polttamiseni yhteisön painostuksesta, olen sen myös lopettanut tavallaa samasta syystä. Tosi fiksua... No mut toimi mulle.
T: kahdeksan vuotta polttanut, kohta puolitoista vuotta polttamatta
Vastaukset 8
Vanhimmat
Täytyy sanoa, että kyllähän sitä huomaa tosiaan yhtä sun toista, kun on polttamatta. Varsinkin haju/maku aistin palautuminen tuntuu aika hienolta. Ihan vaan raikasta ilmaakin on joskus kiva nuuhkia.
Röökipaikoilla on kiva poltella tupakkaa ja jutella jotain tuntemattomien ihmisten kanssa. Varsinkin kun täällä suomessa tuntuu olevan välillä niin juroa sakkia, että on kiva huomata kun löytyy ihmisiä jotka haluavat jupailla ihan jotain vaan. Ja tupakkahan se on tässä osittain mikä yhdistää...
Kaikesta huolimatta pidän tupakasta aika paljon, vaikka tosin tällä hetkellä lakkoilen ja osittain sen takia, että saan näytettyä itselleni ettei tupakka ole mulle mikään ongelma ja näin saan tutkittua riippuvuuteni laatua, jota en kylläkään edes nyt huomaa... siis en tunne juurikaan minkäänlaista muuta riippuvuutta, kuin se että tupakan poltto on viihdyttävää tekemistä ja sopii tiettyihin hetkiin mainiosti. Homma on kuitenkin hallittavissa...
Se on jännä juttu, kuinka paljon helpompaa on aloittaa keskustelu jonkun kanssa, joka polttaa. "Onks sulla tulta?" riittää. Tätä nyt tosin en enää harrasta. Olen pakotettu yrittäämään muita kikkoja. =)
Mutta asiahan on siis niin, että ei polttaminen tee ihmisistä sosiaalisempia. Samanlaisia tyyppejä ne tupakoimattomatkin on. Täytyisi vaan yrittää keksiä sitä jutun juurta jostain muusta kuin tupakasta ja löytää ehkä jokin muu yhdistävä asia. =) Jos siis haluaa tutustua uusiin ihmisiin. Jurona suomalaisena se tuntuu kuitenkin usein olevan liian vaikeaa. Pitäisiköhän mun myös tässä mennä itseeni? =)
Jotenkin tuntemattoman ihmisen kanssa joka tupakoi juttua lentää helpommin. En tiedä, mutta olen kokeillu bussi pysäkeillä, kaupassa, asemilla jotain hölistä välillä jollekin, mutta useimmiten on vaan mumistu jotain takaisin ja katottu vähän pitkään. Siis tupakoimattomille ja ei mullakaan sillon tupakka suussa ole ollut.
Voihan se tietty olla, että juttuni eivät ole jaksaneet ketään kiinnostaa, tai tyypit ei oo ollu juttu tuulella. Eihän sitä joo mikään pakko ole mitään takaisin sanoa...
Tupakoidessa jotenkin vaan juttu luistaa jostain kumman syystä. Tietenkin se olisi hyvä kun onnistuisi muillakin keinoilla tutustumaan täysin tuntemattomiin ihmisiin, kuin tupakan kautta. Ainakin olen yrittänyt :)
...että tupakkapaikalla on helpompi jutella ehkä juuri sen takia, että silloin kenelläkään ei ole paljoa muuta tekemistä kuin polttaminen. Minulle nuo tupakkatauot oli hetken hengähdys (parillakin tapaa ajateltuna ^_^) koulun tai työn keskellä. Silloin oli aikaa jutella, kun tiesi seisoskelevansa seuraavat viisi minuuttia paikallaan ilman että tarvitsisi keskittyä mihinkään.
Ja täytyy kyllä myöntää, että jos joku tulisi kesken kaupassakäyntini jotain turisemaan, saattaisin vähän kummastua ja vastata jotain muminaa takaisin ja liueta paikalta. =) Tosin bussipysäkillä olen muutaman kerran ihmisten kanssa jutellutkin. Aika riskipeliä tuo spontaani juttelu! =)
Juu onhan se tosiaan ehkä vähän hassua, jos joku tulee jotain pulisemaan kaupassa, mutta on mulla pari ihan hauskaakin keskustelua ollut marketissa jostain tuotteesta tuntemattoman henkilön kanssa.
Kyllähän sitä tietty täytyy kuitenki kattoa vähän, että minkälaiselle ihmiselle meneekään jotain selittämään tai sanoo jotain. Yleensä kuitenkin röökipaikoilla sillä ei ole merkitystä ^^. Sekin nyt riippuu vähän kuitenkin...
"Silloin oli aikaa jutella, kun tiesi seisoskelevansa seuraavat viisi minuuttia paikallaan ilman että tarvitsisi keskittyä mihinkään."
Näinhän se on. Sellainen hetken tauko jossa voi vähän levähtää meneillä olevista asioista. Voisikohan melkeen sanoa, että 5 minuutin irtiotto kaikesta hetkeksi. :)
Poltin tammikuussa viimeisen tupakkani olen sitä ennen polttanut kuutisen vuotta, ja minulla ei ollut aikomustakaan lopettaa polttamista se vain tapahtui pikkuhiljaa, siirryn pienempään askiin koska iso kerkesi menee jo rikki ku kesti niin kauan ja pienikin kesti loppujen lopuksi jo melkein viikon ja sitten ajattelin miksi edes poltan kun ei edes mene paljoa niin päätin sitte olla polttamatta ja kohta jo 4 kk ilman tupakkaa. Hajukin tupakasta saa oksettamaan ?? :) hassua eikö vain..
olen nyt ollut polttamatta 100 päivää - ennen tätä poltinkin sitten 8760 päivää about suurinpiirtein - lakko alkoi sitten totaalisesti - oli tammikuinen tiistai klo 11 jotain kun vetäsin viimeisen röökin. Pari viikkoa pureskelin nikotiinipurkkia - pakko oli lopettaa kun meni maha ihan sekaisin. Ilmavaivoja oli aivan mielettömästi - joten siirryin siinäkin "kevyempään" - eli ihan jenkkiä nyt vedellään. kukaan eikä mikään voi sitä sun puolestasi tehdä - kärsi itse tai niinkuin minä - ihmettelen vieläkin kuinka helppoa "lopettaminen" oli. Lopettanut en ole, lakossa todennäköisesti lopun ikääni, toivottavasti.
Lopetin myös 10.1 poltin n.35vuotta. Otin sen asenteen tuota myrkkyä en enään tarvi? toimii ei kovia vieroitusoireita, ei korvaushoitoa, pientä kutkutusta tuntunut, mutta asenne ei enään niin kestää sen joskus ilmestyvän mielihalun ja sen jäljen minkä se jätti mieleen, eli se tekeminen. Mutta kestetty on ja jatkuu päivä kerrallaan , samoin kuin viinan kanssa kohta oltu kuivilla 11-vuotta ei mitään. PÄIVÄ KERRALLAAN. Toimii. Tulee päiviä tulee viikkoja tulee kuukausia tulee vuosia, näin vain käy ja on paljon helpompi elää ilman riippuvaisuuksia! Tulee hyvä mieli kun tuntee olevansa ainakin nyt voittaja.