Tulipa tuossa vedettyä eilen aika roimasti suklaata, melkein koko 200g levy taas kerran. Se meni melkein huomaamatta, olin kuin unessa. Nyt päällä hirveä syyllisyys, niinkuin monen täällä palstalla kirjoittelevan mielestä pitää ollakin. Sinne meni ihmisarvo kuin kankkulan kaivoon. Noh, yksi suklaalevy ei kaada pyrkimyksiäni kohti itsetuntoa ja ihmisarvoa eli hoikkuutta.
Kun syön, en ajattele muuta kuin sitä mitä syön. hetkeksi saan oman huonouteni, itsemurha-ajatukset ym. paskan pois mielestäni. Ruoka on pakoa omista ajatuksista. Olen vasta nyt tajunnut, että ruoka on minulle kuin alkoholia, johon olen myös ollut kerran melkein jäämässä koukkuun.
Minulla on diagnosoitu kolme vuotta sitten keskivaikea masennus, jonka aikana lihoin 20kg. Terveydelläni ei ollut merkitystä, sillä olin aikonut tehdä itsemurhan. Masennuksen syitä en viitsi tässä kerrata, ne olen jo tälle palstalle kirjoittanut. Masennuksen sairastaneet kuitenkin yleensä tietävät, että masennus ei ole itseaiheutettua. Sitä ei kukaan huvikseen itselleen hanki. ne jotka eivät sitä ymmärrä, pitäköön turpansa kiinni.
Tämän nyt oli vain tarkoitus olla aloitus keskustelunavaukseen siitä, mikä on itseaiheutettua ja mikä ei. Sehän on aivan selvää, että itse minä ruuan kaupasta ostan ja kotona syön. Itse teen myös liikuntavalintani. Nämä ovat täysin minun hallittavissani olevia asioita, kuten ne ovat muillakin (tietenkään mielisairas tai vammainen ei pysty samalla tavalla syömisiään kontrolloimaan).
Lihavuuden syistä keskusteltaessa olisi olennaisempaa keskittyä siihen, mikä ihmisen päässä saa syntymään piittaamattomuuden terveellisien elämäntapojen suhteen. Se ei aina ole laiskuus, tai niin ainakin luulen.
Tästä aiheesta on väännetty kättä jo ties kuinka pitkään tällä palstalla, ja mitään järjellistä ei ole saatu aikaiseksi. Onnistaisiko tällä kertaa? Jos nyt edes yksi puoliasiallinen kommentti tulisi. En kerjää vahvistusta omille näkemyksilleni, vaan perustellut mielipiteet olisivat hyviä.
Kun syön, en ajattele muuta kuin sitä mitä syön. hetkeksi saan oman huonouteni, itsemurha-ajatukset ym. paskan pois mielestäni. Ruoka on pakoa omista ajatuksista. Olen vasta nyt tajunnut, että ruoka on minulle kuin alkoholia, johon olen myös ollut kerran melkein jäämässä koukkuun.
Minulla on diagnosoitu kolme vuotta sitten keskivaikea masennus, jonka aikana lihoin 20kg. Terveydelläni ei ollut merkitystä, sillä olin aikonut tehdä itsemurhan. Masennuksen syitä en viitsi tässä kerrata, ne olen jo tälle palstalle kirjoittanut. Masennuksen sairastaneet kuitenkin yleensä tietävät, että masennus ei ole itseaiheutettua. Sitä ei kukaan huvikseen itselleen hanki. ne jotka eivät sitä ymmärrä, pitäköön turpansa kiinni.
Tämän nyt oli vain tarkoitus olla aloitus keskustelunavaukseen siitä, mikä on itseaiheutettua ja mikä ei. Sehän on aivan selvää, että itse minä ruuan kaupasta ostan ja kotona syön. Itse teen myös liikuntavalintani. Nämä ovat täysin minun hallittavissani olevia asioita, kuten ne ovat muillakin (tietenkään mielisairas tai vammainen ei pysty samalla tavalla syömisiään kontrolloimaan).
Lihavuuden syistä keskusteltaessa olisi olennaisempaa keskittyä siihen, mikä ihmisen päässä saa syntymään piittaamattomuuden terveellisien elämäntapojen suhteen. Se ei aina ole laiskuus, tai niin ainakin luulen.
Tästä aiheesta on väännetty kättä jo ties kuinka pitkään tällä palstalla, ja mitään järjellistä ei ole saatu aikaiseksi. Onnistaisiko tällä kertaa? Jos nyt edes yksi puoliasiallinen kommentti tulisi. En kerjää vahvistusta omille näkemyksilleni, vaan perustellut mielipiteet olisivat hyviä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
siitä mitä suuhunsa panee jos päässä pyörivät itsemurha-ajatukset.
Jos ihmisellä on noin paha olla niin terveellinen ruoka on varmasti viimeisenä mielessä.
Tiedän mitä masennus on, se ei taatusti ole itseaiheutettua.
Minulla laukaisi masennuksen hyvin raskas elämä alkoholistimiehen kanssa.
En olisi selvinnyt siitä ilman lääkkeitä ja terapiaa.
Tunnen ihmisiä jotka masentuneena eivät pysty syömään.
Minä kuulun valitettavasti myös niihin joille tulee lohtusyömistä ja tekee mieli varsinkin jotain hiilihyrdaattipitoista.
Olen nyt tasapainossa henkisesti, painoa on jonkinverran liikaa, mutta tämä paino tuntuu itsestä hyvältä.
Eli ei lihavuutta voi aina sanoa itseaiheutetuksi.
Kun elämänhalu palautuu alkaa myös välittämään itsestään.
vau, onhan täällä edes yksi joka tajuaa että itsemurhaa harkitseva ei välitä terveydestään. jes. pelastit mun päiväni x) noh, ei tämä ollut mitään piruilua, halusin vain ilmaista kiitollisuuteni ja hämmästykseni asiallisesta vastauksesta.
hienoa muuten, että selvisit koettelemuksistasi, oli varmaan aikamoinen työ selvitä. masennus kyllä laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, osaa arvostaa henkistä hyvinvointia ihan eritavalla kuin ennen. mitä sitä paria ylimääräistä kiloa murehtimaan, jos muuten on kunnossa. hyvää kevättä!
makasin luin kirjoja,ja söin.Tyttäreni otti minusta kuvia,ja kun näin ne jokin naksahti.Ajattelin etten voi olla tuon näköinen.Aloin lenkkeilyn hullunlailla,ja rajoitin syömistäni.Laihduin yli 30 kg.Minulla ainekin lihoamiseni johtui masennuksesta.
minutkin. Kärsin pahoista sdänsuruista ja syötyä tuli. Nyt on sitten alaspäin menon paikka.
joka oli todella vaikea. Miehellä oli alkoholi- ym. ongelmia. En ole päässyt vieläkään yli masennuksestani ja pelkotilat ovat jääneet lopullisesti minulle. Syömishäiriö tai joku sellainen on, etten pysty pitämään dieettiä, vaikka miten yrittäisin.
aineisiin tai muuten vaan. Sitten on vielä se ryhmä, joka kyynistyy ja 'kuolee pystyyn'. Kyllä ihminen on moniulotteinen kokonaisuus ja kaikki elämänvarrella koetut asiat vaikuttavat kaikkeen.
Mun mielestä oleellista on osata yhdistää asioita, syy-yhteyksiä ja käsitellä asioita -olipa kyse sitten masennuksesta tai jostain muusta-. Ja jos tähän ei yksin pysty, pitäisi olla itselleen armollienen ja kyetä hakemaan apua.
On totta, että jos elämänlanka on ohuenpuoleinen yli paino-ongelma on siinä mittakaavassa naurettavan pieni juttu.
Aloittaja kirjoittaa oivaltaneensa omalta osaltaan reagoimistapanaan mässäilyn tai ainakin liikasyömisen. Hienoa, että olet päässyt tähän pisteeseen. Mielestäni kaikissa asioissa tiedostaminen on ensimmäinen aste 'parantumista' kohti. Ja jos tarpeeksi tahtoa on, ihminen voi opettaa itselleen vaikeuksienkin keskellä uusia tapoja selviytyä. Reagoimistapaa voi siis kehittää ja muuttaa pitää vaan pureutua siihen ongelman ytimeen. Toisilla on enemmän itsereflektiivisyyttä ja taitoa käydä tämä prosessi itsekseen. Toiset tarvitsevat näihin seikkoihin ammattiapua. Mielestäni kumpikin tapa on yhtä hyvä. Kieltäminen, itsesyytös, itsepetos ja vastaavat sen sijaan vievät syvemmälle ongelmassa -olipa se sitten ylipaino tai mikä tahansa-.
Muutokset lähtevät siis tiedostamisesta, sitä seuraa oivaltaminen... ja tästä pikkuhiljaa päästään asteittaisiin muutoksiin. Repsahduksien kanssa pitää osata olla armollinen taas, sillä se on vain inhimillistä. Ihminen palaa niin helposti tuttuun käyttäytymismalliin ja usein se tapahtuu alitajuisesti.
Ihmiselämä on jatkuvaa oppimista ja itsensä kehittämistä. Minä uskon, että olipa elämänosa-alue mikä tahansa, niin ne yksilöt, jotka kehittävät itseään saavat elämästä 'irti enemmän'. Tie ei liene aivan yhtä 'helppo' kuin 'laput silmillä' kulkevien kohdalla, mutta lohduttaudun ainakin itse sillä ajatuksella, että vaivannäkö palkitsee monin verroin.
Kaikille ylipainosta kärsiville haluan loppuun sanoa, että muutos on mahdollinen. Pieni ihme tapahtuu korvien välissä, kun päätät tehdä muutoksen. Sinä pystyt siihen, jos uskot muutoksen olevan mahdollinen! Työtä se vaatii, mutta voin vakuuttaa, että se on täysin kaiken työn ja henkisen taistelun väärti!
haluan sanoa, että empä usko lihavien elävän missään lumemaailmassa ja olevan tiedostamatta ylipainoisuuttaan, vaan tämä on keksittyä juttua. Tietysti, jos on todella henkisesti sairas on asia erikseen. Mutta tavalliset tallaajat ovat nykyaikana tietoisia painoasioista hyvinkin tarkasti. Tällä palstallla vain on kehitelty haavemaailmassa elävä lihava, jolle pitää jatkuvasti huomauttaa hänen olevan ruman ja lihavan, muutoin hän luulsi olelvansa kaunis ja hoikka.. TYPERÄÄ!
Että me lihavat ei päästäisi ylpistymään.
Taidetaan olla Suomen sorretuin väestöryhmä.
Pitää olla tynnyrissä kasvanut jos ei tiedä lihavuuteen liityviä tosiasioita.
Mutta jos on masentunut ja elämänhalu kaikonnut, on turha kuvitella että"siitä vain kuntosalille ja lenkille sekä ja kaupassa ostoskoriin vihanneksia ja hedelmiä."
Ai niin, tietysti unohtamatta lautasmallia. Kolmeneljäsosaa vähintään kasviksia.
Kai sitä masentunutkin tuon verran tajuaa.
Tuo oli yritys ironiaan, anteeksi masentuneet.
Itse asiassa tuolla tiedostomisella viittasin vähän kokonaisvaltaisempaan käsitteeseen. Sorry, jos joku käsitti asian niin, että luulisin lihavien olevan tiedostomatta ylipainoaan.
Tiedän varsin hyvin, että näin ei ole kuin vaatekaupoissakin myydään nykyään lähinnä vain 'lasten vaatteita'. Joten pienikin ylipaino kostautuu vaatekokojen suurenemisella, ja lopulta sillä, ettei vaatteita löydy enää sieltä, mistä niitä haluaisi ehkä ostaa. Ainakin joksenkin näin omalla kohdallani kävi...
Tiedostamisella viittasin siihen, että alkaa todellinen tiedostaminen, joka sisältää jo ongelman myöntämistä itselleen sekä sen seikan myöntämistä, että asialle on oikeasti tehtävä jotain pitkän tähtäimen muutosta. Tällaisen 'heräämisen' ainakin itse kävin lävitse ja psykologian oppien mukaan juuri näin ihminen toimii. Olipa siis kyse jostain muustakin asiasta. Muutos lähtee aina itsestään ja siinä onnistuminenkin on viimekädessä itsestään kiinni.
Mutta tiedän kyllä omakohtaisesti, että useat tekijät vaikuttavat ihmismieleen ja yksilön hyvinvointiin. Painon pudottaminen ja sen matalana pitäminen ei ole mikään poppaskonsti, mikäli taustalla on jotain syvempiä asioita kuten masennus, stressi, keskenmeno jne. Tästä syystä näitä asioita tulisikin työstää samalla, eikä vain tuudittautua painon alentamiseen. Painonpudotushan on isossa mittakaavassa varsin merkityksetöntä, jos yksilöllä on primäärimpiä ongelmia.
Tähän voisi loppuun todeta, että painonpudotukseenkin voidaan soveltaa Maslowin tarvehierarkiaa. Ihminen soveltaa asioiden ja ongelmien ratkaisemiseenkin tätä mainittua psykologista teoriaa/ toimintamallia.
Maslowin mukaan ihmisen tarpeiden hierarkkinen järjestys on:
1. Fysiologiset tarpeet
2. Turvallisuuden tarpeet
3. Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet
4. Arvonannon tarpeet
5. Itsensä toteuttamisen tarpeet
Maslowin teorian mukaan ihminen ratkaisee ongelmiaan pyramiidi-rakenteella eli akuutimmat ongelmat ja asiat käsitellään ensin.
Nyt ei ehdi enempää avaamaan asiaa, mutta tällaista tänään mielessä :)
uskon että melkein aina syynä todellisen liikalihavuuden taustalla on joku mielenterveydellinen asia... useat syövät masennukseen tai ovat tunnesyöppöjä tai vaikuttimena on muu vaikea elämän tilanne stressi- suru...
perimmäinen vastuu toki lihoamisesta on kullakin itsellään mutta harvoinpa tosiaan henkisen rasituksen ja taakan alla jaksaa paino/syömis asioita murehtia. Myöhemmin vasta niitä ihminen murehtii ja noidankehä on valmis. Ahdistus painosta - ulkonäöstä lisää syömistä ja syöminen ahdistusta.
luulisi että jos liikalihavia ihmisiä todella haluttaisi auttaa niin pyritäisi vaikuttamaan tekijöihin lihavuuden taustalla. Syyllistäminen ei auta laihtumaan-tervehtymään.
Luulempa että vain harvat lihavat ihmiset ovat varsinaisesti laiskoja persoonia. Ennemminkin luulisin että useinmiten ihmisten flegmaattisuus/saamattomuus painoasioissa johtuu tuosta henkisestä olotilasta.jne (sori mun teksti vähän lähti rönsyileen:D ja tais mennä vähän aiheen vierestä)
ps. ap..ulkonäkö/hoikkuus ei ole ihmisarvon mitta.
Aurinkoista kevättä!
olen ihan samaa mieltä kanssasi noista syistä liikalihavuuteen. tosin monilla lievä ylipaino tulee vain "huomaamattoman" elintapojen rapistumisen seurauksena. ei muutaman kilon lihominen pitkällä aikavälillä ole montaa kaloria päivässä. mutta varmaankin moni todella lihava ei arvosta itseään ja elämäänsä tarpeeksi että haluaisi elää terveenä. voihan siinä taustalla jokin mielenterveyden häiriö olla.
eihän paino ihmisarvon mitta ole järjellä ajateltuna edes minun mielestäni, mutta näin se näyttäisi tässä maailmassa menevän. olen huomannut aikamoisen muutoksen ihmisten suhtautumisessa nyt kun olen lihava, jopa oma äitini haukkuu minua samalla tavalla kuin ala-asteella...
Miksi lihavuus päästetään niin suureksi haitaksi, että vaaditaan valtavia ponnistuksia, menetyksiä ja kärsimystä?
Työpaikalla saa heti potkut, jos ei osaa nähdä
edes huomista.
Katsokaa joka ilta yhdessä isoon vartalopeiliin ennen iltalenkkiä, että pysytte ajan tasalla
ongelman vakavuudesta.
Jos masennus ei ole itse aiheutettua, niin siitä parantuminen ainakin on. Ensimmäinen askel on se, että alkaa toimimaan. Vaikka vain tiskaamaan, siivoilemaan, ihan mitä tahansa. Pääasia on se, että tekee jotain.
Mielestäni myös on aivan itsestä kiinni, kuinka syvälle sinne masennukseen antaa itsensä vajota. Oma elämä on täynnä aivan täysin itse tehtyjä valintoja. Jos haluaa luovuttaa ja masentua, ja masentua vielä lisää, on siinä kyllä myös osittain itsessä se syy.
Vai miksi vahvat ihmiset ja oman arvonsa tiedostavat ihmiset eivät sairastu masennukseen?
Että tsemppiä, parantuminen ainakin on itsestä kiinni. Antakaa kaikki masennukseen taipuvaiset itsellenne lupa olla omia itsejänne ja olkaa itsestänne ylpeitä! Oma asenne ratkaisee ja jos et itse rakasta itseäsi, miksi kukaan muukaan sitä tekisi.
Kyllä masentua voi myös henkisesti vahva ihminen.
Jos on oikeasti masentunut, eikä vain tilapäisesti allapäin,asioilla on ero kuin yöllä ja päivällä.
Jos masennus iskee ja on pitkäaikaista siitä ei ilman apua selviä.
Taatusti ei jaksa tehdä mitään, vaikka jaksaisikin niin ei pysty.
Esim. Neil Hardwick oli kauan masentunut ja kirjoitti asiasta kirjankin.
Olen lukenut paljon masennuksesta kertovaa kirjallisuutta ja tiedän että se ei ole tahdon asia.
Olen ollut keskivaikeasti masentunut, eli pystyin hoitamaan työni, kotini ja itseni.
Mutta tein kaiken kuin robotti, mitään iloa en tuntenut koskaan.
Pieninkin ponnistus tuntui ylivoimaiselta.
Otin lomaa työstäni ja läksin ulkomaille, sekin oli virhe.
En pystynyt iloitsemaan lomastani, katselin merelle ja ajattelin lähteä uimaan niin pitkälle että en jaksa enää uida takaisin.
Silloin ei voisi vähempää kiinnostaa mitä suuhunsa panee.
Sain MAO estäjä lääkityksen, jo viikon kuluttua huomasin hyräileväni autoa ajaessani.
Onneksi masennus ei ole uusiutunut.