Eläkepommi

Itse jäin työkyvyttömyyseläkkeelle 2007 vuoden alusta.
Työuraa minulle kertyi reilut 31 vuotta, kun aloin työt 1973 sekä viimeiselle sairaslomalle jäin 2004 syksyllä.

Eläissäni olen maksanut aika kasan rahaa eläkekassoihin, sekä eikös työnantajakin osansa siitä maksanut myös.

Siis mikä on eläkekassoille maksettu prosentti sanotaan tuntipalkasta kun ottaa työntekijän maksun = x% sekä työnanatajan x%?

Kuitenkin näinä vuosina jos olisi rahat laittettu "sukanvarteen", ehtisin kai ne käyttää kaikki jos eläisin vielä 40 vuotta (nyt olen 52).

Mutta pointti on tämä. Luulen että minun eläkekassoille maksamani potti, kun sille kertyy vuodessa n. 10 % tuotto, on se kasvanut jo monikertaiseksi sijoitukseeni nähden, jo ennekuin yhtäkään eläkettä sieltä nostin.

Eli jos vaikki vuonna 1990 on minulla ollut X määrä rahaa, on sen pääoma karttunut joka vuosi maksetut rahat pääoma x 1,1.

Eli jos vaikka vuonna 1990 olisi pääomani ollut 200 000 mk ja olisin maksanut 1991 maksuja 2000 mk olisi vuoden 1991 lopussa saldo karkeasti 200 000 x 1,1 = 220 000 mk 2000 mk = yhteensä 222000 mk.

Eli olen kaikille sanonut, että olen pääomatuloilla eläjä.

Eli minun eläkerahastoihini sijoittamani rahojen osinkotuloista maksetaa minulle pieni osa (= eläkkeeni) ja loppu jää kartuttamaan eläkekassoja edelleenkin.

Eli mielestäni on aivan fakta, että mitään eläkepommia ei ole tulossa, vaan eläkekassoilla on rhaa elättää tulevat sukupolvet aivan miten hyvin tahansa.

Kenellä olisi tästä asiasta faktalaskelmia?
6573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

faktalaskelmia mutta suurta kusetusta se vakuutusyhtiöiden puolelta kuitenkin on.Oliskohan se tasaeläke järjestelmä hyvä että otettais alimman palkkaluokan mukaan jokaiselta eläkemaksua ja sitten kun jäädään eläkkeelle maksettais kaikille sama summa.Säästäköön ite kukanenkin jolla palkasta ylimääräistä jää minne tahtoo.Kyllä nuo vakuutusyhtiöt ovat omat asiansa hyvin hoitaneet valtiovallan suurella siunauksella.Vakuutusmaksut kuitenkin nousevat joka vuosi,aina keksitään syy miksi.Toisia huijareita on säköyhtiöt.

Äänestä

Eläkerahastoissa ja eläkekassoissa makaa yli 109 miljardia euroa meidän säästämiä rahoja mistä emme voi mitenkään päättää. Sitä paitsi summa kasvaa koko ajan. Päättihän edellinen hallitus, että työntekijan työeläkemaksua korotetaan. Saadaan lisää rahaa säästöön

Äänestä
  • Jos oon kolkyt vuotta maksanut, mikä se prosentti olikaan palkasta?
    Sekä työnantajan osuus, joka myös on palkka joka vain meksettiin työntekijän sijästa eläkekassaan.

    Nykyisin tämä oma potti kasvaa n. 10 % vuodessa korkoa, joten aika siivu on minunkin 30 vuoden aikana kertynyt potti.

    Tosin 70 luvulla ei tuo eläkepääoman tuotto ollut 10 % prosenttia.

    Laskin että jos vuonna 90 eläkekassani olisi ollut 200 000 mk, se olisi 2000 mk vuotuisella maksulla sekä 10 % korkotuotolla kasvanut niin, että siellä olisi vuonna 2004 ollut rahaa 136 000 euroa.

    Kuitenkin kai vuodessa tuo eläkemaksu on paljon enemmän kuin tuo 2000 mk.

    mistähän saisi oikeampia summia ja prosenttaja palkasta.

    Äänestä

Pääsääntöisestihän eläkemaksut on maksanut työnantaja. Eihän työntekijöiltä ole peritty eläkemaksua vasta , kuin muutaman vuoden ajan. Tarkistin eläketurvakeskskuksesta , josta vastattiin , että työntekijät eivät ole maksaneet itse eikä sitä ole pidätetty palkasta.

Tämä tarkoittaa sitä vanhaa hyvää aikaa jolloinka työnantaja maksoi kaikki viulut paitsi työtekijän henkilökohtainen vero palkasta. Olen itse nauttinut tätä samaa etuutta enkä ole maksanut eläkevakuutusmaksuja ym. kuin siitä asti , kun uusi laki tuli voimaan jolloinka alettiin periä osa eläkemaksuista työntekijöiltä.

Palkansaajan nettopalkasta perittävät maksut alle 53v. 4,3% yli 53v. 5,4% sekä työttömyysvakuutusmaksu 0,58% Maksut lasketaan bruttopalkasta ja vähennetään ennakkopidätyksen toimittamisen jälkeen. Eläkevakuutusmaksu koskee 18-64 vuotiaita työntekijöitä. Työttömyysvakuutusmaksu koskee 17-64 vuotiaita työntekijöitä.

Hyvän sään aikana eläkkeelle päässeet eivät pysty tunnustamaan sitä tosiasiaa , että työnanataja on maksanut kokonaisuudessaan heidän eläkkeensä. Moni vanhemmista eläkeläisistä elää vieläkin siinä harhassa , että he ovat itse maksaneet eläkkeensä ja että se olisi pidätetty heidän palkastaan.

En halua puoltaa enempää työnantajaa , kuin työntekijöitäkään , mutta kyllä tosiasiat on tunnustettava sellaisena kuin ne ovat.

Äänestä
  • Työnantajan se kuuluukin maksaa kaikkien eläkkeet. Työntekijät ovat koko ikänsä elättäneet työnantajia. Saaden hyvin niukan toimeentulon, työnantajan elättämisestä!

    Äänestä

  • työnantaja maksakoon kirjoitti:

    Työnantajan se kuuluukin maksaa kaikkien eläkkeet. Työntekijät ovat koko ikänsä elättäneet työnantajia. Saaden hyvin niukan toimeentulon, työnantajan elättämisestä!

    Osn työntekijän palkasta työeläkekassaaan. Samoin työnantajan työntekijästä maksamiin kustannuksiin kuuluu kustantaa kesälomat ym.

    Näin on sovittu. Voisihan työntaja maksaa kaiken rahan työntekijälle, myös lomapalkat sun muut.
    Nämähän ovat vain osa työntekijästä aiheutuvia kustamnnuksia, silti firmoilla pääsääntöiseti menee hyvin ja omistajilla talota ja mesrut sun muut.

    Mutta kuka sanoo mikä on se työnantajan maksama prosentti työeläkekassoille?

    Siis eläkepotti on valtava kun se kasvaa joka vuosi korkoa n. 10 %, siitä minunkin oikea eläke pitäisi olla 1400 euron sijasta ehkä 14000 euroa.

    Kuka vielä puhuu eläkepommista?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikä on faktaa? kirjoitti:

Itse jäin työkyvyttömyyseläkkeelle 2007 vuoden alusta.
Työuraa minulle kertyi reilut 31 vuotta, kun aloin työt 1973 sekä viimeiselle sairaslomalle jäin 2004 syksyllä.

Eläissäni olen maksanut aika kasan rahaa eläkekassoihin, sekä eikös työnantajakin osansa siitä maksanut myös.

Siis mikä on eläkekassoille maksettu prosentti sanotaan tuntipalkasta kun ottaa työntekijän maksun = x% sekä työnanatajan x%?

Kuitenkin näinä vuosina jos olisi rahat laittettu "sukanvarteen", ehtisin kai ne käyttää kaikki jos eläisin vielä 40 vuotta (nyt olen 52).

Mutta pointti on tämä. Luulen että minun eläkekassoille maksamani potti, kun sille kertyy vuodessa n. 10 % tuotto, on se kasvanut jo monikertaiseksi sijoitukseeni nähden, jo ennekuin yhtäkään eläkettä sieltä nostin.

Eli jos vaikki vuonna 1990 on minulla ollut X määrä rahaa, on sen pääoma karttunut joka vuosi maksetut rahat pääoma x 1,1.

Eli jos vaikka vuonna 1990 olisi pääomani ollut 200 000 mk ja olisin maksanut 1991 maksuja 2000 mk olisi vuoden 1991 lopussa saldo karkeasti 200 000 x 1,1 = 220 000 mk 2000 mk = yhteensä 222000 mk.

Eli olen kaikille sanonut, että olen pääomatuloilla eläjä.

Eli minun eläkerahastoihini sijoittamani rahojen osinkotuloista maksetaa minulle pieni osa (= eläkkeeni) ja loppu jää kartuttamaan eläkekassoja edelleenkin.

Eli mielestäni on aivan fakta, että mitään eläkepommia ei ole tulossa, vaan eläkekassoilla on rhaa elättää tulevat sukupolvet aivan miten hyvin tahansa.

Kenellä olisi tästä asiasta faktalaskelmia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu