BED lapsuudesta saakka?

Olen 26 v, tällä hetkellä varmaan yli 60 kg ylipainoinen ikuinen laihduttaja ja terapiapotilas. Eksyin vasta tänään tänne palstalle ja monen teidän tarina kuulostaa niin tutulta...erityisesti tämä lapsuuden vaikutus mahdolliseen BED:in puhkeamiseen. Minulla siis ei ole diagnosoitu BED:iä, masennus ja ahdistuneisuushäiriö-diagnoosit kyllä löytyy ja masennuslääkitys on kuulunut elämään jo vuosia.

Äitini oli erään psykiatrin mukaan itse masentunut, kun olin 1-3 vuotias enkä saanut tarpeeksi huomiota. Isäni teki paljon töitä, talous oli tiukalla ja äiti paljon yksin kotona minun ja veljeni kanssa. Minusta kasvoi äärimmäisen kiltti lapsi, muitten ja erityisesti vanhempieni miellyttäminen oli todella tärkeää. Olin normaalipainoinen kouluikään saakka, sitten jotain tapahtui ja painoni nousi muutamassa vuodessa yli 20 kg. Tästä seurasi luonnollisesti lukion toiselle luokalle jatkunut koulukiusaaminen. Tapasin nykyisen aviomieheni 18-vuotiaana, ylipainoa oli silloin vain n. 15 kg. Paino pysyi samassa rakastumis-vaiheen ajan, kun en kehdannut syödä hänen nähden niin paljon kuin olisin oikeasti halunnut. 19-vuotiaana tapahtui jälleen todella nopea ja runsas painonnousu, ahmimalla. Onnistuin pudottamaan painoa Painonvartijoissa yli 30 kg, mutta opiskeluaikana alkon käyttö runsastui ongelmaksi asti. Kännissä ei paljoa sitten katseltu, mitä tuli syötyä ja paljonko. Elämä on ollut masennus, känni- ja ahmimisjaksojen värittämää. Vuodenvaihteessa aloitin taas Painonvartijoissa, neljä kiloa lähtikin nopeasti, mutta sitten painokäyrä lähti nousuun. Töissä on ollut valtava stressi ja paras tapa rauhoitella hermoja siellä on ollut ostaa kahviosta joka tauolla pullaa ja suklaata (mieheltä salassa, tietenkin). Mieheni tietää jo, etten hallitse syömistäni ja tarkkailee siksi sitä. Ilman häntä ostoslistallani olisi joka päivä herkkuja, reilusti. Tunnen olevani onnellisimmallani telkkarin ääressä, pöytä lastattuna herkuilla, yksin ja rauhassa. Ajattelen ruokaa jatkuvasti, jos en ajattele ruokaa, ajattelen työasioita tai alkoholia. Olin juuri työuupumuksen takia sairaslomalla, joten senkin voinee laskea nyt sitten ongelmaksi. Luonteenpiirteitä on tosiaan tuo älytön miellyttämisen halu, huono itsetunto, nolojen muistojen pelko ja välttely (ja silti jankkaus)ja jonkinlainen sulkeutuneisuus. Ehkä lapsena en uskaltanut näyttää tunteita, kun vaistosin, että omalla äidillä ei ole kaikki kunnossa ja sellainen piilottelu vain jäi osaksi minua. Tiedä häntä. Mutta minulle saa kohtalotoverit kirjoitella kanssa: [email protected].