Nyt muutaman päivän olen uskaltanut syödä lähes normaalisti. Olen jo pitkään halunnut uskaltavani, mutta se ei vain ole onnistunut. Ja kahtena päivänä olen syönyt suklaata, keksejä ja jäätelöäkin. Huono omatunto tuli sen jälkeen vaikka ensin tuntui, että tämän minä ansaitsen. Eikä mahakaan kestänyt sitä...
En vain tiedä, että olenko parantumassa, vai alkaako tänään taas armoton laihdutus. Välillä vielä tuntuu, että pakko paastota tai vaikka oksentaa. Miten teillä parantuminen on lähtenyt käyntiin. Olisin onnellinen jos joku jaksaa vastata.
Olenko menossa siis kohti taivasta (parantumista) vai päin helvettiä (pahempaan) ?
En vain tiedä, että olenko parantumassa, vai alkaako tänään taas armoton laihdutus. Välillä vielä tuntuu, että pakko paastota tai vaikka oksentaa. Miten teillä parantuminen on lähtenyt käyntiin. Olisin onnellinen jos joku jaksaa vastata.
Olenko menossa siis kohti taivasta (parantumista) vai päin helvettiä (pahempaan) ?
Vastaukset 5
Vanhimmat
parantuminen onnistuu melko samalla tekniikalla kuin mahd. nälkään tottuminenkin (en siis väitä että kaikki anorektikot muka näkee nälkää).
"Suurten" ruokamäärien syöminen tuottaa samallaista ahdistusta ja huonoa oloa nälkään tottuneelle siinä, missä nälkä tuottaa "normaalille" henkilölle.
Kun jatkat vain, opit pian sietämään pahaa fiilistä/oloa kuten myös elimistösikin. Löydät pian muita ilonaiheita kuin nälkä!
Kannattaa myös ihan vaikka kirjoittaa paperille, haluaako parantua vai lihoa. Jos haluaa lihoa, muttei syödä paljon, se on OK toistaiseksi.
Jos taas haluaa parantua muttei lihoa, sekin on OK!
Ei pidä hermostua eikä asettaa lian suuria vaatimuksia "uudelle minälle". Itseään voi lohduttaa esimerkiksi sillä ajatuksella, että AINA kaiken pystyy alottaa uudestaan, jos terve-minä osoittautuukin "läskiksi". Toinen asia on se, haluaako tätä kaikkea itsensä kiduttamista sillon enää ;) Tsemppiä kaikille!
Heippa! Sanoit tuossa että on Ok, jos haluaa parantua mutta ei lihoa. Tuo kuulostaa minulle ihan taivaalta, se on kaikki mihin olen pyrkinyt ja halunnut. En vain tiedä kuinka se on mahdollista? Niin monena iltana olen itkenyt itseni uneen ajatellen että miksi en voisi olla terve mutta silti laiha. Sitähän me kaikki täällä varmaan halutaan mutta kuitnkin...
sitähän sitä haluisi. terve ja laiha!
mutku mutku
No vaihtakaa nyt ainakin ensin nuo suklaat, keksit ja jäätelöt vaikka leipään, maitoon, lihaan, kanaan... mihin vaan kunnon ruokaan. Jos sanoo että on syönyt kunnolla ja sitten, että se on ollut suklaata ym. niin silloin on kyllä ihan väärä käsitys siitä, mikä on ruokaa. Ei tarvite olla edes nälässä, kun söisi muutaman suklaan sijasta kunnon aterian. Se ei edes lihota, mitä suklaa tekee.
Olet mielestäni parantumaan päin, kun koit, että ansaitset välillä herkkuja (jädet yms.). Suosittelisin kuitenkin keskittymään enemmän siihen, miten oppisit hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet. Laihuuden ihannointi yhteiskunnassa ei ole tervettä, sillä silloin kiinnitetään huomio ihmisen ulkoisiin tekijöihin, eikä siihen, mitä ihminen on sydämeltään. Tämä laihuuden toive on yleensä sitä, että ei tunne itseään hyväksytyksi. Jos kaveripiiri puhuu vain ulkonästä ja kropasta, mutta ei sanaakaan siitä, mitä ihminen on käytökseltään ja sydämen asenteeltaan, on silloin syytä kyseenalaistaa, että antaako ko. kaverit itselle todella sitä aitoa ystävyyttä. Aito ystävyys nimittäin huolii sinut vaikka pullukkana.
Eri juttu on sitten fyysinen hyvinvointi. Painan itse 64 kg ja olen 168cm. Tunnen itseni hieman ylipainoiseksi, koska hengästyn rapuissa enkä ole muutenkaan hyvinvoiva. Väsyn helposti. Ja huomasin syöväni liikaa rasvaa ja sokeria. En kuitenkaan halua painaa alle 59kg, koska se on painoindeksini alaraja, mutta halua tuntea oloni kevyeksi. Että on pirteä olo. Ja silti sallia itselle joskus niitä irtokarkkeja yms.
Mutta "kohtuus kaikessa", on hyvä motto. Tärkeintä on kiinnittää huomio sisäiseen minään eikä ulkoiseen minään.
Siunausta ja hyvää kevään jatkoa. T: Ninamaria