mitä ei ole voinut edes kuvitella. Tänään todettiin vauvan (rv19 3) olevan nin sairas, ettei jaksaisi enää kauan elää. Sain tiistaiksi ajan raskauden keskeytykseen, jolloin on saatu lupa. Tämä on niin kamalaa, ettei voi edes kuvitella. Onko joku muu samassa tilanteessa. Tuntuisi hyvältä vaihtaa ajatuksia. N.neljä päivää joutuu odottamaan toimenpidettä ja lueskelin, ettei sekään olisi mikään maailman helpoin.. Saako isät olla kuinka mukana tuollaisessa?
Nyt on sitten Kauhein
tapahtunut
404164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Kertoisitko tarkemmin, mikä vauvallasi on? Uskallatko ottaa riskin: eihän tutkimukset ole koskaan satavarmoja. Oletko ajatellut, uskallatko katsoa loppuun asti, mitä tuleman pitää. En aio moralisoida ja kysellä vaan haluaisin selvitystä tilanteeseen.
ensinnäkin, aivan helvatusti sympatiaa. En osaa edes kuvitella miten kauheita ne seuraavat päivät tulevat olemaan... saithan jo hätäajan ammattiauttajalle jonka kanssa käydä läpi kaikki mahdoliset tuntemukset ja ajatukset? Koska niitä nousee ja nousee...
Keskeytys tapauksessasi tehdään käynnistämällä synnytys, isät saavat käsittääkseni kaikissa sairaaloissa olla mukana juuri niin paljon kuin tarvitaan. Noin vaikeissa ja surullisisaa tilanteissa usein myös tehdään poikkeuksia käytäntöihin, oman vauvamme kuollessa (kohtuun) käynnistyksessä kesti pari vuorokautta, ja isän annettiin olla koko ajan mukana, jopa päiviä synnytyksen jälkeenkin. Hänet ja hänen surunsa otettiin myös mahtavasti huomioon eikä koskaan ollut tunnetta etteikö isän läsnäolo olisi ollut toivottavaa henkilökunna puoleltakin. Olisi epäinhimillistä pakottaa sinut käymään moinen läpi ilma tärkeintä tukihenkilöä... jolle suru on yhtä suuri kuin sinullekin.
Suuri osanottoni.
***
Sikiössä on ympärillä nestekertymiä, mitkä on kiinni siinä, keuhkoissa on nestettä ja virtsarakkoa ei löytynyt lainkaan. Eli vauva on pahasti häiriintynyt kehityksessä. En halua edes ajatella jatkamista itseni, perheeni ja vauvan kannalta. Ja lääkäri sanoi, että vauva kuolisi lähiaikoina kohtuun jos ajan antaisi vain mennä.
Luin googlesta löytämästäni artikkelista paljon tietoa toimenpiteestä. vaikuttaa erittäin raskaalta, jos menee pariinkiin päivään, ennen kuin käynnistyy. Äitini on luvannut olla koko ajan tukenani sairaalassa ja mieheni tulee töiden jälkeen. Ja nyt on turhaa moralisoida isää siitä.
Mutta elämä voi olla kyllä karumpaa mitä oon ajatellu. Pahinta tässä tekee sen, että joudun kantamaan vauvaa vielä vatsassa ja odottaa tiistaita. Kunpa kaikki menisi nopeampaa, koska en pysty surutyötä kunnolla aloittamaan vielä. Raskas ja pitkä prosessi tästä tulee.
Kuinka kauan meni itsellä että pääsi taas kiinni elämästä?
Ja miten sait tukea?
minulle ei kerrottu mitään, muuta kuin että tiistaina on aika ja siellä kerrotaan enemmän. Se oli sitten siinä. Ei minkäänlaista neuvontaa.
sikiön raajat olivat pienemmät kuin pitäisi. Kasvu oli vasta viikolla 15 (jos kuulin oikein).
Se on hyvä että sinulle on luvassa tukea koko ajaksi. Käynnistys voi onnistua joko tunneissa tai siihen voi mennä kauemmin, yksilöllistä sekin miten reagoi lääkkeeseen. Itse synnytys tulee kuitenkin todennäköisesti olemaan helppo ja nopeasti ohi, ja kipulääkitystä saat niin paljon kuin haluat. Omani meni sellaisessa pilvessä että oksat pois... mutta aika ennen syntymää on kauhiata, sitähän juuri nyt elät. Omalla kohdallani siihen kahteen päivään en kirjaimellisesti pystynyt katsomaan alaspäin, sen vatsakummun näkeminen oli niin kauheaa.
Surutyön tosiaan saa aloitettua kunnolla vasta jälkeenpäin, jos sinulle ei ole vielä psykologinaikaa varattu, tee se heti. KÄPY jakaa myös tukipakettia lapsensa menettäneille ja heidän kauttaan löydät vertaistukiryhmiä jos tunnet sellaista tarvitsevasi.
Jos minulta kysyt, pääsin yli nopeasti. Mieheni ja minä olemme eteenpäinkatsovia tyyppejä emmekä halua jäädä elämään menneessä, varsinkaan surussa. Sain heti uuden työpaikan ja työnteko toimi minulle terapiana, kotona itkemistä en olisi kestänyt. Kolmen kuukauden kuluttua alkanut uusi raskaus oli meille se mikä edesauttoi toipumista kaikkein parhaiten. Se vauvakuume kun ei mihinkään yhdestä epäonnistumisesta kadonnut...
Kaikki olemme yksilöitä, jokaisen toipuminen on erilainen. Pidä vain huoli siitä että sinulla on kanava jota kautta purkaa tuntemuksiasi, joku jolle puhua, koko ajan. Älä jää yksin.
***
ja ihanasta vastauksesta. Juuri tällaista kaipaan ja samanlaiset tuntemukset on minullakin. Mieheni on kovana rinnallani ja sanoo joka hetki että eteenpäin mennään. uutta raskautta en osaa välttämättä ihan heti kuvitella, mutta varmasti se että saa jossain vaiheessa ensimmäisen terveen lapsen, niin se vasta auttaa asiassa. Nyt ei oikein uskalla jollain tavalla edes toivoa uutta raskautta.
Onneksi perheeni on tukena joka hetki ja mieheni on erittäin hyvä olkapää. meillä asuu mieheni poika 10v. joka auttaa omalta osalta eteenpäin. Hänelle tämä oli myös raskasta, koska odotti erittäin kovasti vauvaa.
Nyt taas tuli sellainen hyvä hetki, ehkä sen takia, kun ei osaa vielä kunnolla kuvitella mitä tiistaina on edessä. Tuo vatsakumpu on kyllä rankkaa nähdä ja tuntea. Puinkin heti isomman paidan päälle kun tulimme kotiin polilta. Muuten olen kulkenut ihonmyötäisissä. Mutta eipä se paljon muuta asiaa..
Onneksi on työpaikka, jonne palaan varmaankin melko pian. En muutenkaan osaa olla yksin, koska mietin silloin liikaa asioita. Ja toinen on salibandy-harrastukseni johon ajattelin palata piakkoin, jotta ajatukset pääsee välillä muualle.
Toinen kurja asia tässä on myös se, kun raskaus on niin pitkällä, niin monet tietävät jo asiasta. Mutta kenellekään en aio selitellä, koska mitään velvollisuutta ei ole. No tietenkin tuli mieleen sellainenkin, kun olen psyk.sairaanhoitaja ja olen tekemisissä ns. mielen kanssa, niin siinä täytyy kyllä olla aika ehjä mieli itselläkin, jotta pystyy muita auttamaan. Ja töissäkin oli jo suunniteltu kaikki kesälomalistat ja siihen myös äitiyslomani ym..
Kunhan tässä vain pääsisi tiistain yli jo..
Kiitos todella paljon kirjoituksesta. Auttoi minua ja miestäni. Helpotti niin sanotusti.
Otan osaa sinun ja miehesi suureen suruun.
Toivon teille paljon voimia ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!
Hei,otan osaa suruunne.Netissä on jotkut sivut,jotka on tarkoitettu lapsen vamman takia raskauden keskeytyksen tehneille,mutta en muista sitä nimeä.Siellä olisi paljon kohtalotovereita ja saisi kirjoittamalla purkaa pahaa oloa ja surua.
Tiedän,miltä tuntuu synnyttää kuollut lapsi,minun lapseni kuoli kohtuun rv 32.
Paljon voimia ja haleja teille,jouduitte vaikean ratkaisun eteen.
tuosta tuli vielä mieleeni jauhaa tuosta aiheesta että ihmsiet tietävät jo pitkällä olevasta raskaudesta ja mammalomatkin on sovittuna... jepjep. Oma raskauteni silloin päättyi viikkolla 35, ja joka hiiskatin vastaantulija puolituttu oli onnittelemassa vauvasta kun huomasi vatsakummun kadonneen. Ei kiva. Uudessa työpaikassa kerroin vain parille työkaverille asiasta, muuten pidin mölyt mahassani, säälin kohteeksi sitä muuten päätyy :D
Sikäli vaikeita tilanteita voi olla edessä että useat ihmiset eivät tiedä mitä sanoa noin suuren menetyksen kokeneelle. Jos vain jaksat ja pystyt, sano ihmisille kun he asiasta kysyvät, tai jos puhe menee sinnepäin, että ole kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sano ettei tarvitse varoa sanojaan tai paeta kun ei teidä mitä sanoisi, on vain kuin ennenkin. Muistuta että sinä selviät kyllä ilman silkkihanskojakin :D kuulostat siltä meinaan että selviät. Ehkä juuri työtaustasi takia osaat olla objektiivisempi kuin monet.
Useasti kuulee että ellei nyt aivan lähimmät ystävät, tutut ihmiset karkaavat ja lakkaavat pitämästä yhteyttä siinä pelossa että loukkaannut heille jos sattuvat mainitsemaan sanan "vauva" tai muuta yhtä höperöä :D niin kävi minullekin. Moni kaveruussuhde kuivui kasaan kun en itse jaksanut vuoronperään soittaa ja selittää kaikille, ja niin moni kaveri oletti etten halua tai pysty puhumaan asiasta ja jätti soittamatta...
Noh. Lähimmät jäivät, se on tärkeintä. Hopeareunus on joka pilvessä.
***
ajattelin itsekin. Yhdelle työkaverilleni ja pomolle olen kertonut tarkemmin asiasta ja toiselle sanoin, että kertoo töissä, että en halua voivottelua yms. vaan tavallista normaalia elämää kun palaan töihin. Se tuntuu juuri pahimmalta, kun ihmiset ovat voivotelleet, niin asia on tullut taas mieleen ja kyyneleet alkaneet virtaamaan. olen kuitenkin hyvin tunteellinen ihminen ja elän paljon niiden kautta.
Osaksi voi kyllä auttaa ammattitaustani, mutta loppujen lopuksi kaikki on kuitenkin niin uutta ja kamalaa, koska se sattuu nyt omalle kohdalle.
Mutta kiitos rohkaisun sanoista, että tulisin pärjäämään. itsekin olen oikein yllättynyt välillä itsestä ja omista tunteistani kuinka rauhallisesti välillä otan asian. Välillä sitten purkaantuu, ja eihän sekään taas hyvä ole jos ei lainkaan sure asiaa.
Mutta siinä voit olla myös oikeassa että suurimman surutyön teen/tehdään nyt ennen toimenpidettä. Mua pelottaa vaan se, että kuinka useimmat neuvovat nähdä vauva.. Mutta minä en taas haluaisi. Syyksi olen miettinyt, että jos vauva on epäkehittynyt ja näyttää myös ulkoisesti kamalalta, jäisi siitä kauhea muisto. Mutta jos vauva on ulkoisesti ihan vauvan näköinen, tulisi kamalan suuri suru. Yksi mitä mietin, että se jalanjälki olisi toisaalta ihana muisto. Mutta sitten taas toisaalta, olisiko se vaikeaa nähdä se jalanjälki muistuttamasta asiaa. Koska kyllä se mieleen ja muistoihin jää kuitenkin.
ja sitten se että kastetaanko kaikki pienetkin vauvat? Minulle riitäisi tietää, että kumpaako sukupuolta vauva oli, jos sen vain näkee.
Tässä on aikaa miettiä kaikkea. Toisaalta hyväkin, jottei muutokset tule liian nopeasti ja asioita pystyy sulattamaan ja miettimään.
vauvan näkemisestä. Minulle toitotettiin aina synnytykseen saakka miten hyvää tekisi nähdä vauva ja sanoa hyvästit tms. vaan itse tiesin koko ajan etten halua häntä nähdä. Pidän mieluummin oman mielikuvani kuin karun todellisuuden, hyvästit sanottiin jo mahalle ja ultrassa, todellisuutta ei tarvitse hieroa naamaan :D kuulemma suurelle osalle tekee surutyön aloittamisen puolesta hyvää nähdä konkreettisesti se mitä kantoi ja odotti, mutta tiedät itse parhaiten miten sinun kuuluu tehdä. Omaa päätöstäni olla näkemättä vauvaa en hetkeäkään katunut, tiedän mitä se muistikuva minulle tekisi. Mieheni vietti ehtken aikaa tyttäremme kanssa ja ekrtoi minulle muutaman yksityiskohdan mutta tässä pidän parempana oman mielikuvitukseni tuotetta :D
Mietin vain että jos sinulla on vakaa tieto siitä miten tähän asiaan suhtaudut, älä taivu.
Näitä vauvoja ei kasteta, varsinkaan ennen 22. raskausviikkoa syntyneitä tai kuolleina syntyneitä. Hätäkaste suoritetaan vain jos vauva syntyy elossa ja vanhemmat niin haluavat. Mutta; pieni voidaan kyllä siunata sairaalan kappelissa jos niin toivot, ja vaikka viikot olivatkin aikaiset, saa hautauksen järjestää myös itse. Yli 22 viikon syntyneiden hautaus on vanhempien kontolla, mutta ennen sitä saatte valita hoitaako sairaala tuhkauksen vai tahdotteko hoitaa hautauksen itse.
Teille kerrotaan ainakin sukupuoli, pituus ja paino jos tahdotte sen tietää.
Jos lisää ajatuksia tulee, "päivystän" täällä, työilta tulossa ja suurin osa iltaa siis koneella.
***
tietää lisää. Olet arvokas minulle kun jaat kokemusta ja tietoa.
Näin olen kyllä ajatellut, etten halua nähdä lasta. Ja jos isä ehtti/on paikalla synnytyksessä hänkään ei kuulemma halua. Juuri samanlainen ajatus on, että pidän mieluummin sen kuvan vauvasta mitä minulla on ultran ja mielikuvien perusteella. En halua sen muuttuvan. Näin on hyvä. Ehkä jätän sen jalanjäljenkin muistoksi vain mieleen, en konkreettisesti sitä nyt välttämättä enää halua. Minulla on hyvä muisto vauvasta mielessä, enkä halua sen murentuvan millään.
Se että lasta ei kasteta, minusta on ok. En haluaisi nyt keksiä molemmille sukupuolille sopivaa nimeä. parempi vain että se on joko tyttö tai poika, tai toisaalta silläkään ei ole merkitystä. Mutta jotenkin kun puhun enkelilapsesta, olisi kiva puhua joko pojasta tai tytöstä. Kuitenkin se on muistoissa, oliko se sitten kumpi tahansa.
Sanoin tänään miehelleni, että jotenkin on helpompaa jo olla, kun eilinen oli se pahin. Ja nyt kun asiasta on sanut jo enemmän tietoakin, niin se helpottaa.
Kävin tänään Käpy-sivuilla ja siellä myös oli hyvin kirjoitettu asiasta.
En voi edes kuvitella minkälaista teistä on tuntunut, kun vauva oli jo niin iso. Sitä mitä pelkään, että tästä jää pelot myöhempään/-piin raskauteen/-ksiin.. Olemme jo nyt suunnitellet sen että ultra käydään tekemässä yksityisellä ja puhumme muille asiasta vasta, kun puoli väli on mennyt. Tietenkin vatsasta voi olla vaikea arvata.. Kunhan vain on mahdollisuus vielä raskautua. Tämä oli ensimmäinen raskauteni ja päättyi näin onnettomasti, niin tulee pelko tulevaisuutta ajatellen. Ja sitten taas siihen, että se pelko vaikuttaa vauvan kehitykseen..
Siitä vielä haluaisin kysyä, että kuinka keskeytyksen jälkeen, saitko heti jonkun ehkäisyn vai saako olla ilman mitään? En haluaisi mitään pilleriä enää alkaa syömään, tuntuu että nekin on täyttä myrkkyä. Ja pääsittekö asian yli helposti? Siis kun raskaus alkoi kuitenkin sitten niin äkkiä? Pelottiko sinua kovasti seuraavan raskauden aikana?
niin ja oliko enkelilapsen odotus sinulle ensimmäinen ja raskauduitko nopeasti?
Meillä kesti n. 7-8kuukautta tämän raskauden alkamisen kanssa. Nyt ollaan jo puhuttu siitäkin, että annetaan ajan mennä rauhassa, eikä ajtella liikaa asiaa. Jos se tulee nopeasti, niin ei haittaa.
murheellista ja voimia alkuperäiselle kirjoittajalle ja osaanottoni kaikkille vauvansa menettäneille!nämä on niitä tilanteita kun haluaisi osittaa myötätuntoa ja kaikki sanat tuntuvat vääränlaisilta ja halaus olisi se paras tapa...
minä kun kaikkea pohdin ja ihmettelen kaikkea,vaik en paljosta tiedä,niin heräsi tällainen kysymys,johonka toivon saavani vastausta.
mitenkäs sitten edetään jos synnytys ei lääkkeillä lähde käyntiin,vai onko lääkitys voimakkaampaa tällaisissa tapuksissa?
että jollekulle apua minun mouruamisestani on :D ihanaa. Kaikkein paras apu minulle oli yahoo:n enkelivauva-yhteisö jossa saman kokeneita on paljon. Vertaistukea arvokkaampaa ei olekaan.
Nimeä pikkuiselle ei rekisteröidä kuitenkaan , nimi joko on valmiina tai ei ole, se ei estä sinua puhumasta vauvasta nimellä. Meillä oli nimi, ja tällä nimellä hänestä puhutaan silloin kun puhutaan.
Seuraavasta raskaudesta; meillä tuo ensimmäinenkin, joka menetettiin, alkoi nopeasti, kolmen kuukauden yrityksellä. Menetyksen jälkeen emme käyttäneet ehkäisyä lainkaan, synnytyksen jälkivuoto kesti viikkoja ja halusimme heti yrittää uudelleen. Koska syy löytyi ja lääkitys oli valmiina seuraavan raskauden alettua ja seuranta tarkempaa (kävin ultrassa joka kuukausi ja neuvolassa viikoittain), auttoi se pelkojen vähentämiseen. AInakin voitiin konkreettisesti tehdä jotain ettei samaa tapahtuisi uudelleen. Tuosta suunnitelmastanne uuden raskauden suhteen; anna ajan näyttää miltä tuntuu. Kun uusi raskaus alkaa, pelkäät varmasti kuitenkin. Pelkojen tukahduttaminen ei auta paljonkaan ja aiheen vältteleminen ei auta ketään. Etkö mieluummin ottaisi iloisen ja onnellisen odotuksen josta innostutaan tarkoituksella kuin raskauden jossa tarkoituksella pelätään ja varaudutaan pahimpaan koko ajan? Kumpikaan suhtautuminen ei vaikuta lopputulokseen mitenkään, jos jotain on käydäkseen se käy, pelkäsi sitä miten paljon tahansa. Minusta on parempi ottaa ilo irti sieltä mistä sen saa :D jälkeenpäin voi tuntua pahaltakin kun raskausaika menisi surressa etukäteen.
Pelko tulee olemaan läsnä aina odottaessa, sinulla on pahin mahdollinen kokemus jo takanasi ja tiedät konkreettisesti että noinkin voi käydä. Pelosta ei pääse eroon. Siitä pitää vain puhua ja se pitää vaientaa tarkoituksella, vaikka hokemalla mantraa. "en sure etukäteen, vaan iloitsen tästä raskaudesta. Rakastan lastani täysillä sen ajan kun hän täällä on, oli se aika lyhyt tai pitkä. Vastoinkäymiset kohdataan kun niiden aika on"
Seuraavan raskauden alkamiseen meni se kolme kiertoa, kolmannesta tärppäsi. Ja koko ajan pelotti, tiheän seurannan tosin saat käsittääkseni automaattisesti. Sitä seuraava raskaus meni sekin pelätessä, se oli yllätysraskaus kovin pian edellisen syntymän jälkeen. Sikäli se raskaus oli rankempikin koska se pelko ei lähtenyt mihinkään :D mutta se kuulemma kuuluu äitiyteen, lapsen synnyttyäkin sitä pelkää kaikkea mahdollista :D että se putoaa, lyö päänsä pöydänkulmaan, tukehtuu kurkunpalaan... *rolls eyes* äidin seura on ikuinen pelko ja syyllisyydentunne :D
Purahan tuntojasi tänne ihan rauhassa jos siltä tuntuu, tälläkin palstalla on yllättävän monta äärimmäisen empaattista ihmistä jotka ymmärtävät vaikeita tilanteita ja ihmisiä sellaisten keskellä.
***
lisätään annostusta kunnes tapahtuu. Niinkuin mainitsin, minulla se vei kaksi vuorokautta ennenkuin tapahtui. Toisille saattaa riittää ensimmäinen annos.
En ole kuullut yhdestäkään tapauksesta jossa lääkitys ei olisi riittänyt synnytyksen käynnistymiseen. Onkohan sellaista?
***
sen takia sitä mietinki että mitä mahdetaan tehdä erillä tapaa,kun minua käynnistettiin 6 päivää ja yhden supistuksen saivat aikaiseksi ja sitten todettiin että leikataan.vauva on siis elossa ja terve.eli mahdetaanko lääkettä antaa runsaammin,kun huolehditaan vain naisesta.
mahdollisuus ollut myös raskauden keskeytyksessä? Näin olen ainkin ymmärtänyt.
Mutta käynnistäminen lääkkeillä ei vahingoita/rasita kohtua.
Olet siis ensimmäinen josta minä olen kuullut joihin lääke ei tepsinyt! Jeskamandeera... oletan kyllä että määrät ovat samanlaisia, oli kyseessä elävä tai kuollut vauva, kuitenkin liian kovat äkkinäisesti alkaneet supistukset ovat jo kohdulle vaarallisia.
Kuusi päivää!! Ne poikkeukset sitten kai ovat olemassa joihin troppi ei tepsi vaikka mikä olisi. Outoa! Sanoivatko hoitaneet lääkärit selitykseksi mitään vai saitko vain päänpyörityksiä?
***
ihan heppoisin perustein tehdä, vain jos on pakko. Mitenkään annettu vaihtoehto se ei ole.
***
heti ekaksi mieleen että mitäs jos käy niinku mulle...
eipä ne siellä mitään kertonu ja sekös tuskastutti ja raivostutti.
eli näin se meni pe menin aamul laitoksel ja sain niitä pillerin murusia ja välil jopa puolikkaan,näin mentiin sunnuntaihin saakka.
ma aamulla tuli lääkäri ja totes et tänään pidetään sitten välipäivä, et voit mennä kotiin ja tulet huomenna aamulla takaisin.
ti laitettiin geeliä ja siitä sitten tuli se yksi pienen pieni supistus,joka näkyi käyrässä.yö meni ulvoessa,kun tuntui että joku vetelee puukolla mahan sisuksia ja supistuskäyrä ei näyttäny mitään.
ke sain sit taas niitä pillerin murusia ja todettiin et kun ei oo auennu,eikä pehmenny niin on parempi leikata ja to leikattiin.
laskuoppini saattaa olla hieman erikoinen,mutta lasken sen niin et vasta kuudentena alko tapahtuu :D
eräältä hoitajalta sain sen verran pumpattua tietoa niistä lääkkeistä että hänen mielestä on väärin sanoa käynnistyslääkkeiksi,kun ne on hänen mielestä herkistyslääkkeitä,että jos luonto ei tule vastaan,niin niitä lääkkeitä saa popsia ihan rauhassa ja mitään ei tapahdu ja silloin masussa oleva vauveli ilmeisesti meinas että ulos en tule,ainakaan vapaaehtoisesti...
että näin!
Kun käynnistetään synnytystä, käynnistyslääkkeiden määrät ovat vain murto-osa siitä mitä keskenmenon tai kohtukuoleman hoidossa. Vaikka ehkä kauhealta kuullostaa, ei tarvitse vauvan voinnista välittää, vaan keskitytään vain äidin hoitamiseen. Samasta syystä kivunlievitys vai olla huomattavasti vahvempaa.
joo juuri näin. kun vauva oli vielä elossa ei alettu käynnisteleen sitten millään, siinä kun on omat riskinsä?? mutta kun vauva kuolee mahaan niin jopa tulee kiire ja homma hoidetaan kunnon rytinällä pois päiväjärjestyksestä. itsellä ei mitään kipulääkitystä ennenkuin salissa epiduraali, oli hilkulla että edes ehdittiin laittamaan. meille myös sanottiin että saan paremman kivunlievityksen. salissa kätilö sanoi miehelleni että epiduraali jonka sain on saman vahvuista kuin muillekkin. viikkoja oli 41.
Synnytyksen käynnistäminen ei ole aivan yksinkertainen juttu; kun käynnistyslääkkeitä ei voi (mm. vauvan takia) käyttää isoja määriä, synnytyksen käynnistymiseen (epäkypsästä kohdunsuun tilanteesta) saattaa kulua paljon aikaa, jolloin sekä kohtu että äiti väsyy, ja synnytys saattaa pysähtyä aiheuttaen komplikaatioita sekä sikiölle että äidille (infektiot, verenvuodot ym). Mitään takuuvarmaa konstia käynnistää synnytys hellävaraisesti kun ei ole vielä keksitty.
Kohtukuolemassa lääkeannokset ovat niin paljon isommat, että tulosta yleensä syntyy nopeasti (joka useimmiten on myös vanhempien toivomus). Ja vaikka pyrkimys on huolehtia kivunlievityksestä hyvin, voi käynnistymisen nopeus tehdä tepposet. Epiduraalin/spinaalin annokset ovat samoja kaikille, sillä ei ole tarkoitus esim. puuduttaa äitiä päästä varpaisiin, sillä siinä on mm. hengityspysähdyksen (hengenvaarallinen komplikaatio) riski. Mutta esim. suoneen/lihakseen annettavaa kipulääkitystä voi käyttää kaikessa rauhassa, lihakseen pistettäväkään vain ei auta heti vaan vasta n. tunnin sisällä. Itse olen joissain tilanteissa määrännyt potilaalle ns. kipupumpun, joka annostelee voimakasta kipulääkettä suoraan laskimoon napin painalluksesta, ja on siis varsin nopea.
Olen todella pahoillani teitä kohdanneesta surusta!
Kun raskaus keskeytetään sikiön sairauden perusteella, on tapana tutkia varsin tarkkaan sekä sikiö että jälkeiset (istukka, napanuora ja kalvot). Tämä sekä siksi, että halutaan vielä varmistaa esim. ultraäänessä todetut löydökset (laadunvalvontaa siis), että tutkia sopivatko ne esim. johonkin oireyhtymään, vai ovatko vain satunnainen vika joka koskee vain ja ainoastaan tätä raskautta. Näiden tutkimustulosten saaminen kestää useita viikkoja, mutta niiden perusteella teille voidaan antaa neuvonta siitä, mikä on tilanteen uusiutumisriski mahdollisessa seuraavassa raskaudessa vai onko riskiä ylipäänsä ollenkaan. Tällainen neuvonta yleensä järjestetään jälkitarkastuksen yhteydessä n. 6-8 vkoa synnytyksestä, jolloin suurin osa tuloksista on ainakin jo valmiina. Itse teette tietysti sen ratkaisun, haluatteko heti yrittää uutta raskautta. Saatte samalla tarvittaessa tietoa jatkoehkäisystä, jos sellaista tarvitsette. Pitkäviikkoisen keskeytyksen jälkeen jälkivuotoa on myös joskus useita viikkoja, ja jälkivuodon aikana yhdyntää ei tulehdusriskin takia suositella.
kun tiistaina on aika keskeytykseen, että laittaisivat heti kanyylin, jotta kipulääkettä saisin nopeasti kun siltä tuntuu. Otan vastaan kyllä kaiken kipulääkityksen, koska nyt ei tarvitse pelätä vauvan puolesta. Helpompaa jatkaa elämä, kun ei koe liikaa kipua. Toivottavasti asiat menee näin. Koska en ole edes tietoinen vielä kaikesta, kun lääkäri ja kätilö eivät kertoneet minulle ja miehelleni tulevasta mitään, vaan kaiken tiedon olen itse joutunut kaivamaan. Onneksi olen aika hyvin saanut tietoa, myös juuri täältä. Tristar on aikamoinen apu ollut!
tapahtui.. Tai päivällä aloitettiin lääkitys ja illaksi lopetettiin, no läheiset lähti kotiin nukkumaan, kun mitään ei tapahtunut.Eihän siinä mennyt sitten kuin pari tuntia niin lapsivedet tuli ja puoli tuntia siitä syntyi pieni tyttövauva. Jälkeiset tuli ehjänä ja siistinä puolisen tuntia siitä, kaavintaa ei tarvinnut tehdä. Kivulias ja kamala kokemus, kun mitään "palkintoa" ei siitä saanut.Äitiyden kokemus jäi kokematta.. Minulla on todella tyhjä olo, onneksi mieheni ja muut perheenjäsenet ja ystävät ovat lähellä tukemassa. Nyt todellakin odotellaan tutkimustuloksia sikiöstä, ja menemme kuulemaan kuutisen viikon päästä vastaukset ja samalla on myös jälkitarkastus. 3kuukautta kehoitettiin pitämään taukoa uuden raskauden "yrittämisessä". Ja täytyyhän tässä henkisesti eheytyä. Fyysisesti olo on todella hyvä, mitä nyt jälkivuoto on tietenkin, mutta sekin on vähäistä.
Nyt pieni tyttöni istuu enkelinä pilven reunalla seuraamassa elämäämme. ja hän ei koskaan unohdu ja lähde sydämistämme. Hän oli odotettu ja rakastettu niin kauan kuin hänen elämäänsä sisälläni kesti. Ja rakastamme häntä ikuisesti. Hän oli ensimmäinen lapseni, vaikken häntä nähnytkään, kuin vain mielikuvissani.
Sanat on vähissä nyt niinkuin varmaan kaikilla muillakin. Eipä siinä juuri mitään voi sanoakaan. Kyllä kurkkua kuristaa puolestasi, muistan omat tuntemukseni ihan liian hyvin, meillä molemmilla on enkelityttäret.
Toivon hartaasti että saat kokea sen haluamasi äitiyden pian ja että se parantaa sinut yhtä nopeasti kuin minut.
***
Ja toivon sitä samaa, että saisin kokea sen äitiyden. Sehän tässä onkin kauheinta, että minusta piti tulla äiti, synnyttää ja saada syliin ihana terve nyytti ja tuntea äitiys, mutta mikään ei mennyt niin. Tai olenhan toisaalta äiti enkelitytölle.. Mutta ei se sama ole, koska ei ole ikinä saanut pitää lastaan sylissä ja tuntea hänet.
Tuska ja ahdistus on välillä suuri..
Tänään oli hyvä päivä. Näin se on varmasti tulevaisuudessakin menee, että välillä tulee niitä pahoja päiviä hyvien päien keskelle.
Nyt vain odotetaan tutkimustulokset ja tehdään surutyötä, se on välietappi ja siitä taas jatketaan eteenpäin.
Haluan todellakin kokea sen äitiyden tulevaisuudessa ja nauttia siitä loppuelämäni.
kun kyselin mahdollisesta hautauksesta sairaalaan puolesta, kun olen kuullut tällaisista muistolehdoista, mihin haudataan missä vaiheessa tahansa syntyneet vauvat.
No eihän se enää onnistukaan sairaalan puolesta, koska on joku lakipykälä muuttunut.
Jos nyt sitten haluaa (niin kuin haluaisimme) vauvamme hautaan tai tuhkata, niin hautaustoimiston kautta itse kustannettuna.
Luulin että sairaalan puolesta tämänkin olisi pystynyt hoitaa. Muuten jos ei olisi ilmoittanut tällaisesta halusta, se olisi mennyt JÄTTEEKSI!
Tuntuu ihan hullulta että pienelle ihmisalulle olisi niin karu loppu. Ei missään nimessä.
Hankalaa tämäkin tulee olemaan. Ja kun ei tiedä yhtään mitä tällainen muistolehtoon hautaaminen maksaa tai tuhkaus.. Tietääkö mahdollisesti joku?
Juu tosiaan, biojätteen mukana ne tuhkataan sairaalan toimesta jos ei vanhemmat itse tahdo haudata, niin se menee. Sairaalan puolesta ei ykilötuhkauksia järjestetä vaan kaikki biomateriaali menee samassa, niin kauhealta kuin se tuntuukin sinusta.
Jos iha yksinkertaisen tuhkauksen hautaustoimiston kautta hankitte, he noutavat ruumiin ja hoitavat tuhkauksen, saatte olla tuhkan hautaamisessa/sirottelussa mukana jos haluatte. Meidän pienelle toimisto omaan laskuunsa kaiversi nimenkin pieneen arkkuun... hoitivat muutenkin kaiken todella kauniisti ja vähin äänin. Koko homma tuli maksamaan muistaakseni noin 250 euroa.
***
periaatteessa itselle? Niin kuin "elokuvissa" ne sirotellaan jonnekin merelle...
Hmm.. Täytyypä ensi viikolla kysyä asiaa tarkemmin.
hautaustoimiston kautta jos tuhkaus hoidetaan niin kyllä tuhkat saa itselleenkin. En vain uskonut kenenkään niin haluavan? Sirottelupaikat on sikäli valittava tarkoin että lain kirjainta on syytä noudattaa, minne tahansa ei saa tuhkia viedä. Toimisto tietää lainsäädännön tuonkin suhteen.
***
sellainen paikka meren rannalla, mihin olisi ihana tuhkat sirotella ja siellä käydä tyttöä aina halutessa muistelemassa.
Mutta täytyypä ottaa asiasta selvää.
Mutta se muistolehto olisi kaikkein ihanin.
Olen sanaton.
No, yritetään.
Jos asia on täysin varma että noin tulisi käymään niin miksi sinun tai lapsesi kärsimystä tulisi pitkittää..
Vaikka vastustankin abortteja niin nämä ovat niitä harvoja tilanteita jolloin minäkään en voi muuta kuin myötäeläen surussasi toivoa voimia ja jaksamista tulevaan...
Kyllä se siitä vielä auringoksi muuttuu!
vielä lapsen kunnosta vaikka yksityis lääkärillä, mun kahdelle tutulle on sanottu lohjalla samalla tavalla ja molemmilla lapset voi hyvin kun on käynyt muualla lääkärissä tarkistuttamassa asiaa.... mutta noin ei sais käydä kenellekkään olen pahoillani puolestasi ja toivon voimia ja jaksamisia sinulle ja miehellesi, muista että ystävät ja perhe voivat aina auttaa vaikeina aikoina älä jää yksin
kätilön näkemys ja itse myös ultrakuvan nähneenä uskon kyllä heidän sanaan.
toivotan voimia ja sietokykyä matkaan. Olet mielessä, tule purkamaan kokemusta kun taas pystyt.
***
..kun tätä tekstiä lukee. Käyn usein lueskelemassa täällä näitä keskusteluja, mutta tämä oli ensimmäinen teksti, jonka kaikki vastauksetkin oli pakko lukea loppuun. Otan osaa suruunne. Tämä todella kosketti ja syvältä.
Mutta toivon teille kaikkea hyvää ja jaksamista elämässä eteenpäin!
hei.meillä samanlainen tilanne ehkä edessä.ensimmäinen lapsi 2,5v ja toista ei vaan kuukunut.tutkimukset tehtiin ja todettiin että emme voi ilman hoitoja saada lasta.hoitojen piti alkaa huhtikuussa ja helmikuussa testi näytti plussaa...pieni ihme oli tapahtunut.nyt vkoja 16 otettiin veriseula ja se näytti että vauvalla olisi niin pahat vammat että jos ie kuole mahaan niin heti synnytyksen jälkeen.lapsivesipunktio tehtiin 2vkoa sitten ja vielä olis viikko piinaa että saa 100% vastauksen.meilläkin keskeytys sitten edessä...en kestä ajatella että kasvattaisin vauvaa ja vain odottelisin milloin kuolee.tää on kaugeeta.voimia sulle
Osanottoni! olen kokenut keskeytyksen kaksi viikkoa sitten.Aika tuntuu todella pitkältä.Kaikki on niin epätodellista.Kaikki mielialat tulee esiin;katumus,syyllisyys,tuska,suru,viha... Kummasti sitä on pysynyt vielä eheänä ihmisenä,mutta koville ottaa.Toivotaan parasta sinulle ja vauvallesi! Ja VOIMIA!