tätä kissanhännänvetoa, jota useampi tällä palstalla harrastaa.
Miksi vanhemmat ja isovanhemmat olisivat jollakin lailla vastakkaisissa leireissä?
Miksi mollata toisiaan?
Äitejähän ne isoäiditkin ovat ja toisaalta äidit ovat isoäitien tyttäriä.
Ja varmasti kummatkin lapsia ja lapsenlapsia rakastavat ja parasta näille toivovat.
Mitä useampia tasapainoinen rakastava aikuinen lapsen elämässä on, sitä rikkaampi hän on.
Miksi vanhemmat ja isovanhemmat olisivat jollakin lailla vastakkaisissa leireissä?
Miksi mollata toisiaan?
Äitejähän ne isoäiditkin ovat ja toisaalta äidit ovat isoäitien tyttäriä.
Ja varmasti kummatkin lapsia ja lapsenlapsia rakastavat ja parasta näille toivovat.
Mitä useampia tasapainoinen rakastava aikuinen lapsen elämässä on, sitä rikkaampi hän on.
Vastaukset 25
Vanhimmat
anopit ovat olleet vävyille ja miniöille "punainen vaate" ja niin tulee olemaankin.
niinkään ole että aina - tiedän enemmän sopuisia suhteita kuin riitaisia - lukuun ottamatta tätä palstaa ja sitten voi sen asian kääntää toisinkin päin, että miniät ja vävyt ovat se "punainen vaate"!
Miksi pitää olettaa että anoppi on "punainen vaate" ja jo sillä asenteella pitää jatkumoa
voimassa?? Sitäpaitsi on myös erittäin hyviä
anoppi-miniäsuhteita, joten väittämäsi ei edes ole totta. Eikö pikemminkin meidän anoppien
samoin kuin miniöittemme pitäisi pyrkiä toistensa
kunnioítukseen ja yhteisymmärrykseen, mikä on
paljon parempi asiaintila molemmille.
Miten niin aina?
Millaisia lapsia kasvaa suvuissa, joissa aikuiset ihmiset riitelevät ja halveksivat toisiaan.?
Samanlaisia hapannaamoja kasvaa lapsistakin aikanaan. Esimerkin voimalla. Kolmanteen ja neljänteen polveen.
Keskenään riitelevät ja toisiaan halveksivat aikuiset ihmiset eivät ole sopivia lastenkasvattajia, olkoot kuin "oikeassa" tahansa.
Toisen kunnioitus on kirjattu jo katekismukseen.
Kunnioitus ja arvonanto ja mahdollisesti jopa toisen ihmisen rakastaminen ovat tärkeimmät tunteet ihmssuhteissa.
Hienoa, jos teillä menee mukavasti. Meillä kuitenkin on näin, että miehen äiti on alusta alkaen kymmenen vuoden suhteemme aikana toivonut eroamme. Tämäkö on rakentavaa ja rakastavaa?
Niin. Ja vika ei ole minussa. Olen mikä olen (iloinen, puhelias ja empaattinen persoona), hyväksyisin hänet sinä, mikä hän on (esim. ei koskaan ota lapsia hoitoon, vaikka on terve ja kotona, mutta myös rempseä persoona), mutta minua ei ole hyväksytty ja jos lapsperheen eroa joku haluaa, on se mielestäni varsinkin lapsia kohtaan todellinen vääryys.
On kuules, Satu, niitäkin anoppeja, jotka eivät luopuisi pojastan vielä kun tämä on kolmekymmentä. Eivät siis luovuttaisi toiselle. Appiukot muuten lähes poikkeuksetta hyväksyvät lastensa valinnan. Meilläkään ei appiukon kanssa ole mitään kahnausta. Ja olen saanut kuvan, että myös monen tytön äiti hyväksyy poikaystävän tyttärelleen. Mustasukkauisuutta omasta lapsestaan on paljon, siis varsinkin poikalasten. Emmekä me ole ainoa tapaus tätä laatua.
Vaikeaahan se on ymmärtää jos itsellä menee hyvin. Onnea Sinulle hyvien suhteiden johdosta! Itse tein kaikkeni, muttei sekään riittänyt.
en ollenkaan tajua tuota ajatusmnaailmaa, että anoppi tahtoisi poikansa eroa.
Kuka sen enempää toivoo pojalleen onnellista ja hyvää liittoa kuin oma äiti !?
Usein anopit joutuvat nielemään paljonkin ihan sen takia, että eivät halua eripuraa poikansa perheessä. Anopit joutvat jopa muuttamaan kokonaan elämäntapansa ja persoonallisuutensa ollakseen mieliksi miniälle. Ja sen he tekevät kaikessa hiljaisuudessa jotta pojan perheessä sopu säilyisi.
En usko yhdestäkään äidistä vielä tällä iällä sitä, että toivoisi pojalleen jotain pahaa, eli vaikkapa avioeroa jos vaimonsa on sellainen jonka kanssa yleensä on mahdollista elää ja olla onnellinen.
Itse olen ns. luopunut pojastani heti kun hän läksi maailmalle opiskelemaan ja elämään omaa talouttaan ja en ole häneen takertunut sittemminkään kun hän otti vaimon ja perusti perheen. Ei tulisi kuuloonkaan. Mutta taustalla olen aina ja tukena jos tarvitaan.
Olen huomannut, että suurin anopin ja mniän välisten ongelmien aiheuttaja on miniän epävarmuus omasta itsestään vaimona ja äitinä, taidoistaan ja ajatusmaailmastaan. Jos se jotenkin poikkeaa anopin tavoista, kyvyistä ja ajattelusta niin heti nousee karvat pystyyn ja ollaan puolustuskannalla.
Pitäisi oppia ymmärtämään ja hyväksymään se, että olemme kaksi eri ihmistä, anoppi ja miniä ja aivan eri viivoilla joka suhteessa.
Kuten tuossa yllä onnittelin Ap:tä, eikö se kuvasta, että minä uskon, että voi olla hyviä anoppi-miniä-suhteita? Minullakin on ollut hyvä sellainen.
Miksi on vaikeaa uskoa, että anoppi oikeasti haluaa perheen eroa, jos tämä on itse niin sanonut? Enkö minä sentään asiani kirjoittajan tiedä, mistä puhun. Siis toistan; anoppini on ihan alusta alkaen sanonut pojalleen, että ota ero tuosta. Minulle hän teestkentelee mukavaa, mutta hän on sanonut mm. minulle ja miehelleni, että toivoo, että tyttärensä ottaisi eron miehestään.
Mikä tässä oli niin vaikeaa ymmärtää? Kerroin vain, että aina ei ole vika miniässä eikä aina vaan tulla juttuun. Minä en ainakaan voi istua samassa kahvipöydässä naisen kanssa, joka on sanonut pojalleni, että jätä tuo.
Asia on selvä. Sinä olet niin huonoa seuraa, että sinusta ei kukaan pidä. Mies raukka.
inhottavaa sakkia liikkellä. Kummalista toisten tuomaroimista.
Siis mikä kommentti!! Käsittääkseni yllä kirjoittanut kertoi, että ei tule juttuun anoppinsa kanssa. Miten kaikki ihmiset liittyy siihen? Sulle sanon, että sinä raukka.
Mä ajattelin että kun sun mieshän on sun puolella, eikös, niin miksi ette voisi suoran keskustella siinä kahviöydässä asiasta, saada se pois hiertämästä välejänne, koska poika on valinnut sinut vaimokseen niin siihen ei kenelläkään pitäisi olla sanomista, toisaalta äitihän ei luota poikansa ratkaisuihin ja syyllistää poikaansa oikeastaan enempi kuin sua joka olet ns. ulkopuolisena tullut perheeseen.
Eli äiti loukkaa teitä molempia käytöksellään, mikä on tosi surullista ja sellaista mitä ei voi ymmärtää...Olen itse kolmen tytön äiti ja tyttäreni ovat valinneet miehensä ja kunnioitan jokaisen miestä, tai poikaystäviä on osalla, mutten voisi kuvitellakkaan puutuvani sanallakaan heidän elämäänsä, olen sanonut että lapsenlikan paikan otan heti kun käsky käy koska lapsenlapsihan on minulle kaikki kaikessa, ensimmäinen nääs, silti kysyn perheen tavat lapsen suhteen aina koska kunnioitan heidän perhettään, kuten luonnollisesti kaikkien, voimaa ja iloa elämääsi :-)
kauniista viestistäsi! Se lämmitti mieltäni:)
Olemme ehdottaneet, että käydään asia läpi, mutta anoppi ei halua minkäänlaista keskustelua aiheesta. Eräs anopin sukulainen sanoi, että ihan sama kuka tilallasi olisi, ei kelpaisi. Tietenkin otin aluksi sen henk.koht loukkauksena, mutta voin ymmärtää asiaa kun luen ihmisten juttuja ja selityksiä aiheelle. Kyllähän nämä vaikeita ovat.
Mieheni ei enää myöskään jaksa äitiään. Ihme kyllä (miehet kun eivät yleensä), hän ymmärtää tilanteen eikä ole asettunut äitinsä puolelle. Luonnollisesti helpompaa hänelle kun äitinsä on suoraan ilmaissut mielipiteitään. Eihän tässä kyse mistään ihmisten täydellisyydestä ole, mutta minua ennen kaikkea loukkaa lasten puolesta se, että hän toivoo taas yhtä hajonnutta perhettä. Miestäni muuten loukkaa myös se, että äitinsä pitää niin vähä-älyisenä tätä ,ettei pystyisi päättelemään itse, millainen puoliso ITSELLE sopii ja millainen taas ei.
No, ei näistä sen enempiä. Meillä ei ole mitään välejä tällä hetkellä ja hyvä näin. Joskus on parempi luovuttaa. Tai yksin on vähän vaikeaa sopia:)
Kaikkea hyvää elämällesi!! Onnekkaita ovat lähipiirisi ihmiset.
Miksi lähdetään aina siitä, että lapsia ei oteta/vaaditaan/halutaan/annetaan hoitoon?
Mikä ihmeen kriteeri se on oikein?
Lapsen paikka on kotona vanhempiensa luona.
Eii isovanhemmilla ole mitään - toistan: MITÄÄN velvollisuutta huolehtia lapsenlapsista.
Totta kai on heitä, jotka eivät voi elää, jolleivat saa lapsosia luokseen säännöllisesti, mutta on myös vanhempia ihmisiä, joiden kyky pikkulasten hoitamiseen on vähäinen.
Ei heille pidä lapsia työntää hoitoon väkisin omien menojen vuoksi, ja sitten pahastua, jos he eivät lapsia ota.
Heillä on tähän ihan oikeasti oikeus. Ei se ole vamma eikä vihanpurkaus.
Moni nuorikaan ei ota siskonlapsia viikonlopuksi, vaikka jaksaisi kunka hyvin tahansa.
Miksi ei heitä moitita?
Ja jos joku on sitä mieltä, että "vika ei ole minussa", niin mistä hän sen tietää? Toisen ihmisen ajatukset ja asenteet ovat eri kuin omat. Vastapuolen mielestä vika justiinsa on siinä toisessa ihmisessä.
Pitää vain sopeutua tilanteeseen ja elää siinä. Pyristelemällä tekee vain vaikeaksi olon itselle ja muille.
Et näköjään osaa lukea. Kirjoitin, että minä annan mummon olla millainen on. Ei ota lapsia hoitoon etc. se on hänen OIKEUTENSA, enkä ole koskaan edes olettanut, että lastemme hoito on isonvanhempien VELVOLLISUUS. En ole asiasta koskaan sanonut sanallakaan enkä edes lapsistani irti juuri kaipaa. Meillä on varaa palkata hoitaja jos omaa aikaa haluamme. Meidän ongelma siis ei ole se, ettei mummo ota lapsia, vaikka miehensä haluaisikin. Kaikki eivät ole lapsirakkaita ja sille ei kaiketi voi mitään.
Kerroin nimenomaan, että kyse ei ole siitä, miten erilaisia olemme (mm tunnepuolella) tms. vaan siitä, että hän haluaa meidän eroavan. Sitä emme hyväksy ja siitä on kyse.
Lukekaa viestit ennen kuin lähdette hyökkäyslinjalle.
Itse kirjoitit jo vastauksen kysymykseesi.
Avain sana on tasapainoinen. Nämä itmiset jotka täällä kirjoittelevat haukkuen lastensa isovanhempia eivät ole tasapainoisia.
Jos mamma ei voi ottaa lapsenlapsiaan hoitoon on aina syy lapsen äidissä.
Vain mielisairaat naiset kirjoittelevat esim. että anopin pitää antaa poikansa pois.
"Jos mamma ei voi ottaa lapsenlapsiaan hoitoon on aina syy lapsen äidissä."
- väärin. kaikki mummot (siis tarkoittanet mammalla mummoa) eivät ole lapsirakkaita.
"Vain mielisairaat naiset kirjoittelevat esim. että anopin pitää antaa poikansa pois."
- on väärin kutsua ihmistä mielisairaaksi. toisekseen, kyllä anopin pitää osata päästää irti pojastaan. Tulee uusi perhe; mies, vaimo ja lapset- ja sitten on erikseen isovanhemmat. Eikä niin, että on äiti ja poika, ja kaikki muu sivujuonnetta:)
Eihän kukaan lapsiaan "omista", ei poikiaan eikä tyttäriään.
Lainaa ne vain ovat kunnes (jos kaikki menee hyvin) aikoinaan elämä korjaa aikuisina pois, elämään omaa elämäänsä.
Äiti on parhaimmillaankin vain sivujuonne aikuisen ihmisen elämäntarinassa; paljon vähemmän tärkeä kuin kumppani tai lapset.
Ja niin pitää ollakin.
Normaaleilla ihmisillä säilyy hyvät ja lämpimät välit omiin vanhempiinsa läpi koko elämän.
Sinulla on ahdistus vaikean elämäntilanteesi vuoksi ja sinun on parempi olla kommentoimatta kun et kerta ymmärrä.
miten se lämpimät välit liittyy "pois antamiseen"?
Ei kai lämpimiksi voi kutsua välejä, joissa lapsensa elämänkumppanikseen valitsemaa ihmistä kutsutaan rumilla nimillä?
Aivan, ja toisinpäin. Jos aikuinen nainen nimittelee ja väittää normaalia työssäkäyvää mummua mielisairaaksi, saatanan hulluksi, vitun sekopääksi, ihan omien lastensa kuullen. Ja varsinkin kun sellainen ei pidä paikkaansa, mummu on lääkärillä käynyt ja terveeksi todettu. Ja mummulla on ystävälliset ja lämpimät välit kaikkiin muihin kanssaihmisiin.
Käyttää niitä rumia sanoja kumpi tahansa osapuoli niin välejä ei voi kutsua lämpimiksi.
Siinä olet aivan oikeassa.
vastauksen miniöiden, vävyjen, anoppien ja appien(niitä tosin harvemmin mainitaan) eripuraisuuteen?
Olen usein lukenut tätä palstaa ja aina yhtä ihmeissäni. Miksi on näin?
Itselläni on suhteet kunnossa ja siksi kai sitä ei ymmärä.
Vielä sen verran, että useimmin ne ovat miniä ja anoppi kun täällä ovat napit vastakkain, miehet ovat varmaan sopuisimpia ja sopeutuvat paremmin asioihin.
Se ainakin on selvä, että ei ole yhden syy jos kaksi tappelee.
Eli tällä logiikalla koulukiusattu on tappelun toinen osapuoli. Jeps.
Ja miksi pitää kommentoida, että minä en ymmärrä. Jokainen järkevä ihminen jättää mielipiteensä ilmoittamatta ja ei kommentoi, jos ei kerran ole asiaa ymmärtänyt.
tarkoitat, jos ei ymmärrä niin saa kai sen sanoa.
Ei sinunkaan kommentissasi niin kauheasti viisauksia ollut!