Yliherkkä ymparistön ärsykkille

Kiva kuulla, että muillakin on näitä mietteitä. Uskon, että useampi suomalainen kärsii tästä mieluummin kuin on valmis tunnustamaan "vammansa".Enpä ihmettelisi, jos joku tutkimus piankin osoittaisi suomalaisten masentuneisuus- ja alkoholiongelmien johtuvan siitä, että nykytyöelämässä kaikki pinnistelevät pitääkseen sen sisäisen suomalaisen (metsäsuomlainen, luonnonrytmissä elävä, tuijottelija, havukka-ahon ajattelija tai miksi sitä sanoisikaan) piilossa. Tämä sisäinen pentele kun ei osaa smalltalkia, eikä tykkää jatkuvasti hymyillä, vastailla posteihin, puhelimiin ja viesteihin jne.

Voidaanhan kysyä myös, että miksi kaikkien pitäisi tykätä halaamisesta, ihmisjoukoista yms. Mielestäni me suomamlaiset olemme joukkona unohtaneet hyväksyä itsemme sellaisina kuin me oikeasti olemme.

Itse kärsin myös samanlaisista asioista kuin tyttäresi, mutta sen pitäminen vammana on minusta kyseenalaista. Väittäisin, että suurempi osa suomalaisista sisimissään olisi onnellisimpia juuri vähäisten virikkeiden parissa.

Siinä mielessä jonkinlaisen yhdistyksen perustaminen Suomeenkin olisi hieno asia, että tämä asia tulisi julkisuuteen ja moni elämässään eksynyt saisi sitä kautta apua ja uskoa omaan itseensä. Itselleni asia ei ole muuten ongelma,mutta ihmissuhdetyö käy välillä aika raskaaksi niin, että iltaisin en halua tavata ihmisiä ollenkaan, enkä kutsu koskaan työkavereita kotiin ja erilaiset ilta- ja viikonloppuseminaarit ovat vihoviimeisiä riesoja omasta vinkkelistäni.

Pitäisikö meidän nyt alkaa pitämään tällaista ajatusta kehitteillä? Jospa vaikka saataisiin tänne oma keskustelupalsta herkille ihmisille, niin sieltähän polkaistaisiin käyntiin uusi yhdistys (jonka kokouksissa sitten ei halattaisi, jos nyt edes millään haluttaisiin vuosikokouksiin osallistua ;-)