presidentinvaalit ja turistin turvallisuus

Katsoin juuri YLE:n uutisia, joissa tavan ranskalainen kommentoi, että "jos Sarkozy voittaa, hän joko eroaa heti tai maassa syttyy sisällissota" tai jotain tuohon suuntaan. Ehkä liioitteleva kommentti, mutta ei ainakaan helpottanut oloani. Itse olen näet juuri vaalien 2.kierroksen aikaan Pariisissa, ja täytyy tunnustaa, että pelottaa. Lähinnä pelkään sitä, että Sarkozyn todennäköisestä voitosta mahdollisesti suuttuvat siirtolaiset alkavat riehua metrossa, metroasemilla, jopa kaduilla. (Suurkaupungissa kun ollaan, pelkään myös terrorismia.) Pariisissahan on nähty näitä viranomaisten ja siirtolaisten yhteenottoja. Kuinkahan todennäköisesti kahakkaa syntyy, ja onko tavan turisti turvassa? Täytyykö pysyä maan pinnalla ja akselilla Notre Dame - Louvre - Eiffel?:D Onko kukaan muu samassa tilanteessa? Menen ensimmäistä kertaa Pariisiin, joten senkin puolesta jännittää. Raivostuttavaa tämä (turha?) pelko; matkaahan pitäisi odottaa hyvillä mielin.
5384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Milloin olet sinne matkalla ja milloin tämä toinen kierros vaaleissa mahtaa ola?

Äänestä
  • vaalit on sunnuntaina 6.5.

    Äänestä

  • fghjk kirjoitti:

    vaalit on sunnuntaina 6.5.

    Mielestäni pelko on aika lailla turhaa.
    Olen itse ollut Pariisissa 4 krt,siellä näkee paljon kerjäläisiä ja epäoikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa,mutta se ei ole meidän turistien murhe.
    Itse en kyllä mene Pariisin matkallani alk 16.5.mihinkään siirtolais kortteleihin, kuten en ole kokenut tarvetta mennä aikaisemminkaan.

    Lisäksi Ranska kyllä tarvitsee turismin ekonomian takia jo meitä sinne ja pitävät turvallisuudestamme huolta.

    Moni on kuollut koti sohvalle ja Tallinnaan tai Helsingin keskustaan en menisi tiettyihin kaupunginosiin tai ravintoloihin ilta myöhään.
    Maalainjärkeä ja matkailu antaa taas uutta perspektiiviä asioihin.
    Ei jäädä tänne koto Suomeen siksi vaan että täällä niin "turvallista " ja " ihanaa".

    Äänestä

  • Anni kirjoitti:

    Sunnuntaina päivällä kaupunki vilisi poliiseja keskustan alueella. Illalla ei lähdetty Bastillelle tai Concordelle, joten vältettiin mellakat ja juhlinta. Muut osat kaupungista vaikuttivat rauhallisilta, vaikka hotellimme sijaitsikin "Ségolene-alueella". Käytiin syömässä Oberkampfilla, jossa oli sunnuntai-iltana jopa melko hiljaista. Pariisi on niin iso kaupunki, että yhden kaupunginosan tai lähiöiden mellakat eivät näy turistin päiväohjelmassa...

    Äänestä

  • Aliénor kirjoitti:

    Sama juttu meillä. Hotelli oli Latinalaisessa korttelissa, mitään meteliä ei kuulunut koko viime sunnuntai-iltana. Muutenkin metrot, kadut jne.. yleisillä turistialueilla oli ihan "tavallisia". Mitään meiltä ei yritetty varastaa (oltiinko riittävän köyhän näköisiä) ja muutenkin olo oli koko ajan ihan turvallinen. HIENO kaupunki!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

Katsoin juuri YLE:n uutisia, joissa tavan ranskalainen kommentoi, että "jos Sarkozy voittaa, hän joko eroaa heti tai maassa syttyy sisällissota" tai jotain tuohon suuntaan. Ehkä liioitteleva kommentti, mutta ei ainakaan helpottanut oloani. Itse olen näet juuri vaalien 2.kierroksen aikaan Pariisissa, ja täytyy tunnustaa, että pelottaa. Lähinnä pelkään sitä, että Sarkozyn todennäköisestä voitosta mahdollisesti suuttuvat siirtolaiset alkavat riehua metrossa, metroasemilla, jopa kaduilla. (Suurkaupungissa kun ollaan, pelkään myös terrorismia.) Pariisissahan on nähty näitä viranomaisten ja siirtolaisten yhteenottoja. Kuinkahan todennäköisesti kahakkaa syntyy, ja onko tavan turisti turvassa? Täytyykö pysyä maan pinnalla ja akselilla Notre Dame - Louvre - Eiffel?:D Onko kukaan muu samassa tilanteessa? Menen ensimmäistä kertaa Pariisiin, joten senkin puolesta jännittää. Raivostuttavaa tämä (turha?) pelko; matkaahan pitäisi odottaa hyvillä mielin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu