nimetön

Nyt mä päätin muuttua. Mua oltiin kiusattu koko ala-aste ja yläasteen kaksi ensimmäistä vuotta, koska olin erilainen kun kaikki muut. En käyttänyt päihteitä ja pukeuduin eri tavalla, vähän vanhan aikaisiin vaatteisiin, joista mua pilkattiin aina. En käyttänyt meikkiä, vaikka ihoni ei ollut kovin hyvässä kunnossa ja siitä mulle kyllä muistuteltiin usein. Mulla ei ollut yhtään kaveria, koska kaikki tunti mut outona nörttinä, johon ei kannata tutustua. Nyt kun me muutetaan Helsinkiin isän töiden takia niin aion muuttua täysin. Kenenkään ei tarvitse tietää millainen täällä pikkukylällä olin.

Puin päälleni tiukat farkut, vähän paljastavan topin ja muodokkaan pitkähihaisen paidan. Hiukset värjäsin maantienharmaasta mustaksi, nostin pystyyn, laitoin tumman meikin ja katsoin itseäni peilistä. Hyvä että tunnistin itseni, tunsin olevani tosi hyvännäköinen. Tänään olisi ensimmäinen päiväni uudessa koulussa, joten pitihän mun antaa heti hyvä vaikutus.

-Mist sä tuut? kysyi luokkalaiseni tyttö
-Lahdesta, valehtelin sujuvasti. Enhän mä voinut sanoa et ”Tuolta Ivalosta”, johan mulle oltaisi naurettu päin naamaa. Ensin meinasin sanoa et Tampereelta, mut sitten mietin, että Tampere on kuitenkin sen verran iso paikka, että ne olisi voinut vaikka kysyy multa jotain sitten ja olisin paljastunut heti. No, onneksi ei Lahdesta kysynyt.

Sain heti ensimmäisenä päivänä pari kaveria ja vielä kovisporukasta. Käytiin aina välituntisin tupakalla ja mäkin poltin, vaikka en edes olisi halunnut. Pitihän mun vaikuttaa coolilta, että voisin tulla suosituksi.

-Perjantaina ois ne luokkabileet, kai säki tuut sinne? Mari kysyi multa yksi välitunti, kun seisottiin taas koulun nurkalla tupakat suussa. Mari on yksi niistä mun uusista kavereista. Marilla on pitkät blondit hiukset ja se on tosi suosittu poikien keskuudessa. Musta Mari ei kyllä ole kovin reilu. Nytkin se on Petrin kanssa, mut silti pettää Petriä minkä vaan kerkeää. ”No ei oo mun ongelmani” ajattelin.
-En mä tiiä, en ees tunne ketää ja keitä sinne ees tulee? kysyin Marilta
-No, totta kai tuut. Melkein koko luokka on tulos. Paitsi ne Päivi ja Hilja. Haha, et kai sä nyt niiden porukkaan halua kuuluu?
-No kai mä sit tuun. Oli mun pakko mennä kerta olin luvannut.

Perjantai-iltana pukeuduin omasta mielestäni tosi hienosti ja lähdin Marin ja Sinin kanssa sinne bileisiin. Ne pidettiin sellaisella kerhotalolla ihan keskustan lähellä ja sinne oli vissiin tulos meidän luokan lisäksi muitakin. Sinin veli kuulemma ainakin oli tulossa sinne ja pari sen 18vuotiasta kaveria amiksen autolinjalta, Joni, Juuso ja Mikael.
Kun mentiin sisälle niin bileet oli jo käynnissä, pulloja oli joka puolella ja yksi taisi olla jo sammunutkin. Marikin otti yhden pullon ja lähti johonkin Petrin kanssa. Sinikin oli jo löytänyt kaverinsa ja häipynyt, joten olin taas ihan yksin. Mua ei olisi yhtään huvittanut olla siellä bileissä, mutta jos lähtisin kotiin niin mua pidettäisiin jonain nyhvönä. Menin sitten istumaan yksin sohvalle.

Istuin ja istuin, lopulta kyllästyin. Menin hakemaan vähän boolia. Join heti muutaman lasin, otin yhden mukaan ja lähdin tanssimaan muiden kanssa. Hetken aikaa mulla oli jopa ihan kivaa. Mutta vain hetken. Kohta mulla oli ihan hirveä olo ja menin taas sohvalle yksin istumaan. Päässä heitti ja oksetti. Laitoin silmät kiinni, etten näkisi kuinka kaikki pyörii silmissä. Siihen mun muisti sitten jäikin. Taisin nukahtaa.

-Hei oot sä ihan kunnossa?
Heräsin, joku poika istui mun vieressä sohvalla. Se oli ihan hyvännäköinen, mutta missä mä olin? Nousin ylös ja tajusin olevani siellä luokkabileissä. Olo oli vieläkin aivan kamala, mutta muuten voin ihan hyvin.
-Oon mä ihan kunnossa, vastasin pojalle, mut kuka sä oot?
-Mä oon Juuso.
Tajusin, että tämä oli se Sinin veljen kaveri autolinjalta. Juuso vaikutti tosi mukavalta, mutta toivoin etten näkisi sitä enää ikinä. Mua hävetti niin paljon. Sammua nyt johonkin sohvannurkkaan. Tästä saisin kuulla vielä

Ihme kyllä en kuullut koulussa aiheesta mitään naljailua. Kaverini olivat kyllä muuten ihan kummallisia, ihan kuin olisi suuttunut mulle jostain. Eräällä välitunnilla jäin taas yksin, kun muut lähtivät ostamaan tikkareita viereisestä kaupasta. Istuin yksin kaappien edessä olevalla sohvalla ja kuuntelin musiikkia.

-Moi!
Havahduin. Siinä se seisoi taas mun edessä. Olisin halunnut vajota maan alle.
-Mitä sä täällä teet? kysyin ehkä hieman liian tylysti, mutta Juuso ei näyttänyt loukkaantuneen.
-Mä tulin teidän kouluun työharjottelijaks, Juuso kertoi, tai siis korjailen noitten maikkojen autoja, se nauroi perään.
Juteltiin jonkun aikaa, kunnes mun piti lähteä tunnille. Juuso ei pilkannut mua yhtään bileistä, se oli ensimmäinen poika ja edes jutteli mulle kunnolla. Sovittiin treffit samaksi illaksi pieneen kahvilaan koulun lähelle. Olin onnen kukkuloilla koko loppu päivän, ei ole koskaan jännittänyt näin paljon.

Kello oli kahdeksan kun istuin kahvilan edessä olevalla suihkulähteellä. Meidän piti tavata kahdeksalta. Olin varma että Juuso ei tule ja myöhemmin nauraa mulle. kymmentä yli mua kävi jo melkein itkettämään, kaivoin pyörän avaimen taskusta ja olin lähdössä kotiin. Silloin Juuso tuli.
-Sori et tuun vast nyt, jäin noihi liikennevaloihi jumii.
Juuso taisi nähdä mun punaiset silmät ja mua alkoi taas hävettää. Meikitkin oli varmaan ihan levinnyt. Kohta se varmaan keksisi jonkun tekosyyn lähteä pois. Mutta ei, se sanoikin et olen tosi suloinen ja sitten me mentiin sisään kahvilaan.

Mä en ole ikinä ennen ollut näin onnellinen kun nyt Juuson kanssa. Ollaan seurusteltu jo puoli vuotta eikä loppua näy. Ainut huonopuoli on se, että kaverini ovat vähentyneet. Sini ja Mari on alkanut liikkuu kahdestaan, kun mulla ei mukamas ole koskaan aikaa heille. Miksei he voi ymmärtää että haluan viettää aikaa Juuson kanssa. No okei, ollaanhan me melkein aina kahdestaan, mutta onhan Marillakin poikaystävä, luulisi hänen ymmärtävän.

Juuso sai tänään ajokortin ja me ollaan lähdössä Tukholmaan moikkamaan Juuson serkkuja ja kavereita. Saan viettää kahdestaan Juuson kanssa aikaa Ruotsin laivalla. Tukholmasta sitten ajetaan Norjaan ja lapin kautta takaisin Suomeen. En ole koskaan odottanut mitään matkaa näin paljon. Tunnin päästä Juuso tulee hakemaan mut kotoa.

Missä Juuso on! Sen olisi pitänyt tulla kaksi tuntia sitten! Mitä jos jotain on sattunut! Koitin soittaa Sinille ja Marille. Ne vaan lyö luurin korvaan, aikooko ne nyt hylätä mut kokonaan? Odotin tunnin ja toisen. Koitin taas soittaa Juusolle mutta sen puhelin on kiinni. Kymmenen aikaan illalla olin jo kuolla huolesta. Koitin nukkua, mutta eihän siitä mitään tullut. Puoli yksitoista puhelimeni soi. ”Juuso soittaa” puhelimessa luki! Se on siis ainakin hengissä! vastasin heti!

Aamulla en mennyt kouluun. En ollut nukkunut koko yönä. Silmäni olivat ihan turvonneet ja punaiset. Ei se ollutkaan Juuso joka illalla soitti, vaan Juuson äiti. Juuso on ajanut autokolarin ja joutunut sairaalaan, se on hengenvaarassa! Koitin taas soittaa Marille ja kertoa asiasta, mutta Mari ei vastannut. Juuso leikataan tänään. On hirveää, kun en voi tehdä muuta kun istua ja odottaa soittoa sairaalasta, että kuinka Juusolle kävi. Mitä jos Juuso kuolee?
Pari tuntia myöhemmin sairaalasta soitettiin. Juuson tilassa ei ole mitään uutta. Tajuttomana vieläkin, mutta nyt sain sentään luvan mennä katsomaan sitä. En vaan tiedä uskallanko mennä, en halua nähdä Juusoa kuolleena, mutta eihän se kuole. Kyllä mä menen.
Siellä Juuso makasi, kalpeana, paikoillaan ja ihan hiljaa.

Nyt on aika mennyt kolme päivää ja sairaalasta ei ole kuulunut mitään uutta. Juuso on siis vieläkin tajuton ja sairaanhoitajat ovat kertoneet vain että hänen tilansa on vakava. Tänään mun oli pakko mennä kouluun. Se oli ihan kamalaa. Marille ja Sinille en kertonut mitään eikä ne edes yhtään kysynyt, että mikä mulla on vaikka itkin lähes koko päivän. Luuli varmaan että olen surullinen siitä kun he eivät halua olla kavereitani. Ihmettelin vain että miten Sini ei tiennyt tapahtuneesta, Juusohan on Sinin veljen kaveri. Ainoat ketkä mulle koulussa jutteli oli Päivi ja Hilja. Päivi ja Hilja ovatkin tosi mukavia, en vaan aikaisemmin ole halunnut tutustua heihin, koska koviskaverini pitävät heitä niin huonoina tyyppeinä. Sain kuulla että myös Hilja tuntee Juuson. Se on hänelle sukua, pikkuserkku.

Nyt on taas mennyt kaksi päivää, eikä ole kuulunut mitään uutta. Masennun vaan enemmän ja enemmän. Jos Juuso ei ole vieläkään tullut tajuihin niin miten sitten myöhemminkään. Tämä aika on ollut tuhat kertaa kamalampaa, kun se, kun mulla ei ollut Ivalossa yhtään kaveria ja aina kiusattiin. En ole edes nähnyt Juusoa moneen päivään, sille on tehty niin monta leikkausta ettei häntä saa mennä katsomaan.

Tänään koulussa kerrottiin Juusosta. Opettaja kertoi aamun avauksessa että 19vuotias poika on ajanut tosi vakavan kolarin ja ollut jo yli viikon tajuttomana. Purskahdin itkuun. Silloin Sini ja Mari tajusivat mitä Juusolle oli käynyt ja koittivat tulla juttelemaan mulle. En halunnut enää jutella heidän kanssaan. Olin kyllä aikaisemmin ehkä ollut vähän välinpitämätön heitä kohtaan, mutta silti.
Nyt mulla oli uusia hyviä kavereita, Päivi ja Hilja.

Kun tulin koulusta kotiin puhelimeni soi. Se oli sairaalasta. En meinannut uskoa korviani ja olin haljeta riemusta. Juuso oli herännyt! Se on jo puhunutkin ja sairaanhoitaja sanoi että Juusolla ole enää mitään hätää. Kohta lähdetään kaikki kolme katsomaan Juusoa sairaalaan. Minä, Päivi ja Hilja.










kirjottakaa palautetta. Oli pakko tehdä kouluun novelli ja olen 16v. En ole oikein enne kirjottanu :S