sain esikoiseni 4 viikkoa etuajassa mutta itse synnytykseen. minulla synnytys meni näin 8.00 supistukset alkoi olivat aika voimakkaita ja minulla oli kuumetta 39.6 pääsin sairaalaan ja katsottiin tilanne olin 5cm auki ja minut siirrettiin synnytys saliin ja supistukset voimistui lisää. siinä hetken makoilin ja sainkin jo ponnistus luvan rakas lapseni syntyi 16.59 kolmannella ponnistuksella.
synnytys sattui sen verran että tiesin synnyttäväni mutta ei liikaa. Kätilö oli aivan ihan vieressäni koko ajan koska kerroin että pelottaa kätilö tuki ja kehui minua kovasti!
Synnytys on minulle ollut yksi mahtavimpia hetkiä elämässäni. se oli todella mukavaa vaikka siihen liittyikin kipua. mikään ei ole ollut ihanempaa kuin saada oma lapsi rinnalle.
Ja nyt muutama neuvo:
1. mene avoimin mielin.
2. Ota kamera mukaan (itse unohdin ja harmittaa kamalasti).
3. syö jos pystyt ennen sairaalaan menoa.
4. synnytyksen aikana keskity siihen mitä teet.
5. ponnistus vaiheessa SAA HUUTAA.
6. pyydä lääkettä jos tuntuu että haluat sitä.
7. jos mies tai joku tulee mukaan ottakaa hänellekkin eväitä.
8. ottakaa varuiksi tutti mukaan.
9. lähde liikkeelle mahdollisimman pian synnytyksestä (nopeuttaa palautumista huomattavasti)
10. mene sairaalaan kun SINUSTA tuntuu siltä, voit laittaa supistuksia paperille ylös ja yritä liikku supistusten välissä "heijaa itseäsi" ja pyydä miestä hieromaan selkää jos se helpottaa.
MUTTA MIKÄÄN EI OLE YHTÄ IHANAA KUIN NÄHDÄ OMA LAPSI ENSIMMÄISTÄ KERTAA JA SAADA HÄNET RINNALLE!!!
Onnea kaikille odotukseen ja itse synnytykseen!!!
LAPSI ON IHME joten rakastakaa häntä sellaisena kuin hän on!!!
synnytys sattui sen verran että tiesin synnyttäväni mutta ei liikaa. Kätilö oli aivan ihan vieressäni koko ajan koska kerroin että pelottaa kätilö tuki ja kehui minua kovasti!
Synnytys on minulle ollut yksi mahtavimpia hetkiä elämässäni. se oli todella mukavaa vaikka siihen liittyikin kipua. mikään ei ole ollut ihanempaa kuin saada oma lapsi rinnalle.
Ja nyt muutama neuvo:
1. mene avoimin mielin.
2. Ota kamera mukaan (itse unohdin ja harmittaa kamalasti).
3. syö jos pystyt ennen sairaalaan menoa.
4. synnytyksen aikana keskity siihen mitä teet.
5. ponnistus vaiheessa SAA HUUTAA.
6. pyydä lääkettä jos tuntuu että haluat sitä.
7. jos mies tai joku tulee mukaan ottakaa hänellekkin eväitä.
8. ottakaa varuiksi tutti mukaan.
9. lähde liikkeelle mahdollisimman pian synnytyksestä (nopeuttaa palautumista huomattavasti)
10. mene sairaalaan kun SINUSTA tuntuu siltä, voit laittaa supistuksia paperille ylös ja yritä liikku supistusten välissä "heijaa itseäsi" ja pyydä miestä hieromaan selkää jos se helpottaa.
MUTTA MIKÄÄN EI OLE YHTÄ IHANAA KUIN NÄHDÄ OMA LAPSI ENSIMMÄISTÄ KERTAA JA SAADA HÄNET RINNALLE!!!
Onnea kaikille odotukseen ja itse synnytykseen!!!
LAPSI ON IHME joten rakastakaa häntä sellaisena kuin hän on!!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minkäs kokoisen nyytin maailmaan saatoit?
On vähän eriasia ponnistaa maailmaan se 4viikkoa ennen aikainen pieni nyytti, kuin täysiaikainen vaavi.
Molemmat takuulla aivan yhtä ihania lapsia, mutta kipukokemus on kuitenkin ihan erilainen 2,5kg:sta kuin 3,5-4kg.. Saati sitten vielä suuremmasta.
eikä aikakaan ole suora kontra kokoon koska
sain 3,5kiloista tyttöä 20 tuntia ja 4,2 kiloista poikaa 6 tuntia.
Ja kun sain keskenmenon, (mikä ei ollut vielä juuri minkään kokoinen) se kesti 6 tuntia, ja sattui ihan kuin norm, synnytys.
Koolla ei todellakaan ole väliä!
Isosiskoni synnytti 4,8 kiloisen tytön (joka muuten arvioitiin edellisessä neuvolassa olevan melkein kilon pienenpi) mielestäni aika nopeesti. Hän vei samana aamuna klo 8.30 kaksi muuta lastaan päiväkotiin ja tunsi silloin jo hieman supistelevan. Nohh, meni vielä kotiin kahvia juomaan ja lähtivät sitten kuitenkin sairaalaan siinä 9.30 maissa. Soitto sairaalasta tuli klo 10.30 että tyttö syntynyt alateitse ja ilman sen kummempia lääkityksiä =D Naurattaa samalla kun hirvittää! On mulla isosisko. Tosin tämä oli hänen viides lapsensa, jotenka en sitten tiedä menikö ihan rutiinilla, hehe.
sitä yli nelikiloista jässikkää sen 20 tuntia pitkittyneenllä ponnistusvaiheella ja ilman kipulääkettä!!
Itsekin sain esikoiseni juuri. Pelkäsin synnytystä jonkin verran etukäteen, mutta nyt jälkikäteen kokemus oli tosi hyvä, vaikka en ehtinyt saada epiduraalia tms "järeämpää" kivunlievitystä. Synnytin siis pelkän ilokaasun voimalla. Suosittelen kokeilemaan ilokaasua, sillä minulla ei tullut mitään sivuvaikutuksia siitä, se ainoastaan lievitti supistuskivusta voimakkaimman osuuden.
Menkää avoimin mielin ja uskaltakaa pyytää kipuun lievitystä, jos siltä tuntuu. Kipu loppuu sillä sekunnilla, kun lapsi syntyy ja kun saat hänen syliisi, se unohtuu samantein. ;)
paljon enemmän, nyt kun olen kerran synnyttänyt, ja tiedän mitä tuleman pitää.
En saanut epiduraalia, kun sitä alettiin valmistelemaan liian myöhään. Ilokaasu ei toiminut kohdallani lainkaan, päinvastoin kipujen lisäksi tuli vielä huono olo. Aqua-rakkulat; laittaminen sattui ja kipuihin ei mitään vaikutusta. Sain vielä jonkin pistoksen, mikä ei myöskään toiminut.
Supistukset oli kauheat, samoin tunne, kun vauva alkoi puskemaan tietään ulos. Järkyttävin kipu mitä olen koskaan kokenut!
Sen jälkeen kun sain tytön syliini, alkoi alapään paikkaus melkein heti, ja siihenhän ei ole mitään kunnon puudutus-keinoa. Ei siis juuri tullut nautittua siitä hetkestä, kun sain tytön syliini. Lähinnä olin kaikesta kokemastani sekaisin kuin seinäkello ja väsynyt ja heikko.
Kun piti puskea tytön sänky pienen kynnyksen yli matkalla osastolle, niin en jaksanut. Hyvä kun pysyin pystyssä.
Vieläkin ihmettelen, miten kestin kaiken, kipu kun oli valtava. Ja todellakin, nyt pelottaa entistä enemmän..
Niin ajattelin todeta vain, että voihan samankin naisen kohdalla olla hyvin erilaisia synnytyksiä, niin kestoiltaan kuin kivuiltaan. Ei voi etukäteen tietää, mitä on tulossa. Paljon riippuu vauvan tarjonnasta, asennosta, pään koosta, kohdun avautumisesta, kohdun kaulan kypsyydestä, synnyttäjän rakenteesta jne. Itselläni ensimmäinen synnytys oli todella kivulias ja rankka kokemus, toivon taas vaan, että tämä toinen tulisi helpommin. Pelko on varmasti ihan luonnollista, onhan synnytys mullistavin kókemus mitä nainen saa elämässään kokea. Kun odotus alkaa olla pitkällä, niinkuin itselläni on, niin pelkoni on alkanut vaihtua nyt jo kärsimättömyyden tunteisiin. Ajattelen jopa, että koskipa miten paljon vaan, kunhan syntyis jo vihdoin.
Kyllä kaikki menee hyvin, pitää luottaa vaan,jostakin sen voiman saa sitten kun sen aika koittaa.
sitä minäkin toivon! Ja luotan siihen, et toinen synnytys on helpompi ja nopeampi, tai koitan luottaa, mut sit taas tulee mieleen kun väliä on jo yli 7 vuotta.. Pelottaa sekin et paikat repee vielä pahemmin, se neulominen oli kauheaa.
Jos totta puhutaan, niin kauheat traumat jäi ekasta, et jos saisin ihan tuosta vaan valita, ni ottaisin keisarinleikkauksen.
Mua pelottaa sekin, kun en voinut hallita niitä kipuja, vaikka kuinka koetin. Ne meni yli ymmärryksen, en ollut ikinä uskonut, et jokin voi sattua niin paljon.
Toivon myös et tuskastun isoon olemukseeni loppuvaiheessa sen verran, että saan henkisesti koottua itseni ja olisin taas valmiina koitokseen. Mut apua! silti..