Mielenterveysklubeihin ja muihin vastaaviin yritetään houkutella hulluina ja vammaisina itseään pitäviä mukaan toimintaan kaltaisensa ja sossujen kanssa. Houkuttelussa käytetään lähinnä pehmeitä keinoja kuten ilmaista internet-yhteyttä ja muita harrastemahdollisuuksia.
Mikä onkaan toiminnan vetäjien ja rahoittajien perimmäinen motiivi? Olisikohan se istuttaa osallistujiin "mt-kuntoutuja" identiteetti. Tähän identiteettiin kuuluu nähdä itsensä erilaisten hulluus- ja (kehitys-)vammaisuusmääritelmien kautta. Hullun tai vammaisen paperit nähdään synninpäästönä omiin heikkouksiin:"En ole tyhmä tai laiska vaan kehitysvammainen, siksi en pärjännyt koulussa"(rivienvälissä:älkää siis tuomitko minua, vammani perusteella en ole vastuussa epäonnistumisestani muille). Papereihin suhtaudutaan kuin kunniamerkkiin, niitä tavoitellaan konstilla millä tahansa ja kun ne on saatu niillä ylpeillään. Tälläinen asetelma johtaa väistämättä siihen että sossuilla ja psykologeilla on ryhmässä melkoinen auktoriteettiasema. Toiminnan tapahtuminen ryhmässä vielä vahvistaa asennemuutosta. Ihmisellähän on taipumus samaistua ympärillään oleviin ihmisiin. Sossuilusta muodostuu siis mielenterveysklubin sosiaalinen sääntö eli ryhmänormi.
Näitä kuntoutujiahan on tällä palstallakin aika paljon. Heille psykologin erehtyminen ja väärinkäytökset ovat tabu, vaikka he hyvin tietävät viranomaisten törkeän tavan kohdella mt-potilaita. Heille minunkaltaiseni psykologiaan ja sossuihuun skeptisesti suhtautuva on kuin punainen vaate.
Klubit ovat siis tehokas keino manipuloida suuria massoja hyväksymään sossuilu. Hyväksyntä kestää vielä senkin jälkeen kun karvas totuus sossuilusta on paljastunut, kerran syntynyt identiteetti on yllättävän vakaa ja pitkäaikainen.
Mikä onkaan toiminnan vetäjien ja rahoittajien perimmäinen motiivi? Olisikohan se istuttaa osallistujiin "mt-kuntoutuja" identiteetti. Tähän identiteettiin kuuluu nähdä itsensä erilaisten hulluus- ja (kehitys-)vammaisuusmääritelmien kautta. Hullun tai vammaisen paperit nähdään synninpäästönä omiin heikkouksiin:"En ole tyhmä tai laiska vaan kehitysvammainen, siksi en pärjännyt koulussa"(rivienvälissä:älkää siis tuomitko minua, vammani perusteella en ole vastuussa epäonnistumisestani muille). Papereihin suhtaudutaan kuin kunniamerkkiin, niitä tavoitellaan konstilla millä tahansa ja kun ne on saatu niillä ylpeillään. Tälläinen asetelma johtaa väistämättä siihen että sossuilla ja psykologeilla on ryhmässä melkoinen auktoriteettiasema. Toiminnan tapahtuminen ryhmässä vielä vahvistaa asennemuutosta. Ihmisellähän on taipumus samaistua ympärillään oleviin ihmisiin. Sossuilusta muodostuu siis mielenterveysklubin sosiaalinen sääntö eli ryhmänormi.
Näitä kuntoutujiahan on tällä palstallakin aika paljon. Heille psykologin erehtyminen ja väärinkäytökset ovat tabu, vaikka he hyvin tietävät viranomaisten törkeän tavan kohdella mt-potilaita. Heille minunkaltaiseni psykologiaan ja sossuihuun skeptisesti suhtautuva on kuin punainen vaate.
Klubit ovat siis tehokas keino manipuloida suuria massoja hyväksymään sossuilu. Hyväksyntä kestää vielä senkin jälkeen kun karvas totuus sossuilusta on paljastunut, kerran syntynyt identiteetti on yllättävän vakaa ja pitkäaikainen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vertaistukiryhmät eivät ole tarkoitettu terveille. Milloinkaan en ole tuntenut itseäni halvennettavan niin kuin silloin, kun minua on koetettu kuntouttaa. Onneksi itsekunnioitukseni rippeet pakottivat minut opiskelemaan, enkä ole päässyt kroonikoitutumaan vaan ennusteeni on parantunut vuosi vuodelta.
Kuntoutusryhmien rakenne on yleensä sairas, sairas maintsemiesi syiden vuoksi, lisäksi myös ihmisten taantumisen takia. Huonoimmissa ajantapporyhmissä mm. levyraadit, runoryhmät, terapiaretket jne. toiminta on todella ihmisarvoa halventavaa. Ihmiset ovat simputettu lapsen tasolle ja luonnollisestikin he huomaavat, että lapsena olemisessa=hullunroolissa on etunsa: voi kiukutella, mököttää, kytätä muiden tekemistä, kannella ja vaatia, että kaikkien on toimittava juuri MINUN sääntöjeni mukaan. Ja ryhmässä olemisen ehto on se, että näitä järjettömiä oikkuja kunnioitetaan vaikka näin ketään ei oikeasti kunnioiteta.
Aina loytyy suupaltti marttyyri; harhainen, jolle kukaan ei viitsi mainita harhoistaan, vaikka se olisi todellista vertaisvälittämistä. Tai näkevät, että jollakin on väärä/vanhentunut lääkitys ja kohteliasuudesta jättävät sen mainitsematta(tämä on sitä "kunnioittamista"). ja kaikki kertovat elämäntarinaansa(katsokaa mitä minä juuri teen) eikä se oikeasti kiinnosta tai oikeastaan pitäisi kiinostaa ketään.
Kävin tässä viimeviikolla käyttämässä kerhotalon tietokonetta ja aloin taas voida pahoin nähdessäni mihin kaikki olivat jämähtäneet, se on kuin surrealistinen maailma. Huomasin taas vaistomaisesti puhuvani muille ihmisille kuin lapsille ja minua kohdeltiin kuin lasta. Jos yritin kommunikoida kuin ihmisten kanssa, minuun reagoitiin kuin sääntöjenrikkojaan, voin vakuuttaa, että tämä ei ollut harha.
Luin tämän tekstin läpi ja huomasin tarpeeni tilittää omaa tiedostamisprosessiani.Alkuperäinen kirjoittaja oli aivan oikeassa kirjoittaessaan:"kerran syntynyt identiteetti on yllättävän vakaa ja pikäaikainen."
Voin melkein huokaista helpotuksesta, kun en kuntoutukseen päässyt. On kerättävä voimia elämään ja pärjättävä omillaan tuollaisista vertaistukiryhmistä riippumatta. Että asennoidutaan :"nyt ollaan sairaita ja siihen meillä on oikeus ja me emme tee mitään eikä meille voi kukaan sanoa mitään, mitä emme halua", on surkeaa. Vähän asian vierestä. Olen kerran ollut sairaalassa ja härregud, miten pian siihen alkoi tottua, jo viikon siellä oltuani aloin laitostua(viikon siellä vain olinkin, vaikka suositeltiin olemaan kauemmin). Se on parantola, mutta se on myös velttoperseiden pesä. Mielenterveyspotilaat tarvivat tarmoa elämän haasteita varten, eikä parantola ole sitä omiaan lisäämään. Mielenterveyspotilaita pitää _aktivoida_, ei antaa heidän vajota riippuvaiselle vauva-asteelle. Jokaista potilasta pitää tietenkin kohdella yksilönä, ei jonain mielisairaan perustyyppinä, jolle on luotu valmiit kriteerit kuinka sellaisen kanssa tulee toimia.