Viime vuonna sain jotenkin siman käymisen epäonnistumaan ihan sillä perinteisellä fariini-sokeripussin ohjeella. Eli sima ei siis valmistunut ollenkaan. Onko siis väliä esimerkiksi sillä, millaisessa astiassa simaa säilyttää huoneenlämmössä ennen pullottamista. Lähinnä sillä, että onko astia kokonaan kannella suljettu, mieluummin kokonaan peittämätön vai jotakin siltä väliltä :-) ?
Siman käymisestä
viimeksi epäonnistui
31207
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tiesit varmaankin, mutta eihän hiiva joutunut alttiiksi liian korkealle lämpötilalle ja kuollut?
En ole asiantuntija, tuli vain mieleen. Meillä muuten räjähti omia aikojaan viime vappuna Kössin Kotisima (hyvää sinänsä), joka jatkoi käymistään pullossa, kun ei ollut tarpeeksi kylmässä. Varoitus oli etiketissä mutta ajattelimme sen tarkoittavan samaa kuin yleensä eli ettei pilaannu. En tiedä, vahvensivatko pulloja tai muuttivatko etikettiä (annoin palautetta).
mullakaan ei sima käy. laitoin kyllä kattilat melko viileään. otin tunti si pois huoneen lämpöön. läheekö vielä käymään?
Mulla on käyny välillä niin että olen laittanut pullotetun siman liian äkkiä jääkaappiin, ei ole tietenkään käynyt siellä. No, kun sitä maistaa, se maistuu "keskentekoiselle", sitten äkkiä pullot pöydälle, ja kyllä siitä on aina tullut juomakelpoista.