Valehtelin ihastukselleni ikäni

Nina**

Näin aluksi haluan sanoa, että tiedän tehneeni TODELLA tyhmän ja lapsellisen teon.

Tutustuin vähän alle vuosi sitten ihanaan, minua aika paljon vanhempaan, mieheen. Olemme kuitenkin molemmat täysi-ikäisiä. Ihastuin tähän tyyppiin ensi silmäyksellä. Hän kysyi aikoinaan ikääni ja valehtelin olevani vuoden todellisuutta vanhempi, koska pelkäsin ettei hän kiinnostuisi niin nuoreen tyyppiin mitä oikeesti olen. Kuulostaa tyhmältä, koska mitä nyt yksi vuosi muuttaisi mitään, mutta valhe olikin hätätilanteessa kehitelty. Kaduin tekoa heti ja todellakin kadun sitä nyt. Olemme miehen kanssa lähentyneet eikä suerustelukuviotkaan ole enää kovin kaukana. Kaikessa muussa olen ollut miehelle rehellinen paitsi tässä ikä-kysymyksessä.

Nyt on ongelmana, etten uskalla kertoa totuutta miehelle. Miten voisin hellävaraisesti ja viisaasti kertoa että todellisuudessa olen siis vuoden nuorempi mitä hän luulee minun olevan? Saan syyttää tilanteesta vain ja ainoastaan itseäni, mutta tämä ongelma raastaa mua.

Minä olen 19 (sanoin olevani 20) ja mies on 33. Tiedän, että meillä on paljon ikäeroa, mutta ei se ole meitä haitannut.
Kiitos avusta jo etukäteen kaikille!

14

2080

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nyt ei taida

      muu auttaa.Ei se siihen kaadu enää, voi lähinnä huvittaa toista. Itse epäilen erään ihanan naisen myös valehtelevan ikänsä ylöspäin vuosilla, enkä ymmärrä miksi... Mutta aika näyttää senkin...

      • Nina**

        Pelottaa ihan älyttömästi, että miehellä menee luottamus ja hän laittaa välit poikki kokonaan. Tai jos ei nyt ihan kokonaa, niin ainakin sen verran jäihin, ettei meistä voi mitään tulla.

        Olisiko mitään hyviä neuvoja, miten tän asian miehelle kertoisin? Suoraan vain, että "oon valehellu sulle" vai miten..

        Hävettää koko juttu!!


    • kai siinä

      ole muuta vaihtoehtoa, kuin rehellisesti vain kertoa oikea ikänsä. Tuskinpa se nyt yhteen vuoteen kaatuu, jos muutenkin on jotain "säätöä". Huvittaa ehkä miestä, mutta eiköhän se mene sillä kun selität miksi niin teit.
      Tsemppiä!

      Itseäni huvittaa, kun minua huomattavasti vanhempi mies luulee minun olevan vanhempi kuin olen ja en ole hänelle sitä myöntänyt enkä kieltänyt.

      Tässä vain ihmettelen koska hän älyää kysyä ikääni ;) Voi lentää persuuksilleen... :))))

      • Nina**

        Toivottavasti mies ottaa sen ihan huumorin kannalta, ettei vaan suuttuisi. Ei tässä muu auta, ku ottaa asia puheeksi. Koskaan ei vaa tunnu olevan se oikea hetki.


    • esmes

      esimerkiksi näin. lyöt läskiksi koko jutun ja sanot täyttäväsi joka vuosi 20 ikävuosien 15 ja 40 välillä. Nainen on nimittäin parhaimmillaan tuossa parinkympin korvilla. Teet siitä vitsin vaikkapa seuraavilla synttäreilläsi. Ei sun tarvi omaa ikää paljastaa. Se paljastuu jos paljastuu. Mäkin täytän säännöllisin väliajoin 20 vuotta. Olen täyttänyt jo monta vuotta.. :)

      Mut jättäisit hänen ikäisen papan rauhaan ja etsisit jonkun kivan ja nuorekkaan kundin. Kun sä olet naisellisimmillasi jonkun vuoden päästä, niin sun mies on jo keski-iän kynnyksellä oleva neljänkympin kriisissä vanha mies.

    • valehtelin

      aikoinaan äidille poikaystäväni iän. Sanoin häntä kolme vuotta vanhemmaksi, johon hän tokaisi *että onpa sua paljon vanhempi*. Meillä oli 6 vuotta ikäeroa. Olin silloin 17 ja hän 23 vuotta. No, siitä on nyt kolmekymmentä vuotta ja ollaan vieläkin yhdessä. Äitini sai tietää hänen todellisen iän vasta, kun meidät vihittiin siitä päivästä muutaman vuoden päästä. Et silleen. Nyt naurattaa oma valehtelu.:)

      • Nina**

        Toivottavasti tää munkin valehtelu hässäkkä vaan naurattaa mua ja miestä. Kyllä mua kieltämättä nolottaa ihan vietävästi kertoa jotain tällästä.


    • Neuvo vanhemmalta

      Tuo on niin pieni vale, ettei haittaa mitään. Vuosi sinne tai tänne...
      Jos mies rakastuu sinuun, on yhden tekevää minkä ikäinen lopulta olet.

    • vuoden huijasit?

      mitä järkee tosa on? ite olen 33 ja täytyy myöntää että en edes välttämättä lähtis tapaamaan ketään edes kakskymppistä tyttöä. Ette ole niin kypsiä mitä luulette, sori vaan, ei millään pahalla.

      • Nina**

        No tilanne on mikä on. Aika paljo sullakin on pokkaa sanoa, miten hyvin joittenkin sulle täysin tuntemattomien ihmisten suhde toimii! Vaikka itse olisitkin tuon ikäinen, se ei tarkoita etteikö joku toinen samanikäinen voi kiinnostua parikymppisestä...

        Ja tosta kypsyydestä.. omien kokemusten mukaan te reilut 3kymppisetkään ette mitää kaikkein kypsimpiä välttämättä ole. Ei millään pahalla.


    • CK.

      Mä luulin, että sä valehtelit sen ikäsi monellakin vuodella eteenpäin. Mutta ei yks vuosi sinne tai tänne vaikuta mihinkään. Kerro sille miehelle suoraan vaan ja selitä miksi valehtelit. Sano, että se olis varmaan ikäeron takia lopettanut yhteydenpidon ja sitä sä et halunnut.

    • arsissi

      Kerrot sen suoraan. Vaikea sanoa tietenkään miten se mies siihen suhtautuu, kun en sitä tunne, mutta jos se sinusta on oikeasti kiinnostunut, niin tuskinpa se sitä haittaa. Enemmän haittaa kuitenkin se, että olet valehdellut kuin yksi vuosi.

      Sanot sille, että sä olet valehdellut sille ja toivot, ettei se suuttuis hirveesti. Näin saat sen heti ajattelemaan, että olet tehnyt jotain paljon pahempaa. Sitten kerrot miksi niin teit... eli olit ihastunut ja pelkäsit, että hän ei voisi kiinnostua niin nuorista. Sitten vielä pahoittelet, ettet kertonut totuutta aikaisemmin (selityksenä, että se tuli koko ajan vaikeammaksi) ja lopuksi lupaat ettet enää valehtele ja huomautat, että olet ollut kaikessa muussa rehellinen.

      Jos ei mies tuota anna anteeksi, niin sitten on antamatta. Kunhan et enää viivyttele yhtään.

    • ------------

      Ei sitä todellista ikää tarvitse välttämättä tunnustaa - mies voi hyvinkin suutahtaa valehtelustasi. Jos vielä parin vuoden päästä olette yhdessä, on syntymäaikasi ja silloinen ikäsi tulleet takuulla selville. Tuolloin mies vähät välittää mitä kerroit iäksesi vuonna 2006, eikä välttämättä edes tajua eroa ;)

      Hyvä juttu kuitenkin ettet valehdellut olevasi nuorempi. Ja vuosi sinne tai tänne ei merkkaa paljoa.

      • jos pikku tytöt

        kelpaa...mut toista se on jos on aikuinen nainen...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1179
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      326
      657
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      566
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe