Oma tarinani:
Päätin vuoden alusta laihduttaa, että näyttäisin kesällä paremmalta. Liityin painonvartijoihin ja sainkin painon tippumaan terveellisesti. Sitten eräs viikonloppu huomasin kuinka helppoa on olla syömättä ja aloin nälkäkuurille. Söin todella vähän ja lähinnä salaattia. Laihduinkin nopeasti ja näytin mielestäni todella hyvältä. Olin kerrankin elämässäni tyytyväinen itseeni!
Salaattikuurilla kuitenkin nälkä kasvoi ja minä, uskomaton makeanystävä, aloin kaipaamaan kunnon ruokaa ja varsinkin mässyä. Iltaisin katselin netistä herkkujen kuvia ja ohjeita ja mietin, miten hyviä ne olisivatkin. Uskomaton himo mässyyn.
Sitten, kuten arvata saattaakin, sorruin. Päätin, että saan yhtenä perjantaina syödä herkkuja, joten ostin sitten suklaalevyn ja 350g karkkia. Ennen niiden syömistä vedin monta sämpylää, jugurttia ja kunnon ruokaa. Sitten aloin syömään. Voi että ne maistuivatkin hyvältä! Söin ja söin kunnes mahaan sattui. Olo oli todella huono, mutta jatkoin vain. Yhtäkään karkkia tai suklaapalaa en jättäisi. Loppuillan kuoristelin sikiöasennossa sängyllä ja olo oli kamala. Yritin oksentaa, mutta en onnistunut.
Vaikka päätin, että sallin itselleni herkut vain kerran, en pystynytkään lopettamaan. Jatkoin mässäämistä ja kaikki tuntui maistuvan vain niin hyvälle. Ja vaikka ei maistunutkaan, niin söin silti. Pystyn syömään uskomattomia määriä ruokaa. Tuntuu, että en tule täyteen mistään määrästä. Ja vaikka tuntuisi huonolta, syön silti. Yhtenä päivänä sain kuin sainkin oksennettua ja se tuntui jotenkin huojentavalta. Jatkoin syömistä ja oksentamista. Se tuntuu niin helpolta. Saat syödä kaikkia herkkuja, etkä liho! Noin pirun ääni päässäni huutaa. Vaikka tiedän, että tämä ei ole terveellistä, niin teen sitä silti. Ruoka on vain liian hyvää.
Nykyään tuntuu, että tekisi koko ajan mieli syödä. Vaikka käyn lounaalla tai päivällisella, voisin syödä heti sen jälkeen vaikka mitä. Karkinhimo on valtava. Yritän rajoittaa mässäilyt viikonloppuihin ja koko viikon suunnittelen mitä aion syödä. Kaikkea tekee mieli.
Viikonloput eristän itselleni. Tuntuu, että vieraannun kavereistani, kun en ole ikinä lähdössä mihinkään vaan jään mieluummin kotiin. Ja mitäköhän tekemään - syömään.
Olen siis sairas. Ruoka on mielessäni jatkuvasti. Siis ihan koko ajan. En pysty keskittymään kouluunkaan enää kovin tehokkaasti kun vain mietin ruokaa.
Inhoan tätä olotilaa. Haluaisin olla normaali ihminen, en mikään ruokapakkomielteinen niin kuin nyt.
Kohtalontovereita?
Päätin vuoden alusta laihduttaa, että näyttäisin kesällä paremmalta. Liityin painonvartijoihin ja sainkin painon tippumaan terveellisesti. Sitten eräs viikonloppu huomasin kuinka helppoa on olla syömättä ja aloin nälkäkuurille. Söin todella vähän ja lähinnä salaattia. Laihduinkin nopeasti ja näytin mielestäni todella hyvältä. Olin kerrankin elämässäni tyytyväinen itseeni!
Salaattikuurilla kuitenkin nälkä kasvoi ja minä, uskomaton makeanystävä, aloin kaipaamaan kunnon ruokaa ja varsinkin mässyä. Iltaisin katselin netistä herkkujen kuvia ja ohjeita ja mietin, miten hyviä ne olisivatkin. Uskomaton himo mässyyn.
Sitten, kuten arvata saattaakin, sorruin. Päätin, että saan yhtenä perjantaina syödä herkkuja, joten ostin sitten suklaalevyn ja 350g karkkia. Ennen niiden syömistä vedin monta sämpylää, jugurttia ja kunnon ruokaa. Sitten aloin syömään. Voi että ne maistuivatkin hyvältä! Söin ja söin kunnes mahaan sattui. Olo oli todella huono, mutta jatkoin vain. Yhtäkään karkkia tai suklaapalaa en jättäisi. Loppuillan kuoristelin sikiöasennossa sängyllä ja olo oli kamala. Yritin oksentaa, mutta en onnistunut.
Vaikka päätin, että sallin itselleni herkut vain kerran, en pystynytkään lopettamaan. Jatkoin mässäämistä ja kaikki tuntui maistuvan vain niin hyvälle. Ja vaikka ei maistunutkaan, niin söin silti. Pystyn syömään uskomattomia määriä ruokaa. Tuntuu, että en tule täyteen mistään määrästä. Ja vaikka tuntuisi huonolta, syön silti. Yhtenä päivänä sain kuin sainkin oksennettua ja se tuntui jotenkin huojentavalta. Jatkoin syömistä ja oksentamista. Se tuntuu niin helpolta. Saat syödä kaikkia herkkuja, etkä liho! Noin pirun ääni päässäni huutaa. Vaikka tiedän, että tämä ei ole terveellistä, niin teen sitä silti. Ruoka on vain liian hyvää.
Nykyään tuntuu, että tekisi koko ajan mieli syödä. Vaikka käyn lounaalla tai päivällisella, voisin syödä heti sen jälkeen vaikka mitä. Karkinhimo on valtava. Yritän rajoittaa mässäilyt viikonloppuihin ja koko viikon suunnittelen mitä aion syödä. Kaikkea tekee mieli.
Viikonloput eristän itselleni. Tuntuu, että vieraannun kavereistani, kun en ole ikinä lähdössä mihinkään vaan jään mieluummin kotiin. Ja mitäköhän tekemään - syömään.
Olen siis sairas. Ruoka on mielessäni jatkuvasti. Siis ihan koko ajan. En pysty keskittymään kouluunkaan enää kovin tehokkaasti kun vain mietin ruokaa.
Inhoan tätä olotilaa. Haluaisin olla normaali ihminen, en mikään ruokapakkomielteinen niin kuin nyt.
Kohtalontovereita?
Vastaukset 3
Vanhimmat
itse en oksenna ulos ahmimiani tuotteita...mutta tiedän sen ahmimisen himon...joka kerta kun saan sen kohtauksen, ajattelen samalla et tää ei ole mulle hyväksi ja teen sitä silti...ja apua ei meinaa saada...
Juu... vajaa kymmenen vuotta sitten syömishäiriöni alkoi mahdollisimman vähällä ja rasvattomalla ravinnolla kovan treenaamisen ohella.
Nykyään: koitan syödä terveellisesti mutta ei siitä enää tulee mitään , koska noilta paastovuosilta jäi niin makee/rasva vajarit, ettei enää nykyään mene päivääkään ohi etten ajattele ruokaa. yöllä näen unta ja suunnittelen miten darrapäivänä ostan jälleen kaupat tyhjiksi ja majoittaudun neljän seinän sisään. Ja olisipa se pelkästään darra päivien ongelma.. vaan ei. joka kerta kun olen väsyny/ masentunut (joka on usein) annan vaan kaikille mielihaluilleni vallan ja kipitän vaikka yöllä kahdentoista aikaan kauppaan ostamaan suklaita jästkiä ja keksejä... lukemattomia kertoja olen kertaheitolla vetänyt nassuun 300gr keksiä ja litran jädeä. Hitto että ihminen voi olla tyhmä, sillä tiedän kuinka pahaolo tulee jälkikäteen, mutta mikään ei auta. ahdan itseni niin täyteen kunnes paperit on vaan jäljellä. Tänäänkään en pystynyt vastustamaan kiusausta vaan hain 350gr jättisäkin suklaata ja nannaa. Hups ja tauotta vedin senkin nassuuni jälkiruoaksi... onneksi sentään koitan urheilla kunnolla lähes päivittäin, mutta mietin että kuinka kauan kroppani ottaa vastaan tätä sokeri / rasva määrää? Vielä olen hoikka/urheilullinen mutta pömppö tuntuu jo ja housuja kiristää. tekisi mieli vetää trikoot vaan jalkaan kun en tahdo myöntää itselleni etten pysty pysymään irti herkuista. vedän illat ja yöt... kun muut eivät ole paikalla. ja todellakin... suhteet kärsii. Normaalit safkat koitan pitää superterveellisinä (eikä sekään aina onnistu) mutta sekin kostautuu näköjään. ahmimiskohtauksia yöt päivät. Enkä siis oksenna mitään ulos. Joten tiedän miltä sinusta tuntuu. Olen nyt 25 enkä tiedä kuinka kauan pää ja kroppa enää kestää. Asiat voisivat olla maailmassani ja elämässäni niin hyvin... mutta sitten menen ja aiheutan tälläsen paskan itelleni. Tahtoisin olla niin paljon normaali... normaali kuten ystäväni... nukkua yöni kunnolla. syödä herkkuja mutta normaaleja määriä. en usko että tuota päivää tulee... olen menettänyt toivoni. Mutta toivotan sinulla paljon voimia... tiedän kuinka rankkaa tämä on
Hei. Minä käyttäydyn usein aivan samalla tavalla kuin sinä. Eristäydyn viikonlopuksi omaan asuntoon ja ostan jääkaapin täyteen ruokaa, ahmin ja oksennan.
On hienoa, että olet laihduttanut painonvartijoissa, ilmeisesti ihan terveellä tavalla ainkin aluksi. Ole ylpeä saavutuksestasi. Kuinkahan paljon laihdutit?
Yritä kohdata tarpeesi. Mihin sinä syöt? Yksinäisyyteen, ahdistukseen, masennukseen. Kyseessä on pakkomielle, joka ei lopu ennenkuin tulet tietoiseksi syystä, joka ajaa sinut tekemään asioita, jotka ovat haitallisia kehollesi ja mielellesi.
Ennen ahmintakohtausta pysähdy ja sen sijaan että ottaisit palan pitsaa, kohtaa tarpeesi. Tunnista tarpeesi. Se on uskomatonta, miten pian sinulta pääsee vapauttava itku.
Tarkoituksena ei ole, että voisit lopettaa bulimian näin. Tarkoituksena on, että saavuttaisit merkittävän askeleen. Jos edes yhden kerran pysähtyisit, pystytkö siihen? Kokeile. Minä pystyin, mutta se vaatii ihmiseltä melko paljon. Joskus se on kuitenkin tehtävä, mikäli haluat parantua. Haluatko sinä parantua? Missä sinä haluat nähdä itsesi kahden vuoden kuluttua.
Laihuus ei ole tämän arvoista.