Olen ollut masentunut viime kesästä lähtien. Olen käynyt kahdella eri lääkärillä. Toinen työpaikkalääkäri ja toinen yksityinen yleislääkäri.
Työpaikkalääkäriltä sain Citalopram ratiopharm 20mg viime tammikuussa. Aluksi oli lieviä sivuvaikutuksia, jotka pian menivät ohi. Vointi oli parempi ja elämä oli taas ihanaa. Kahden kuukauden kuluttua alkoi turvotus ja tunteettomuus. Tuntui kuin olisin tunteistani turta; en nauranut, en itkenyt, olin vain, en pystynyt nauttimaan mistään..
Yksityinen lääkäri oli jo valmis määräämään minulle uutta lääkettä, Cymbalta 60mg, 10minuutin perusteella, jotka hänen vastaanotollaan olin.
Yksityisellä kävin, koska työpaikkalääkäri ei oikein todesta ota psyykkisiä sairauksia..
En aloittanut Cymbaltaa, koska haluaisin lääkkeistä eroon! Olen Citalopram ratiopharmilla vielä huonommassa kunnossa kuin olin ilman lääkitystä..
Nyt minulla on kontakti mielelenterveystoimistoon ja ensi viikolla olisi aika psykiatrille, joka varmasti määrää uuden lääkityksen.. Aloitanko vai en?
Olen ennen masennustani harrastanut paljon liikuntaa, lähinnä juoksemista. Nykyään lenkit käy kaapin(jossa on suklaata) kautta sohvalle.. Olen tosi väsynyt koko ajan, syön vaan suklaata, ruoka ei maistu, olen kiukkuinen, ailahtelevainen, keskittymiskykyä ei ole lainkaan.
Tein itselleni toimintasuunnitelman toipuakseni: lähden lenkille vaikka väkisin! Liikuntaa auttaa mua tosi paljon, kunhan vain saisin jotain aikaiseksi.. Ja lisänä vielä keskusteluapu, mielenterveystoimistossa suositeltiin jo psykoterapiaa.
Tällä hetkellä olen parin viikon sairaslomalla.
Miten paljon teillä muilla masentuneilla on sairaslomaa kerrallaan?
Työpaikkalääkäriltä sain Citalopram ratiopharm 20mg viime tammikuussa. Aluksi oli lieviä sivuvaikutuksia, jotka pian menivät ohi. Vointi oli parempi ja elämä oli taas ihanaa. Kahden kuukauden kuluttua alkoi turvotus ja tunteettomuus. Tuntui kuin olisin tunteistani turta; en nauranut, en itkenyt, olin vain, en pystynyt nauttimaan mistään..
Yksityinen lääkäri oli jo valmis määräämään minulle uutta lääkettä, Cymbalta 60mg, 10minuutin perusteella, jotka hänen vastaanotollaan olin.
Yksityisellä kävin, koska työpaikkalääkäri ei oikein todesta ota psyykkisiä sairauksia..
En aloittanut Cymbaltaa, koska haluaisin lääkkeistä eroon! Olen Citalopram ratiopharmilla vielä huonommassa kunnossa kuin olin ilman lääkitystä..
Nyt minulla on kontakti mielelenterveystoimistoon ja ensi viikolla olisi aika psykiatrille, joka varmasti määrää uuden lääkityksen.. Aloitanko vai en?
Olen ennen masennustani harrastanut paljon liikuntaa, lähinnä juoksemista. Nykyään lenkit käy kaapin(jossa on suklaata) kautta sohvalle.. Olen tosi väsynyt koko ajan, syön vaan suklaata, ruoka ei maistu, olen kiukkuinen, ailahtelevainen, keskittymiskykyä ei ole lainkaan.
Tein itselleni toimintasuunnitelman toipuakseni: lähden lenkille vaikka väkisin! Liikuntaa auttaa mua tosi paljon, kunhan vain saisin jotain aikaiseksi.. Ja lisänä vielä keskusteluapu, mielenterveystoimistossa suositeltiin jo psykoterapiaa.
Tällä hetkellä olen parin viikon sairaslomalla.
Miten paljon teillä muilla masentuneilla on sairaslomaa kerrallaan?
Vastaukset 12
Vanhimmat
2 kuukautta,puoli vuotta,vuosi kunt,tuk,ja vuosien kuluttua eläke.
Minä kävin pitkään yksityisellä enkä silloin ollut yhtään pois töistä. Painoin vaan väkisin päivästä toiseen.
Sitten taisin olla ensin pari viikkoa sairauslomalla, vähän töissä, sitten taas sairauslomalla ja lopulta lääkäri kirjoitti vuoden sairausloman ja eläkkeen päälle. En oikein muista noista ajoista, olin niin väsynyt ja pois tästä maailmasta.
Edellisen kirjoittajan kanssa samallalailla sivussa tästä yhteiskunnasta.
Tehnyt koko ikänsä töitä, töitä ja töitä. Sitä ei itse nähnyt omaa tilaansa. Elimistö reagoi jo aikoja sitten, mutta en tajunnut siinä vaiheessa jäädä pois töistä. Tilanne meni lopulta siihen, että oli jäätävä pois "oravanpyörästä", vaikka mieli ei olisi halunnut päästää irti. Aluksi kaksiviikkoa, sitten muistaakseni kuukausi, sitten kaksi kuukautta, kolme kuukautta jne. saikkua. Nyt ollut pois jo kaksi vuotta työelämästä. Tämä on tälläistä ylä- ja alamäkeä päivästä toiseen.
Kannattaa käydä erikoislääkärin luona ja kertoa avoimesti tuntemuksista. Erikoislääkärillä on aikaa ja on asiantuntija joka antaa sinulle sopivan lääkityksen. Lääkitystä joudutaan aina hakemaan, koska sivuvaikutukset ovat aina henkilökohtaisia. Sopiva vaste löytyy ajankanssa ja kestää yleensä 2-4 viikkoa, ennenkuin lääke alkaa auttamaan. En olisi pärjännyt ilman lääkkeiden aloittamista ja lepäämään jäämistä.
Voimia.
Ymmärrän aika hyvin tunteesi, kun noita lääkkeitä määräillään jotenkin niin helposti. urheilu on kyllä hyväksi. Oletko lukenut aiheesta liikunta ja masennus? Senhän sanotaan IHAN oikeesti auttavan, siis liikunnan. Toki mielialat on vähän aaltomaisia, yhtenä päivänä tuntuu jo hyvältä ja toisena ei niin hyvältä. Ei mulla nyt tainnut mitään pointtia olla... lähinnä sitä että itseäni "lääkitsen" liikunnalla.
pakota itseäsi esim liikuntaan. Et siihen kuole vaikket huhkikkaan itseäsi hikeen. Elimistösi vaatii lepoa.
Työpaikkalääkäri ei voinut Cympaltaa määrätä ,koska se on erikoislääkärien hommaa,
Citalopram lääkkeesi ei sovi sinulle, se on hyvin yleistä, että oikea löytyy vasta kokeilemalla.
Olen ollut saikuilla puolitoista vuotta.
Ei ehkä kannata hätäillä,nyt tarvitset aikaa.
ihan yleislääkärikin, ei siihen mitään psykiatria tarvita!! Ne ovat ihan eri lääkkeitä joihin tarvitaan (alalla kuin alalla) erikoislääkärit määräämään lääkkeitä, Cymbaltan voi kirjoittaa kuka tahansa lääkäri, ei vain tainnut olla tuttu lääke työt.lekurille. Ja yleensä aloitetaan citalopramista, fluoxetinista, paroxetinista...
Itselläni ensimmäiset uupumuksen ja masennuksen oireet hoidettiin 3 viikon sairaslomalla talvella 04-05. Kävin kunnallisella päivystyksessä, sillä koin kovan romahduksen; olin itkenyt putkeen jotain 2-3 päivää, en vain jaksanut enää. Sain lääkärikseni intialaisen miehen, mikä hieman jännitti itseäni. En halunnut lääkkeitä, mutta sain lääkäriltä parhaat vinkit mitä olen keltään lääkäriltä ikinä saanut.
Hän kehotti panostamaan ihmissuhteisiin ja nimenomaan läheisiin ihmissuhteisiin, sekä siihen ettei sairauttani pitäisi salata heiltä: on oltava avoin ja rehellinen. Myös laulaminen, liikunta ja vaikka jonkinlainen seurakunnan tms. (seurakunta siksi, että hän piti niitä kulttuurissamme parhaimpina kohtaamispaikkoina, joissa ihminen voi olla oma itsensä, eikä heihin luoda odotuksia ja paineita [jos nyt ei jotain lahkotoimintaa lasketa=P]) toiminta voisi auttaa eteenpäin. Lisäksi minun oli mentävä nukkumaan joka ilta klo 21 ja herättävä viimeistään aamukuudelta, jotta saisin selkeän elämänrytmin ja tarpeeksi unta ja etenkin iltaunta.
Näillä pääsin pitkälle. Sairasloman (sen joka kesti 3 viikkoa) päätteenä mulle tuli työpaikan vaihto. Hyvin meni, enkä tarvinnut missään vaiheessa lääkkeitä, enkä terapiaa. 2005 syksyllä vaihtui esimies ja uusi esimieheni käytti henkistä väkivaltaa, sekä ahdisteli. Ei vain minua, myös muita työkavereita. Itkin monta kertaa viikossa ja työhön meneminen oli painajaista. Masennukseni laukesi. Menin työpaikkalääkärille ja sain lääkkeitä - tällä kertaa en halunnut sairaslomaa; pelkäsin sen pahentavan tilannettani työpaikalla, etenkin kun palaisin sinne. Söin vuoden Sepram 20 mg, puoli vuotta Sepram 10 mg ja nyt kokeilen lopettamista (puoli viikkoa ilman).
Kävin myös työpaikkapsykologilla muutamaan otteeseen ja lääkärillä 2-3 viikon välein. Lopulta aloin etsiä uutta työpaikkaa jonka sainkin 03/06. Tämän jälkeen henkinen parantuminen on ollut kivikkoista. Vielä vuosi tuon esimiespainajaiseni jälkeen lähes itkin lääkärillä kun asiasta keskusteltiin. Muuten kuitenkin tuntuu jo ihan hyvältä, osaan nauttia päivistäni. Toisaalta tuntuu kuin olisin vieläkin veitsen terällä, uskon että pienikin henkinen stressi (jokin yllättävä tapahtuma tai jotain) saattaisi syöstä minut jälleen masennukseen.
Vaikka olinkin vasta 22-vuotias mennessäni ensimmäistä kertaa lääkärille, olen tyytyväinen että tein sen kuitenkin niin nuorena. Aina ei voi jaksaa, eikä pidä jaksaa. Koska tiedostan masennuksen olevan osa minua, pystyn myös omaa elämääni säätelemällä hallitsemaan jossain määrin masennustani. Pystyn tietoisesti säätämään työtaakkaani ja olla hakeutumatta liian stressaavaan elämäntilanteeseen (esim. asettamalla itselleni liian korkeita / kunnianhimoisia vaateita ja tavoitteita), minun ei tarvitse olla paras ~ riittää että teen parhaani niillä voimavaroilla mitä minulla on.
En oikeastaan vastannut missään vaiheessa kysymykseesi. Sinun on ennenkaikkea kuunneltava itseäsi. Lääkkeet ovat vain pieni osa hoitoa; tarkastele koko kuvaa ja sen kaikkia osasia. Mikä toimii toisella ei toimi välttämättä sinulla. Sinun ei tarvitse ajautua vuosien sairaslomalle ~ masennuksen kanssa voi elää aika tavallista elämää ja jopa voittopuolisesti onnellista (vaikka tämä kuulostaakin ristiriitaiselta). Itse olen onnellinen, mutta tiedän että minulla on taipumus masennukseen ja se ei tule koskaan katoamaan. Ehkä joskus tosiaan syöksyn masennukseen, se tapahtuu väistämättä, mutta olen sieltä noussut ja uskon että jatkossakin pystyn selviytymään elämästäni masennuksen kanssa.
Sinulta siis -mie vaan-! Ja olet noin nuori.
Minäkin vanha akka voin ottaa opikseni sanoistasi. "Masennus on osa minua" ja "riittää että teen parhaani niillä voimavaroilla jotka minulla on".
Hyvää jatkoa elämääsi!
Kiitos minultakin sinulle, -mie vaan-. Itkin kun luin tekstisi, mutta tällä kertaa ilosta ja helpotuksen tunteesta. Puit ajatuksesi kauniisti sanoiksi ja annoit minullekin toivoa. Viime päivät ja viikot ja jopa kuukaudet sinnittelin töissä tilanteessa, jossa irtisanomisen uhka on koko ajan päällä. Nyt pari viikkoa on mennyt sairaslomalla. Perjantaina ratkeaa saanko pitää työni. En tiedä haluanko sitä edes enää. Koen itseni häväistyksi ja katkeraksi. Samalla inhoan itseäni tällaisena. Ehkä joku päivä pääsen näistä tunteista eroon ja voisin ajatella kauniimmin itsestäni ja muista.
Siis sitä ihmettelen että jotkut lääkärit määrää kerralla pidemmän sairausloman ja joskus taas saa esim. kuukauden kerrallaan eikä sinä aikana itse ainakaan ole onnistunut toipumaan ja relaamaan kun on vaan mielessä se että kohta on sama(työ)edessä ja kuviot ihan samat. Voiko lääkäri määrätä potilaan sairaalahoitoon? Ei kai nykymaailmassa ole enää pakkohoitoa?!
Lääkäri voi passittaa potilaan pakkohoitoon, jos potilas on vaaraksi itsellen tai muille.
jota kuulee joskus että "valkotakkiset tulee hakemaan", ei olekaan pelkkä lausahdus vaan oikeesti voidaan viedä. Mutta jos terapeutille kertoo että on mahdollista ettei jaksa enää olla ja elää niin ainakin mulle on kerrottu ettei väkisin viedä vaan esim. lääkereseptin kerta-annosta, siis se jonka kerralla saa apteekista, pienennettiin.