Pahis vai hyvis?

^ ^ ^ Tuli mieleen Eino Leinon Hymyilevän Apollon sanat: " Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista..." Siinä runossa on jotain optimistista humanismia, johonka tekisi kovasti mieli yhtyä. Tätä runoa kun ihailin murrosikäisenä mistään tietämättömänä minua "oikaistiin". Sen sanoma on vastoin raamatun opetusta, jossa ihminen nähdään pahana. ^ ^ ^
^ ^ ^ Borba kirjoitti:
...Toinen asiani on se, että eräässä alustuksessa puhuja sanoi, että uskovaisten ihmiskäsitys on, että ihminen on paha, ja ettei uskovainen voi ajatella ihmisen olevan hyvä. Asia esitettiin ehdottomana itsestäänselvyytenä. En tiennyt, että olisin koskaan allekirjoittanut tuollaista ajatusta. Tietenkään en kiellä, etteikö ihmisessä olisi todellista pahuutta ja syntiä. Mutta ovatko ihmisen (Luojan hänelle antamat) hyvät ominaisuudet lumetta ja valhetta? Onko hedelmällisempää keskittyä pahuuden tarkkailuun ja ennaltaehkäisyyn kuin hyvän etsimiseen ja toteuttamiseen? ^ ^ ^

^ ^ ^ Jemima: Mut ajattelen tuon pahuuden tarkoittavan nimenomaan uskomisen asioita; ihminen ei voi löytää onnistumisia, eikä riemuvoittoja uskomisestaan. Kaikki ovat poispoikenneet ja tyyni kelvottomiksi tulleet...on ollut vain yksi onnistuja siinä asiassa... Olen monesti miettinyt et ois varmaan hieno tunne, tuntea edes joskus et "nyt tässä paikassa, tällä hetkellä, tunnen olevani vahvasti uskomassa, ilman epäilyksiä ja omia huonommuuden tuntemisia." Mulle ei vielä tähän päivään mennessä ole sellaista hetkeä tullut, enkä usko et tuleekaan, koska tunnen et en osaa edes oikeilla sanoilla, ilman taka-ajatuksia edes rukoilla. ^ ^ ^

^ ^ ^ Jia: Sinä olet kyllä suloinen, Ankka-parka, niine aivastuksinesi. Mutta kyllä sinä asiaa puhut, vaikka vähättelet itseäsi. Minä juttelin kerran noista huonoudentunteista yhden pitkään uskoneen sisaren kanssa ja mielestäni hän antoi minulle hyvän neuvon. Hän sanoi, että kun oikein ahdistaa ja tuntuu vaikealle, ajattele että olet aivan yhtä hyvä kuin muutkin ja aivan riittävän hyvä omistamaan Kristuksen sovintotyön omalle kohdallesi.

Aluksi kuulosti yllättävälle, että pitää ajatella olevansa aivan yhtä hyvä kuin muutkin, kun toiset kuitenkin näyttävät onnistuvan paremmin. Vaan siinä se juju taitaa todella piilläkin. Ettei KUKAAN tunne itseään hyväksi ja arvolliseksi, joten ei tarvitse antaa sille kiusaukselle valtaa, ettei itse onnistu uskomisessa. Siinä kun ei kerta kaikkiaan voi kukaan onnistua, kuten on sanottu: Sitä pahaa, jota en tahdo, minä teen. ^ ^ ^

rakastamaan lähimmäistään niinkuin itseään. Miten pahaa itseään ja pahaa lähimmäistään voi rakastaa? Kai me lihan ja veren puolelta rakastaisimme mieluiten hyvää ja miellyttävää. Mutta rakkaus lienee syvimmiltään armoa, sitä että saa olla kelvottomana armahdettu. Niinkuin Jumala on armahtanut meitä, niin mekin saamme armahtaa ja rakastaa itseämme ja muita.

kehotetaan kirjoitti:

rakastamaan lähimmäistään niinkuin itseään. Miten pahaa itseään ja pahaa lähimmäistään voi rakastaa? Kai me lihan ja veren puolelta rakastaisimme mieluiten hyvää ja miellyttävää. Mutta rakkaus lienee syvimmiltään armoa, sitä että saa olla kelvottomana armahdettu. Niinkuin Jumala on armahtanut meitä, niin mekin saamme armahtaa ja rakastaa itseämme ja muita.

järjestys on justiinsa vl-väen tyypillistä käytöstä. Itseä ensin ja sitten vasta muita.