vanhempani ovat eronneet, veljeni on kuollut, isäni on alkoholisti, äidilläni on masennus.
ei mikään unelmaperhe, eihän?
ei mikään unelmaperhe, eihän?
voinko kelvata kenellekään tällaisena?
olenkukaolen
7508
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Moi! kelpaat sä kuhan koitat olla reipas ja oma ittes .. on ikävää että jompikumpi vanhemmista on alkoholisti ja toisella on masennus . minulla ei ole veljiä mutta vaarini joka oli minulle läheinen kuoli vähän aikaa sitte joten tunnen osaksi miltä sinusta tuntuu . en voi kuitenkaan tuntea kaikkea tuskaa jota sinä joudut kärsimään.. mutta sinä kelpaat kaikille sellaisena kuin olet. vaikka perheesi olisi minkälainen vain sinä voit olla erilainen ja ihastuttava persoona.
"voinko kelvata kenellekään tällaisena?"
Ai siis millaisena?
Se vaikuttaa millainen sinä itse olet, eikä se millainen sinun perheesi on.
samat asiat tapahtunu mulle paitsi että veli elää ja naama kukkii =) ja hyvin on pärjätty yksin
Tärkeintähän on se mitä sinä olet, ei se millainen perhe on. Ei sinun perheesi vo sua hunoksi tehdä.
Ei kukaan välitä sun perheestäs tai sukulaisistas vaikka ois juoppoja kaikki ku sulla vaan on kaunis naama ja hyvä perse ni kyllä se siitä lähtee.
lisäksi olen ruma, vihattu ja samalla itsepäinen herkkis. olen myös tyhmä, laiska ja outo. riittääkö syyt kiertämään kaukaa?
Minun vanhempani ovat myös eronneet, ja asun äitini luona. Äidillä on sekä alkoholiongelma että masennus, ja välillä kotona oleminen tuntuu suorastaan mahdottomalta, varsinkin kun äiti vähän aikaa sitten oli yrittänyt itsemurhaa
Moni sanoi ettei perhe vaikuta siihen kelpaatko kellekään, mutta minuun on ainakin tosi paljon henkisesti vaikuttanut tämä tilanne. Olen usein todella allapäin ja tunteet heittelevät laidasta laitaan. Lisäksi minusta on tullut niin herkkä, että moni varmasti pitää minua todella omituisena, koska saatan koska tahansa alkaa itkemään jos kohtaan pienenkään vastoinkäymisen.Moni poika on myös tavallaan säikähtänyt kun olen kertonut ongelmistani tutustuttuamme.
Samoin tutustuminen ja aloitteen tekeminen voi olla toiselle osapuolelle vaikeaa, jos näytät aina surulliselta esim kotona vallitsevan tilanteen vuoksi. Minusta ainakin on helpompaa mennä juttelemaan iloisen ja avoimen oloiselle ihmiselle.
Itse kuitenkin olen onnistunut löytämään muutaman pojan, jotka ovat välittäneet minusta juuri tällaisena kuin olen, kotioloistanikin huolimatta. Erään pojan kanssa seurustelinkin vuoden ajan ja voin sanoa että se oli parasta mitä minulle on tapahtunut, sillä tunsin ensimmäistä kertaa kunnolla että joku välittää minusta, ja että hänelle voin puhua kaikista huolistani ja murheistani. Suhde oli siis tavallaan terapiaakin minulle :)
Ja kaikkia noita luonteenpiirteitä varmaan löytyy vähän meistä jokaisesta, joita tuohon luettelit myöhemmin. Niitä ei vaan kannata ensimmäisenä olla näyttämässä muille. Kauneuskin on katsojan silmissä, eli eiköhän sinullekkin vielä joku kiva tyyppi löydy, kun vaan jaksat yrittää.