Osa-aikainen voi valita työvuoronsa

Ensinnäkin, ei ole osa-aikaisen työntekijän vika se, että hänelle ei ole kokoaikaista työtä.
Eri asia tietenkin on, jos on itse omatahtoisesti osa-aikaisessa työsuhteessa.
Määräaikainen ja osa-aikainen työntekijä voi siis aivan huoletta valita työvuoronsa jos omia menoja, vaikka työvuorot on työvuorosuunnitelmaan laitettu TARJOLLE!
MIKÄLI FIRMA PITÄÄ OSA-AIKAISTA TYÖVOIMAA JOKA KUTSUTAAN ERIKSEEN TYÖHON, ON SE SIINÄ TEHNYT TIETOISEN VALINNAN JA ASIAAN KUULUU ETTÄ TYÖNTEKIJÄ VALITSEE TYÖVUORONSA JA EI AINA LÄHDE TÖIHIN KUN KÄSKY KÄY.
Tietäkää osa-aikaiset tämä ja käyttäkää oikeuttanne, jotta saadaan tämä hyväksikäyttö loppumaan. Orjuus on kielletty Suomessakin vuosisatoja takaperin, eli on laitonta pakottaa ja kiristää, vaikka moni pikkunilkki ammattitaidoton esimies yrittääkin kiristää ja painostaa.
3789
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Se työvuorolista on siellä työpaikalla juuri sitä varten, että ne vuorot tehdään sen mukaan oli sitten osa-aikainen tai kokokaikainen. Työntekijä ei todellakaan valitse itse työvuorojaan, vaikuttaa niihin kyllä voi. Yleensä työsopimus tehdään ja se määrää pelisäännöt työpaikoilla. Joillakin työpaikoilla on kyllä satunnaisesti/tilapäisesti työhönkutsuttavia, joille ei tehdä työvuorolistoja laisinkaan vaan esim. sairaustapauksen johdosta voidaan soittaa ja kysyä mahdollisuutta tehdä ko. työvuoro ja nämä ovat niitä työntekijöitä jotka ovat mahdollisesti lupautuneet töihin tulemaan jos sopii.

Äänestä
  • Kyllä se kuule niin on, että jos ihmisellä on työsopimus esim, että n.8 tuntia viikossa, niin se 8 tuntia/viikossa voi silloin olla listoilla. Muuten periaatteessa työnantajan pitää soittaa ja kysyä että kerkeääkö osa-aikainentyöntekijä töihin auttamaan häntä. Jos ei kerkeä, niin se on turha itkeä, koska itse on sopimuksensa laatinut ja ei palkkaa kokoaikaiseksi.
    On aivan eri asia olla normaali työntekijä kuin osa-aikatyöntekijä joka kutsutaan erikseen töihin.
    Työvuorolistaa jos käytetään ja se sopii molemmille osapuolille, niin siinä tapauksessa osa-aikainen saa valita työvuorolistasta ne työvuorot mitkä hänelle sopii muun elämänsäö järjestelyn ohessa. Jos on pohjatunnit, niin pohjatuntien määrä työvuoroja on tehävä ja ne saa työnantaja määrätä, mutta ylitsemeneviä ei ole pakko tehdä.

    Käyttäkää siis oikeuttanne ja laittakaa työnantajien, riistäjien, happi vähemmälle tässä asiassa, niin ehkä joskus työllistytte kokoaikaisesti niinkuin ihmiset ja vakituisesti. Mutta kun nuolette ja lipattelette, niin kusettaahan ne pörssifirmat ja muut teitä ja meitä.

    Äänestä

  • se on oikeus kirjoitti:

    Kyllä se kuule niin on, että jos ihmisellä on työsopimus esim, että n.8 tuntia viikossa, niin se 8 tuntia/viikossa voi silloin olla listoilla. Muuten periaatteessa työnantajan pitää soittaa ja kysyä että kerkeääkö osa-aikainentyöntekijä töihin auttamaan häntä. Jos ei kerkeä, niin se on turha itkeä, koska itse on sopimuksensa laatinut ja ei palkkaa kokoaikaiseksi.
    On aivan eri asia olla normaali työntekijä kuin osa-aikatyöntekijä joka kutsutaan erikseen töihin.
    Työvuorolistaa jos käytetään ja se sopii molemmille osapuolille, niin siinä tapauksessa osa-aikainen saa valita työvuorolistasta ne työvuorot mitkä hänelle sopii muun elämänsäö järjestelyn ohessa. Jos on pohjatunnit, niin pohjatuntien määrä työvuoroja on tehävä ja ne saa työnantaja määrätä, mutta ylitsemeneviä ei ole pakko tehdä.

    Käyttäkää siis oikeuttanne ja laittakaa työnantajien, riistäjien, happi vähemmälle tässä asiassa, niin ehkä joskus työllistytte kokoaikaisesti niinkuin ihmiset ja vakituisesti. Mutta kun nuolette ja lipattelette, niin kusettaahan ne pörssifirmat ja muut teitä ja meitä.

    ...se tuntimäärä mikä työsopimuksessa on, on tehtävä silloin kun sen työnantaja määrää. Tottakai, jos sovittu tuntimäärä ylittyy, on siihen kysyttävä suostumus työntekijältä. Jos on kysytty ja työntekijä suostunut ja työvuorolistat julkistettu ne sitovat sekä työnantajaa että työntekijää mutta esim. 20 h:n viikkotuntisopimuksella olevalle työntekijälle ei saa omin luvin laittaa esim. 30 viikkotuntia. Samalla tavalla tämä koskee myös koko-aikaisia jos sovittu tuntimäärä esim. 37,5 h ylittyy, pitää kysyä sopiiko. (paitsi ellei ko työpaikalla ole käytössä tasoitusjaksojärjestelmä)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


se on oikeus kirjoitti:

Ensinnäkin, ei ole osa-aikaisen työntekijän vika se, että hänelle ei ole kokoaikaista työtä.
Eri asia tietenkin on, jos on itse omatahtoisesti osa-aikaisessa työsuhteessa.
Määräaikainen ja osa-aikainen työntekijä voi siis aivan huoletta valita työvuoronsa jos omia menoja, vaikka työvuorot on työvuorosuunnitelmaan laitettu TARJOLLE!
MIKÄLI FIRMA PITÄÄ OSA-AIKAISTA TYÖVOIMAA JOKA KUTSUTAAN ERIKSEEN TYÖHON, ON SE SIINÄ TEHNYT TIETOISEN VALINNAN JA ASIAAN KUULUU ETTÄ TYÖNTEKIJÄ VALITSEE TYÖVUORONSA JA EI AINA LÄHDE TÖIHIN KUN KÄSKY KÄY.
Tietäkää osa-aikaiset tämä ja käyttäkää oikeuttanne, jotta saadaan tämä hyväksikäyttö loppumaan. Orjuus on kielletty Suomessakin vuosisatoja takaperin, eli on laitonta pakottaa ja kiristää, vaikka moni pikkunilkki ammattitaidoton esimies yrittääkin kiristää ja painostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu