Paljonko

Tunnen kyllä lainalaskurit ja pankinjohtajat ja lainaneuvottelut ja muut ekonomistimatematiikat, ekonomisti kun olen, mutta kuulisin mielelläni miten paljon juuri sinä uskaltaisit ottaa lainaa kahden henkilön netolla 5500e, brutolla n. 8500, kaksi muksua, "varmat" (jos mikään varmaa) akateemiset ammatit kummallakin.

Kyseessä tilanne, että talosta 70% maksettu, velkaa vielä 75te. Nyt tuli tilaisuus hankkia sellainen mökki, jossa kaikki speksit ovat kohdallaan, hintaa myöten, eli myös sijoituksena melko varma, ei tietenkään niin tuottoisa kuin parhaat osakesijoitukset. No tietysti kaikki raha on lyöty talon lyhennyksiin, eikä säästöön joten lainaahan tässä sitten tarvittaisiin. Pieniä perintöjä voi olla tulossa, mutta niiden varaan en halua laskea mitään, sillä haluan "itse vastata huutoni" kuten isäpappakin opetti :D

Lausukaapa, erityisesti Kurren mielipidettä arvostaisin. Tiedän, että jotkut polkevat näillä tuloilla surutta yli 200000e lainoja, mutta kyllä meikäläistä kylmää moiset summat, toisaalta mitään ei saa jos ei uskalla.
272822
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

ottaa lainaa 100 tonnia 10 vuodeksi. Laskelmassa on huomioitu mahd. koron lievä nousu.

Äänestä

"akateemisesti koulutettu" heh ja sitte pyörit tällasella palstalla kyselemässä tollasta paskaa..ei helvetti mikä teitä ihmisiä vaivaa. älkää oikeesti vaan vastatko tollaselle kyselijälle.menkööt pankista kysymään vaikka

Äänestä
  • Mieltä..

    Jos nyt olet niin"hyvä" ja Fiksu niin mitä täältä kyselet..

    Vai oletko uus-avuton Ekonomisti..?

    Äänestä

  • Samaa kirjoitti:

    Mieltä..

    Jos nyt olet niin"hyvä" ja Fiksu niin mitä täältä kyselet..

    Vai oletko uus-avuton Ekonomisti..?

    ...olenkin uusavuton, mutta lukutaitoinen kyllä. Jos oikein ymmärsin tuolla lukee yllä aiheena lainat ja velka, joten miten kysymykseni meni ohi tämän formaatin ja mikä siinä ärsytti ? Vastannet siihen fiksumpana... Eli pyysin mielipiteitä, en teiltä "saisoko tonnin ge-moneystä ku olen työmarkinatuella" vaan lähinnä niiltä jotka samalla viivalla lähtökohdiltaan.

    Pankinjohtajia kuuluu referensseihin niin monta, että tiedän heidän olevan rahan markkinamiehiä ja myyvän surutta vaikka 300te lisää lainaa mulle.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    kuka maksaa noin päättämättömälle ja laskutaidottomalle ihmiselle lainkaan palkkaa? Toivottavasti provoilet ja toivottavasti mainitsemistasi palkoista pienempi on sinun, arvoisa Ekonomisti, muutoin olen pahoillani työnantajasi puolesta.

    Onko puolisosi samanlainen jahkailija? Eikö referensseistänne löydy sopivalla speksillä olevaa akateemista materiaalia joka osaisi auttaa prosessissa kun pitää Suomi24 palstalla kysellä?

    Äänestä

  • ja Akateeminen kirjoitti:

    ...kaverihan kertoi reilun kysymyksen ja vaikuttavat faktat. Toivoi vastausta. Ei näemmä saanut.

    Jokainen tietää, että pankkimiehet kyllä tuolla yhtälöllä lyövät rahaa enemmän kuin ilkeää pyytää. Veikkaan että alkuperäisellä on 200000e lainalupaus taskussa ja mietii kannattaako käyttää. Ja kannattaakin miettiä.

    Äänestä

  • seuraten... kirjoitti:

    -ketuujsi oli --?

    Äänestä

"tilaisuus hankkia sellainen mökki, jossa kaikki speksit ovat kohdallaan, hintaa myöten, eli myös sijoituksena melko varma, ei tietenkään niin tuottoisa kuin parhaat osakesijoitukset."

Jos hinnat ovat nousseet viimeiset 10v... Ja toisekseen vain hömötiaiset pitää omaa kotiaan rahallisena sijoituksena.

Äänestä

Täsan yksi vastaus, jossa vastattiin kysymykseen, kiitos siitä. Paljolti samoilla linjoilla olen ja mökin hintakin siinä arvattiin melkein oikein. Oma vastaukseni olisi ollut että 130te/15v helposti voi ottaa lisää.

Kysymys ja tietoni olivat sanalleen totta. Ekonomisti olen, tosin vakuutusbisneksen puolella esimiesasemassa nykyisin ja vaimo ope.

Tälleenpä.

Äänestä
  • ei ehkä kannata katsoa tuota mökkiä, mutta jos se on juuri se mitä on jo pitempää etsitty niin sitten se on ostettava. Mökkiä enemmänkin tutustuisin tonttiin sen sijaintiin ja maanomistussuhteisiin alueella. Samoin selvittäisin miksi kohde on myynnissä. Nykyinen talosi on noin 250t josta 70% omaa, tulot hyvät, muista osamaksuista tai kuluista ei tietoja.
    Itse järjestäisin lainan niin että lyhentämisen ohella alkaisin sijoittamaan/säästämään. Vaikka lainan lyhentäminen tietysti tuottaa aina, olisi pitkän yähtäimen osakesijoittaminen voittanut tuotoissa korot kevyesti. Mökin kohdalla kaikki on sijainnista ja naapureista kunnasta ym. kiinni kuinka kannattava on. 130te on paljon mutta tilaisuuksiin on tartuttava!

    Omalla kohdalla on harkinnassa nyt remonttilainan ottaminen. Mitoitus siten että otetaan lainaa nyt tarpeeksi yli jotta sillä makselee sitten remontin kustannukset 5-10 vuoden päästä. Esim. Ramontti maksaa 10te jolloin lainaa otetaan 20te. Lyhennys aika 10 vuotta ylim lyhennykset vapaasti. Remontin jälkeen jää 10te, jonka korot voi vähentää pääomatuloista. Eli maksetaan 20000 4,5% korkoa ja lyhennetään. Samalla 10000 tuottaa esim osake sijoituksissa keskimäärin 10%.
    Toinen mahdollisuus olisi tietysti maksaa remontti käteisellä, mutta sitten joutuisi alkaa säästämään juuri noita rahoja taas nollasta.

    Äänestä

  • KurreOvaba kirjoitti:

    ei ehkä kannata katsoa tuota mökkiä, mutta jos se on juuri se mitä on jo pitempää etsitty niin sitten se on ostettava. Mökkiä enemmänkin tutustuisin tonttiin sen sijaintiin ja maanomistussuhteisiin alueella. Samoin selvittäisin miksi kohde on myynnissä. Nykyinen talosi on noin 250t josta 70% omaa, tulot hyvät, muista osamaksuista tai kuluista ei tietoja.

    Kurrelle vastauksesta !

    Kysymyksenasettelussani voin vakuuttaa, että ostokohteessa on speksit kohdallaan, nuo mitä luettelit. Pikemminkin ongelma on, että olen "vähän velan mies" ja nukkunut yöni rauhassa ja sivusta seurannut lähipiirienkin edesottamuksia tällä saralla. Tuollainen vanha miljoona yhteisvelkaa kylmää, vaikka euro onkin pahasti vääristänyt realitetteeja yleisessä talouskeskustelussa.

    Kokonaislaina olisi tuon hankinnan jälkeen 175te, josta tuo satku uutta ja loput kiinteäkorkoista vanhaa.

    Silloin pääseme nykyisessä markkinatilanteessa lukuihin 350te omaisuutta(näissä kohteissa) josta 50% eli 175te velkapääomaa. Tällöin siirrytte 70% "omavaraisuusasteesta" 50%iin.
    Tuohan ei ole huono varsinkaan kun tulonne oletettavasti eivät tule pienenemään urakehityksen myötä ennen kuin eläkkeellä. Työttömyys on sitten eri asia, mutta sitä voi sitten laskea jos ajankohtainen. Pääasia on että toimii aina ajoissa suuntaan jos toiseenkin. Eli ostaa kun on tilaisuus ja myy kun on syytä siihen.

    (huom. muut lukijat - Ostaa kun on tilaisuus ei tarkoita että ottaa niin paljon kuin pankki antaa
    ja ostaa sen "unelmien" kolmion, neliön, rivitalon tms. Vaan että sijoittaa tarkkaan profiloimiinsa kohteisiin silloin kun kohtaa tai löytää sellaisen. PS. "Profilointi" on muutakin kuin hei olis kiva asua omassa kaksiossa tai saisko näillä tuloilla lainaa? Kestää myös hieman kauemmmin kuin six-päck.

    Takaisin aiheeseen.

    Jos tiedot mökistä on kohdallaan niin hätää ei ole. Tonttia pitäisin siinä arvokkaampana sijoituksena kuin mökkitaloa sillä maata ei ole valmistettu enää aikoihin ;)

    Äänestä

  • KurreOvaba kirjoitti:

    ei ehkä kannata katsoa tuota mökkiä, mutta jos se on juuri se mitä on jo pitempää etsitty niin sitten se on ostettava. Mökkiä enemmänkin tutustuisin tonttiin sen sijaintiin ja maanomistussuhteisiin alueella. Samoin selvittäisin miksi kohde on myynnissä. Nykyinen talosi on noin 250t josta 70% omaa, tulot hyvät, muista osamaksuista tai kuluista ei tietoja.
    Itse järjestäisin lainan niin että lyhentämisen ohella alkaisin sijoittamaan/säästämään. Vaikka lainan lyhentäminen tietysti tuottaa aina, olisi pitkän yähtäimen osakesijoittaminen voittanut tuotoissa korot kevyesti. Mökin kohdalla kaikki on sijainnista ja naapureista kunnasta ym. kiinni kuinka kannattava on. 130te on paljon mutta tilaisuuksiin on tartuttava!

    Omalla kohdalla on harkinnassa nyt remonttilainan ottaminen. Mitoitus siten että otetaan lainaa nyt tarpeeksi yli jotta sillä makselee sitten remontin kustannukset 5-10 vuoden päästä. Esim. Ramontti maksaa 10te jolloin lainaa otetaan 20te. Lyhennys aika 10 vuotta ylim lyhennykset vapaasti. Remontin jälkeen jää 10te, jonka korot voi vähentää pääomatuloista. Eli maksetaan 20000 4,5% korkoa ja lyhennetään. Samalla 10000 tuottaa esim osake sijoituksissa keskimäärin 10%.
    Toinen mahdollisuus olisi tietysti maksaa remontti käteisellä, mutta sitten joutuisi alkaa säästämään juuri noita rahoja taas nollasta.

    Heheh, vai että 10000 euron remppaan ihan lainaa...:)

    Ja tämä mies esiintyy talousguruna...

    Äänestä

  • Clint Itäpuu kirjoitti:

    Heheh, vai että 10000 euron remppaan ihan lainaa...:)

    Ja tämä mies esiintyy talousguruna...

    Mikä? Niin tottakai lainaa kun tällä hetkellä sitä on 0 euroa. Korot saa vähentää pääomatuloista ja velalla vivuttaa koko summan korkoineen takaisin tuossa 5-10 vuodessa. Ja jos tuo laina alkaa hatuttaa niin maksaa sen sitten kerralla pois käteisellä.

    Talousgurusta en tiedä, mutta aion pystyä jäämään eläkkeelle 40 vuotiaana jos siis huvittaa. Tämä on jokaiselle normaalille ihmiselle mahdollista jos vain haluja riittää. Onneksi kaikilla ei riitä niin jää työntekijöitä pyörittämään tätä yhteiskuntaa.

    Äänestä

Eikös tämä ole aika helppo ratkaista?

Otat sen kokoisen lainan, jonka saatte maksettua pois max 15v:ssa samankokoisella lyhennyksellä kuin nykyinenkin on eli vanha laina uusi laina max 15v -> lyhennys saman kokoinen kuin nykylainan. Nykylaina tulee varmaankin neuvoteltavaksi osaksi samaa pakettia. Perusteluna se, että jos ette ole saaneet mitään säästöön aikaisemminkaan teillä ei ole varaa maksaa lyhennyksiä enemmän kuin nykyisin.

Mitä Kurre sanoo tuossa ylempänä on ihan perusteltua, mutta lainan ottaminen sijoitukseen on aina harkittava huolella.

Muista aloittaa omistuksen siirtäminen lapsille ajoissa! Esim niin, että osa mökistä on lasten nimissä jne.

Äänestä
  • Tuossahan nyt on kuitenkin käynyt niin, että vaikka tulot on hyvät(?) niin ainoa säästämisen muoto on ollut se oma asunto. Huonohan se ei ole ollut mutta vaikeasti muutettavissa käyttöön jos tarvitaan. Eli vaikka mökin hankkii ja ottaa lainaa lisää ei kuitenkaan ota saman kokoisia eriä kuin nyt vaan pienempiä. Pistää kuitenkin tuon ylijäävän eroituksen säästöön. Tällöinhän elitaso ei muutu mutta alkaa kertymään säästöjä muussakin muodossa kuin asuntoina/kiinteistöinä.
    Velalla sijoittamista ei tietenkään voi suositella kaikille, mutta aloittaja ekonomina varmaan pärjäisi siinäkin. Omalla kohdalla tuo laina sijoittaminen pidetään kuitenkin niin pienissä summissa että ne voi maksaa kerralla pois jos siltä tuntuu. Tai siis lyhentää koska huvittaa jos ei keksi parempia kohteita. Tuolloin joutuu myös laittamaan heikoimmat(turvallisimmat) korko sijoituksetkin liikkeelle, koska muutenhan ne tavallaan tuottaa negatiivisesti kun tuotto on pienempi kuin velan korko.

    Äänestä

  • Kiitos vastauksesta !

    Kuten sanoin, olemme lyöneet kaikki ylimääräiset rahat asuntolainaan (pieniä rahastopotteja lukuunottamatta), eli silloin tuo yhtälö "jos ette ole saaneet mitään säästöön aikaisemminkaan teillä ei ole varaa maksaa lyhennyksiä enemmän kuin nykyisin" ei täysin päde. Valinnoistahan tässä on tietysti kyse, voin jättää veneen vaihtamatta isompaan tai vuosittaisista etelän matkoista toisen tekemättä, helposti.

    Kulutusluottoja ei ole, paitsi autosta vähän, mutta se maksaa kilometrikorvauksina osittain itse itseään n. 300e/kk (eikä noita korvauksia ole mukana tuloissa).

    Niin ja sekin vielä, että nykylaina on kiinteällä korolla (todella alhaisella 3,28%) joten tarkoitus ei ole näitä yhdistää. Pikemminkin rakennelma olisi, että tälle uudelle lainalle 15v maksuaikataulu ja sitten n. 6v kuluttua vaihtovakorkoisen lainan maksuaikataulun tiukentaminen siten.

    Lapsilla on omat rahastot, samoin tulevat perinnöt jotka jäävät kiinteästi haltuun (=ei myydä) siirrän suoraan lapsille ellei perintöveroon ehdi tulla jotain järkeä.

    Äänestä

  • KurreOvaba kirjoitti:

    Tuossahan nyt on kuitenkin käynyt niin, että vaikka tulot on hyvät(?) niin ainoa säästämisen muoto on ollut se oma asunto. Huonohan se ei ole ollut mutta vaikeasti muutettavissa käyttöön jos tarvitaan. Eli vaikka mökin hankkii ja ottaa lainaa lisää ei kuitenkaan ota saman kokoisia eriä kuin nyt vaan pienempiä. Pistää kuitenkin tuon ylijäävän eroituksen säästöön. Tällöinhän elitaso ei muutu mutta alkaa kertymään säästöjä muussakin muodossa kuin asuntoina/kiinteistöinä.
    Velalla sijoittamista ei tietenkään voi suositella kaikille, mutta aloittaja ekonomina varmaan pärjäisi siinäkin. Omalla kohdalla tuo laina sijoittaminen pidetään kuitenkin niin pienissä summissa että ne voi maksaa kerralla pois jos siltä tuntuu. Tai siis lyhentää koska huvittaa jos ei keksi parempia kohteita. Tuolloin joutuu myös laittamaan heikoimmat(turvallisimmat) korko sijoituksetkin liikkeelle, koska muutenhan ne tavallaan tuottaa negatiivisesti kun tuotto on pienempi kuin velan korko.

    Kurren puheessa on erittäin totta se, että muitakin säästöjä pitäisi saada aikaan kuin pelkkää kiinteistösäästöjä, koska kiinteistöstä voi olla hankalaa ottaa osaa rahoista käyttöön. Ainoa tapa saada kiinteistöistä rahoja käyttöön on ottaa lainaa ja silloin on pankin ja sen hetkisen elämäntilanteen armoilla ja neuvotteluvaltit ovat sen mukaiset.

    Omalta kohdaltamme omaisuudenjakauma on n:
    - 40% asunnossa
    - 5% sijoitusasunnossa (pitäisi myydä pian pois)
    - 30% epälikvideissä sijoituksissa
    - 15% likvideissä sijoituksissa
    - 5% kesämökissä
    - 5% muu sälä (autot, vene jne)

    Kiinteistöomaisuuden osuus on liian suuri, ei pitäisi olla kuin ehkä n. 30%. Velkaa kokonaisuudesta ehkä hiukan paljonlaisesti 35%.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta !

    Kuten sanoin, olemme lyöneet kaikki ylimääräiset rahat asuntolainaan (pieniä rahastopotteja lukuunottamatta), eli silloin tuo yhtälö "jos ette ole saaneet mitään säästöön aikaisemminkaan teillä ei ole varaa maksaa lyhennyksiä enemmän kuin nykyisin" ei täysin päde. Valinnoistahan tässä on tietysti kyse, voin jättää veneen vaihtamatta isompaan tai vuosittaisista etelän matkoista toisen tekemättä, helposti.

    Kulutusluottoja ei ole, paitsi autosta vähän, mutta se maksaa kilometrikorvauksina osittain itse itseään n. 300e/kk (eikä noita korvauksia ole mukana tuloissa).

    Niin ja sekin vielä, että nykylaina on kiinteällä korolla (todella alhaisella 3,28%) joten tarkoitus ei ole näitä yhdistää. Pikemminkin rakennelma olisi, että tälle uudelle lainalle 15v maksuaikataulu ja sitten n. 6v kuluttua vaihtovakorkoisen lainan maksuaikataulun tiukentaminen siten.

    Lapsilla on omat rahastot, samoin tulevat perinnöt jotka jäävät kiinteästi haltuun (=ei myydä) siirrän suoraan lapsille ellei perintöveroon ehdi tulla jotain järkeä.

    Hienoa!

    On ilo kuulla, että näinä hulluina aikoina voi olla järkikin kädessä. Lainan suuruusluokka lienee haarukoitu ja ainakin omasta mielestä vaikuttaa ihan järkevältä. Onnea matkaan tai siis onnea mökin hankintaan! Itsekin olen kesäorjana vaimon mökillä...

    Äänestä

  • Totta puhuu Kurre kirjoitti:

    Kurren puheessa on erittäin totta se, että muitakin säästöjä pitäisi saada aikaan kuin pelkkää kiinteistösäästöjä, koska kiinteistöstä voi olla hankalaa ottaa osaa rahoista käyttöön. Ainoa tapa saada kiinteistöistä rahoja käyttöön on ottaa lainaa ja silloin on pankin ja sen hetkisen elämäntilanteen armoilla ja neuvotteluvaltit ovat sen mukaiset.

    Omalta kohdaltamme omaisuudenjakauma on n:
    - 40% asunnossa
    - 5% sijoitusasunnossa (pitäisi myydä pian pois)
    - 30% epälikvideissä sijoituksissa
    - 15% likvideissä sijoituksissa
    - 5% kesämökissä
    - 5% muu sälä (autot, vene jne)

    Kiinteistöomaisuuden osuus on liian suuri, ei pitäisi olla kuin ehkä n. 30%. Velkaa kokonaisuudesta ehkä hiukan paljonlaisesti 35%.

    se ongelma, että kun luonnollisesti haluaa lyhentää alussa paljon ja nopeasti sitä lainaa unohtuu muut säästämiset. Taikka tuntuu ettei se ole järkevää taikka siihen ei ole varaa. Sitten lyhentää ja lyhentää ja lopulta asunto-omaisuus muodostaa valtaosan omaisuudesta.
    Useat sijoitus muodot ovat yhdessä hyviä. Yksin yksikään ei ole hyvä.

    Mitäs Kurre tuumaat yllä olevasta omaisuuden jakaumasta?

    Epälikvidit sijoitukset ovat tosiaan epälikvidejä = yhtiössä, jolloin niistä irtaantuminen on työn ja tuskan takana, aina vähintään kuukausien asia, mutta tuotto on siitä edestä parempi. Likvidit ovat riskitasoltaan ja likviydeltään korkorahastojen luokkaa, mutta hiukan paremmalla tuotolla.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta !

    Kuten sanoin, olemme lyöneet kaikki ylimääräiset rahat asuntolainaan (pieniä rahastopotteja lukuunottamatta), eli silloin tuo yhtälö "jos ette ole saaneet mitään säästöön aikaisemminkaan teillä ei ole varaa maksaa lyhennyksiä enemmän kuin nykyisin" ei täysin päde. Valinnoistahan tässä on tietysti kyse, voin jättää veneen vaihtamatta isompaan tai vuosittaisista etelän matkoista toisen tekemättä, helposti.

    Kulutusluottoja ei ole, paitsi autosta vähän, mutta se maksaa kilometrikorvauksina osittain itse itseään n. 300e/kk (eikä noita korvauksia ole mukana tuloissa).

    Niin ja sekin vielä, että nykylaina on kiinteällä korolla (todella alhaisella 3,28%) joten tarkoitus ei ole näitä yhdistää. Pikemminkin rakennelma olisi, että tälle uudelle lainalle 15v maksuaikataulu ja sitten n. 6v kuluttua vaihtovakorkoisen lainan maksuaikataulun tiukentaminen siten.

    Lapsilla on omat rahastot, samoin tulevat perinnöt jotka jäävät kiinteästi haltuun (=ei myydä) siirrän suoraan lapsille ellei perintöveroon ehdi tulla jotain järkeä.

    kertoivat mitä toivoinkin kuulevani. Eli asiat ovat aivan mallillaan. Auto maksaa itseään niin kuin on tarkoitus. Nykyinen laina on osattu mitoittaa oikein ja korot on neuvotetu oikeana jan hetkenä. Jälkikasvun tulevaisuuden perustaa on jo alettu rakentaa. Vene ja ulkomaanmatkat ovat sitten jokaisen itse valitsemaansa elintasoa. Tärkeintä kuitenkin on että tiedostaa onko tuohon elintasoon varaa ja on valmis tinkimään ensiksi siitä jos tilanne heikkenee.
    Ei muuta kuin onnea uudelle mökille ja hyvää kesää siellä!

    Äänestä

  • Totta puhuu Kurre kirjoitti:

    Mitäs Kurre tuumaat yllä olevasta omaisuuden jakaumasta?

    Epälikvidit sijoitukset ovat tosiaan epälikvidejä = yhtiössä, jolloin niistä irtaantuminen on työn ja tuskan takana, aina vähintään kuukausien asia, mutta tuotto on siitä edestä parempi. Likvidit ovat riskitasoltaan ja likviydeltään korkorahastojen luokkaa, mutta hiukan paremmalla tuotolla.

    Itsellä tuon asunnon osalta. Liian suuren osanhan tuo varallisuudesta lohkaisee. Toisaalta tässä selvitään vaikka työttömänä jos niikseen tulee. Eli tarkastelisin suhdetta ilman asuntoa. Asunto on tavallaan "välttämättömyys" mutta sen tavoittelu ei saisi haudata alleen muuta säästämistä.

    Epälikvidin nyt sitten käsitän osakkuutena / pääoma sijoituksena lähipiirin työllistämiseksi, joka on taloudellisen tuoton lisäksi myös hyvin antoisaa elämän sisällön tuottamisen kannalta. Siihen on panostettava ja uskottava. 30% on kyllä suuri osa, mutta luonnollisesti kaikki riippuu euromääräisistä summistakin. Toisaalta asuntonne on 8 kertaa arvokkaampi kuin sijoitus asunto tai sitten ole laskenut vain velattomilla luvuilla. Sijoitus asunto tosin tuottaa tuolle 5% varmaankin 8-12% tuottoa. Jos ei niin myyntiin, kuten mainittukin. Likvidit varat ovat ilmeisesti sitten High Yeldissä tai miuissa yrityslainoissa/ rahastoissa, joita itsekkin olen painottanut viime aikoina.

    Korkoluonteisten rahastojen osuus on itsellä jotain 12-13%. Näistä 8% pitkäaikaisempaa. 4-5% odottelee osakkeiden dippiä tai sitä remonttia.

    Asunto vie 44% kokonaisuudesta. Tuottaa vuokran ja vastikkeen eroituksen? Vie remontti kustannuksina.

    Loput on osakkeissa - suoria osake sijoituksia 9%
    Osakerahastoja 24%, ja indeksilainoja loput 10%.

    Sitten on vielä pari autoa joita en ole laskenut mukaan vaikka kai niistä jonkun 1% saisi.

    Eli nt tuosta jakaumasta lähtisin varovaisesti lisäämään osakesijoitusten osuutta. Suinpäin ei kuitenkaan nyt kannattane rynnätä vaan odotella paikkoja. Kohteiden etsintää myös tällä saralla kannattanee harrastaa. Rahasto tai suora kohde.

    Hyvä homma. Pieni täsmennys, tuo epälikvidi osuus on osuus sijoitusyhtiössä, joka sijoittaa käytännössä vain osakkeisiin, joten osakkeiden osuus on kaikesta on jo huomattava.

    Sijoitusasunto on ollut jo 10v, joten vuokralaiset ovat jo kertaalleen maksaneet sen kokonaisuudessaan. Hankintahinnalle laskettuna vuokratuotto on hyvä, n. 10%/v, mutta nykyarvolle vain keskinkertainen n. 5%/v. Sen takia ajatus myynnistä on päällä, kun vuokralaiset ovat lähdössä muutaman kk:n kuluttua.

    Kaikki arvot ovat velattomia, paitsi tietenkin velka ;).

    myyntiin se sijoitusasunto. Olet ostanut hyvään aikaan ja nyt myyt vielä parempaan. Tosiaan vuokrataso ei saa kiinni arvoa tällä hetkellä joten tuo 5% tulee ilman vaivaa ja riskiä muualtakin.

    Itse alkanut laajentamaan horisonttia sillä arvonnousua saattaa tapahtua vielä pienemmissä kaupungeissa, mutta silti se vaiva... Todennäköisesti avaimet käteen pakettina ja velkavivulla tietenkin voisi pari yksiöä ostaa.
    Ehkä Kotka, Loviisa?? Toisaalta ehkä nyt vain odotellaan tuon suhteen.

    No sittenhän kaikki on kunnossa jos tuo epälikvidi olikin osakesijoitus pohjimmiltaan. Samahan se minkä instrumentin siihen päälle lykkää jos itsestä tuntuu hyvältä ja tuottoa tulee. Tasaista tuottoa ;)

    Kunhan nyt muistetaan ettei sorruta sitten mukaan hysteriaan joka saattaa vieläkin paeta vaan pysytään niissä pitkän tähtäimen mukaisissa suunnitelissa. Tuhoaminen on paljon helpompaa kuin rakentaminen.

    Itse katselisin yliopistokaupunkeja vuokra-asuntojen suhteen, esim Jyväskylä, Vaasa, Tre voisivat ehkä olla mielenkiintoisia. Samoin ehkä Mäntsälä - Lahti + mahd. Orimattila, Nastola, Heinola, Hollola oikoradan suhteen.

    Muutaman näppiarvon muistelisin: vuokraa 1%/kk asunnonarvosta ja tuottoa min 8%/v asunnon arvosta, niin ostohinta on aikalailla kohdillaan. Tietty pitää vielä arvioida mahd kunnostukset yms.

    Lahdessa näytti halvimmat yksiöt olevan €40K-luokkaa...

    kuin minäkin Lahdesta. Noita 60-luvun kerrostaloja suht keskustassa, valmiit vuokralaiset ja hl. 36000.
    Tuosta sitten 10-14te omaa ja loput velkavipua.
    Tontit on vaan useimmissa vuokratontteja ja talotkin aika vanhoja. Tosin putket ja julkisivut jo tehty. Mutta sitten taas kysymys miksi joku myy jos tuottaa???
    Ehkä tässä nyt vielä katsellaan.

    Tuo 8% on vähintään mitä pitää saada jos aikaa muuten kuin hyväntekeväisyydeksi lähteä leikkiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uskaltaa... kirjoitti:

Tunnen kyllä lainalaskurit ja pankinjohtajat ja lainaneuvottelut ja muut ekonomistimatematiikat, ekonomisti kun olen, mutta kuulisin mielelläni miten paljon juuri sinä uskaltaisit ottaa lainaa kahden henkilön netolla 5500e, brutolla n. 8500, kaksi muksua, "varmat" (jos mikään varmaa) akateemiset ammatit kummallakin.

Kyseessä tilanne, että talosta 70% maksettu, velkaa vielä 75te. Nyt tuli tilaisuus hankkia sellainen mökki, jossa kaikki speksit ovat kohdallaan, hintaa myöten, eli myös sijoituksena melko varma, ei tietenkään niin tuottoisa kuin parhaat osakesijoitukset. No tietysti kaikki raha on lyöty talon lyhennyksiin, eikä säästöön joten lainaahan tässä sitten tarvittaisiin. Pieniä perintöjä voi olla tulossa, mutta niiden varaan en halua laskea mitään, sillä haluan "itse vastata huutoni" kuten isäpappakin opetti :D

Lausukaapa, erityisesti Kurren mielipidettä arvostaisin. Tiedän, että jotkut polkevat näillä tuloilla surutta yli 200000e lainoja, mutta kyllä meikäläistä kylmää moiset summat, toisaalta mitään ei saa jos ei uskalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu