opettakaa kullannupuillenne tapoja joukkoliikenteessä.

Nykynuorisolla ei ole mitään tapoja. Varmasti monilla elämän alueilla se asia tulee ilmi. Itse työssäni näen jatkuvasti ilkivaltaa mitä nuoriso harjoittaa. Revitään bussin penkkejä, sotketaan, piirrellään ja häiritään kuljettajan työtä! Soittelemalla kelloa sata kertaa yms. ja uusin nuorison huvi eikä ihan edes vaaraton sellainen on se, että aukastaan bussin takaluukku! Miettikää vähän mitä sellaisen ihmisen päässä liikkuu joka menee pysäkillä olevan bussin takaluukkua aukomaan. KULJETTAJA EI SIIS TODELLAKAAN NÄE SINNE TAAKSE!!!! Entäs jos kuljettaja lähteekin jo liikkeelle siinä vaiheessa kun matkustajat on poistuneet mutta jonkun kersan näpit onkin luukussa ja hän luiskahtaa bussin alle jne.. ei varmaan kauheen nättiä katottavaa..

Takokaa hyvät vanhemmat sinne kakaroittenne kalloon järkeä! Enne kuin sattuu jokin ikävä onnettomuus.
91564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nykynuorillehan ei saa takoa järkeä kalloon, vapaastihan nuo näyttävät käyttäytymisestä päätellen kasvavan nykyään.

Jotain kuria noille voisivat vanhemmat pitää, ennenmuinoin saivat vieraatkin ojentaa huonosti käyttäytyviä lapsia, mutta nykyään tulee syyte jos menee edes lähellekään :S

Äänestä

Voisit lopettaa ton turhanpäiväsen narinan. Ite oot ammattisi valinnut ja ainahan voit vaihtaa dunias.
Nuoret on nuoria ja ainahan nuoriso on pientä jäynää tehnyt, se on osa aikuiseksi kasvaisen prosessia. Hiukan suvaitsevaisuutta kiitos.Eivät kaikki täällä maapallolla ole vain sinua miellyttäksesi.
Muistele hieman omaa nuoruuttasi, varmasti sinäkin olet joskus syyllistynyt pieniin kepposiin. "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven."
(Joh. 8: 2-11)

Äänestä
  • eikä jutun pointti nyt ollut tuo *pieni jäynä* kuten sotkeminen ja roskaaminen vaan se, että tämä uusin villitys on todella vaarallinen. Ei minulle vaan sille kiusaa tekevälle kersalle itselleen. Se on myöhäistä sitten ihmetellä jos joku jää joku päivä bussin alle...

    Edelleen olen sitä mieltä, että jonkunlaiset käytöstavat pitäisi kotona opettaa ja tehdä ne hauskat jäynät vaikka siellä omassa kodissa eikä toisen ihmisen työpaikalla.

    Äänestä

  • kehottamassa ammatinvaihtoon. Muutenkin viestisi oli ärsyttävä. Eikö tosiaan voi vapaasti toivoa, riippumatta missä ammatissa kukakin joutuu törkeää käytöstä sietämään, että vanhemmat jonkinlaisia tapoja kakaroilleen opettaisi? Matkustaisivat vaikka joku perjantai-ilta bussissa esim. Karhuvuori- Ruukinkatu tai Karhula-K:Koski-Ruukinkatu.
    Oma nuoruus ja omat synnit voivat olla pahempiakin, mutta oikeuttaako se nykynuorison olemaan samanlaisia, tai pahempia? Olet todennäköisesti itse joku ajattelematon nuori. Äläkä kehoita täällä lopettamaan "turhanpäiväistä narinaa", sitä varten tää palsta on, ole itse lukematta ja vastaamatta jos ei kiinnosta.

    Äänestä

  • Vapaan kasvatuksen satoa korjataan vielä vuosikymmeniä..Ennen äidit hoitivat lapset kotona, mutta nyky-yhteiskunnassa tarvitaan kaksi työssäkäyvää aikuista, jos meinaa pystyä elämään ns. normaalia elämää. Kodinhoidontuet ovat naurettavan pienet.Lapset tekevät mitä haluavat, koska kukaan ei ole vahtimassa. Huumeet; tai päihteet yleensä, ilki- ja väkivalta maksavat yhteiskunnalle moninkertaisesti enemmän..mutta..kuka laskee tulevaa, kun pitää tämä hetki elää ensin. Ongelmaa ei ole, jos pitää silmät kiinni..

    Äänestä

yks vitun kakara ammuskeli eräs päivä jollain pyssyllä ohikulkevia :O hienoa.

Äänestä
  • ja johan tässäkin ketjussa kaivataan lisää suvaitsevaisuutta.... kyllä nykyajan kakaroillekin pitää jotkut rajat vetää!

    Äänestä

  • yks vaan. kirjoitti:

    ja johan tässäkin ketjussa kaivataan lisää suvaitsevaisuutta.... kyllä nykyajan kakaroillekin pitää jotkut rajat vetää!

    Meillä ainakin on opetettu lapset tavoille pienestä pitäen. Ei ole vielä koskaan tarvinnut hävetä heidän puolestaan, hienoa :)

    Äänestä

Mitäs sitte vaikka käviskin jotain? Hyvä vaan jos käy, eipähän tee toista kertaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yks vaan. kirjoitti:

Nykynuorisolla ei ole mitään tapoja. Varmasti monilla elämän alueilla se asia tulee ilmi. Itse työssäni näen jatkuvasti ilkivaltaa mitä nuoriso harjoittaa. Revitään bussin penkkejä, sotketaan, piirrellään ja häiritään kuljettajan työtä! Soittelemalla kelloa sata kertaa yms. ja uusin nuorison huvi eikä ihan edes vaaraton sellainen on se, että aukastaan bussin takaluukku! Miettikää vähän mitä sellaisen ihmisen päässä liikkuu joka menee pysäkillä olevan bussin takaluukkua aukomaan. KULJETTAJA EI SIIS TODELLAKAAN NÄE SINNE TAAKSE!!!! Entäs jos kuljettaja lähteekin jo liikkeelle siinä vaiheessa kun matkustajat on poistuneet mutta jonkun kersan näpit onkin luukussa ja hän luiskahtaa bussin alle jne.. ei varmaan kauheen nättiä katottavaa..

Takokaa hyvät vanhemmat sinne kakaroittenne kalloon järkeä! Enne kuin sattuu jokin ikävä onnettomuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu