Diakonia = Lobotomia

Toisinaan ihmettelen sitä kaikkea lapsekkaan harmaan massan ajatuskehitelmää missä puolustellaan hyväntekeväisyyttä, jota Kirkon toimesta suoritetaan. Kyseessä on pelkkä kosmeettinen suorite minkä arvot ovat turhaa makro-kosmoksen näppäilyä. Valheellista tyydytystä rankasta manipulaatiosta, jossa tarjotaan viljaa muutamalle rappio-alkoholistille samalla mainostaen itseänsä, sekä edustamaansa organisaatiota Jeesuksena - saavuttaakseen siipensä laupiaiden joukoissa. Todellista puutetta ja hätää tässä maassa ei ole ja niillä joilla on hätä, sivutetaan ulos kun eivät Jeesusta palvo. (tästä hyvänä mallina on Paavin suorittama politiikka).
Kirkko käyttää hyväksi ihmisten itse aiheutettua tilaa tuodakseen ja pönkittääkseen sanomaansa. Eli kylmän laskelmoivaa touhua. Todennäköistä on tämänkin takana järjestäytynyt markkina – hinta sielulle periaatteella.

Kirkon diakoninenin työ on 10 euroa sinne tunkemasta 100 eurosta (Vuoden 2005 seurakuntien tilinpäätösten mukaan diakonian osuus kirkon menoista oli 10,6 %.), eivät siis edes itse noudata oppejansa kristillisestä tasajaosta.(Vielä järkyttävämpää on se, että tuostakin 10 prosentista suurin osa menee käännytykseen, eli annetaan ehdot avulle)

Kyllä ihmisillä pitää olla parempi vaihtoehto tyydyttääkseen moraalista krapulaansa, kuin Kirkko. (esim. WWF tai Amnestyn toimet tms. tahot), missä hallinnolliset kulut eivät ole yli 90 %.
Jos edes kyseenalaistaa uskonnon (ev.lut tai muu) oppeja ihmisellä ei ole mitään syytä kuulua moiseen paska organisaatioon. Ihannoitavin vaihtoehto olisi poistaa tämä keski-aikainen mädännäisyys historiaan. Lapset saisivat opiskella tätä alaluokilla koulussa, kuin muitakin naurettavuuksiamme (kuten Berliinin muuri), tätä virhettä itkien//nauraen yhtenä tyhmyytenä mitä ihmiskuntana aikanaan rankensimme.

Todennäköisesti tämäkin vain jää haaveeksi – maailma on täynnä toinen toistaan ääliömäisen tyhmiä yksilöitä (run Forest) Uskonto tulee olemaan aina osa todellisuutta ihmisille, jotka himoitsevat taikauskoisia seremonioita elämänsä siirtymä riittien varten.

Valellaanko vauvojen päät vedellä tuhannen vuoden päästä?

9

428

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • apostoli_tz

      "Kirkko käyttää hyväksi ihmisten itse aiheutettua tilaa tuodakseen ja pönkittääkseen sanomaansa."

      "jossa tarjotaan viljaa muutamalle rappio-alkoholistille "

      Pitäisikö siis diakonia lopettaa? Mikä olisi näiden ihmisten kohtalo? Onko itseiheutettu tila peruste avun eväämiselle?

      ".(Vielä järkyttävämpää on se, että tuostakin 10 prosentista suurin osa menee käännytykseen, eli annetaan ehdot avulle)"

      Ei pidä paikkaansa. Näytä minulle tapaus, jossa apu oltaisiin evätty. Avun ehdollisuus tarkoittaisi sitä, että ihmistä autettaisiin vain jos hän suostuisi kuuntelemaan sanomaa tai vielä pidemmälle, uskoisi sanoman. Näinhän asia ei ole, ihmisiä autetaan, vaikka näitä ei kristinusko kiinnostaisi pätkääkään.

      "Valellaanko vauvojen päät vedellä tuhannen vuoden päästä? "

      Toivottavasti ei. En kannata lapsikastetta ja seurakuntaan pakkoliittämistä.

      Mitä mieltä olet Heikki Hurstin avustustyöstä? Onko sekin turhaa touhua?

      • panteisti

        >> Pitäisikö siis diakonia lopettaa? Mikä olisi näiden ihmisten kohtalo? Onko itseiheutettu tila peruste avun eväämiselle?


      • apostoli_tz
        panteisti kirjoitti:

        >> Pitäisikö siis diakonia lopettaa? Mikä olisi näiden ihmisten kohtalo? Onko itseiheutettu tila peruste avun eväämiselle?

        "Uskonto ei ole mitenkään välttämätöntä päihteistä irtautumisessa. "

        Totta. Asiaa on tutkittu ja on tehty havaintoja, että uskonnollisen herätyksen kautta vapaaksi pääsivät ennenkaikkea sekakäyttäjät. Tupakoinnista, syömishäiriöistä (lähinnä bulimiasta), seksiriippuvuudesta ja alkoholismista moni on tosiaan päässyt myös muita reittejä. Tästä löydät tietoa Koski-Jänneksen kirjasta "Riippuvuus voidaan voittaa." Jos nyt muista kirjan nimen oikein. Niemelällä taas on Stakesin tutkimus kääntymyksestä ja kristillisestä päihdehoidosta.


        "Kyllähän se varmasti on helpompaa tarjota kaiken korjaavaa Jeesusta sellaiselle joka tappelee sisäisiä viinapirujaan vastaan tai tärisee refloissa kuin sellaiselle joka on psyykkisesti hyvässä kunnossa, mutta oikein se ei ole. "

        Jos näin olisi, niin alkoholisteja ja narkomaaneja tulisi pilvin pimein uskoon, mutta näin ei kuitenkaan käy. Hyvin pieni osa hakeutuu kristilliseen päihdehoitoon, eikä sielläkään kaikki tule uskoon. Asia on itseasiassa usein ihan päinvastoin, moni on erittäin torjuja uskon suhteen. Onko se väärin, jos tuo kaiken korjaava Jeesus tekeekin sen, mitä Hän on luvannut tehdä? Eli vapauttaa ihmisen riippuvuuden kahleista ja ojan pohjalla ollut ihminen saa sisäisen vapauden, rauhan, perheen, työpaikan ja monia sellaisia asioita, joista ei olisi voinut haaveilla aikaisemmin?

        Vielä palatakseni tuohon uskonnon ja irtautumisen teemaan. Minä taas tunnen useita ex-nistejä ja alkoholisteja, joilla uskoontulo oli ainoa ja viimeinen tie. Muuten he olisivat kuolleet.

        KAN ry:n työntekijät vahvistavat kyllä myös sinun näkemyksesi, eli että on muitakin tapoja päästä irti päihteistä. Olen heidän ja sinun kanssa tässä aivan samaa mieltä.

        Tuosta maailmankatsomuksesta vielä. Kaikissa hoitolaitoksissa tyrkytetään jotain maailmankatsomusta. Absolutismi ilman uskontoakin on maailmankatsomus, AA on maailmankatsomus, lääkkeettömissä hoidoissa tarjotaan usein idän filosofioihin perustuvia hoitoja ja niidenkin takana on maailmankatsomus. Jostain kumman syystä vain kristillistä maailmankatsomusta ei saisi tarjota?????

        KAN ry:n vuosirapottin mukaan viime vuonna hoidettiin 3000 ihmistä lahjoitusvaroin, eli tämä tarkoittaa siis sitä, etteivät nämä ihmiset olleet saaneet kunnan maksusitoumusta mihinkään hoitoon. KAN siis hoiti heidät ilmaiseksi. Muuten he olisivat jääneet ilman hoitoa.

        Onko se väärin?


    • siino

      "Valellaanko vauvojen päät vedellä tuhannen vuoden päästä?"

      Ei. Tulevaisuudessa pääosaan nousevat hevoset, joiden kylkeen heijastetaan diakuvia. Ne ovat siis diakoneja.

      Kristilliseen tapaan tästä kuvienkatselumetodista tulee hyvin suosittu koko maassa.

    • ...

      Diakoniatyö ei kysele uskoa eikä kirkkoon kuulumista. Se auttaa jäseniä ja jumalankieltäjiä samalla tavalla eikä vaadi vastapalveluksia. Se ei ole vain pultsarien apu, vaan myös työttömille ilmaista ruokaa ja mongoloideille harrastustoimintaa. Jne. Jne.

      • panteisti

        Vaikka olen itse saarnannut siitä että sanat ovat vain peräkkäisiä äänteitä (tai kirjoitusmerkkejä) ja enemmän ratkaisee mitä puhuja oikeasti haluaa viestiä, järkytyin silti Ö_Ö Kamala sana, kuulostaa enemmän vammaiselta kuin kehitysvammaiset (down) itse edes ovat.


    • tuo,,

      loppuisi jo huomenna!

      - lasten kaste= pään valelu pitäisi saada loppumaan heti, koska se on harhaa! Sillä toimenpiteellä ei tule Jumalan lapsia, vaan juoksutetaan ihmiset helvettiin!

      Uskis

    • vapahtajasi

      "Valellaanko vauvojen päät vedellä tuhannen vuoden päästä?"

      Ei tietenkään. Kuule, se juttu menee näin:

      Tuhannen vuoden kuluttua diakonian on syrjäyttänyt pseudotiede nimeltään sosiologia!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      20
      6186
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      24
      3666
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      168
      2848
    4. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      29
      2760
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1714
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      147
      1602
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      148
      1561
    8. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      9
      1533
    9. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1268
    10. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      21
      1162
    Aihe