Alkaa taas uhkaavasti kysymykset lyhenemään ja vastaukset niiden mukana, joten voisi olla aika lukaista ao. läpi.
---
Tuntuisi tulevan aika paljon sellaisia kysymyksiä, joissa on vain "Mites rakkaus-/työelämäni etenee?" ja nimimerkki. Tämä on ihan ok, jos se on tapa ja syvyys, jolla haluatte asianne esiin tuoda ja pyrin toki vastaamaan kaikkiin kysymyksiin.
"Nettioraakkelointi" on parhaimmillaankin kuitenkin vähintäänkin epävarmaa puuhaa ja kannattaisikin ehkä harkita parantavansa sen mahdollisuuksia, että kristallipallo inspiroituu säihkymään ihan tosissaan. Tämä tapahtuu siten, että sille annetaan "ajatuksenruokaa". Voit kertoa esim.:
- ikäsi
- sukupuolesi
- siviilisäätysi
- onko lapsia
- ammattisi
- luonteestasi (introvertti/ekstrovertti)
- mielenkiinnon kohteistasi
- tämänhetkisestä mielialastasi
- muuta asiaan / sinuun / elämääsi liittyvää
Edelleen, kannattaa miettiä, miten kysymyksensä voisi esittää mahdollisimman tarkassa muodossa (siis mieluummin "tuleeko kesäkuun matkani onnistumaan?" kuin "näkyykö kesäksi jotain?").
Lisäksi kysymistä harkitessa / kysyttäessä on hyvä pitää mielessä erityisesti pari asiaa:
1) Minä en ole "auttaja" siinä mielessä kuin monet muut näkijät. Minä vain kerron mitä näkyy - hyvässä tai pahassa - ottamatta kantaa siihen, auttaako vai vahingoittaako tuo tieto sen saajaa. Vastuu on kysyjällä.
2) Mikään kohtalo ei koskaan ole kiveen kirjoitettu. Joskus negatiivinen näky on tarkoitettu herättelemään näyn kohde tekemään positiivisia muutoksia elämässään. Varo kuitenkin ohittamasta pahoiksi tulkitsemiasi asioita väärinä näkyinä vain koska haluat tehdä niin.
-----

Vastaukset 9
Vanhimmat
Pitäisi antaa puoli vastausta jo alkuunsa? niinkö?
Jos noin tarkkoja kysymyksiä tekee, kuin mitä vaadit, niin niistä voi yhteen vetona antaa hyviäkin vastauksia.
Ei hyvä ennustaja tarvitse tietoja etukäteen, joista sitten väsää vastauksia..!
pöh, pöööh ,sanon minä.
Ekalla kerralla lupasi rakastamani miehen takaisin kun annoin selkeät kuvaukset ja nyt sitten ei olekaan mahdollisuuksia kun kysyin uudemman kerran, että näkyykö tämän miehen kanssa lähiajalla mitään kivaa, että se siitä uskottavuudesta!
...kysymykseen saa kaksi vastausta - niin helppoa se on. Kannattaisiko lopettaa kaikkien ajan haaskaaminen, jos et ole valmis käyttämään sitä mitä sinulle annetaan?
...kaipaat näyttäviä taikatemppuja, osta liput sirkukseen. Jos taas haluat kuulla jotakin siitä, millaisella radalla elämäsi jokin osa-alue on, kysy siitä minulta sellaisten taustatietojen kera, että siihen on mahdollista muodostaa jonkinlainen linkki.
joka tulkitset tekstistä sen elämän osa-alueen, jota kysytään. Tavoitteenasi on, että ihminen ottaa vastuun omasta elämästä ja tarkoituksena on ärsyttää ja saada ihmiset havaitsemaan itse omat "virheensä". Sinänsä siinä ei mitään.. vastuu on myös "palvelun tarjoajalla", vaikka luuletkin, että vastuu on vain kuulijalla. Mistähän johtuu, että haluat tehdä ns. ei perinteistä auttamistyötäsi? Jos toteuttaisit täysipainoisesti filosofiaasi, et antaisi vastauksia ollenkaan vaan esittäisit itse avoimia kysymyksiä, joihin itse tulisi vastata...
Toisille olet vastannut kaikesta huolimatta pitkiä vastauksia, toisille vain lyhyesti. Vastauksista huomaa, että et osaa oikeasti vastata ja ne muuttuu lyhyemmiksi juuri sen takia.
minulle vastasi, mutta ei sanonut yhtään mitään. Oikea näkijä ei tarvitse mitään taustatietoja.
...niin sopii olla kysymättä.
Aika monelle on tuntunut ja tuntuu kelpaavan.
Teillä näyttäisi nyt olevan sellainen käsitys, että "oikea selvännäkijä" on sellainen, joka tietää ensi viikon lottonumerot. Tällä määritelmällä minä en ole "oikea selvännäkijä", myönnän sen avoimesti, mutta haastanpa samalla _kenet_vain_ heittämään ko. lottorivin tänne näkyviin. Voisikohan olla niin, että - herätys ja tervetuloa todelliseen maailmaan - tuollaisia "oikeita selvännäkijöitä" ei ole olemassakaan.
Sen sijaan minä saatan tietää siitä, jos joku kertoo olevansa 30v nainen, joka pitää virkkaamisesta jotain muutakin kuin sen, että ko. henkilö on 30v, nainen ja pitää virkkaamisesta.
Edelleen, jos tämä nainen on valinnut elämässään suuntia, joihin hän aidosti kaipaa selkeyttä ja/tai uudenlaista, ulkopuolista perspektiiviä, tietämisilläni saattaa olla hänelle jotain annettavaa.
Mutta jos hän vain etsii halpaa hupia silmänkääntötemppujen muodossa... kuten sanottu: tutustukoon mieluummin sirkukseen.
Kelpaat kun täälä vain kiusaajat ja sinä, joka olet alannu kuvittelee että olet jonkinasteinen näkijä. Ennustajat ovat hävinneet omiin sähköpostiin, että heidän voimat riittäisivät auttamaan todella ihmisiä. Näkijä puhuu aivan erisanoilla, koska näkee asian. Ne tulee jostain ne sanat. Sinä olet hyvällä asialla. Luulen kuiteskin olet psykologi. Olet nyt vähä väärällä palstalla. Tämä palsta nykyään vaan naurettava ei mitään virkaan.
...sitten vielä se toinen ääripää näiden asiasta mitään tietämättömien ohelle: asiasta ns. liikaa tietävät. Näkijän pitäisi heidän mielestään nähdä tietyllä tavalla ja puhua näkemästään tietyllä tavalla. Nämä tavat vastaavat iltapäivälehtien horoskooppeja (olkoonkin että po. horoskooppien sävy on matkittu näiltä näkijöiltä eikä toisinpäin).
No, minä en lähde tuohon leikkiin. En istu turbaani päässä hämärässä teltassa suitsukkeita polttaen ja mystisiä mutisten kunnes voin taas heittää yhden moneen kertaan kuullun geneerisen latteuden tyyliin "kohtalosi nivoutuu yhteen risriverisen miehen matkan kanssa". Pyrin tutkimaan aidosti ihmisolentojen inertiaa ja tekemään niistä mahdollisimman selkeitä johtopäätöksiä (ja myös esittään ne selkeästi). Menetelminäni käytän - kuten olen kertonut - intuitiivisen päättelyn (psykologit käyttävät loogista päättelyä) ja magian yhdistelmää.
Tämä on minun kirjoissani paljon "aidompaa" näkemistä kuin ns. klassiset keinot. Jokainen on toki vapaa olemaan tästä eri mieltäkin.